Kuukauden Keskustalainen

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Keskustalainen

Kuukauden Keskustalainen
Hannele Pokka: Talvivaaran sisäpiirissä
Otava 2019
352 sivua


Lokakuussa 2013 ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka saa viestin työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) kansliapäällikkö Erkki Virtaselta: virka-ajan jälkeen olisi kokous TEM´ssä. Kokouksen aiheesta, joka on Talvivaara, ei saa huudella ulkopuolisille.
   Ympäristöministeriöstä Kasarmikadulta on viiden minuutin kävelymatka työ- ja elinkeinominsteriöön Aleksanterinkadun alkupäähän. Useat ministeriöt ovat kävelymatkan päässä toisistaan ja valtioneuvoston linnasta.
   Valtioneuvoston linnassa kokoontuu hallitus. Siellä työskentelevät pääministeri ja valtiovarainministeriö esikuntineen. Talon ylimmissä kerroksissa ovat ankeuttajat, nuo valtiovarainministeriön virkamiehet, jotka latovat viikosta toiseen entistä synkempiä arvioita Suomen talouden tilasta.
   Kello 15.55 Pokka avaa elinkeinoministeriön oven ja ilmoittautuu vahtimestarille, topakan oloiselle naiselle, joka neuvoo nousemaan portaat ylös toisen kerroksen kokoushuoneeseen avaten samalla yläkertaan nousun estävän turvaportin.
   Virtanen on valinnut kokousajan hyvin. Ministeriön pitkät käytävät ovat tyhjinä. Kokoushuoneen ovi on lukittu, mutta kun Pokka on aikansa koputellut, Virtanen tulee itse avaamaan. Muut ovat jo paikalla, pöydän ympärillä istuvat ylijohtaja Petri Peltonen, toimialajohtajat Kirsti Loukola-Ruskeeniemi ja Mika Lautanala, valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksikön päällikkö Eero Heliövaara sekä valtiovarainministeriön apulaisbudjettipäällikkö Juha Majanen.
   Heti alkuun kansliapäällikkökollega ilmoittaa, että Talvivaara on todennäköisesti ajautumassa jossain vaiheessa konkurssiin. Valtion olisi tärkeää varmistaa kaiken varalta tilanteen hallinta mm. ympäristöriskien ehkäisemiseksi.
   Virtanen kertoo, että hallitus on päättänyt perustaa Talvivaara-kriisiryhmän, jonka puheenjohtajana hän tulee toimimaan. Tarkoituksena olisi kokoontua aluksi joka päivä. Ryhmän jäseniä olisivat he kaikki paikalla sillä hetkellä olevat.
   Kokouksen osanottajat merkitään sisäpiirirekisteriin ja kerrotaan, millaisia rikosoikeudellisia seuraamuksia tietojen vuotamisesta olisi. Valtioneuvoston kanslian (VNK) ylläpitämä rekisteri annettaisiin tiedoksi yhtiölle. Koska Talvivaara on pörssiyhtiö, paikalla olevat ymmärtävät kyllä, ettei sen asioista sovi jutella kavereiden kanssa. Koska valmisteluun tulisi osallistumaan muitakin virkamiehiä kuin ensimmäisessä kokouksessa mukana olleet, päätetään täydentää sisäpiirirekisteriä.
   Virtanen linjaa, että ryhmän kokouksista tehtäisiin niin epäselvät pöytäkirjat, että jos ne joskus vuotaisivat julkisuuteen, niin kuin ennen pitkää aina tapahtuu, kukaan ei pääsisi perille, mistä on keskusteltu. Hän ohjeistaa olemaan lähettämättä sähköposteja, kokoontumisista ei saa jäädä jälkiä. Kokouksen aihetta ei saa merkitä kalenteriin, ja mieluiten tulee jättää kalenterimerkinnät kokonaan tekemättä.
   Perustetaan omat alatyöryhmät ympäristöasioita, rahoitusasioita ja työllisyysasioita varten. Myös alatyöryhmiin osallistujat merkitään sisäpiirirekisteriin. Pokka ilmoittaa, että heiltä ympäristötyöryhmän työhön osallistuvat ympäristöneuvokset Saara Bäck ja Airi Karvonen. Päätetään myös, että Kainuun ELY-keskuksesta Kari Pääkkönen kutsutaan jatkossa kokouksiin. Ilman aluehallinnon tilannetietoja ministeriöiden väki olisi kuin rattaat ilman hevosta.
   Kasarmikadulla Bäck ja Karvonen ovat odottamassa, kun Pokka palaa kokouksesta. Pokka kertoo pääpiirteittäin kokouksen kulusta ja sanoo, että on pakko ryhtyä miettimään Talvivaaran ympäristöasioita mahdollisen konkurssin varalta. Myös ympäristöministeri Ville Niinistöä pitäisi aiheesta briifata.
   Kun Pokka lähtee kotiin, Bäck ja Karvonen jäävät vielä kahdestaan pohtimaan tilannetta. Kotiin mennessään Pokka miettii, että tämä taitaa nyt olla Talvivaaralle lopun alkua.

   Kun Talvivaaran kaivos aikoinaan perustettiin, siitä toivottiin suuria. Mutta nopeasti siitä oli tullut ennennäkemätön painajainen. Vuodet olivat kuluneet, ministerit ja hallitukset olivat vaihtuneet sinä aikana, kun Talvivaara oli hoippunut tuhon partaalla ja jätevesivuodot olivat järkyttäneet ihmisiä. Koko tuon ajan Hannele Pokka oli ympäristöministeriön kansliapäällikkönä toiminut kriisin ytimessä. Tuosta ajasta hän kertoo viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Talvivaaran sisäpiirissä.

