Keskustan ryhmäpuhe: Uusiutuva energia on suuri mahdollisuus Suomelle

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Lappi / Suomeksi / Ajankohtaista / Uutiset / Keskustan ryhmäpuhe: Uusiutuva energia on suuri mahdollisuus Suomelle
7.10.2014 14:15
Sähkölinja2.gif

Uusiutuva energia on suuri mahdollisuus Suomelle. Se ei tule ilmaiseksi, mutta se on tehtävissä valtavasti edullisemmin kuin liki kaikissa muissa EU- maissa.

Näin totesi keskustan eduskuntaryhmän ryhmäpuhuja Mauri Pekkarinen tiistaina eduskunnassa energiapolitiikan keskustelussa. Energiapolitiikasta kuultiin pääministerin ilmoitus.

Keskustan Pekkarisen mukaan tukijärjestelmien tulee olla markkinaehtoisia, teknologianeutraaleja, läpinäkyviä ja pitkäjänteisiä.

- Uusiutuvan energian lisäämisen tulee perustua ns. edullisuusjärjestykseen. Ensin pitää tulla tukea tarvitsematon, sitten seuraavaksi edullisinta niin paljon kuin löytyy ja niin edelleen, Pekkarinen luetteli.

Hän totesi, että palkintona suuresta uusiutuvan energian satsauksesta, hiilen käyttö voidaan 2030-luvulle tultaessa lopettaa ja fossiilisen öljyn käyttö pudottaa kolmannekseen.

- Samalla syntyy kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja ja kauppatase kohenee lähes kolmella miljardilla eurolla, aiemmin energiaministerinä Matti Vanhasen hallituksessa toiminut Mauri Pekkarinen totesi.

Tästä puheeseen >>

Lue Suomenmaan uutinen aiheesta tästä >>