Kuukauden Uusinta

Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Uusinta

Politiikan pikkujättiläinen on esitelty aiemmin loppuvuonna 2006,  Kansan edustaja loppuvuonna 2008 ja Neljäs K loppuvuonna 2003.


Kuukauden Keskustalainen
Tapani Markkanen: Mauri Pekkarinen - Politiikan pikkujättiläinen
Gummerus (paino), Atena 2005
183 sivua


Mauri Pekkarinen (s. 1947) on Keskustan eduskuntaryhmän aivan kokeneimpia kansanedustajia, itse asiassa hän on nykyisistä kansanedustajistamme ainoa, joka aloitti jo Urho Kekkosen kauden aikana. Tosin Paavo Väyrynen, joka aloitti yhdeksän vuotta aiemmin, on palaamassa seuraavissa eduskuntavaaleissa.
   Tapani Markkanen, joka otti hoitaakseen Pekkarisen muistelmien kirjoittamisen, on Suur-Jyväskylän Lehden päätoimittaja, joka on pitkään läheltä seurannut Pekkarisen uraa. Markkanen ei kuitenkaan ole koostanut kirjaa pelkästään päähenkilöä haastattelemalla, vaan rehellisiä mielipiteitä on kiskottu muiltakin poliitikoilta ja lehtimiehiltä. Tarkoituksena näyttää selvästi olleen tehdä räväkästä poliitikosta räväkkä kirja.

   Reijo Mauri Matias Pekkarinen syntyi Kinnulassa, hän oli kuusilapsisen perheen esikoinen. Vanhemmat Niilo ja Inkeri viljelivät Peltolan tilaa. Nykyisin, Maurin Harri-veljen isännyyden aikana, tila on jo 210 mullikan eurotila.
   Mauri joutui tilalla luonnollisesti maatilan töihin, mutta myös urheilu ja musiikki olivat perheelle tärkeitä. Maurin harrastuksiin kuuluivat pesäpallo ja erityisesti hiihto.

   Pekkarisen varhaisvaiheet käydään kirjassa läpi rivakkaa vauhtia. Muutaman sivun jälkeen ollaan jo muistelemassa lukioaikoja.
   Lukio tuli suoritettua Kannuksessa. Ylioppilaaksi Mauri pääsi vuonna 1968.
   Maurin kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin näkyi jo keskikoulun aikoina. Lukion aikana selvisi, että sopiva tähtäin olisi yhteiskunnallisissa ja taloustieteellisissä aineissa Jyväskylän yliopistossa. Siihen tyssäsi mm. ura pesäpalloilijana Kinnulan Kimmojen joukkueessa. Tosin vielä 1980-luvulla Mauri vieraili Leppäveden Yrityksen piirisarjajoukkueessa, koskapa kunto kesti nuorempienkin vauhdissa. Edelleenkin Pekkarinen pitää huolta kunnostaan, talvessa menee vähintään 300 km ladulla.
   Yliopistossa varsinaiset opinnot saatiin pakettiin jo alkuvuonna 1973. Tutkinnon kanssa ei ollut niin kiire, se tuli suoritettua myöhemmin.

   Maurin lapsuudenkoti ei ollut poliittisesti aktiivinen. Kun poliittinen koti löytyi Keskustapuolueesta, kotiväki oli iloinen, ettei poika mennyt äärivasemmalle, mutta muuten ei juuri kommentoitu.
   Eräs tärkeä sysäys lähteä mukaan poliittiseen toimintaan - tämä tapahtui Maurin opiskeluaikoina - oli saada lisää vastavoimaa vasemmistolaiselle rynnistykselle, joka 1970-luvulla oli yliopistomaailmassa aivan ennenkokematonta.

   Ensimmäinen varsinainen kosketus politiikkaan oli Pekkarisella vuoden 1970 eduskuntavaaleissa, missä hän toimi Risto Volasen tukiryhmässä. Seuraavana vuonna Pekkarinen oli jo Jyväskylän Opiskelevien Keskustalaisten puheenjohtaja ja täysillä poliittisessa toiminnassa mukana.
   Pekkarinen oli toimessaan varsin ahkera. Toisin kuin moni muu opiskelija, hän ei istunut lainkaan ravintolassa iltaisin. Pekkarisen aikana keskustaopiskelijoiden painoarvo yliopistossa lähtikin nousuun.
   
   Nuori mies pantiin merkille. Vuodenvaihteessa 1973-74 Pekkarista pyydettiin Keskustapuolueen Keski-Suomen piirin toiminnanjohtajaksi. Tuolloin Mauri oli vasta 26-vuotias, mikä oli ennenkuulumatonta.
   Piiri laitettiin saman tien remonttiin. Piirissä oli tuolloin paljon ns. nukkuvia osastoja. Niitä alettiin ravistella rakentamalla uusi järjestöorganisoinnin malli. Ihmiset vastuutettiin erilaisten alueellisten tapahtumien kautta konkreettisiin tehtäviin. Sitä kautta ihmiset saatiin tuntemaan ja kantamaan vastuuta paikkakuntansa asioista ajatellen seuraavia kunnallisvaaleja ja seuraavaa vaalikautta. Pyrittiin myös siihen, että vaikuttamisen kanava toimisi paitsi ylhäältä alaspäin myös toiseen suuntaan.

   Toiminnanjohtajan paikalta Pekkarinen siirtyi Paavo Väyrysen poliittiseksi sihteeriksi työvoimaministeriöön. Sieltä hän jatkoi Eino Uusitalon poliittiseksi sihteeriksi sisäministeriöön.
   Koska Keski-Suomi oli vailla omaa ministeriä, jo hallituspiireihin pääsy oli kova juttu seudulla. Tämä myötävaikutti siihen, että Pekkarinen pääsi kansanedustajaksi jo ensimmäisellä yrityksellä vuonna 1979. Taustaorganisaatio oli muodostunut vuoden 1978 presidentinvaalien aikana, jolloin Pekkarinen valittiin valitsijamieheksi vaalipiirin kolmantena keskustalaisena, Sylvi Saimon ja Esko Härkösen ollessa keulilla. Oikeaksi kädekseen Pekkarinen löysi Erkki Järvelän, yliopistolla lehtorina työskennelleen taitavan organisaattorin.
   Opiskelijat ja nuoret olivat kysyneet Pekkarista ehdokkaaksi jo vuoden 1975 eduskuntavaaleihin, mutta tämä ei ollut lähtenyt. Testasi ensin syksyn 1976 kunnallisvaaleilla, ja menikin valtuustoon saaden 347 ääntä.
   Pekkarinen on aina ollut uuttera, niin vaalityön tekemisessä kuin muutenkin. Kampanjapäällikkö Järvelän mukaan Pekkarinen teki vuoden 1979 vaaleihin aivan älyttömän työn. Ehdokkaalla oli jopa kymmenen tilaisuutta päivässä. Ilmoituksia jaettiin pitkin kyliä ja tilaisuuksiin saatiinkin paljon väkeä. Mukana olleet näkivät, että homma toimii ja menee eteenpäin, kampanja paisui ja paisui. Vaalityö onnistui, koskapa tavoite (5.500 ääntä) ylitettiin yli 2.300 äänellä.