   Talvella 2007 silloinen Lapin läänin maaherra Hannele Pokka odotteli eduskuntavaaleja. Valtion aluehallinnossa olivat jo tottuneet siihen, että poliitikot halusivat muokata aluehallintoa mielensä mukaan. Sehän oli helpompaa kuin uudistaa Helsingissä pääkonttoriaan pitäviä keskusvirastoja, saati sitten ministeriöitä. Siellä vastustus olisi sen verran suurempaa, että puolueiden oli otettava se huomioon. Vaalien jälkeen luvassa olisi todennäköisesti uusia muutoksia.
   Pokka oli saanut kutsun Lapin Vesitutkimus Oy´n juhlaan, yritys täytti vuosia. Kun Pokka saapui paikalle, yrityksen toimitusjohtaja Olli Salo ja tämän puoliso Eija olivat vieraita vastassa. Saloa Pokka kuvaa vähäeleiseksi mieheksi, joka muistutti enemmän Suomen ympäristökeskusken (SYKE) tutkijaa kuin kasvavan yrityksen keulahahmoa.
   Tuossa juhlassa Salo antoi suosiolla pääroolin juhlapuhujalle, joka oli Pekka Perä, Talvivaaran kaivoksen perustaja. Lapin Vesitutkimus oli laatinut Talvivaaran kaivoksen ympäristövaikutusten arvioinnin, joka oli valmistunut kaksi vuotta aiemmin.
   Perää Pokka ei ollut koskaan tavannut, joten hän odotti kiinnostuneena, sillä Perällä oli Lapissakin jo legendaarinen maine. Mies, joka eurolla osti kaivosesiintymän Outokummulta ja oli nyt avaamassa Sotkamon korpeen maailmanluokan nikkelikaivoksen.
   Perällä oli yllään rypistynyt pikkutakki, kauluspaita ilman solmiota ja autossa istumisesta nuhjaantuneet vaaleansävyiset housut. Iso mies, joka ei vaikuttanut pukumieheltä.
   Kuulijat saivat reippaan esityksen Talvivaaran kaivoksen siihenastisista vaiheista. Perä hämmästeli lupien ja viranomaishyväksyntöjen määrää, mitä kaivos tarvitsee. Hänellä oli kiire saada toiminta käyntiin, ja viranomaisten prosessit tutnuivat olevan ylimääräinen hidaste, minkä kanssa hän vaikutti kuitenkin hyvin pärjäävän.
   Talvivaaran tarina kuulosti upealta ja Perä kaikki esteet edestään raivaavalta pioneerilta. Pokka ei usko, että kuulijoista kellään, Lapin Vesitutkimuksen väkeä lukuun ottamatta, oli käsitystä siitä, mitä tarkoitti bioliuotus. Siinä juhlassa metallien erottaminen bioliuottamalla kuulosti ainutlaatuisen ympäristöystävälliseltä kaivosteknologialta. Juhlavieraat olivat varmoja, että Perästä ja Talvivaarasta kuultaisiin vielä, ja paljon.

   Syyskuussa 2008, kuukauden ensimmäisenä päivänä, Pokka aloitti ympäristöministeriön kansliapäällikkönä. Hänellä oli kaksi pomoa, ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) ja asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok).
   Vapaavuori hallitsi talon neljännen kerroksen toista siipeä. Tämän aikana virkamiehet tottuivat siihen, että ministeri oli ensimmäisenä työpaikalla ja istui vielä iltamyöhälläkin lukemassa papereitaan, kun muut olivat jo lähteneet. Ministeri halusi paneutua asioihin kunnolla, tutkia sudenkuopat ja yksityiskohdat siten, että hallitsi asiat, kun joutui puhumaan niistä julkisuudessa.
   Lehtomäellä oli ministerin töiden lisäksi myös puolueen varapuheenjohtajan tehtävät, joten ministerin aikataulu oli tarkkaan kellotettu. Reipas, rohkea ja asiansa osaava, ympäristöministeriössä sanottiin Paulasta.
   Pokka oli hallintojohtajan ja talousasioista vastaavien virkamiesten kanssa ainoita yhteisiä työntekijöitä. Jako ei ollut syntynyt tuolloisen Matti Vanhasen II hallitusken aikana, vaan sillä oli vanhat juuret. Ympäristöministeriössä oli lähes aina ollut asuntoasioista erikseen vastaava ministeri. Yleensä tällä oli myös jokin toinen posti, kuten edellisen hallituksen kunta- ja asuntoministeri Hannes Mannisella.

   Joulukuussa 2009 Pokka oli muutosten keskellä. Ympäristölupavirastot ja ympäristökeskukset oli määrä lakkauttaa seuraavan vuoden alussa voimaan tulevassa aluehallintouudistuksessa. Sen myötä lakkautettaisiin paljon muitakin alueellisia viranomaisia, kuten lääninhallitukset. Tilalle olivat tulossa aluehallintovirastot (AVI) sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY).
   Aluehallintouudistus oli jo pitkällä siinä vaiheessa, kun Pokka tuli ympäristöministeriöön. Hänelle oli varattu rauhanrakentajan rooli. Hän kävi tapaamassa kentällä ympäristökeskusten huolestunutta henkilökuntaa ja vakuuttamassa, että ympäristöasioita hoidetaan myös uusissa virastoissa yhtä painokkaasti kuin aiemmin.
   Ministeriössä uudistuksen käytännön valmisteluja hoiti talon hallintojohtaja Riitta Rainio, joka tuntui tietävän kaikesta kaiken. Tämä oli työskennellyt ympäristöministeriössä alusta saakka ja ympäristöasioiden parissa jo sitä ennenkin. Jos Pokka kaipasi tietoa jostain asiasta, miksi se oli niin kuin oli, hän sai kuulla tarkan historiallisen katsauksen, miten asioita hoidettiin eri ministeriöissä ennen ympäristöministeriötä ja miten ministeriön aikaan, kuka hoiti mitäkin ja kenen toimeksiannosta.
   Hallitus oli päättänyt ELYjen osalta, ettei niihin tule päätoimista päällikköä, vaan ylijohtaja on joku kolmesta vastuualuejohtajasta, joka hoitaa yljohtajan tehtävää oman toimensa ohella. Useat tahot olivat kritisoineet ratkaisua, mutta krittiikiä ei ollut otettu huomioon. Ei kuulemma haluttu uutta lääninhallintoa eikä maaherraa. Entisenä maaherrana Pokka ei voinut olla miettimättä, mitä vikaa lääneissä ja maaherroissa oli.
   ELYjen ohjaava ministeriö tuli olemaan työ- ja elinkeinoministeriö, AVIen valtiovarainministeriö. Ohjaavalta ministeriöltä oli tulossa resurssit, substanssiministeriöiltä, kuten ympäristöministeriö, toiminnallinen ohjaus.

