Valtuustoaloitteet

Keskusta.fi / Satakunta / Suomeksi / Kunnat / Huittinen / Valtuustoaloitteet

Valtuustoaloite perhetyöntekijän palkkaamiseksi neuvolaan

Huittisten neuvolassa on useana vuotena esitetty budjettiin perhetyöntekijää, joka toimisi työntekijöiden työparina perheiden tukena. Nykyisellään perheille ei neuvola pysty normaaleja neuvolakäyntejä enempää tukea tarjoamaan, vaikka lyhytaikaista lisääntynyttä apua tarvitsisi neuvolatyöntekijöiden arvion mukaan jopa kolmannes perheistä. Lapsiperheiden neuvolatyöstä ja varhaisesta tuesta on lyhytnäköistä säästää. Monet kunnat ovat heränneet tilanteeseen ja esimerkiksi Raumalla, Ulvilassa, Imatralla ja Tampereella perhetyöntekijät toimivat osana lastenneuvolan tiimiä perheitä tukien.

Perhetyöntekijä on esimerkiksi sosionomin koulutuksen saanut ammattilainen, joka perheiden suostumuksella käy kodeissa antamassa apua esimerkiksi vauvanhoidon ongelmissa ja antaa tukea vanhemmuudessa. Hän myös ohjaa tarvittaessa pitkäaikaisempaa apua tarvitsevia perheitä muiden tukitoimien pariin.

Matalan kynnyksen tukea pitäisi ehdottomasti tarjota perheiden avuksi.  Ennaltaehkäisevillä toimilla voidaan perhettä auttaa ongelmien selvittämisessä ennen kuin ne kasvavat liian suuriksi. Huittinen ei ole panostanut tarpeeksi lapsiperheiden tukemiseen, ja tämä näkyy esimerkiksi suurena koulunkäyntiavustajien määränä, lastenpsykiatrian kasvavina kuluina ja perheiden pahoinvointina ja näin ollen suoraan suurina kuluina kaupungille. Koulunkäyntiavustajia on Huittisissa noin 30, lastenpsykiatrian avohoitokäynnit ovat nousset rajusti 2007 vuodesta lähtien 0-12-vuotiailla, ja sama kehitys on alkanut 13-17-vuotiailla 2010.

Valtakunnallisestikin suositellaan ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen lisäämistä neuvolatyöhön, tähän pitää Huittistenkin tarttua. Esitämmekin vähintään yhden perhetyöntekijän palkkaamista neuvolaan osaksi normaalia neuvolatyötä.

 

Huittisissa 29.4.2013

Keskustan valtuustoryhmä, Sari Harakka