   Vaikka Pekkarisen asema on vähintäänkin riittävän vankka, hän tekee nykyisinkin aina käytännössä maksimaalisen vaalikampanjan, kuin vasta eduskuntaan pyrkivä haastaja. Vaikka tilaisuuksia on päivän mittaan useita, aikataulut laaditaan siten, että aina on aikaa kunnollisille keskusteluille. Muutenkin yhteydenpito vaalipiirin kenttään on tiivistä.

   Nuorena edustajana Pekkarinen käsitti, että hänellä oli toistaiseksi oppipojan rooli. Tilannetta vaikeutti tuolloin puolueen sisäinen kahtiajako Ahti Karjalaisen ja Johannes Virolaisen leireihin. Pekkarinen oli itse K-leirin kannalla.
   Merkittäviä tehtäviä ei heti tullut. Jotain kuitenkin, ja annetut tehtävät tuli hoidettua kunnolla ja Pekkarinen itsekin oli tyytyväinen tuloksiin. Ja toisaalta, pääsihän hän poikkeuksellisesti jo ensimmäisellä vaalikaudellaan valtiovarainvaliokunnan jäseneksi - kyseistä valiokuntaahan käytetään usein ponnahdusalustana ministerinvirkaan. Pekkarinen pitääkin valtiovarainvaliokuntaa parhaimpana paikkana oppia kansanedustajan työn kannalta tärkeät asiat.

   Urho Kekkosen kauden päätyttyä Pekkarinen ajoi Karjalaista presidenttiehdokkaaksi. Keskustan ehdokkaaksi valittiin kuitenkin Virolainen. Pekkarinen ei jäänyt voivottelemaan eikä ihmettelemään, vaan alkoi kerätä väkeä Virolaisen taakse. Toisin kuin moni muu Karjalaisen tukija, Pekkarinen putosi puolueessaan jaloilleen. Omat kannattajat pysyivät takana ja seuraaviin eduskuntavaaleihin oli helppo lähteä.

   Toisen vaalikampanjan iskusanoja olivat yhdessä ja yhteistyössä. Paikallislehdessä käytettiin uudenlaista vaalimainontaa: ilmoituksissa viljelijöitä, pankkitoimihenkilöitä, lääkäreitä, kunnanjohtajia jne esiintyi paitsi nimillään, myös valokuvissa yhdessä ehdokkaan kanssa. Tukiryhmään kuului myös elokuvaohjaaja Mikko Niskanen, jonka Ajolähtö-elokuvaa käytettiin myös kampanjassa. Ääniä tuli yli 8.200.

   Kun SKDL´n Kalevi Kivistö siirtyi opetusministeriksi, keskisuomalaisista toimijoista yhä useampi kääntyi Pekkarisen puoleen, kun maakunnan asioita hoidettiin. Asema maakunnan johtavana kärkenä vahvistui ja Helsingistä alkoi tulla monenlaisia tehtäviä.

   Keväällä 1987 Pekkarinen valittiin kolmannen kerran kansanedustajaksi. Tuolloin Keskustassa valmistauduttiin Paavo Väyrysen johtamaan hallitukseen, missä kumppanina olisi Kokoomus. Pekkarinen oli valittu Keskustapuolueen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi ja puolueen neuvottelijaksi. Neuvottelujen aikana oli esillä monia ministerilistoja. Pekkarinen oli ilmeisesti jokaisessa Keskustan listassa mukana.
    Helsingin Sanomien Unto Hämäläisen mukaan tapahtumaketju, joka sysäsi Keskustan oppositioon, oli merkittävä ponne sille, että muodostui tutkapari Esko Aho - Mauri Pekkarinen, joka ryhtyi aktiiviseen oppositio- ja eduskuntapolitiikkaan.
   Harri Holkerin hallitus ahkeroi verouudistuksen kanssa, ja koska Pekkarinen oli perehtynyt veropolitiikkaan, Pekkarisesta ja Ahosta muodostui melkoinen eduskuntapoliitikkojen voimakaksikko. He uudistivat eduskunnan toimintatapaa: ei enää pitkiä puheita, vaan sanavalmiita esiintymisiä paikalta ja puhujapöntöstä. Puheenvuorot olivat sen mittaisia, että media pysyi kiinnostuneena. Hallitus pakotettiin debattiin.
   Pekkarinen ja Aho olivat muutaman kerran ihan esiintymiskoulutuksessakin. Oppi meni perille sen verran tehokkaasti, että molemmat ovat sen jälkeen toimineet itsekin kouluttajina.

   Kokoomus oli ollut 1960-luvulta lähtien oppositiossa. Sille oli syntynyt oma toimintamallinsa. Keskustan oli paljon helpompi uudistaa opposition toimintamalli, koska puolue aloitti ilman menneitä rasitteita. Keskustassa ei mietitty, mitä Kokoomuksessa olisivat tehneet - Keskustassa mietittiin, mikä olisi puolueemme tapa toimia.

   Kun Esko Aho valittiin Keskustan puheenjohtajaksi vuonna 1990, kaikki se, mitä oli tehty aiemmin, suodattui puolueen politiikan johtamiseen. Ahon valmius käydä vaalikeskusteluja keväällä 1991 oli monelle yllätys, harva oli tajunnut, kuinka paljon kotitöitä pystyi tekemään valtivarainvaliokunnan yhteydessä. Kilpailijoille oli suoranainen šokki havaita, kuinka kovat valmiudet Aholla oli haastaa muut vaalikeskusteluissa.

   Pekkariselle tuli selväksi, että Aholla oli mahdollisuuksia myös oikein tärkeisiin poliittisiin virkoihin. Hän itse ei ollut katsonut koskaan tulevansa esim. puolueen puheenjohtajaksi, mutta Aholle se ei ollut mahdotonta. Puheenjohtajavaaleissa Aho luottikin Pekkariseen ja oli tätä kohtaan lojaali. Aho oli oppinut tuntemaan Pekkarisen asioidenhallinnan ja uutteruuden perehtyä asioihin. Nämä ominaisuudet tekivät Pekkarisesta Aholle Sancho Panchan. Aho on myöntänyt, että hänen tilanteensa puheenjohtajakisassa olisi ollut aivan toinen, jos Pekkarinen ei olisi ollut tukena.