   Helmikuussa 2010 Talvivaara ilmoitti suunnittelevansa kaivostoiminnan sivutuotteena saatavan uraanin talteenottoa. Yhtiön ilmoitus herätti hämmennystä. Miksi yhtiö ei ollut kertonut aiemmin?
   Ympäristöministeriössä ei ollut tapana, että kansliapäällikkö soittelee suoraan aluehallintoon ja kyselee tietoja jostakin alueen asiasta. Tietojen hankkimiseen oli käytettävissä virkatie: kansliapäällikön sopi kysellä osastopäälliköltä, joka välitti kysymyksen vastuuvirkamiehilleen, jotka puolestaan hankkivat tiedot alueelta ja raportoivat kansliapäällikölle.
   Ministeriömaailman menettelyt tuntuivat Pokan mielestä raskailta ja aikaa vieviltä. Aluehallinnon ohjaamiseen hän päätti ottaa käyttöön johtajakeskustelut. Hän kävisi kerran vuodessa ympäristövastuualueiden päälliköiden kanssa kahdenkeskiset kehityskeskustelut. He tutustuisivat paremmin toisiinsa, jolloin olisi helpompi puolin ja toisin ottaa yhteyttä, jos sellaiseen olisi tarvetta.
   Nyt Pokka kuitenkin tarvitsi tietoa uraanista, joten palaverien asemesta hän soitti ympäristölupien valvonta-asioita hoitavalle Markku Hietamäelle ympäristönsuojeluosastolle. Talvivaaran uraanista Hietamäki joutui kysymään Kainuun ELY-keskuksen virkamiehiltä. Kuulemastaan hän raportoi Pokalle rauhalliseen tapaansa.
   Yhtiö itse kuulemma uskoi, ettei uraanin talteenottoon tarvita ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA), koska se oli jo tehty kaivoksen ympäristölupaa haettaessa. Mutta siinä yhtiö oli väärässä, ydinenergialain mukaan kaivos tarvitsee aina oman luvan uraanikaivostoimintaan.
   Ympäristöministeriössä asiaa hoitava erityisasiantuntija oli Miliza Malmelin, jolla oli omat rutiininsa hoitaa eteen tulevia tehtäviä. Lausunnot allekirjoitti talon kansliapäällikkö, jota tuli informoida viimeistään silloin, kun nimi piti saada paperiin. Ministeriä ei lausunnoilla häiritty, jollei kysymys ollut Vihreiden ministeristä. Sen puolueen ministerit halusivat itse olla perillä siitä, mitä ydinenergiasta tai uraanista lausuttiin tai oltiin lausumatta.
   Ydinenergia-asioissa Malmelin kuunteli Säteilyturvakeskusta (STUK). Jos kyse oli asioista, joissa sekä ympäristöministeriön että STUK´n lausunto pyydettiin, ministeriössä odotettiin, että STUK´n lausunto oli annettu ensin, ja myötäiltiin sitten sitä.
   Pokka jäi odottamaan, miten uraaniasia etenisi. Kainuun ELY-keskus oli tehnyt yhtiölle selväksi, ettei uraanin hyödyntämisen aloittaminen onnistuisi ilman ympäristövaikutusten arviointia.

   Maaliskuussa 2010 Talvivaaran kipsisakka-altaassa havaittiin vuoto. Vuotoa kesti useamman päivän. Keskustelu mediassa kävi kiivaana: liukeneeko samalla uraania lähivesiin? Vuoto ja helmikuusta jatkunut keskustelu uraanista sekoittuivat lehtikirjoittelussa toisiinsa. Tunnelma Talvivaaran kaivoksen ympärillä alkoi muuttua ihastuksesta vihastukseen.
   Ympäristöministeriössä valvonta-asioista vastaavat Hietamäki ja Karvonen olivat hieman yllättyneitä, kun Pokka pyysi heitä ottamaan selvää, mistä Talvivaaran vuodossa oli kyse. Pokka huomasi, että ympäristöminsteriössä Talvivaaran vuotoa pidettiin paikallisena ympäristöongelmana, mistä vastasi paikallinen ELY-keskus. Mutta Pokan pyynnöstä he ottivat selvää asioista ja saivat väliaikatietoja ELY-keskukselta.

   Marraskuussa 2010 kohu uraaniasian ympärillä ei ollut laantunut. Talvivaaran lupahakemus uraanin talteenottamisesta oli ollut huhtikuusta saakka TEM´ssä. Kesäkuun alussa yhtiö oli toimittanut Kainuun ELY-keskukselle YVA-ohjelman. Lausunnossaan ELY-keskus totesi, että yhtiön tulisi kiinnittää erityistä huomiota hankkeen sosiaalisten vaikutusten arviointiin. Talvivaara oli jättänyt sen alkuperäisessä vuodelta 2008 olevassa ympäristö- ja vesitalousluvassa edellytettyjen lupien tarkistamishakemuksen Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle sekä kaivostoiminnan laajentamista koskevan hakemuksen.
   Ympäristöministeriöllä ja Lehtomäellä oli menossa kiihkeä poliittinen vääntö haja-asutusalueiden jätevesisäännösten lieventämisestä. Se työllisti kaikki vesiyksikön virkamiehet. Määräyksiä vastustettiin myös Lehtomäen omassa eduskuntaryhmässä sillä kiivaudella, että joku toinen olisi jo pelännyt paikkansa puolesta. Hietamäki ja Karvonen seurasivat kuitenkin tiiviisti, mitä Kainuun kaivoksella tapahtui.
   Lehtomäen johdolla laadittiinkin uusi esitys hajajätevesisäännöksistä, joilla määräyksiä lievennetään. Lehtomäki oli myös vaihtanut vesiyksikön päällikön ministeriössä. Uusi päällikkö oli Saara Bäck.

   Toukokuussa 2011 Kainuun ELY-keskus tiedotti, että kaivoksen jätevesien vaikutukset näkyivät selvästi lähimmissä purkuvesistöissä. Jätevedet sisälsivät ennakoitua enemmän mm. sulfaatteja, rautaa ja mangaania. Kaivoksen lähiseudun asukkaat alkoivat olla sen verran huolissaan, että ELY katsoi parhaaksi pyytää asiantuntija-apua terveyden suojelun ammattilaisilta.
   Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan järvissä voi uida. Juomavetenä tai ruoan valmistukseen järvivesiä ei suositella käytettäväksi, koska järvivedet eivät yleensäkään täytä talousvedelle asetettuja vaatimuksia. Saunavedelle ei ole annettu terveydensuojelulain nojalla raja-arvoja, joten ELY-keskus päätyi suosittelemaan, ettei järvien vettä käytettäisi pesu- tai löylyvetenä. Muualla ympäröivissä vesistöissä kaivoksen purkuvedet eivät aiheuta haittaa veden käyttökelpoisuudelle, ELY tiedotti.
   Pokalta alettiin kysellä, leviävätkö metallipitoiset vedet aina vain laajemmalle alueelle. Samaa kysyi myös perhetuttu, joka pelkäsi,että Talvivaaran vedet saastuttaisivat mökkirannan Savonlinnassa. Pokka joutui pitkään todistelemaan, että Talvivaarasta Savonlinnaan on pitkä matka ja että matkan varrella on suuria vesistöjä.
   Talvivaaran ympäristö- ja vesitalousluvassa ei ollut mitään määräyksiä sulfaatin tai mangaanin osalta. Tämä johtui siitä, että yhtiö oli hakemuksessaan arvioinut sulfaatti- ja mangaanipäästöt niin vähäisiksi, ettei niille tarvinnut luvassa asettaa päästöraja-ervoja. Mutta nyt päästöjen seurauksena lähivedet olivat alkaneet suolaantua.

