Keskustan Kosonen: Äänestätkö metsäpolitiikan osaavaa puoluetta?

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Uutisia / Uutiset / Keskustan Kosonen: Äänestätkö metsäpolitiikan osaavaa puoluetta?
23.5.2019 9:47
metsä.jpg

Kansanedustaja ja Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Hanna Kosonen muistuttaa, että kaikki Suomen mepit eivät ole kuluneella kaudella puolustaneet suomalaista metsien käyttöä Euroopan parlamentissa.

-Niin kokoomuksesta, perussuomalaisista, vihreistä kuin vasemmistosta löytyy meppejä, jotka äänestivät metsien käytön tehokkuuden lisäämistä vastaan Suomelle tärkeässä niin sanotussa Lulucf-äänestyksessä, sanoo Kosonen.
 
- Onneksi järki voitti ja tuolloin Euroopan parlamentin enemmistö äänesti keskustalaisten meppien tavoin metsien hyötykäytön mahdollistavien joustojen puolesta.
 
Toisen äänestyksen kohteena EU-parlamentissa olivat metsien käytön vertailuvuodet, joiden Kosonen korostaa olevan puhtaasti poliittisia päätöksiä.
 
-Uusi esitys, jota vastaan osa suomalaismepeistä äänesti, ei rankaissut Suomea metsäisyydestä eikä aiemmista hyvistä teoista metsähiilinielun kasvattamiseksi samalla tavalla kuin alkuperäinen esitys, joten sitä olisi kannattanut kaikkien metsien käyttöä ymmärtävien tukea, Kosonen toteaa.
 
Kosonen toivoo, että Euroopan parlamenttiin valitaan jatkossa suomalaisia, jotka ymmärtävät ilmastokysymyksen ison kuvan.
 
-Puutuotteiden kysyntään kannattaa vastata meillä Suomessa, jossa kaadetun puun tilalle istutetaan neljä uutta. Korvaamme uusiutuvalla puulla paitsi fossiilisia polttoaineita, myös kasvavissa määrin fossiilista materiaaleista tehtyjä tuotteita.
 
-On selvää, että meidän on pidettävä huolta hiilinieluista sekä metsien monimuotoisuudesta, löydettävä yhteisesti ratkaisuja metsien kestävälle käytölle ja siirryttävä tuottamaan mahdollisimman pitkäkestoisia puutuotteita. Tämä on tehtävä oikeudenmukaisella ja järkevällä tavalla niin, että siirrymme nopeasti fossiilisista uusiutuviin ja huolehdimme samalla Suomen taloudesta ja työpaikoista, päättää Kosonen.