   Keskusta voitti eduskuntavaalit keväällä 1991. Pekkarisesta tehtiin sisäministeri.
   Salkku oli painava. Lisäksi Pekkarisen rooliin kuului myös olla valtiovarainministeri Iiro Viinasen vahtikoirana hallituksessa. Viinasen kanssa asiat eivät sujuneetkaan aina kovin mallikkaasti, Kokoomuksen ministereistä parhaimmat välit Pekkarisella oli Ilkka Kanervaan, joka oli läpeensä poliittinen luonne, kuten Pekkarinenkin.
   Vaalikauden 1991-1995 aikana muodostui käsite pekkarointi. Se tarkoittaa, että edustaja vetää kotiin päin. Tulihan sitä Jyväskylä-Viitasaari -välille ohituskaistoja. Ja kyllä keskisuomalaiset tykkäsivät, vaikka muualla syytettiinkin pekkaroinnista. Toisaalta, yleensä Pekkarisen toimille on ollut enemmän kuin päteviä syitä: eräskin työllisyyden lisäbudjetti kohdistui täysin Pori-Lappeenranta -linjan eteläpuolelle, ennenkuin Pekkarinen laittoi sen uusiksi.
   Valtaa oli Pekkarisella suhteellisen paljon, mutta arvovaltaa oli vieläkin enemmän. Aho ei halunnut tehdä suuria päätöksiä ilman että Pekkarinen oli mukana. Riitta Uosukainen kuvaakin tilannetta niin, että Aho oli suorastaan riippuvainen Pekkarisesta.
   Pekkarinen oli lojaali Aholle, mutta ei kuitenkaan jees-mies. Julkisuudesta piilossa käytiin välillä koviakin vääntöjä.
   Eräs kovimmista paikoista sisäministerin uralla oli, kun itämafian vastaisista toimista suivaantunut soittaja uhkasi murhata Pekkarisen, jos tämä ei lakkaa sekaantumasta itärajan asioihin. Tämän jälkeen Pekkarisen mukana kulkikin jonkin aikaa aseistettu kuljettaja tai vartija. Muutaman viikon, sitten Pekkarinen ei enää viitsinyt suhtautua asiaan.
   Pekkarisen työtahti ministerinä oli erittäin kova. Avustajia jäi matkan varrelle, "duracell-pupu" vain vipelsi. Mm. Matti Vanhasen avustajana myöhemmin profiloitunut Timo Laaninen keskeytti, kun fysiikka alkoi pettää.
   Yleensä ministeri ei juurikaan tiedä ministeriölle kuuluvista asioista, jolloin ministeriön virkamiehet pääsevät helpommalla. Mutta Pekkarisen aikana virkamiehetkin joutuivat töihin. Toisaalta eivät he ajanjaksoa pahalla muistelleet, Pekkarisen kanssa oli muuten mukava tehdä töitä.
   EU-jäsenyys oli vaikea ratkaistava, moni asia oli puolesta, mutta eivät kaikki. Lopulta Pekkarinen kääntyi aidosti kannattamaan jäsenyyttä.

   Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö Pekka Ervastin mukaan Pekkarinen on ymmärtänyt, mikä on median tehtävä ja mikä on poliitikon oma tehtävä. Pekkariselta saattaa joskus pinna palaa, mutta hänen kanssaan voi silti keskustella. Hän on kriittinen mediaa kohtaan, muttei pelkää eikä välttele toimittajia. Ilta-Sanomissa toimiessaan Ervasti kerran vihjaisi Pekkarisen peruukista, minkä johdosta Pekkarinen soitti ja kertoi itse, mistä oli kysymys. Ervastin mukaan sananvaihto oli hyödyllistä, eikä tupeeseen tarvinnut sen jälkeen palata.

   Jyväskyläläinen kansanedustaja Reijo Laitinen (sd) on monta kertaa käynyt läpi sekä Pekkarisen että Keskisuomalaisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen kanssa, miksi nämä ovat keskenään jatkuvasti sotatilassa. Molemmilta on kyllä tullut selityksiä, mutta selitykset eivät käy yksiin, joten asia on edelleen arvoitus. Tukimiesten mukaan huonot välit ovat tarpeettoman paljon esillä julkisuudessa, mutta kun tilaa on jakamassa kaksi vahvaa persoonaa, joiden kemiat eivät käy yksiin, ongelmilla on taipumus korostua. Kun on ulkopuolisiakin kisailijoita, maakunnan voimia ei kannattaisi hajottaa. Ei tilanne silti niin hirveän paha ole, oikein kunnon ilmitappelua ei sentään ole saatu aikaan.
   Ja vaikka alueen lehdeltä tukea ei ole tullutkaan, Pekkarisen kannatus ei ole tipahtanut.

   Vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen Keskusta jätettiin oppositioon. Paavo Lipposen I hallitus tuli tilalle. Tuona hallituskautena alkoi hahmottua kansan kahtiajaon käsitteistö. Hallitus teki rajuja ratkaisuja, esim. otettiin pienituloisimmilta kansaneläkeläisiltä leikkaamalla eläkkeiden pohjaosat puoleen. Toisaalta talouden kasvu oli sitä luokkaa, ettei oppositio siihen päässyt kiinni. Silti Pekkarinen pääsi rökittämään hallitusta oikein kunnolla. Eräs merkittävimmistä saavutuksista vaalikaudella 1995-1999 oli se, että Keskusta saatiin vastustamaan Suomen EMU-jäsenyyttä.

   Aarno "Loka" Laitinen, entinen Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen päällikkö, nykyisin mm. Apu-lehden Naisten sauna -palstan toimittaja, muistelee kaiholla aikaa, jolloin Keskusta oli oppositiossa. Pekkarisen ja Lipposen taistelu oli riemukasta seurattavaa. Eduskunnan kahvilassakin Lipponen tuli välillä Pekkarisen pöytään ja väittely alkoi. Siinä ei ollut koskaan mitään pahantahtoista, tosin kerran Lipposelta lipsahti, että jos Pekkarisella olisi tukan alla jotain, niin ymmärtäisi. Se oli siis lipsahdus, Lipponenhan pyyteli sitä myöhemmin nöyrästi anteeksi.
   
   Demarit tietävät kyllä, että Lipponen arvostaa Pekkarista. Vaikka ulkopuolisesta saattaa tuntua oudolta, on Lipponen jopa halannut Pekkarista.    
   Reijo Laitinen muistelee kirjassa, kuinka demarit erään kerran yrittivät prepata Lipposta, kun tiesivät, että Pekkariselta oli tulossa täyslaidallinen. Mutta eihän Lipponen mitään evästyksiä kaivannut. Kun Pekkarinen sitten kävi puhumassa, Lipponen vastasi, että nahkurin orsilla tavataan. Mitäpä siinä enää sen jälkeen oli tehtävissä?

   Pekkarisen välit kollegoihin ovat kunnossa. Heikki Aurasmaa, eräs sisäministerikauden avustajista, arvelee, että kovemmat heitot tulevat siinä vaiheessa, kun poliittinen vastapuoli tuntee jäävänsä asia-argumenteilla alakynteen. Kovinta vastusta Pekkarinen arvioi saaneensa SDP´n Erkki Liikaselta ja Kokoomuksen Ben Zyskowiczilta.

   Yleensä Pekkarinen on ollut puheenjohtajajunttauksessa voittajan puolella, ainoa poikkeus on tähän mennessä ollut Anneli Jäätteenmäki, joka pesi Pekkarisen ehdokkaat Maria-Kaisa Aulan vuonna 2000 ja Matti Vanhasen 2002.

   Huumoriakin Pekkarinen tuntuu ymmärtävän. Hän mm. pitää TV-sarjasta Itse valtiaat. Tosin hän huomauttaa, ettei ole montaa kertaa käyttänyt ilmaisuja "perin kummallista" tai "on perin oudoksuttavaa". Lapsenlapsetkin tunnistavat Maurin sarjasta.
   Jos sarja lukijaa kiinnostaa, sarjan tekijät kertovat aiheesta kirjassa laajemminkin. Mainittakoon tässä vielä, että tekijät pitävät Pekkarista yhtenä sarjan tärkeimmistä hahmoista. Lisäksi Maurin hahmon on voinut pitää sarjan ajan harvinaisen muuttumattomana.