   Kesäkuussa 2011 Pokka ja Malmelin allekirjoittivat ympäristöministeriön lausunnon Talvivaaran uraanihankkeesta. Malmelin oli odottanut Säteilyturvakeskuksen lausunnon, joka oli annettu viikkoa aiemmin. STUK samoin kuin sen yhteydessä toimiva ydinturvallisuusneuvottelukunta puolsivat uraanin talteenoton aloittamista.
   STUK oli tutkinut hakemusta erityisesti säteilyvaikutusten osalta. Uraanin tuotanto ei viraston mukaan lisäisi säteilyvaikutuksia. Ydinturvallisuusneuvottelukunta puolestaan oli katsonut, että uraanin talteenotto oli myös ympäristön kannalta tarkoituksenmukaista.
   Ympäristöministeriön lausunto noudatteli STUK´n ja ydinturvallisuusneuvottelukunnan kantoja. Jos uraani otettaisiin talteen, uraanin määrä kipsisakka-altaassa putoaisi n. kymmeneen prosenttiin silloisesta määrästä ja uraanin aiheuttamat ympäristövaikutukset alueella olisivat siten pienemmät kuin sen hetken tilanteessa.

   Juhannuksen aatonaattona tasavallan presidentti Tarja Halonen nimitti uuden hallituksen. Kasarmikadulle ministeriön tiloihin marssi uusi ministeri, Vihreän liiton puheenjohtaja Ville Niinistö.
   Jo ensimmäisenä päivänä Niinistö teki ministeriön henkilökunnalle selväksi, että hän tuntee ympäristöasiat - mikä pitikin paikkansa. Virkamiehet tottuivat pian siihen, että kun ministerin luokse mentiin esittelemään asiaa ja keskustelemaan linjauksista, tällä oli jo valmis linjaus ja siihen vielä perustelutkin.
   Niinistöä Pokka luonnehtii laaja-alaiseksi yleispoliitikoksi, jolla on hyvä yleissivistys ja joka seuraa tarkasti, mitä maassa ja maailmalla tapahtuu. Pokka arvelee, että historian opiskelu yliopistossa on vaikuttanut siihen, että Niinistöllä on kykyä nähdä asioiden mittakaava ja asettaa asiat tärkeysjärjestykseen.
   Niinistö aloitti saman tien ympäristönsuojelulain kokonaisuudistuksen. Häntä huolettivat erityisesti turpeen vesistövaikutukset. Hän halusi säästää arvokkaat luonnontilaiset suot turpeenotolta ja saada sellaisen säännöksen ympäristönsuojelulakiin, mikä mahdollistaisi tämän. Asiasta oli maininta Jyrki Kataisen pitkässä hallitusohjelmassa.

   Lokakuussa 2011 Pokka lähti ministeri Niinistön ja europarlamentaarikko Satu Hassin kanssa Talvivaaraan. Niinistö vaikutti innostuneelta, kaveri näytti aivan odottavan, että pääsee tapaamaan Pekka Perää. Talvivaaran kaivos oli Niinistölle selvästikin haaste, minkä tämä halusi selättää.
   Aluehallintouudistuksessa Kari Pääkkönen oli nimitetty uuden ELY-keskuksen ympäristövastuualueen johtajaksi ja valtioneuvosto oli nostanut tämän myös koko viraston ylijohtajaksi. Ylijohtaja oman toimensa ohella oli Pokan mielestä edelleen omituinen järjestely, mutta se oli ollut edellisen hallituksen poliittinen linjaus, joten sen kanssa oli nyt elettävä. Kainuun ELY-keskus oli siitä pienemmästä päästä, siellä oli vain kaksi vastuualuetta, ympäristö ja elinkeinot. Liikenneasiat hoidettiin Oulussa.
   Pääkköstä Pokka luonnehtii vakavanoloiseksi keski-ikäiseksi mieheksi, joka on opiskellut geologiksi Oulun yliopistossa. Tämä ei pidä räväköistä puheista, vaan luottaa asiantuntijatyöhön. Kaverin puheet saattavat kuulostaa tylsiltä, mutta hyvin harkittuja ne ovat. Paikalliset syyttivät ELY-keskusta Talvivaaran lepsusta valvonnasta, mutta Pääkkönen tuntui suhtautuvan palautteeseen rauhallisesti.

   Pokka, Niinistö ja Hassi istuivat Talvivaaran henkilökunnan kahvihuoneessa. Sillä välin, kun Perä laittoi videotykkiesityksen pyörimään, kaivoksen kestävän kehityksen johtaja kaatoi kahvia. Paikalla oli myös kaivoksen ympäristöpäällikkö. Esittelyssä olivat yhtiön ympäristöohjelma ja vieraiden turvallisuutta koskevat ohjeet näiden liikkuessa kaivosalueella.
   Niinistö kysyi, miksei videossa puhuta lainkaan ympäristöongelmista, Hassi puolestaan teki kysymyksiä uraanin hyödyntämisestä, mikä ei sisältynyt yhtiön alkuperäiseen ympäristölupaan. Perä vastasi päättäväiseen tyyliinsä, että ongelmat olivat jo hoidossa ja että valvontaviranomaisen kanssa tehtiin hyvää yhteistyötä.

   Kaikki Talvivaarassa oli suurta. Perä vei vieraansa maisematasanteelle, josta avautui näkymä harmaansävyiseen kivierämaahan, Euroopan suurimpaan nikkelikaivokseen.
   Kun nähtävyydet oli katseltu ja isäntä hyvästelty, alkoi Niinistön mediasirkus. Portilla ministeri tapasi myös mielenosoittajat, muutaman kymmenen ihmisen joukon, joka oli kärsivällissti odottanut kaivoksen porttien takana. Laita Ville Talvivaara kiinni, huudettiin yleisön joukosta.
   Ympäristöstä huolestuneet kansalaiset saattoivat olla Niinistölle jo ennestään tuttu näky, mutta sillä kertaa tämä joutui vastaamaan kansalaisten huoleen ministerinä. Niinistö puhui päättäväisellä äänellä ja olisi mielellään siinä paikassa kertonut saman tien, mitä tulisi tehdä, mutta se ei ollut helppo homma. Niinpä hän tyytyi toistamaan, että oli kestämätöntä, kun jokin yritys toistuvasti ylittää ympäristöluvan ehdot.
   Kalevalle antamassaan haastattelussa Niinistö kertoi Talvivaaran lupaprosessin olleen amatöörimäistä sähläystä, mikä lausunto pillastutti aluehallintoviraston ympäristövirkamiehet - hekö muka amatöörejä? Uraanista Niinistö tyytyi sanomaan, että uraani on ongelma, otettiin se talteen tai ei.

