Keskustan Peräpohjolan piirin kannanotto piirikokouksessa 7.11.2015

Huolenpitäjäpinssi-yläkuva.jpg
Keskusta.fi / Peräpohjola / Suomeksi / Uutiset ja tapahtumat / Uutisarkisto / Keskustan Peräpohjolan piirin kannanotto piirikokouksessa 7.11.2015
22.11.2015 14:39

Keskustan Peräpohjolan piiri pitää tärkeänä, että Lapin itsehallintoalueen kehittämistyössä hyödynnetään kahden maakuntakeskuksen, seutukuntien ja alueiden yhteistyötä. Kehittämisen keskiössä pitää huomioida lappilainen ihminen, palveluiden saavutettavuus sekä elinkeino- ja työelämän tarpeet.

Piiri näkee, että logistiikka-, liikenne- ja tietoliikenneverkostojen kunnossapidossa ja rakentamisessa on huomioitava rajat ylittävä yhteistyö ja Lapin erityispiirteet Suomen merkittävinä kilpailukykytekijöinä. Osana infraratkaisuja kaavoitusta on sujuvoitettava lisäämään rakentamista sekä madaltamaan osaltaan työllistämisen ja työllistymisen kynnyksiä.

Piiri korostaa, että alueen koulutusmahdollisuuksia on hyödynnettävä työllisyyden edistämiseksi, maahanmuuttajien kotouttamiseksi, kuntien työttömyyden hoidon kustannusten eli sakkomaksujen vähentämiseksi sekä työpaikkojen henkilöstön ammattitaidon uudistamiseksi. Lisäksi piiri kannustaa eri toimijoita yhteiseen työhön koulutuspaikkojen varmistamiseksi Peräpohjolassa, jotta eri aloilla, kuten sosiaali- ja terveysalalla, matkailussa, teollisuudessa sekä palveluissa, on tulevaisuudessa tarvittavaa työvoimaa ja osaamista.

 

Pekka Pelttari

0407486166

pekka.pelttari@tornio.fi