Kalmari: Varavoimaa kännykkämastoihin

Keskustan uutisia

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Uutisia / Uutiset / Kalmari: Varavoimaa kännykkämastoihin
18.11.2013 11:00
Anne_Kalmari_1.jpg

Piittaamattomuus maaseudun sähkökatkojen ongelmien kohdalla järkyttää. Haja-asutusalueilla tuhannet, jopa kymmenet tuhannet ihmiset ovat vailla viestintäyhteyksiä sähkökatkojen aikana.

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anne Kalmari:



Piittaamattomuus maaseudun sähkökatkojen ongelmien kohdalla järkyttää. Haja-asutusalueilla tuhannet, jopa kymmenet tuhannet ihmiset ovat vailla viestintäyhteyksiä sähkökatkojen aikana. Eino-myrsky on tuorein esimerkki.

Esimerkiksi Kalmarin kotikylällä Kivijärvellä ei ollut mahdollista soittaa 11 tuntiin. Ei voida vähätellä ihmisten pelkoa, kun he miettivät miten saadaan apua, jos sitä tarvitaan. Jopa viranomaisverkot kaatuivat.

Aggregaatilla toki pärjää kotioloissa, mikäli sen on voinut hankkia. Matkapuhelinmastoihin pitää saada varavoimaliitännät, että maaseudulla voidaan käydä lataamassa tukiasemien akut täyteen.

Tämä on turvallisuuskysymys, joka vaatii enemmän tahtoa kuin rahaa operaattoreilta. Muutaman sadan euron kustannusta kannattaa verrata kännykkämaston kokonaishintaan.

Maan hallituksen on vaadittava lainsäädännöllä varavoimaliitäntä jokaiseen tukiasemaan, vaatii Kalmari.
Kalmari on tehnyt varavoimasta lakialoitteen vuonna 2010. Sen allekirjoitti yli 100 kansanedustajaa.

Lisätietoja: eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anne Kalmari, puhelin 050 512 2084