   Joulukuussa 2011 Kainuun ELY-keskus lähetti selvityksen Talvivaaran valvonnasta. Kaivokselle oli annettu sen toiminnan aikana 38 huomautusta, 10 kehotusta ja tarkastuskäyntejä oli vuoden 2007 alusta lukien tehty ennätykselliset 91. Ely toivoi, että kaivosvalvonta tulisi osaksi ympäristöhallinnon koulutusta ja että aina kun on kysymys laajasta uudentyyppisestä toiminnasta, ensimmäinen ympäristölupa myönnettäisiin lyhyeksi ajaksi.
   Niiinistön mielestä huomautusten ja tarkastusten määrä oli poikkeuksellisen suuri, mutta medialle antamassaan lausunnossa hän kuitenkin luonnehti kaivoksen valvontaa toimivaksi. Siinä vaiheessa Kainuun ELY-keskus oli sopinut Pohjois-Savon ELY-keskusken kanssa, että vesistöseurantaa laajennetaan Pohjois-Savoon ja sitä tehdään kummankin ELYn yhteistyönä.

   Maaliskuussa 2012 Talvivaara sai uraanilupansa "ympäristösyistä". SDP´n ja Kokoomuksen ministerit olivat tulleet siihen tulokseen, että uraanin talteenotto oli ympäristön kannalta järkevämpää kuin jättää se kaivostoiminnan jätteisiin.
   Talven kääntyessä kevättä kohti ministeriössä alettiin uskoa, että Talvivaara saattaisi saada selätettyä ympäristöongelmansa. Huonoja uutisia ei ollut kuulunut, ennen kuin maaliskuussa kaivoksen kipsisakka-altaalla oli jälleen vuoto. Sillä kertaa vuoto saatiin hyvin hallittua, eivätkä metallipitoiset vedet päässeet vuotamaan ympäristöön.
   Vielä suuremman huomion sai kaivoksen työntekijän kuolema. Epäiltiin rikkivetymyrkytystä, sillä silminnäkijähavaintojen mukaan mies oli kävellyt rikkivetypilveen, jollaisia kaivosalueella paikoittain on. Myöhemmin virallisissa viestimissä kirjoitettiin, että näytteidenottokierroksella olleella miehellä ei ollut ollut turvavarusteita.
   
   Huhtikuussa 2012 Talvivaara ilmoitti ottavansa käyttöön käänteisosmoositekniikkaa. Tekniikka perustuu kalvoihin, joiden läpi johdettaisiin jätevettä. Lopputuotteen kerrottiin olevan juomaveden veroista. Menetelmä on käytössä maailmalla ja sen avulla muutetaan mm. merivettä juomakelpoiseksi. Perä ilmoitti Talvivaaran tavoitteena olevan siirtyä suljettuun kiertoon.
   Kaakkois-Suomeen suuntautuneen virkamatkan yhteydessä Pokalle tuli tilaisuus pistäytyä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Asiansa hyvin osaavilta professoreilta oli hyvä kysyä, mitä yliopistoissa tiedetään käänteisosmoosilaitteista.
   No, yliopiston opettajat sanoivat tekniikan olevan maailman huippua. Mutta ennen kuin Pokka ehti liikaa innostua, nämä lisäsivät, että Talvivaaran kaivoksen hyvin likaisten vesien käsittelyssä ne eivät olisi erityisen tehokkaita. Ne käsittelisivät vettä hitaasti ja menisivät helposti tukkoon. Aina pitäisi olla yksi laite toiminnassa ja toinen huollossa, jotta puhdistaminen jatkuisi keskeytymättä.
   Myöhemmin Pokalle selvisi, että käänteisosmoosilaitteet oli tarkoitettu sisäiseen kiertoon altaiden ja metallitehtaan välille. Metallitehdas kun tarvitsee toimiakseen vettä, ja nyt ajatuksena oli, että vesi otettaisiin prosessivesialtaista ja puhdistettaisiin metallitehtaan tarpeisiin, jolloin metallitehtaalle ei tarvitsisi ottaa ollenkaan raakavettä vesistöistä.
   Metallitehdas tarvitsi vettä kuitenkin vain juuri sen määrän kuin tarvitsi. Perä oli oikeassa siinä, että kaivos siirtyisi suljettuun kiertoon. Mutta kyse oli vain metallitehtaasta.

   Marraskuussa 2012 Talvivaarassa oli suuri vuoto. Aiheesta haastateltiin kaivoksen valvojavirkamiestä. Altaan pinta oli laskenut pari-kolmekymmentä senttiä, mikä valvojan mukaan tarkoitti sitä, että kymmeniä, jopa satoja tuhansia kuutioita metallipitoista vettä on päässyt kaivoksen varoaltaille.
   Koska Pokka ei ole kemisti, hän soitti Karvoselle ja kysyi, mitä tarkoittaa pH-arvo kolme. Nimittäin,  sellaista vettä kipsisakka-altaasta valui kaivosalueelle.
   Hyvin hapanta, kuului vastaus.

   Yhtiö oli rakentanut varoaltaita vain etelään, Vuoksen vesistön suuntaan. Altaasta löytyi kuitenkin uusi vuotokohta, mistä vesi virtasi pohjoiseen Oulujoen vesistöön. Jätevettä oli jo päässyt kaivosalueen ulkopuolelle, Salmiseen ja Kalliojärveen, joiden syvänteet olivat jo aiemman vuodon seurauksena huonossa kunnossa. Kaikki varoaltaat olivat jo käytössä, joten lisäkapasiteetin rakentaminen oli välttämätöntä, arvioitiin ELY-keskuksessa.
   Suomen luonnonsuojeluliitto vaati mediassa ELY-keskusta keskeyttämään malminjalostuksen Talvivaarassa. Pokankin mielestä vaatimus olisi ollut aiheellinen, mikäli metallinjalostus olisi ollut käynnissä.

   Pokka piipahti Moskovasssa, Venäjän luonnonvaraministeriön järjestämässä vesikokouksessa. Venäläiset kysyivät, mikä kaivosonnettomuus Suomessa oli tapahtunut ja pitikö heidän olla huolissaan, kun Vuotoksen vedet purkautuivat Venäjän puolelle.
   Pokka ällistyi kysymyksestä ja sai sanotuksi, että eräässä Pohjois-Suomen kaivoksessa jätevettä oli vuotanut ympäristöön. Vahingot ympäristölle olivat kuitenkin paikallsiiaa, eivät kansainvälisiä. Venäläiset nyökkäilivät ja kiittivät, kun Pokka oli saanut kerrottua, mistä oli kysymys.
   Mediassa tällaiset jutut Suomessa ovat isoja, Pokka vielä lisäsi. Venäläiset nyökkäilivät vielä innokkaammin.

