Arjen ihanuutta alemman tieverkon varressa

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Etusivu / Arjen ihanuutta alemman tieverkon varressa
Blogi
maijastiina2.png
Maija-Stiina Rahkonen5.8.2019 9:00
tie-kunto-small.jpgPahimmat paikat muistuttavat ennemmin perunapeltoa kuin valtion tietä

Makaan sairaalan sängyllä, kun kätilö tulee ilmoittamaan, että synnytys on käynnistettävä parin tunnin päästä. Otan puhelimen käteen ilmoittaakseni miehelleni, että äkkiä sairaalaan. Puhelimeen on tullutkin häneltä juuri kuva porkkanakuormasta, joka on kotikylän soratien varressa ojassa kaatuneena.

Lumi oli satanut yöllä ja tiet olivat liukkaat. Sadonkorjuu oli saatu päätökseen edellisenä yönä, mutta viimeisiä kuormia ajettiin traktoreilla varastoon.  Mieleen tuli ensimmäisenä, että ehtiikö isä ennen vauvaa sairaalaan. Onkohan tullut henkilövahinkoja tai onko tie poikki. Kyseinen soratie pitäisi peruskunnostaa, oikaista haastavan mäen vuoksi sekä asfaltoida, jotta se vastaisi paikallisen yritystoiminnan sekä tien käyttäjien tarpeisiin. Henkilövahingoilta vältyttiin tälläkin kertaa. Isäkin ehti ajoissa sairaalaan, koska vauva syntyi vasta myöhemmin. Alemman tieverkon huonoon kuntoon ja vähäiseen kunnossapitoon ei sen sijaan ole tullut muutosta.

Vastaavassa kohdassa on ollut vähintäänkin kerran talvessa joku ojassa raskaalla ajoneuvolla. Hiekoitusta ei saada ajoissa liukkailla keleillä, vaikka tienkäyttäjälinjalle on soitettu jopa 24 tuntia ennen. Monesti mäkeä on hiekoitettu itse, jotta etenkin rekat pääsevät mäen ylös. Yhteiskunnan varoilla ei ehditä hiekoittamaan alempaa tieverkkoa siihen tahtiin mitä tarve olisi. Kun kauppakunnostettuja juureksia lähdetään viemään yhdistelmäajoneuvoilla tukkuihin, niin pitää olla etuauto varmistamassa, että vastaantulevaa liikennettä ei ole haastavassa mäessä. Tällainen toiminta ei pitäisi kuulua normaaliin yrittäjän arkeen.

Maa- ja metsätaloudessa tilakoot kasvavat ja samassa suhteessa kasvaa myös kalusto, kuten traktorit, puimurit, kylvökoneet, nostokoneet, yhdistelmäajoneuvot jne. Huonokuntoisilla teillä ei pystytä ajamaan sallittua nopeutta, koska koneet eivät sitä kestä. Myös teiden kantavuus menee huonoksi, kun niitä ei korjata ajoissa. Suomen tieverkon haasteena ovat säiden vaihtelu ja routa. Erityisesti kelirikkoajat ovat haastavia kaikille alempaa tieverkkoa käyttäville. Vastuussa olevan urakoitsijan puolesta asiaan reagoidaan laittamalla kelirikkovaroitus-kyltti, kuoppainen tie-kyltti tai päällystevaurioita-kyltti. Tällä siirretään vastuu tien käyttäjille. Ajolinjat pitää osata valita oikein. Pahimmat paikat muistuttavat ennemmin perunapeltoa kuin valtion tietä. Siinä on hauska maanviljelijän ajaa traktorilla pienessä kiireessä tilan töissä.

Itsellä oli myös kerran kiire, kun piti viedä tytär Tammelasta muskarista kotiin, jotta ehtisi takaisin Tammelaan kokoukseen. Maalla kun asuu, niin matkoihin menee noin 20 minuuttia suunta. Oli tietysti käytettävä sitä lyhintä, mutta huonokuntoisinta tietä, jotta ehtisi ajoissa. Kiireet olivat äkkiä ohi, kun huomasin saavuttavani rehukuormaa. Ohittaa ei voinut, koska rehukuormalla oli mentävä keskellä tietä tai sieltä missä oli vähiten monttuja. Kovin reunaan ei voi isolla kuormalla väistää, koska penkka voi pettää. Kaikki kunnia rehukuorman kuskille, joka oli jo aamusta asti suhannut kyseistä tietä.  Traktorikyyti ei ainakaan ole mukavaa monttuisella tiellä. Sen tietää myös veljeni Tuomas, joka löysi kerran itsensä traktorilla ojasta. Oli ajanut paikallisella tiellä monttuun ja traktori oli hypännyt siitä ojaan.

Viime vuosina korjaustöitä on kohdistettu rahan puutteen vuoksi päätieverkkoon. Vilkkaimmat tiet ovat edelleen prioriteettilistan kärjessä, kerrotaan Väylän (entinen Liikennevirasto) nettisivuilla. Vai niin! Alemman tieverkon liikennemäärät ovat pieniä, mutta niiden merkitys on suuri haja-asutusalueiden, maatalouden ja metsäteollisuuden näkökulmasta. Siihen tilanteeseen ei pitäisi joutua, että puunajo joudutaan keskeyttämään kelirikkoaikaan valtion teillä. Niin on kyllä jo päässyt käymään.

Myös alemman tieverkon varressa on elämää, yritystoimintaa, osaajia ja ruoantuotantoa. Alemman tieverkon varressa asuvalla on ihan yhtä kiire ja tärkeä työ, kuin päätieverkon varressa asuvalla. Jos olisi aikaa ajella kaikessa rauhassa huonokuntoisia teitä ja rahaa ostella uusia renkaita sekä varaosia autoon, en tästä aiheesta kirjoittaisi. Alempaan tieverkkoon siis pikaisesti panostusta, jotta Suomen talous kasvaa jatkossakin.