   Vuoden 2003 vaalit ovat puhuttaneet pitkään ja myös Pekkarinen käyttää melko paljon sivuja aiheen läpikäymiseen.
   Pekkarinen itse ei halunnut vaalitaistelun alkuvaiheessa käyttää ulkopoliittisia aseita Lipposen hallitusta vastaan. Muutenkin vaalikampanja oli Pekkarisen kannalta vaikea, kun Jäätteenmäki oli kärkenä. Pekkarinen ei ollut varsinaisesti lojaali puolueensa puheenjohtajalle, ennemminkin hän oli kärsivällinen tätä kohtaan. Myöhemmin Irak-kortin käytössä näytti olevan puolensa, mutta erilaisen poliittisen koulukunnan kasvatti Pekkarinen, joka osasi asiat yksityiskohtia myöten ja naputtikin yksityiskohtien kimpussa, ei tuntenut oloaan kotoisaksi työskennellessään Jäätteenmäen kanssa tämän vedellessä vain suuria linjoja.
   Hallitusneuvotteluihin Vanhasen kanssa Pekkarinen oli selvä valinta, sekä sittemmin kauppa- ja teollisuusministeriksi. Jäätteenmäki arvosti Pekkarinen osaamista ja kokemusta.
   Unto Hämälaäisen mukaan, kun Jäätteenmäki asetti Vanhasen Pekkarisen edelle, hän samalla melko pitkälle valitsi oman seuraajansa. Lisäksi Pekkarinen näki, että Vanhanen oli Jäätteenmäen eron jälkeen ehdokas, jota uskalsi ehdottaa demareillekin.

   Pekkarisen tultua hallitukseen moni teollisuusmies pelkäsi, että kauppa- ja teollisuusministeriössä syntyy kovakin häslinki. He yllättyivät iloisesti Pekkarisen tavasta hoitaa asioita, ote oli selkeästi joviaalimpi kuin aikoinaan sisäministeriössä. Toisaalta sukset menivät ristiin kansliapäällikkö Erkki "Leuka" Virtasen kanssa, varsinkin demareiden tyrmäämän TEKES-uudistuksen yhteydessä. Tuolloin Pekkarinen ajoi TEKESin siirtämistä pois TE-keskusten alaisuudesta, tavoite oli perustaa maakuntiin kahdeksan TEKESin valtakunnallista yksikköä.

   Ahon hallituksen aikoina Pekkarinen oli vielä vallan ytimessä, silloin hänen vaikutusvaltansa oli suurimmillaan. Verrattuna nykyhallitukseen, asema on heikompi - nykyisin tärkeimmät asiat ovat ratkoneet Vanhanen, Antti Kalliomäki ja Jan-Erik Enestam. (Ja aivan viime aikoina myös Eero Heinäluoma)

   Pekkarinen on pitänyt tapanaan käydä paljon kotona ja hän on aidosti läsnä perheensä kanssa. Juhannuksena 2002 tuli jo 30 vuotta täyteen aviossa. Hän ei ole tehnyt numeroa siitä, kuinka loistavasti perheen kanssa on mennyt, mutta hyvin on tuntunut menevän. Tuttujen mielestä Pekkaristen perhe-elämää on ollut mukava katsella.

   Politiikan pikkujättiläinen on energisellä otteella kirjoitettu muistelmateos, kaiken kaikkiaan piristävä lukukokemus. Kirjassa käydään keskivertoa enemmän läpi politiikan vaikuttajien keskinäisiä välejä ja valotetaan ansiokkaasti, miten se ilmenee, jos asiat tappelevat mutta samaan aikaan tekijät arvostavat toisiaan. Kirja on sovinnollisempi kuin "politiikan terrierin" maineessa olevan Pekkarisen ollessa kyseessä moni olisi odottanut. Silti särmiä löytyy, ja hyvä niin. Mauri Pekkarisen muistelmia jouduttiin odottamaan suhteellisen pitkään, mutta on helppo todeta, että tätä kirjaa kannatti odottaa.


-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Kuukauden Keskustalainen
Kansan edustaja - Maan ja maakunnan puolesta Mauri Pekkarinen
Toimittanut Erkki Järvelä
Gummerus (paino), Minerva 2007
240 sivua


No niin, pitkästä aikaa tulee taas päivitettyä näitäkin sivuja. Piti naputella nämä jutut jo syyskuussa, mutta värväsivät tämän sivun toimittajan tiiviimmin kunnallisvaalityöhön, sitten enää muita juttuja ehtinyt. Mutta eiköhän nyt vihdoin palata suunnilleen normaaliin jokakuukautiseen päivitystahtiin.
   Mutta sitten itse aiheeseen. Reijo Mauri Matias Pekkarinen täytti 60 vuotta 6.10.2007. Tapahtuman yhteyteen päätettiin julkaista juhlakirja, juhlakalun kursailusta huolimatta. Pekkarinen totesi, että hän on mies parhaassa iässä, eikä haaveile eläkepäivistä vielä aikoihin. Kun työkin on vielä kesken.
   Eläkkeelle Pekkarista ei oltu patistelemassa, mutta kirja haluttiin koota ja julkaista. Seuraavat Winston Churchillin kuolemattomat sanat tervehtivät asiaan liittyen lukijaa kirjan esipuheessa: "Tämä ei ole loppu. Tämä ei ole edes lopun alku. Mutta ehkä tämä on alun loppu."

   Juhlakirjalla on 35 kirjoittajaa. Osa kirjoittaa suoraan Pekkarisesta, osa aiheista, jotka liippaavat likeltä ministerin toimenkuvaa. Osa taas on kirjoittanut oman asiantuntijuusalueensa aiheista ilman mainintaa Pekkarisesta. Kirja ei siis pönötä eikä liehu kaiken aikaa kohteensa ympärillä, vaan on laaja kokoelma punnittua puhetta eri aihepiireistä.