   Kotimaassa Pääkkönen kertoili Bäckille, kuinka oli saanut soiton Sveitsistä. Sveitsiläinen liikemies oli varannut perheelleen lomaviikon seuraavan vuoden heinäkuussa Saimaalle. Mutta oli lukenut lehdestä, että Suomessa oli tapahtunut paha kaivosonnettomuus, jonka vaikutukset olivat levinneet  laajalle vesistöihin. Oli sitten soittanut Pääkköselle, koska tämän nimi oli mainittu lehdessä asiasta vastaavana virkamiehenä. Oli soittanut vain ilmoittaakseen, että oli perunut lomansa Suomeen, koska Saimaan vedet lomakeskuksen ympäriltä olivat saastuneet.
   Bäck sitten kysymään, missä se lomakeskus on, mihin herra perheineen oli ollut tulossa. No, jossain Savonlinnan tienoillahan se.

   Huhtikuussa 2013 Pokka joutui jälleen kertomaan ympäristöministerille, että Talvivaaran kipsisakka-allas vuotaa. Niinistölle kerrottiin, että alueella oli varastoituna n. seitsemän miljoonaa kuutiota vettä. Määrä sai ministerin kulmat kurtistumaan.
   Arvioitiin, että kipsisakka-altaasta karkasi n. 400.000 kuutiota jätevettä. Sillä kertaa vedet olivat kuitenkin pysyneet kaivosalueen sisällä.
   Pokkaa askarrutti, kuinka Talvivaaran varainhankinta onnistuisi, kun maailmalle leviäisi taas tieto uudesta vuodosta, Talvivaaran osakeanti kun oli tuolloin käynnissä. Ja ilman lisärahoitusta yhtiöllä olisi nopeasti rahat loppu ja konkurssi edessä.

   Pokka yllättyi kuullessaan, että Perä oli saanut uudella osakeannilla jopa 260 miljoonaa euroa uutta rahaa yhtiölleen. Melkoinen osa rahasta oli menossa velkojen maksuun, mutta jotain positiivistakin oli tapahtumassa. Yhtiö investoi metallitehtaan kiertoon, joten tuotantolaitoksen ei enää jatkossa tarvitsisi ottaa raakavettä läheisestä järvestä, vaan se voisi käänteisosmoosilaitteen avulla puhdistaa tarvitsemansa veden järvestä.

   Marraskuussa 2013 kansliapäällikkö Virtanen täydensi edellisessä kuussa perustamaansa kriisiryhmää. Hän kertoi koonneensa ministeriöstä parhaimman saatavilla olevan rahoitustiimin osallistumaan Talvivaaran pelastamisyritykseen.
   Pokka tutustui teollisuusneuvos Janne Känkäseen. Ympäristöasiat eivät olleet olleet erityisen lähellä tämän aiempaa toimenkuvaa, mutta yritysten kanssa tämä oli selvästi tottunut toimimaan.
   Mukaan tuli myös Matti Hietanen, Lapin yliopistosta valmistunut oikeustieteen maisteri, jolla oli myös kaupallinen tutkinto Oulun yliopistosta. Sitkeä puurtaja, joka ei pitänyt itsestään ääntä. Kaveri vastasi kun kysyttiin, ja osasi selostaa vaikeita asioita ilman tunnetta tai paatosta.

   Osakeannilla saadut varat eivät riittäneet loputtomiin, marraskuussa Talvivaara, sekä emoyhtiö että kaivosyhtiö, hakeutuivat yrityssaneeraukseen. TEM´ssä mietittiin, mistä Talvivaara saisi rahat, joita saneerauspesänkin hoitaminen edellyttää. Konkurssivaihtoehto pyöri kaiken aikaa ilmassa.
   Ympäristöministeriössä oli jo jonkin aikaa selvitelty asioita sen varalta, että kaivos ajautuisi konkurssiin. Selvää oli, että ympäristöluvassa määrätty jätevakuus, n. 30 miljoonaa euroa, ei riittäisi alkuunkaan, jos kaivosta oikeasti ryhdyttäisiin sulkemaan.

   Tammikuussa 2014 belgialainen Nyrstar lopulta näytti vihreää valoa Talvivaaran yrityssaneerausohjelmalle. Ilman Nyrstarin tukea Talvivaara olisi ajautunut konkurssiin. Se taas oli asia sinänsä, auttaisiko belgialaisyhtiön tuki oikeasti mihinkään.

   Helmikuussa 2014 oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi päätöksen, missä katsoi, ettei Kainuun ELY-keskus ollut käyttänyt Talvivaaran kaivoksen asiassa toimivaltaansa riittävän ajoissa ja tehokkaasti. Ei ELY lakia ollut rikkonut, mutta ei ollut myöskään toiminut niin kuin hyvässä hallinnossa tulisi toimia. Kanslerin kannanotto tarkoitti moitteita, mutta ei muita seuraamuksia.

   Huhtikuussa 2014 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi vihdoin odotetun uuden ympäristö- ja vesitalousluvan Talvivaaran kaivokselle. Edellisenä vuonna se oli antanut osapäätöksenä ratkaisun vesien juoksuttamisesta. Yli 500-sivuinen päätös oli poikkeuksellisen laaja. Toisaalta ei ollut ihme, että päätöksenteko oli kestänyt, sillä virasto oli joutunut pohtimaan Talvivaaran kaivoksen ympäristöasioiden tilaa ja asetettavia vaatimuksia kaivosvuotojen ja kiivaan Talvivaara-keskustelun keskellä.
   Päätöksessään aluehallintovirasto luokitteli kaikki kaivoksen jätteet vaarallisiksi. Päätös sisälsi määräykset, miten kaivoksen erilaisten jätealueiden pohja- ja pintarakenteet oli rakennettava. Kasojen suotovesiä ei saanut päästä luontoon, siksi pohjarakenteet tuli tehdä hyvin. Jätealueiden ympärille oli kaivettava ojia, jotta alueelta suotaantuneet vedet saadaan takaisin kaivoksen vesikiertoon bioliuotuskasojen käsittelyvedeksi.
   Talvivaaran maksettavaksi määrättiin 107 miljoonan euron jätevakuus jätehuollon varmistamiseksi. Vaadittu jätevakuus oli suurin, mitä kaivoksille siihen mennessä oli määrätty.
   Päätös oli Pokan mielestä ihan asiallinen, mutta jo sitä lukiessaan hän mietti, kuinka rahavaikeuksissa kamppaileva yhtiö saa tehtyä kaikki ne toimet, joita AVI nyt vaati. Hän arveli yhtiön valittavan ja siten siirtävän päätöksen toimeenpanoa vuosilla eteenpäin.

