Antti Kivelä: Keskustan on oltava ihmisten puolue

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Uutisia / Uutiset / Antti Kivelä: Keskustan on oltava ihmisten puolue
5.6.2019 10:06
Antti-Kivelää-onnitellaan.jpg

Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä avasi puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksen puheellaan.

Hyvä puoluevaltuusto, hyvä eduskuntaryhmä, aatesisaret ja -veljet!

Vaaleissa mitataan poliittisten liikkeiden ja ehdokkaiden kannatus kansan keskuudessa. Jokaisen kansalaisen äänestyspäätös on hänen omansa, ja jokaisen äänestäjän perustelut päätökselleen ovat hänen kannaltaan oikeat ja kiistämättömät. Sipilän hallituksen uuttera työ Suomen hyväksi ei ollut monelle riittävä äänestämisen peruste. Se on demokratian ydin, ja siihen on tyytyminen.

Käydyissä eduskuntavaaleissa keskustan kannatus jäi matalammaksi kuin sataan vuoteen. Vähennys edellisistä vaaleista oli merkittävä, ja vakavaksi tappioksi nämä vaalit merkittiin.

Tulosta on kuitenkin katsottava myös siltä kannalta, että 420 000 suomalaista oli tyytyväinen noudatettuun linjaan, ja halusi Keskustan käyttävän annettua valtakirjaa keskustalaisten periaatteiden ja linjausten toteuttamiseksi yhteiskunnassa. Muutenkin käydyt vaalit muuttivat poliittista kenttää yleisen eurooppalaisen murroksen mukaan, puolueiden kannatukset tasoittuivat. Koskaan aiemmin ei viisi suurinta puoluetta ole ollut kooltaan näin lähellä toisiaan. Tässä uudessa tilanteessa vaalitappionkin jälkeinen tilanne oli arvioitava huolella. Kun kerran muuten ei toimivaa koalitiota saatu valtakuntaan syntymään, Keskusta osallistui hallitusneuvotteluihin hallitustunnustelijan nimenomaisesta pyynnöstä.

 

Hyvä kokousväki,

 

Olemme tulleet tähän ylimääräiseen puoluevaltuuston kokoukseen päättämään puolueen sääntöjen 29§ mukaisesti hallitusvastuuseen osallistumisesta. Neuvotteluiden tuloksena syntynyt hallitusohjelma on ollut julkisesti esillä. Nyt on aika käydä keskustelu siitä, vastaako saavutettu lopputulos hallitusneuvotteluryhmän 29.4.2019 kirjaamia kynnyskysymyksiä ja voiko Keskusta edellä mainitun sääntöpykälän mukaisesti ”olla edustettuna maan hallituksessa ja tukea sitä, mikäli hallituksen ohjelma ja toiminta ovat sopusoinnussa puolueen periaatteiden kanssa.”

On siis tärkeän päätöksen aika, ja toivon, ettei kukaan jolla on sanottavaa, jäisi tässä kokouksessa hiljaiseksi.

Hyvät aatesisaret ja -veljet,

Puolueen sisäisen keskustelun on syytä jatkua tämän päivän jälkeenkin. Vaalien jälkeen moni toi esille huolensa, että puolue jää heitteille, jos hallitukseen osallistutaan. Voisimme analysoida tappion syitä oppositiossa, ilman hallitusvastuun taakkaa ja tulla sitten ehompana estradille neljän vuoden kuluttua. Rohkenen olla eri mieltä. Katson, että puolueen kehittäminen ja sisäinen keskustelu on normaali olotila, ja parlamentaarinen työ on osa puoluetta, oli työn luonne mikä hyvänsä. Olemme sitten hallituksessa tai oppositiossa, tulee yhteisestä liikkeestämme ja keskinäisestä puheesta huolehtia jatkuvasti.

Meidän on palautettava Keskusta lähelle ihmistä,  kaikkien suomalaisten lähellä eläväksi kansanliikkeeksi. Keskustan ei pidä olla neliökilometrien, talousarviomiljoonien tai mietintöjen puolue. Keskustan on oltava ihmisten puolue.  Keskusta ei ole valittuja johtohenkilöitä, Keskusta ei ole ”puolue-eliitti” tai toimisto, Keskusta ei ole joku muu: Keskusta on Sinä ja Minä, me yhdessä.

Näine sanoin, ja meille kaikille viisautta päätöksiin toivoen, avaan Keskustan puoluevaltuuston kokouksen.

Antti Kivelä

puoluevaltuuston puheenjohtaja