   Lasse Kangas, toimittaja ja Suomen historian dosentti, aloittaa kirjoituskokoelman kuvailemalla Mauria ihmisenä ja taustan osalta sekä kertaa tärkeimmät vaiheet poliittisen uran varrelta.
   Inkeri ja Niilo Pekkarisen perheessä opittiin sodan jälkeisinä vuosina ahkeriksi ja säästäväisiksi. Vanhemmat luottivat lapsiinsa ja antoivat näille vastuuta. Mauristakin kasvoi vastuuntuntoinen ja lujasti vaikuttamisen mahdollisuuksiin luottava johtajatyyppi.
   Perheessä luotettiin myös koulutuksen mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin. Maurikin meni lukioon. Lukiossa kiinnostus kohdentui urheilun lisäksi vuosi vuodelta yhä enemmän yhteiskunnallisiin asioihin. Tosin siihen aikaan teinikuntiin ei vielä ollut tullut puoluepoliittista harrastamista.
   Maurin asemasta Kannuksen yhteiskoulun teinikunnassa kertoo se, että hänet velvoitettiin pitämään puhe Kannuksen sankarihaudoilla. Edelleen, satoja puheita myöhemmin, Pekkarinen pitää kyseistä puhetta yhtenä uransa tärkeimmistä.
   Jyväskylän yliopiston taloustieteet olivat Maurin myöhempi valinta. Tämän jälkeen piti valita liike-elämän ja politiikan välillä. Vuodesta 1972 Mauri näkyi ja kuului keskisuomalaisessa keskustalaisessa toiminnassa. Puolueen valinta oli oma ratkaisu - lapsuudenkodissa oltiin kyllä perusasenteiden suhteen talonpoikaiskeskustalaisia, mutta täysin epäpoliittisia.
   Vuodenvaihteessa 1973-74 vastavalmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri oli tilanteessa, jossa piti valita kahden suuren mahdollisuuden välillä. Maurille oltiin tarjoamassa sekä Keskustapuolueen Keski-Suomen piirin toiminnanjohtajuutta että yliopiston assistentin paikkaa. Lopulta Pekkarinen ryhtyi toiminnanjohtajaksi.
   1970-luvun lopulla Pekkarinen oli menestyksekkäästi ehdokkaana kolmissa vaaleissa. 1976 hänet valittiin Jyväskylän kaupunginvaltuustoon, 1978 presidentin valitsijamieheksi ja 1979 kansanedustajaksi.
   Kansanedustaja Pekkarinen oli antanut äänestäjilleen vaalilupauksen: hän tulee pitämään yhteyttä vaalipiiriinsä, kuuntelemaan ihmisiä sekä tekemään parhaansa Keski-Suomen ja keskisuomalaisten hyväksi. Lupauksensa Mauri on pitänyt ensimmäisestä vaalikaudestaan lähtien. Järvelän mukaan tämä on hänen poikkeuksellisen kestävän kannatuksensa lähtökohta ja keskeisin selitys. Hän on tähän mennessä ollut jo viidesti peräkkäin vaalipiirinsä äänikuningas. Ja tämähän on lajissaan ennätys Suomen poliittisessa historiassa.
   Pekkarisen poliittisessa urassa näkyy tehtävien ja haasteiden vaihtuminen vaalikausittain. Ja tämähän sopii erinomaisesti  asioihin nopeasti ja perusteellisesti perehtyvälle poliitikkoluonteelle.
   Pekkarinen tuli ensimmäisen kerran ministeriksi Esko Ahon hallitukseen 1990-luvun alussa, sisäministeriksi. Tämä ministerikausi muodostui Pekkariselle melkoiseksi politiikan korkeakouluksi. Ensimmäisen ministerikautensa jälkeen Pekkarisen asemaa ministerisarjaan kuuluvana poliitikkona ei ole kiistetty enempää Keskustassa kuin muissakaan puolueissa.
   Moni asia on muuttunut politiikassa 1970-luvun jälkeen. Moni on myös pysynyt. Traditionomaisesti, kuten aina, Mauri piti myös vuoden 2007 vaalikampanjanjansa viimeisen puhetilaisuuden Kinnulassa, mistä hän aikoinaan lähti maailmalle.

   Olavi Ala-Nissilä, Euroopan Tilintarkastuslautakunnan jäsen, kirjoittaa Pekkarisesta talousmiehenä. Samoin kuin talouspolitiikasta yleisemminkin.
   Ala-Nissilän mukaan talouden ja yhteiskunnan toiminta on viime vuosikymmeninä monimutkaistunut. Tästä johtuen, voidakseen vaikuttaa, puolueiden ja poliitikkojen on entistä tärkeämpää tehdä kotiläksynsä kunnolla. Huonosti läksynsä tekevä poliitikko on helposti virkamiesten pompoteltavana.
   Keskustan politiikassa talouspolitiikka on aina ollut keskeistä. Talouspolitiikkaa on tehnyt toisaalta puolueen talous- ja veropoliittinen työryhmä ja toisaalta talous- ja veropolitiikassa mukana olleet ministerit, kansanedustajat ja erityisavustajat. Ala-Nissilän mukaan puoluetta lähellä on ollut erinomaisia asiantuntijoita, mutta verkosto on ollut laajempi - Keskusta on hyödyntänyt muitakin asiantuntevia mielipiteitä. Menestyäkseen yhteiskunnallisella liikkeellä tulee olla yksittäisten asiakysymysten osaamista laajempi näkemys hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisesta ja kehittämisestä.
   Viimeiset kaksi vuosikymmentä Suomen talouspolitiikassa on eletty poikkeuksellisen mielenkiintoisia aikoja. 1990-luvun alussa vaihtotase oli muuttunut pahasti alijäämäiseksi ja teollisuuden kilpailukyky oli päässyt romahtamaan. Yritysten kannattavuus oli heikko. Yritykset ja kotitaloudet olivat kasinotalousvuosina ylivelkaantuneet. Ahon hallituksen aloittaessa kokonaistuotannon lasku oli jyrkimmässä syöksyssään, BKT väheni vuonna 1991 yli 7 %.
   Ahon hallitus valitsi vientivetoisen kasvun strategian, mikä alkoi toimia varsin hyvin markan alettua kellua. Keskimääräinen kasvu oli tuolloin yli 5 %. Huippukasvun vuodet eivät kuitenkaan ratkaisseet talouden rakenteellisia ongelmia. Suomi pyristeli edelleen suurtyöttömyyden, korkean valtionvelan ja työn raskaan verotuksen kehässä.
   Talouden myönteinen kehitys on kuitenkin jatkunut. Samoin työttömyyttä on vähennetty merkittävästi huippulukemista. Myös valtion velan määrä suhteessa BKT´een on selvästi laskenut. Ja vielä työn verotustakin on voitu uudistaa ja keventää. Näiden onnistumisten taustalla ovat olleet tietty vakaus politiikassa ja työmarkkinoilla, talouden dynaamisuutta edistäneet ratkaisut mm. verotuksessa ja yrittäjyyspolitiikassa, sekä valtion talouden pitkäjänteinen hoito.
   Ala-Nissilä näkee Pekkarisella olleen onnea siinä, että tuli jo ensimmäisellä kaudellaan valituksi valtiovarainvaliokuntaan ja sen verojaostoon. Tämä ei ole tavallista. Verojaosto on eduskunnassa keskeinen vaikuttamispaikka. Sen jäsenistä on usein tullut ministereitä ja ryhmiensä keskeisimpiä vaikuttajia. Ala-Nissilä itse oli jaoston jäsen 1995-2003, tuolloin hän oli hyvin paljon yhteistyössä Pekkarisen kanssa. Heitä kutsuttiinkin toisinaan Majakaksi ja Perävaunuksi, kuten aikoinaan Esko Ahoa ja Pekkarista, siis kaudella 1987-1991 näiden ollessa yhdessä verojaostossa.
   Kun em. oppositiokautena Mauri ja Esko olivat tehneet kotiläksynsä huolella, siitä oli paljon apua laman iskiessä Ahon hallituksen aikana. Tuolloin olivat edessä mittavat lainsäädäntöhankkeet. Mm. lähes koko verolainsäädäntö uudistettiin. Siirryttiin arvonlisäverotukseen, otettiin käyttöön valmisteverotus jne.
   Hallituksen työtaakka oli valtava. Tuolloin Pekkarisen vastuualue oli erityisen laaja. Laman pahimpina hetkinä, jolloin kovaa pohjaa ei taloudessa löytynyt mistään, eduskuntaryhmälle oli erittäin tärkeää, että mukana toiminnassa oli Pekkarisen kaltainen osaaja. Vain osa hänen työstään näkyi ulospäin, mutta luonnollisesti myös hiljainen taustatyö oli ratkaisevan tärkeää.
   EU-jäsenyydestä päätettäessä eduskunta katsoi, että Suomen mahdollisesta liittymisestä Euroopan talous- ja rahaliiton jäseneksi päätetään hallituksen erillisen esityksen pohjalta. Keskusta otti kantaa EMU-jäsenyyteen oppositiosta käsin. Puolueessa EU-kriittisyys oli vahvaa ja kielteinen kanta olisi ollut ehkä helppokin ottaa puoluekokouksessa. Mutta olisiko se oikea kanta?
   Puolueemme päätyi teettämään asiasta oman selvityksen. Tekijäksi valittiin Pekkarinen. Selvityksessä päädyttiin tulemaan, että EMU´n ulkopuolella ns. pohjoisen jäsenmaiden yhteydessä tarjoutuisi Suomen talouden kunnostustyölle turvallisempi miljöö. Puoluekokous hyväksyi linjauksen käytännössä yksimielisesti. Sittemminhän Suomi kuitenkin liittyi EMU-jäseneksi, hallituspuolueiden voimin.
   Ala-Nissilä muistuttaa, että politiikassa ei pelkkä asiaosaaminen riitä. On osattava tehdä yhteistyötä ja tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Pekkarinen on aina osallistunut ahkerasti puolueen työryhmien ja eduskuntaryhmän kokouksiin. Hänen työskentelytapansa on tehokas ja joskus persoonallinen. Toisinaan jotkut pitävät menettelyä liiankin nopeana, mutta eduskunnan porukka pysyi aina mukana, sillä vähiten Mauri säästi itseään. Suora ja avoin tapa tehdä politiikkaa herättää luottamusta. Ala-Nissilä näkee, että se on yksi Pekkarisen vahvuus.

