Puumala ja Kerola: Nuorisotakuu laitettava uusiksi

Keskustan uutisia

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Uutisia / Uutiset / Puumala ja Kerola: Nuorisotakuu laitettava uusiksi
21.10.2013 0:00

”Nuorisotyöttömyyden nollatoleranssi” oli yksi SDP:n keskeisimpiä lupauksia viime eduskuntavaaleissa.

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomo Puumala ja eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, Keskustan kansanedustaja Inkeri Kerola:


”Nuorisotyöttömyyden nollatoleranssi” oli yksi SDP:n keskeisimpiä lupauksia viime eduskuntavaaleissa. SDP otti hallitusneuvotteluissa valtiovarainministerin, työministerin ja opetusministerin salkut eli kaiken vallan nuorisotyöttömyyteen ja nuorten syrjäytymiseen puuttumiseksi.

SDP:n hallituskaudella nuorten tilanne on kuitenkin vain pahentunut. Nuorten työttömien määrä on rajussa kasvussa. Työpaikkaa vailla olevien alle 25-vuotiaiden määrä on kasvanut vuodessa 7 400. Heitä on nyt kokonaisuudessaan lähes 40 000. Nuorisotakuu on epäonnistunut. Se lähti murenemaan jo SDP:n johdolla tehdyillä tuhansien aloituspaikkojen leikkauksilla varsinkin ammatilliseen koulutukseen.

Nyt olisi aika tunnustaa tosiasiat, mutta ei. Oppivelvollisuusikää ollaan pidentämässä vuodella. Se edustaa samaa toimimatonta politiikkaa kuin nuorisotakuu nykyisessä muodossaan. Oppivelvollisuusiän pidentäminenkin on kaavamainen malli, joka ei palvele tai motivoi niitä nuoria, jotka apua eniten tarvitsevat.

Se on myös kallis päätös. Kuntaliiton alustavien laskelmien mukaan oppivelvollisuusiän pidentäminen tuo kunnille noin 100 miljoonan euron kustannukset. On oireellista, että Kokoomus on irtisanoutumassa oppivelvollisuusiän pidentämisestä, vaikka se elokuussa päätti siitä yhdessä SDP:n kanssa osana hallituksen rakenneuudistusten pakettia. Kokoomus on vetämässä esityksiä takaisin, SDP ajaa kunnille uusia tehtäviä.

Räätälöidyillä ratkaisuilla parempia tuloksia kuin oppivelvollisuusiän pidentämisellä

Pääministeripuolueena Kokoomuksella on päävastuu hallituksen politiikasta. Jos SDP:n lääkkeet ovat väärät, aika toimia on nyt. Epäonnistunut nuorisotakuu on laitettava uusiksi. Sosiaalidemokraattisesta massapolitiikasta ja kaavamaisista malleista on siirryttävä nuorille räätälöityihin ja yhteisöllisyyttä lisääviin ratkaisuihin.

Suomessa jää ilman toisen asteen opiskelupaikkaa vuosittain noin 1600 nuorta. Tekemällä koulutyöstä toiminnallisempaa, tarjoamalla lisätukea sitä tarvitseville ja rakentamalla henkilökohtaisia koulutuspolkuja saadaan parempia tuloksia kuin oppivelvollisuusiän nostamisella.

Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja on lisättävä ja lukioihin kohdistuvat leikkaukset on pysäytettävä. Oppilaitosten lisäksi kolmannen sektorin toimijat, vapaa sivistystyö sekä niiden tarjoamat mahdollisuudet on saatava käyttöön nykyistä paremmin.

Tehostettu oppilaanohjaus on aloitettava hyvissä ajoin ennen toisen asteen koulutukseen hakeutumista. Varasuunnitelmat on oltava jokaisen oppilaan tukena. On syytä huomata, että opiskelupaikkojen haut eivät pääty siihen, kun koulut päättyvät. Kriittisin vaihe on, kun oppilas huomaa jääneensä tyhjän päälle eikä oppilaanohjaus enää toimikaan. Seurauksena voi olla välivuosi toisensa perään. Esimerkkejä jokainen meistä näkee jo liiaksi.

Oppilaanohjauksen on toimittava yhteishakua edeltävänä kesäaikanakin. On erikoista, että oppivelvollisuusikää ollaan pidentämässä ennen kuin tiedetään, miten yhteishaun muuttaminen vaikuttaa nuorten sijoittumiseen eri koulutuksiin.

Ongelmiin on puututtava riittävän ajoissa tukemalla koteja. Ehkäisevät palvelut, kuten neuvolat, koulun oppilashuolto ja perhetyö toimivat liian pienillä resursseilla. Perheiden jaksaminen ja hyvinvointi ovat koetuksella. Kunnallisen kotipalvelun ja neuvolatoiminnan voimavaroja on vahvistettava. Nämä ennaltaehkäisevät toimet maksavat vähän, mutta ovat tärkeimpiä keinoja puuttua huono-osaisuuteen.

Keskusta varoittaa Kokoomusta ja SDP:tä toistamasta niiden viime laman jälkihoidossa tekemiä virheitä. Silloiset ja nykyiset päähallituspuolueet leikkasivat kovalla kädellä lapsilta, nuorilta ja perheiltä. Nuo leikkaukset näkyvät tutkimustenkin mukaan suoraan pahoinvointina tänä päivänä. Nyt kuntien valtionosuusleikkaukset ovat nousemassa jo yhteensä 6,6 miljardiin euroon.

Lisätietoja: kansanedustajat Tuomo Puumala, puhelin 050 512 1891 ja Inkeri Kerola, puhelin 050 511 3145