Antti Kurvinen: Yhdessä selviämme tästä

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Uutiset ja Keskusta-TV / Uutiset / Antti Kurvinen: Yhdessä selviämme tästä
18.3.2020 9:15
Kurvinen-Antti-uutiskuva.jpg

Tarvitsemme nyt kansallista yhtenäisyyttä ja lähimmäisen rakkautta. Autetaan naapureita silloin, kun he tukea tarvitsevat. Tuetaan omalla kuluttamisellamme suomalaisia yrityksiä ja yrittäjiä esimerkiksi ostamalla lahjakortteja tai asioimalla nettikaupassa.

Keskustan ryhmäpuheenvuoro
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen
 
 
Arvoisa puhemies,
 
Olemme tänä iltana käsittelemässä sellaista esitystä, jota en ja emme olisi koskaan toivoneet ja uskoneet joutuvamme käsittelemään. 
 
Keskellämme on uhka, joka on uusi, osin vielä tuntematon ja kaikkein viheliäisintä: näkymätön. Sen vaikutukset kuitenkin näkyvät jokaisen suomalaisen arjessa.
 
Talvisodan aikaan Ruotsissa sanottiin, että ”Finlands sak är vår.” Nyt Suomen asia on meidän. 
 
Tasavallan presidentti ja valtioneuvosto ovat todenneet yhdessä maassa vallitsevan poikkeusolot korona-viruksen leviämisen ja leviämisuhan takia. Poikkeusoloihin mennään presidentin, hallituksen ja eduskunnan yhteisen näkemyksen perusteella. 
 
Haluan heti alkuun lämpimästi kiittää oppositiossa olevia eduskuntaryhmiä rakentavasta yhteistyöstä tämän kriisin hoidossa. Pienen maan vahvuus on sen yhtenäisyydessä. Toivon mukaan yhteistoiminta osaltaan osoittaa tilanteen vakavuuden. Koulunkäyntiä jaihmisten välistä kanssakäymistä ei rajoiteta eikä Suomen rajoja suljeta turhaan. 
 
Arvoisa puhemies,
 
Suomen perustuslain 7 pykälän mukaan jokaisella on oikeus elämään ja turvallisuuteen.
 
Poikkeusoloihin mennään yksinomaan siksi, että koko Suomi ja kaikki suomalaiset pääsisivät tästä vitsauksesta yli mahdollisimman vähin vahingoin. Tärkeintä on ihmisten terveys. 
 
Korona on vaarallisin yli 70-vuotiaille ja vakavan sairauden vuoksi vastustuskykyään menettäneille. Nyt on pidettävä turvassa etenkin iäkkäämmät kanssaihmiset ja ne lähimmäiset, joilla on valmiiksi sairauksia.
 
Ratkaisu tulee aiheuttamaan ongelmia ja suurta vahinkoa taloudelle, mutta viime kädessä valtion tärkein tehtävä on ihmisten hengen ja terveyden turvaaminen. 
 
Se ei kuitenkaan riitä, että vain yhteiskunta laittaa voimavarojaan heikoimpien suojelemiseen. Jokaisen suomalaisen on arjessaan noudatettava viranomaistenohjeita.
 
On suojeltava myös niitä ammattilaisia, jotka hoito- ja hoivapalveluissa, kauppojen kassoilla ja monilla muilla aloilla tekevät työtä tästä tilanteesta selviytymiseksi. Hallitus varmistaa terveydenhuollon toimivuuden lisäbudjetilla. 
 
Tällaisissa tilanteissa korostuu yhteiskuntamme huoltovarmuus. Omavaraisuus ruoassa, energiassa ja lääkkeissä ei ole koskaan vanhanaikaista.
 
Ihmiset ovat huolissaan omasta toimeentulostaan perustellusti. Maamme yritysten pärjäämistä tullaan tukemaan mittavilla toimilla. Hallitus keskustelee työmarkkinajärjestöjen ja yrittäjien kanssa tarvittavista ratkaisuista. 
Nyt jos koskaan yhteistyötä tarvitaan, jotta mahdollisimman monen suomalaisen työpaikka pelastetaan.
 
Tarvitsemme nyt kansallista yhtenäisyyttä ja lähimmäisen rakkautta. Autetaan naapureita ja sukulaisia tämän tilanteen yli. Vanhemmat kaipaavat tukea ja nuoret tsemppiä koulujen siirryttyä etäopetukseen.Tuetaan omalla kuluttamisellamme suomalaisia yrityksiä ja yrittäjiä esimerkiksi ostamalla lahjakortteja tai asioimalla nettikaupassa.
 
Suomessa ja etenkin maamme kunnissa ja kaupungeissa on ylipäätään varauduttu poikkeusoloihin hyvin. Olin eilen kotikaupunkini Kauhavan kaupunginhallituksen kokouksessa. Oli lohdullista nähdä, miten hyvin kotikunta oli jo varautunut. Suomi on tutkimusten mukaan maailman parhaiten hallinnoitu maa. Me selviämme.
 
Suomalainen kansalaisyhteiskunta ja vahva järjestökenttä on pandemia-tilanteessa vahvuutemme. Kaikesta esimerkiksi vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä, ensiapukursseilla taisopimuspalokunnissa opitusta on tässä tilanteessa hyötyä. 
 
Tiestä tulee pitkä ja raskas, mutta yhdessä me selviämme.
 
Arvoisa puhemies,
 
Keskustan eduskuntaryhmä antaa tukensa päätetyille rajoitustoimille ja valmiuslain käyttöönotolle.