   Maria Kaisa Aula, lapsiasiainvaltuutettu, kiinnittää kirjoituksessaan huomiota asiaan, että Suomen eri alueiden kesken on väestökehityksessä suuria eroja. Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla pysytään suunnilleen nykyisellä tasolla, mutta muualla nuorten ihmisten määrä vähenee, eniten Kainuussa ja Lapissa. Maaseudulla, varsinkin kauempana kaupungeista, monet lapset tulevat jatkossa elämään ympäristössä, missä aikuisia ja ikäihmisiä on nykyistä huomattavasti enemmän, ja lapsia vähemmän.
   Nopeat tietoliikenneyhteydet ovat myös maaseudun lasten tärkeä peruspalvelu. Yhteyksiä kavereihin on pidettävä entistä enemmän kännykällä ja internetin kautta. Lapset tulevat luultavasti istumaan entistä enmmän autossa, kyydissä kouluun tai harrastuksiin. Myös he tarvitsevat kunnollisia teitä ja toimivia joukkoliikennepalveluja. Aula edellyttää kouluverkkoratkaisuissa otettavan huomioon myös lasten koulumatkojen pitämisen kohtuullisen pituisina.
   Aula toteaa, että Suomessa lasten paineet varhaiseen aikuistumiseen ja leikin lopettamiseen ovat vertailututkimuksen mukaan muita Pohjoismaita vahvemmat. Tämä näyttää lisäävän lasten mielenterveysongelmia, tytöillä ulkonäkö- ja itsetuntopaineita sekä masennuksen oireita, pojilla taas aggressiivisuutta.
   Lasten hyvinvoinnin kannalta keskeisiä ovat pitkäaikaiset ja vakaat ihmissuhteet pienestä lähtien, aikuisten kiireetön läsnäolo ja kuunteleminen, sekä lapsen kasvaessa keskustelu elämän perusasioista. Nämä rakentaisivat lapselle vahvan itsetunnon ja identiteetin.
  Aula muistuttaa, että jo pelkästään kansantaloudenkin kannalta olisi järkevää pitää entistä pienemmästä lapsiväestöstämme huolta. Investoiminen lasten hyvinvointiin sekä lapsinäkökulman vahvistaminen päätöksenteossa olisi tunnustettava kansakunnan tulevan menestyksen ja kilpailukyvyn avaintekijäksi.
   Sitä paitsi lapsella on itsearvoinen oikeus hyvään elämään,  mihin Suomi on sitoutunut myös YK´n lapsen oikeuksien sopimuksen kautta.

   Dosentti, ex-ministeri Tytti Isohookana-Asunmaa, kertoo kirjoituksessaan, mitä termi pekkarointi tarkalleen ottaen tarkoittaa.
   Jossain vaiheessa Ahon hallituksen valtiovarainministeri Iiro Viinanen alkoi puhua pekkaroinnista, kun Pekkarinen tapansa mukaan tarkensi keskustalaisten tavoitteita neuvotteluissa. Pekkarointia on usein samaistettu vanhempaan termiin siltarumpupolitiikka. Merkitykset ovat lähellä toisiaan, mutta eivät aivan synonyymejä. Termi pekkarointi sisältää myös nimenomaan Pekkariseen liittyviä luonteenpiirteitä. Siksi termi on nimenomaan pekkarointi eikä mikään muu. Vastaava termi on esim. väyrystely.
   Anekdoottina otettakoon esille yksityiskohta arvonlisäverolain uudistamisen yhteydestä. Ensin mietittiin huolella, mihin asti alv kullakin toimialueella ulotetaan. Suuren urakan jälkeen laki oli jo melkein valmis, kun Pekkarisen tuttava, joka viljeli sammakonreisiä ravintoloihin, halusi saada varmuuden siitä, että sammakonreidet kuuluvat alkutuotantoon ja ovat alv´n ulkopuolella. Virkamiehet eivät osanneet siihen hätään vastata, joten Pekkarisen mielestä sammakonreidet piti erikseen kirjata lakiin tai perusteluihin. Näin myös tehtiin, vaikka Viinanen oli vähällä pillastua. Tämä kuvaa Pekkarisen tapaa toimia.
   Isohookana-Asunmaa pitää varsin erikoisena, että juuri keskustalaiset poliitikot ovat vennamolaisten lisäksi (Ja Veikko Vennamokin oli aikansa vahvoja maalaisliittolaisia poliitikkoja) synnyttäneet politiikan kieleen uudissanoja. Poliittisille kilpailijoille maalaisliitto-keskustalaiset ovat aina olleet pelottavia. Eräs syy tähän lienee, että maalaisliitto-keskustalaisuus on selkeydessään ja kotikutoisuudessaan ollut suosittu poliittinen liike, jonka edustajat ovat vuosikymmenestä toiseen onnistuneet viemään tavoitteensa satamaan ja näin saavuttaneet jälleen uusien ihmisten joukossa vahvaa kannatusta.
   
