Tiilikainen: Leikkaukset seurausta hallituksen epäonnistumisesta työllisyydessä

Keskustan uutisia

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Uutisia / Uutiset / Tiilikainen: Leikkaukset seurausta hallituksen epäonnistumisesta työllisyydessä
26.3.2014 10:00
KimmoTiilikainen1.jpg

Hallitus on epäonnistunut pahiten työllisyyspolitiikassa. Työttömyys on jo yli yhdeksässä prosentissa, vaikka hallitus lupasi alentaa sen viiteen prosenttiin. Siksi Suomi on näköalattomien leikkausten ja veronkorotusten tiellä. Työllisyyslupaukset on petetty.

Hallitus ei ole saanut Suomen taloutta nousuun. Kehysriihessä sovittu riekaleinen kasvupakettikaan ei Suomea nosta. Enemmän siinä taitaa olla kyse SDP:n puheenjohtajavaalista.
 
Suomi olisi tarvinnut miljardiluokan kasvurahaston ja välittömiä toimia työllistävien pienten ja keskisuurten yritysten tukemiseksi, kuten Keskusta on esittänyt. Verotuksen kiristyminen vaikeuttaa mahdollisuuksia saada aikaan uusia työpaikkoja ja kasvua. Kotimainen kysyntä hiipuu.
 
Lapsilisien leikkaus on sinipunapuolueilta kova, mutta ei ensimmäinen suomalaisia perheitä koskeva arvovalinta. Jo aiemmin hallitus on päättänyt pienten lasten kotihoidontuen leikkauksesta ja lapsilisien indeksikorotusten jäädyttämisestä. Nyt indeksejä jäädytetään laajemminkin. Pienituloisten tilanne muuttuu yhä tukalammaksi.
 
Lapsilisien leikkauksen sijaan hallituksen pitäisi perua menojen lisäykset, kuten oppivelvollisuusiän pidentäminen ja kotihoidontuen leikkaukset.
 
Kotihoidontuen pakkokiintiöinti loukkaa perheiden päätösvaltaa omista asioistaan. Oppivelvollisuuden jatkaminen tulee kalliiksi veronmaksajille eikä ratkaise pahentunutta nuorisotyöttömyyttä. Nuorisotyöttömyys vaatii täsmätoimia, joilla autetaan kaikkein suurimmissa vaikeuksissa olevia.
 
Suurkunnista luvatut miljardisäästöt osoittautuivat vain Kokoomuksen vaalipuheiksi. Kokoomus ja SDP välttelevät sen ääneen sanomista, mutta käytännössä viime viikonloppuna opposition avulla syntynyt sote-ratkaisu tarkoittaa hallituksen suurkuntien kaatumista. Keskustan linja voitti kunta- ja sote-uudistuksissa.
 
En ihmettele Vasemmistoliiton lähtöä hallituksesta. Tätä epäoikeudenmukaisempaa politiikkaa on ollut vaikea nähdä. On kuitenkin syytä muistaa, että Vasemmistoliitto on tähän saakka kolme vuotta siunannut Kokoomuksen ja SDP:n kovan leikkauslinjan ja vastaa niistä päätöksistä myös oppositiossa.
 
Lisätietoja: eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen, puhelin 050 511 3174