Keskusta on aloittanut valmistautumisen maakuntavaaleihin

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 3.jpg
Keskusta.fi / Karjala / Suomeksi / Ajankohtaista / Uutiset / Keskusta on aloittanut valmistautumisen maakuntavaaleihin
10.5.2017 16:00

Keskustan Karjalan piiri piti vuosikokouksen 9.5. Lappeenrannassa Kimpisen koululla. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräisten asioiden lisäksi menneitä kuntavaaleja sekä tulevia maakuntavaaleja. Alla kokouksen julkilausuma.


Keskustan Karjalan piiri on aloittanut valmistautumisen vuoden 2018 maakuntavaaleihin. Keskustan tavoitteena on olla maakuntavaaleissa Etelä-Karjalan suurin puolue. Maakuntavaalien ehdokasasettelu on aloitettu. Tavoitteena on ehdokaslista, jossa on kattavasti ehdokkaita koko maakunnasta. Keskusta asettaa ehdolle kokeneita naisia ja miehiä, sekä runsaasti nuoria.

Maakuntauudistus on suuri mahdollisuus Etelä-Karjalalle. Vuoden 2019 alusta maakunta vastaa mm. sosiaali- ja terveydenhuollosta, pelastustoimesta, ympäristöterveydenhuollosta, alueellisista kehittämistehtävistä ja elinkeinojen edistämisen tehtävistä, alueiden käytön ohjauksesta ja suunnittelusta sekä maakunnallisen identiteetin ja kulttuurin edistämisestä.

Maakunnallinen toimintamalli on eteläkarjalaisille luontevaa. Etelä-Karjalan vahvuutena on toimiva Eksote. Muodostuvaa uutta tilannetta tulee tarkastella ennen muuta ihmisten palvelutarpeiden näkökulmasta. Perustason sosiaali- ja terveyspalvelut tulee turvata lähipalveluina. Tavoitteena on varmistaa tulevaisuudessa hyvät, toimivat ja alueellisesti kattavat palvelut.

- Maakunnan Keskustaväki on innolla mukana maakuntauudistuksessa. Haluamme huolehtia ihmisten hyvinvoinnista ja koko maakunnan elinvoimaisuudesta Etelä-Karjalassa, toteaa Keskustan Karjalan piirin puheenjohtaja Jouni Kemppi.