Suomalaisuus jouluna on vastuullisen kuluttajan valinta

Keskusta K-S metso vihreä sivun yläkuva.jpg
Keskusta.fi / Keski-Suomi / Suomeksi / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Suomalaisuus jouluna on vastuullisen kuluttajan valinta
11.12.2013 13:00

Keskustan Keski-Suomen piiri kannustaa suosimaan suomalaista tänäkin jouluna ja kuluttamaan vastuullisesti.

Keskustan Keski-Suomen piiri kannustaa suosimaan suomalaista tänäkin jouluna ja kuluttamaan vastuullisesti. Ostohysteriaa eli kuluttamista kuluttamisen vuoksi, kuten pakko-ostot ja turhat tavarat, kannattaa välttää. Säästyneet rahat voi lahjoittaa vaikkapa hyväntekeväisyyteen. Kotimaisia kohteita riittää.

Joulu on merkittävä työllistäjä. Joulumakeiset tehdään kesätyöntekijöiden voimin jo kesällä, kauppoihin palkataan joulukuuksi kiireapua, joulukortit lajitellaan ja jaetaan useammassa vuorossa ja kadunkulmiin ilmestyvät joulukuusikauppiaat.

Suomalaisuus jouluna on vastuullisen kuluttajan valinta. Suomalaisen joululahjan, kynttilän, joulukinkun tai joulukuusen hiilijalanjälki on pienempi kuin ulkomailla tuotetun. Myös raha päätyy suomalaisten taskuun ja sieltä edelleen kiertoon. Kansantalouden kasvu on työllistämisen tae.

Lisätiedot:
Pauliina Maukonen-Kärkkäinen
toiminnanjohtaja
Keskustan Keski-Suomen piiri ry
050-573 5353
pauliina.maukonen-karkkainen(at)keskusta.fi