   Sakari Kiuru, Yleisradion taannoinen pääjohtaja, oli Pekkarisen kanssa tekemisissä varsinkin tämän ollessa ensin Ylen hallintoneuvoston jäsen (huhtikuusta 1980) ja sittemmin puheenjohtaja (keväästä 1987).
   Perinteisten yleisradioyhtiöiden pitkäaikaisten monopolien oikeutus kyseenalaistettiin mm. uutisvälityksen osalta jo 1970-luvulla. Yhtenä ilmaisuna tästä "vapaudenkaipuusta" saatiin oikeiston ja lopulta myös Keskustapuolueen voimin Mainos-tv´lle uutisten lähettämisoikeudet 1981. Mainoksin rahoitetut paikallisradiot sallittiin vuonna 1985 - tuolloin tosin ensin koeajaksi
   Tv-lupamaksujen korotuksia erään kerran harkittaessa maan hallitus alkoi epäillä Yleisradion toimintaa tehottomaksi. Luulojen hälventämiseksi, ja vähän omaankin käyttöön päätettiin ryhtyä yhtiön käytäntöjen kriittiseen ja ulkopuolisten konsulttien avustamaan tarkasteluun. Selvitystyö aloitettiin vuonna 1985. Palauteryhmän puheenjohtajaksi valittu Pekkarinen tuotti tässä kohden Ylen johdolle pettymyksen. Typistetyn muistion pohjalta tehtiin puheenjohtajan luotsaamana pätevyyttä ja poliittista tasapuolisuutta seuraava uuden johtajiston valinta vuonna 1989. Ehdotus pääjohtajan valtuuksien lisäämisestä  jäi puolitiehen. Muutenkaan erityisen radikaaleihin esitettyihin uudistuksiin ei lähdetty.
   Ylen, MTV´n ja Nokian yhdessä omistaman Oy Kolmostelevisio Ab´n perustaminen toi kolmannen televisiotaajuuden käyttöön. Vuonna 1993 MTV osti itselleen yhtiöstä osake-enemmistön. Tämän jälkeen oli mahdollista toteuttaa kanavajako, minkä jälkeen MTV toimi omalla kanavallaan ja hankki oman toimiluvan, eikä enää toiminut Ylen "alaisena" kuten aiemmin.
   Mutta kuinkas sitten kävikään? Kolmostelevision perustamiseen ratkaisevasti vaikuttanut MTV´n hallituksen puheenjohtaja Georg Ehrnrooth oli korostanut sopimusneuvotteluissa MTV´n ideologista merkitystä elinkeinoelämälle. Mutta sitten, Alma Median 1998-2005 omistusvälivaiheen jälkeen se myytiin ruotsinmaalaisen Bonnierin haltuun. Missä siinä vaiheessa olivat ideologiset perustelut? Minne unohtui Pentti Hanskin suomalaisen kaupallisen television intohimoinen kehittäminen?
   Pekkarisen puheenjohtajakauden tapahtumista lienee syytä mainita vielä Kesäkatu 2´n eli pääkonttorirakennuksen Ylen kannalta edullinen myynti syksyllä 1988 Polar Oy´lle. 1980-luvun lopulla rakennusliikkeet olivat innokkaimmillaan maksamaan tonteista ja taloista. Yle sai kaupasta 400 miljoonaa (400.000.000) markkaa. Kauppa mahdollisti Helsingin toimintojen keskittämisen Pasilaan ja ns. Ison Pajan rakentamisen.

   Professori Heikki Niskakangas käsittelee kirjoituksessaan poliitikkojen asiantuntija-avun käyttöä. Hän tähdentää, että korkeatasoisiin päätöksiin tähtäävä politiikka hyödyntää asiantuntijoita, koska poliittinen toiminta edellyttää laaja-alaisuutta - poliitikon on tunnettava yhteiskunnan eri osa-alueet ja niiden keskinäinen vuorovaikutus. Silloin ei jää aikaa perehtyä yksittäisiin ongelmiin yhtä paljon kuin asiantuntijalla, joka puurtaa oman alansa kimpussa kaiken päivää. Pekkarisen parhaimpia puolia on, että hän osaa kuunnella asiantuntijoita.
    Olavi Ala-Nissilän lähdettyä hoitamaan asioita Luxemburgiin, Keskustan eduskuntaryhmään jäi selvä talouspolitiikan osaamisvaje. Niskakankaan mielestä Sauvolaisen kansanedustajan Esko Kivirannan lisäksi Pekkarinen on ainoa, joka tuntee läpikotaisin Suomen verojärjestelmän ja veropolitiikan asiallisen liikkumavaran. Toisaalta tämä tilanne antaa Pekkariselle merkittävämmän roolin oman ministeriönsä vastuualueen ulkopuolella.

   Kuten alussa tuli mainittua, Pekkarisen juhlakirjaan on saatu juttua yli kolmeltakymmeneltä kirjoittajalta. Tässä tarkemmin käsitellyt kirjoitukset muodostavat vain yhden läpileikkauksen sisällöstä, myös monella muulla tekijällä on kirjassa painavaa sanottavaa. Tämä juhlakirja on siis sisällöltään ehdottomasti siitä painavammasta päästä. Toki perinteistä juhlakalun kehumistakin löytyy, mutta sopivissa mittasuhteissa. Toisaalta, Mauri Pekkarinen on sen verran arvostettu kansanedustaja, että perustelut kehumiseen liittyen vaikuttavat harvinaisen perustelluilta. Ja kun Pekkarinen on toiminut huomattavan monessa mukana, monista kirjoituksista on harvinaisen helppo vetää aasinsiltoja Pekkariseen kiittävien kommenttien kera.
   Kirja on ulkoasultaankin juhlakirjan oloinen. Tekstiä on vähemmän kuin sivumäärä saattaa vihjaista, fontti on iso ja kirjoitusten välissä on tyhjiä sivuja. Lukukokemus on monessa suhteessa helppo, mutta sisällön painoarvoa se ei kuitenkaan muuta - siinä suhteessa teos on yhtä painava kuin se ulkoa päin näyttää.  

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Kuukauden Vaihtoehto
Mario Puzo: Neljäs K
Alkuteos The Fourth K
Suomentaneet: Hanna-Liisa Timonen ja Tuija Rovamo
WSOY 1991
508 sivua

Tarkastellaanpa välillä romaania, joka on poliittista fiktiota. Italialaismafiaan perehtynyt romaanikirjailija, ex-toimittaja Mario Puzo julkaisi 1990-luvun alussa vaihteeksi Yhdysvaltojen politiikkaa ruotivan jännärin Neljäs K. Henkilöt ovat kirjassa fiktiivisiä, mutta valtarakenteet ja instituutiot todellisia.

   Kirjan "neljäs K" on John F. Kennedylle etäistä sukua oleva Francis Xavier Kennedy, demokraattien listoilta valittu Yhdysvaltojen presidentti. Kuten aiemmin varsinkin John ja Robert, myös Francis on määrätietoisen ja suoraselkäisen henkilön maineessa, ja monien ihailema.
   Kennedyn vastapuolina ovat sekä republikaanit että kansainväliset terroristit. Republikaanit haluavat syrjäyttää hänet, mieluummin ennen seuraavia vaaleja, terroristit taas haluavat nöyryyttää Yhdysvaltoja, näyttää maailmalle, että myös USA on haavoittuva valtio.

   Terroristien nokkamiehinä häärivät italialainen Romeo ja palestiinalainen Yabril. Romeo on saanut "marxismi-tartunnan" ja haluaa taistella vähemmän kapitalistisen maailman puolesta, missä USA ei pääse nylkemään heikompiaan. Yabril taas on menettänyt perheensä 5-vuotiaana, minkä jälkeen sukulaiset ja opettajat pääsivät juurruttamaan häneen juutalaisvihan.
   Terroristien suunnitelma mahtavan sotilasmahdin nöyryyttämiseksi on seuraava: ensin murhataan paavi, sitten kaapataan lentokone, missä Yhdysvaltojen presidentin tytär matkustaa, minkä jälkeen annetaan murhaajan jäädä kiinni, mutta panttivankidraaman myötä pakotetaan USA päästämään murhaaja vapaaksi.
   Lisäksi mukana häärii vielä ryhmä, joka aikoo todistaa Yhdysvalloille, että hallituksen on liityttävä yhteen muun maailman kanssa ja valvottava ydinenergian käyttöä. Ryhmä on sitä mieltä, että muuten planeetta on tuhoutumassa. Kaksi miestä kätkee pienen ydinpommin Manhattanille ja ajastaa sen räjähtämään muutaman päivän kuluttua. He antavat määräyksen, että New York pitäisi evakuoida, mihin oikeusministeri ja presidentti eivät kuitenkaan suostu.