   Kesäkuussa 2014
vaihtui pääministeri, kun Jyrki Katainen lähti komissaariksi Brysseliin. Uudeksi pääministeriksi tuli Alexander Stubb, joka voitti äänestyksessä Jan Vapaavuoren ja Paula Risikon. Pokka itse olisi veikannut voittajaksi Vapaavuorta, niin selvältä tämän valinta oli näyttänyt. Mistä Pokka oppi, ettei mikään ole Kokoomuksenkaan puoluekokouksessa itsestään selvää.
   Niin, olihan Stubbilla ollut kova kannatus jo europarlamenttivaaleissa. Lahden puoluekokouksessa hän sitten hurmasi kokousväen. Tv-kuvia katsoessa kokouksesta välittyi lähes hurmoksellinen tunnelma.
   Vuosien tauon jälkeen Pokka kävi Keskustan puoluekokouksessa Turussa kuuntelemassa puheenjohtaja Juha Sipilän puhetta. Hurmoksessa tuntui olevan Keskustankin kenttäväki, ja vahvasti matkalla vaalivoittoon.
   
   Kesälomalla tuli puhuttua pääministeri Stubbin tweettailusta ja shortseista, sekä tietenkin tämän urheilusta. Ja Kokoomuksen kannatus oli vain noussut. Pääministeri kävi ahkerasti tapaamassa nuoria ja nämä olivat täpinöissään, kun saivat ottaa selfien pääminsterin kanssa.
   Perussuomalaisia ja kepulaisia harmitti, kesän aikana kummankin puolueen kannatus oli notkahtanut alaspäin. Molemmissa liikkeissä taidettiin toivoa, että Stubb töppäisi jossain vaiheessa.

   Suomella meni taloudessa koko ajan hyvin huonosti, oli mennyt jo muutaman vuoden ajan. Sitten tulivat vielä Krimin miehitys ja Ukrainan kriisi sekä sen myötä pakotteet Venäjän suuntaan ja vastaavasti vastapakotteet Venäjältä länteen. Pakotteetkin purivat Suomea, koska vienti Venäjälle niiden myötä romahti. Mutta pääministeri hymyili leveästi ja kertoi, että hyvin menee.
   Siitä Pokka oli tyytyväinen, että presidentti Sauli Niinistö oli tarttunut kansainvälisen politiikan hankaliin asioihin. Tämä oli käynyt tapaamassa Venäjän presidenttiä ainoana länsimaiden johtajana. Ensin presidentin otteita ihmeteltiin, mutta sitten sentään osattiin kiitellä.

   Syyskuussa 2014 oli selvää, että Vihreät lähtee hallituksesta. Sitähän Pokka olikin jo aavistellut jonkin aikaa. Ministeri Niinistöllä oli ollut kiire saada asioita eteenpäin. Aivan viime töikseen hän nimitti ELYjen ympäristövastuualueiden päälliköitä. Osalla viiden vuoden nimitysaika oli päättymässä ja olivat hakeneet uutta kautta.
   Niinistölle järjestettiin läksiäiset. Aivan pienimuotoiset. Ne pidettiinkin ministeriötä lähellä olevan ravintolan kabinetissa. Paikalla oli talon virkamiesjohtoa, Niinistö ja tämän erityisavustajat. Syötiin vähän iltapalaa, ja täytyihän muutama puhekin pitää.

   Uusi ympäristöministeri tuli Kokoomuksesta. Ja Forssasta. Sanni Grahn-Laasonen oli pieni ja hento vuoden ikäisen tyttären äiti. Kuuleman mukaan kuuluu Kokoomuksen markkinaliberalisteihin. Vastustaa siis kaikenlaista sääntelyä ja kannattaa vapautta. Kertoivat vielä, että osaa laulaa hyvin.
   Grahn-Laasonen oli 31-vuotias ja siis politiikan nuorisosiipeä. Pokka mietti, millainen oli itse ollut kolmekymppisenä toisen vaalikauden kansanedustajana. Jälkeenpäin ajatellen hän luultavasti oli ollut ihan hirveä sekä omille että muille. Ei hän ollut kunnioittanut ketään ja oli ajatellut, että ovista oli hyvä mennä saranapuolelta.
   Itseluottamusta ei siis nuorelta Pokalta ollut puuttunut, eikä sitä puuttunut myöskään Grahn-Laasoselta. Ympäristöasioista tällä ei tosin ollut ennestään kokemusta, tämä oli harrastanut eduskunnassa enimmäkseen koulutus- ja sivistysasioita. Mutta entisenä toimittajana tämä kuitenkin osasi esittää asiansa hyvin. Olkoonkin, että Grahn-Laasonen luki puheita paperista, mutta olivat tekstit ainakin hyvin muotoiltuja.
   Kaivoksen moninaiset ympäristöongelmat olivat asian parissa pitkään työskenneillekin monimutkaisia, saati sitten ministerille, jonka piti nopeasti perehtyä asiaan. Virkamiehet kirjoittavat ministerille taustapapereita kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin, joita tältä saatetaan kysyä.
   Grahn-Laasonen halusi, että kysymyksiin annetaan mahdollisimman yksinkertainen vastaus. Virkamiehille, jotka olivat tottuneet kirjoittamaan pitkiä muistioita, tuntuva tiivistäminen oli vieras asia. Mutta syksyn aikana saivat referoinnin sujumaan rutiinilla, ja jälkeenpäin olivat tyytyväisiä, että forssalaisministeri pakotti heidät opettelemaan tiivistelmien tekemisen. Kun pystyy nopeasti hahmottamaan isommankin kokonaisuuden ja näkemään saman tien tärkeimmät, onhan se harvinaisen käyttökelpoinen taito, varsinkin hallinnossa ja politiikassa.

