Keskustan kansanedustajien valtakunnallinen jalkautumisviikonloppu 27. -30.3. peruuntuu

Keskustan uutisia

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Uutiset ja Keskusta-TV / Uutiset / Keskustan kansanedustajien valtakunnallinen jalkautumisviikonloppu 27. -30.3. peruuntuu
12.3.2020 15:23
Jalkautuminen-tupailta-2020-uutiskuva.jpg

Keskustan eduskuntaryhmä on päättänyt peruuttaa maaliskuun lopussa pidettäväksi aiotun valtakunnallisen jalkautumisviikonloppunsa. Keskustan kansanedustajien oli tarkoitus järjestää tupailtoja ja olohuonetenttejä perjantaista maanantaihin 27. – 30.3. kautta Suomen.

- Katsomme, että ihmisten sairastumisen ehkäisemiseksi on nyt perusteltua välttää tämänkaltaisia ihmisten kokoontumisia. Noudatamme tässä hallituksen ja viranomaisten toimintaohjeita. Olemme tilanteesta luonnollisesti pahoillamme, Keskustan piiri- ja kunnallisjärjestöissä kun on tehty jo paljon työtä tilaisuuksien eteen, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoo.

Valtakunnallinen jalkautumisviikonloppu järjestetään myöhemmin kuluvana vuonna tilanteen niin salliessa. Keskustan kansanedustajat pidättäytyvät ylipäätään järjestämästä yleisötilaisuuksia puolueiden yhdessä sopiman linjauksen mukaisesti ainakin pääsiäisen yli.