Vanhanen olisi oikeasti koko kansan presidentti

Keskusta.fi / Varsinais-Suomi / Suomeksi / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Vanhanen olisi oikeasti koko kansan presidentti
24.1.2018 14:28
piirihallitus.jpg

Piirihallitus Vanhasen takana

Kokoustiedote 23.1.2018 Varsinais-Suomen Keskusta, piirihallitus

Vaalipäivä on pian ja osa äänistä annettu ja ne ovat sinetöidyissä kirjekuorissa. Monet puhuvat silti kuin vaalit olisi jo ratkaistu.

Puhutaan kuin maamme vapaassa demokratiassa olisi annettu avoin valtakirja nykyiselle presidentille. Onneksi voimme oikeasti valita.
Piirihallituksen mielestä maamme tarvitsee parhaimman mahdollisen presidentin mm. seuraavista syistä: Maailma on tullut rauhattomaksi.
Tarvitsemme presidentin, joka näkemyksellään, osaamisellaan ja kokemuksellaan pystyy pitämään huolta Suomen turvallisuudesta ilman Nato-jäsenyyttä rauhanomaista ja puolueetonta ulkopolitiikkaa harjoittaen.

Matti Vanhanen olisi tällainen presidentti. Piirihallitus totesi myös, että Varsinais-Suomi hyötyy kansainvälisestä yhteistyöstä
eurooppalaisten 
yritysten investoidessa ja työllistäessä voimakkaasti maakunnassa.
EU:ta pitää kehittää itsenäisten valtioiden yhteistyönä, mutta eristäytyminen ei ole Suomen linja.
Presidentin tulee kantaa myös vastuuta koko Suomesta, sen elinvoimasta ja esimerkiksi ruokaturvasta.
Koko kansan presidentti ei voi olla sellainen, joka linjaa, että suurkaupunkeihin panostaminen on muita alueita tärkeämpää.
Meillä ei ole varaa jakaa ihmisiä asuinpaikan, etnisen taustan tai varakkuuden takia. Tiedämme, että Matti Vanhanen kantaa huolta kaikista ja pitäisi Suomen eheänä. Matti Vanhanen olisi oikeasti koko kansan presidentti.