Kaikkonen liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän ehdotuksista: Järkilinjalla eteenpäin!

Keskustan uutisia

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Uutisia / Uutiset / Kaikkonen liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän ehdotuksista: Järkilinjalla eteenpäin!
13.12.2018 13:11
Kaikkonen_4496.jpg

Ilmastonmuutoksen hillitseminen on lähivuosien tärkeimpiä tehtäviä myös täällä Suomessa.

Suomen on tehtävä oma osansa, ei vähempää. Samalla on kuitenkin ennen muuta poliittisten päättäjien vastuulla pitää visusti huolta siitä, että ihmisten arjen ja koko maan elämisen edellytysten kannalta ei mennä kohtuuttomuuksiin.

 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän ehdotuksilla on oikea tavoite. Valitettavasti osa ehdotuksista kuitenkin kohtuuttomasti hankaloittaisi ihmisten arkea ja lisäisi kustannuksia isossa osassa Suomea.

 Maassamme on tunnetusti pitkät etäisyydet ja harva asutus. Autoja tarvitaan liikkumiseen, maaseudun lisäksi myös useimmilla kaupunkialueilla. Siksi työryhmän ehdotukset esimerkiksi tuntuvista polttoaineverojen korotuksista ja uusista tiemaksuista ovat kaukana todellisuudesta.

 Realismia ei myöskään ole, että ihmisillä olisi yhtäkkiä mahdollisuus mittavasti ostaa uusia autoja, etenkään työryhmän väläyttämiä sähköautoja. Ne ovat ainakin toistaiseksi useimmille suomalaisille yksinkertaisesti liian kalliita. 

 Totta kai myös autoilusta on tulevaisuutta silmällä pitäen tehtävä ympäristöystävällisempää. Uudistukset on kuitenkin toteuttava asteittain ja myös pieni- ja keskituloisten kannalta reilulla ja oikeudenmukaisella tavalla. Järki siis käteen.

  

Lisätietoja: eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen, puhelin 050 511 3160