   Terroristit onnistuvat murhaamaan paavin, tämä ammutaan ja kirkkoon kätketyt pommit tekevät selvää jälkeä Pietarinkirkosta, minkä jälkeen tappaja onnistutaan pidättämään. Myös lentokone kaapataan suunnitellusti, ja ohjataan kuvitteelliseen Sherhabenin sulttaanikuntaan, missä sulttaani on juonessa mukana ja on neuvottelevinaan terroristien kanssa panttivankien vapauttamisesta.
   Ja pienoisydinpommi räjähtää. Muutama Manhattanin katu ja pilvenpiirtäjä katoaa tyystin, ja ydinlaskeuma leviää lähiympäristöön.

   Presidentti on paineessa. Myös republikaanien taholta. Eräs presidentin lähipiiriin kuuluva narahtaa suhteesta tämän rakastajattaren suostuttua vetämään suhde julkisuuteen ja republikaanit masinoivat seksiskandaalin. Lisäksi levitetään huhua, minkä mukaan presidentti aikoisi ottaa presidentinvaalien jälkeen vaimokseen nuoren naisen, joka olisi 1/8 negridi. Laskelmien mukaan tämä yksityiskohta, että hän olisi 1/8 negridi, pudottaisi presidentin kannatusta 15 %-yksikköä. Muutenkin kongressi jumittaa minkä pystyy estäen kaikki toimenpiteet, mihin pystyvät vaikuttamaan, myös hyödylliset.
   Presidentti on kirjassa leski. Kirjan alkupuolella kuvataan, kuinka maailman mahtavimpiin kuuluva mies ei pysty auttamaan sairastunutta vaimoaan, vaan katsoo avuttomana, kun tämä hiipuu pois. (Puzo menetti vaimonsa edellisen romaaninsa Sisilialainen kirjoittamisen aikana tämän menehdyttyä pitkäaikaiseen sairauteen, kirjassa tuntuvat Puzon omakohtaiset tuntemukset.)

   Kirjassa tapahtumat etenevät nopeasti. Panokset kasvavat kaiken aikaa ja voimaan vastataan voimalla, monellakin tavalla.

   Presidentin ja terroristin välisessä keskustelussa on paljon filosofisia pohdintoja, kuten mitä eroja presidentillä ja terroristilla oikeastaan on, sekä mitä seurauksia heidän välisellään taistelulla on. Terroristi pystyy osoittamaan maailmalle, että supervallan kimppuun pääsee kaappaamalla presidentin tyttären. Lisäksi USA saadaan provosoitua niin rajuihin toimiin, että se etääntyy pahasti liittolaisistaan.
   Yksilön vapaus on eräs pääteemoista kirjassa. Yksilötasolla, kun yksittäisiä henkilöitä, jotka ovat sekaantuneet ydinpommijupakkaan, saadaan kiinni, eräät haluavat päästä käyttämään heitä kohtaan tehokkaita valheenpaljastusmenetelmiä, mitkä saattavat vaurioittaa aivoja ja ovat siksi kiellettyjä. Yleisesti taas otetaan käyttöön uusia lakeja, mitkä rajoittavat ihmisten vapautta. Jos jokin tekninen seikka estäisi syyllisen tuomitsemisen, tuomioistuimen vakuuttuneisuus ihmisen syyllisyydestä riittäisi tuomion antamiseen. Alaskastakin suunnitellaan jonkinlaista Siperian tyyppistä rangaistusleiriä.

   Neljäs K sijoittuu jonnekin tarkemmin määrittelemättömään lähitulevaisuuteen. Tästä selostuksestakin Nostradamusta lukeneet huomannevat, että tulevaisuuden hahmotelmansa Mario Puzo on perustanut muutamien tämän ranskalaisen ennustajan tunnettujen nelisäkeiden pohjalle. Onhan niistä jo kauan sitten tehty tulkinta, että paavi murhataan ja paavin istuin tuhotaan. Samoin kuin että (New Yorkiksi tulkittu) suuri kaupunki kokisi suuren räjähdyksen, minkä jälkeen sen kaikki juomavesi myrkyttyisi.
   Nämä tulkinnat ovat jälleen olleet kovasti esillä, ja tällä kertaa nihin on liitetty mukaan myös vähän toisenlaista materiaalia. Muistammehan, kuinka pari vuotta sitten nettiinkin levisi juttuja, kuinka Nostradamus olisi ennustanut suuren kaksoistornin tuhon. Ja juttu jatkui sillä, kuinka se johtaisi maailmansotaan. Kuten suuret tapahtumat yleensä, tämäkin siis sai monenlaisia ns. asioista perillä olevia tahoja innostumaan aiheesta.
   Mainittakoon tässä, että ne tulkinnat olivat harvinaisen kömpelösti tehtyjä, niistä löytyi mm. puolen tusinaa sellaista karkeaa virhettä, mistä Nostradamus itse nimenomaisesti varoitti. Huippuna tietysti se, että kaksi nelisäettä oli jaettu kahtia ja liitetty yhteen keskenään. Yleensäkin Nostradamus oli jokseenkin sitä mieltä, että Sokea Reetta näkee uudenvuodentinastaan hieman luotettavammin tulevaisuuteen kuin tavallisen yksinkertainen kaveri, joka pelkän ranskantaitonsa kanssa yrittää tulkata hänen säkeitään. Kielen kääntämisen lisäksi pitäisi myös osata nähdä asiat puolen vuosituhannen takaisen Ranskan asukin näkökulmasta, sekä muistaa kirjoittajan omat erityispiirteet (latinan tuntemus, lääkärin näkökulma jne.). Esimerkiksi kuinkahan moni suomalainen tai ruotsalainen menisi ensimmäiseksi nimittämään omaa porukkaansa Pohjoisnavan kansaksi?

   No, se siitä. Lukukokemuksena Neljäs K on hypnoottinen. Tunnelma on ahdistunut ja ahdistava. Nykyisen terroristijahdin aikana on mielenkiintoista myös verrata nykyaikaa kirjan kuvitteelliseen ajankohtaan. Vielä uransa ehtoopuolellakin Puzossa oli ytyä harvinaisen paljon.

   No juu, kun näissä tulevaisuuden dystooppisissa maisemissa liikutaan, joskohan tässä vielä lämmittelisi aihepiirillä. Kun vuoden 2003 alkuperäisen päivityksen jälkeen on tuo YouTubekin avattu, lisätään tähän tiivistelmään linkki, joka vie erääseen tulevaisuuteen sijoittuvaan takavuosikymmenten klassikkoon.
   Kappale on Zager & Evans -duon viidenkymmenen vuoden takainen In The Year 2525, klipin videona on kooste Fritz Langin vuoden 1927 tieteisklassikosta Metropolis. Vaikka kyseessä ei olekaan minkään sortin kauhujuttu, elokuvan painajaisunijaksosta on otettu mukaan luurankoista kuvastoa, joka ei välttämättä sovi kauhuleffoille allergisille.

2525

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Sivun seuraava päivitys 26.11.

Kansalliselle Kokoomukselle ensimmäinen vuosisata täyteen 9.12.2018.

Ben Zyskowicz: Eduskunnasta menin Baakariin
Hannu Lehtilä: Mainettaan parempi

Nero, pahamaineinen Rooman keisari, mutta ei mikään yksioikoinen tapaus.

Marianne Ojanaho: Keisari Nero