   Marraskuussa 2014, kuun kuudennen päivän aamuna, ilmapiiri oli erityinen. Pokankin oli mahdotonta keskittyä rutiinikokouksen asioihin. Talvivaaralta oli tulossa pörssitiedote kello 9.00. TEM´n miehet olivat olleet varmoja, että nyt tulee ilmoitus konkurssista.
   Sitä oli nyt vuosi harjoiteltu. Oli laadittu suunnitelmia ja muutettu niitä Virtasen salaisessa ryhmässä. Samoin oli tehty Pääkkösen Kainuun ryhmässä. Oli tehty vaihtoehtoisia suunnitelmia sen varalle, jos kaivos jouduttaisiin sulkemaan nopeasti tai ajan kanssa. Oli laskettu euroja ja mitä euroilla voi saada aikaan. Keskeiset ministerit oli valmennettu, heille oli tehty valmiiksi kysymykset ja vastaukset. Viestinnät molemmissa taloissa sekä valtioneuvoston kansliassa olivat pelkistäneet tekstejä. Papereita oli hiottu yötä myöten. Ehkä se kaikki auttaisi, jos sinä päivänä valmiuksia tarvittaisiin.

   Kello tuli yhdeksän. Pian kännykkään kilahti uutisviesti. Talvivaara ilmoitti, että kaivosyhtiö Talvivaara Sotkamo hakeutuu konkurssiin. Emoyhtiö jatkaisi yrityssaneerauksessa.

   Pokka palasi ministeriöön. Siellä oli päällä puhelinyhteys Kainuun ELY-keskukseen. Ottivat Kainuussa tilanteen haltuunsa niin, että kaikki vesienhallinnan kannalta tärkeät toiminnot jatkuvat.
   Sitäkin oli monet kerrat harjoiteltu. Kun yritys menee konkurssiin, se tavallisesti irtisanoo työntekijänsä ja ryhtyy realisoimaan pesän omaisuutta velkojien hyväksi. Talvivaarassa työntekijöitä tultaisiin tarvitsemaan, mutta ennen kuin konkurssipesä saisi hallinnon kuntoon ja pystyisi päättämään työväestä, kaivoksen vesienhallintaan saattaisi tulla vahingollinen viive, jos kukaan ei asiaa hoitaisi. Siksi ELY-keskus oli varautunut jatkamaan tarvittavia toimia ja ympäristöministeriö maksamaan syntyvät kustannukset. Myöhemmin ELY sitten laskuttaisi tehdystä työstä konkurssipesää.

   Perjantaina 14.11. Talvivaarassa vierailivat pääminsterin lisäksi elinkeino-, työ- ja ympäristöministeri. Sellaista ministerijoukkoa ei ollut nähty Talvivaarassa edes kaivoksen avajaisissa.
   Ministeriön virkamiehet briifasivat omat päällikkönsä, ympärisöministeriössä Grahn-Laasosen ja TEM´n porukka Lauri Ihalaisen. Vapaavuori puolestaan olisi voinut briifata omat virkamiehensä, sen verran ministeri oli kotiläksyjään tehnyt.
   Muutamat kaivoksen työntekijät muistelivat aiemman ympäristöministerin lausuntoja. Eivät tosin erityisen hyvällä. Kun Stubb aloitti oman jutustelunsa, ne jutut upposivat otolliseen maaperään. Otettiin jopa selfie, Stubb työmiesten keskellä. Vähän myöhemmin Stubbin tviitti "Kiitos Talvivaara" närkästytti Talvivaaran vastustajat.
   Perä ei ollut paikalla. Läsnäolijoiden mukaan hänkin oli kyllä töissä. Missä, sitä kukaan ei kertonut.
   Ja vielä vähän myöhemmin pääministeri korjasi Talvivaara-tviittiään: "Mun moka, pahoittelut siitä".

   Pokka vähän ihmetteli, että Talvivaaran kaivoksen väki ei tuntunut olevan erityisen pahoillaan siitä, että yritys oli ajautunut konkurssiin. Näistä oli huojentavaa, että valtio pyöritti kaivosta ja maksoi kulut. Kuka tai mikä tulevaisuudessa, ei tuntunut huolettavan. Usko siihen, että valtio hoitaa tavalla tai toisella hyvin, oli vahva. Ja sitä hetkellistä hyvänolon tunnetta vahvistivat pääministerin rohkaisevat kannanotot.

   Joulukuussa 2014 Virtanen näytti Pokalle paperin, jossa TEM´n virkamiehet Talvivaara-toimiston nimissä esitivät, että ostetaan 1,7 miljoonalla eurolla tarvikkeita purkuputkea varten. Pokka totesi, ettei vielä ole tietoakaan, saako putki ympäristöluvan. Vastustus paikkakunnalla oli hyvin voimakasta.
   Konkurssipesä oli jatkanut purkuputkiasian valmistelua siitä, mihin se oli Talvivaaralla jäänyt, ja lähettänyt hakemuksen aluehallintoviraston käsittelyyn. Huomautuksia AVI oli saanut sen verran paljon, ettei putkihakemuksen käsittelystä ollut tulossa läpihuutojuttua.

   Helmikuussa 2015 oli tiedossa, että Vapaavuori lähtee Euroopan investointipankkiin ja jättää politiikan meneillään olleen vaalikauden jälkeen. Mutta täysi vauhti kaivoksen asioissa jatkui. Ympäristöministeriössä arveltiin, että ministeri halusi saada Talvivaarasta toisen sulan hattuunsa - ensimmäisen Vapaavuori oli saanut Turun telakan pelastamisesta. Kaivoksen sulkeminen ei tuntunut olevan Vapaavuorella ensisijainen vaihtoehto.
   Ei ministeriössä silti oltu varmoja, riittääkö Talvivaaran hoitamiseen edes Vapaavuoren tahto ja kyvyt. Mutta siitä olivat yksimielisiä, että pätevämpää asianhoitajaa ei kyseisen valtioneuvoston piiristä olisi löytynyt.

   Purkuputken kustannuksen arvoitiin olevan 8-10 miljoonaa euroa. Selvää oli, että konkurssipesästä mahdollisesti kiinnostuneet ostajat halusivat, että vesienhallintaongelmat oli ratkaistu.
   Karvonen oli tutkinut purkuputkihakemusta ja löytänyt siitä runsaasti puutteita. Mikäli niitä ei korjattaisi, AVI joutuisi pyytämään lisäselvityskiä ja koko asian käsittely lykkääntyisi. Karvonen piti huolta siitä, että konkurssipesän hoitaja saisi nopeasti tarkat tiedot siitä, mitä hakemuksesta puuttui - ja kehotuksen hoitaa asia kuntoon.

   Vielä saman kuukauden aikana Vapaavuori kertoi medialle, että Suomen valtio oli perustanut valtion erityisyhtiö Terrafame Oy´n, jonka kautta valtio tulisi toimimaan mahdollisissa omistusjärjestelyissä.
   Terrafame on latinaa ja tarkoittaa nälkämaata. Italian harrastaja Matti Hietanen oli keksinyt nimityksen.

   Maaliskuussa 2015 Talvivaaralle löytyi ostaja, brittiläinen yritysjärjestelyihin erikoistunut sijoitusyhtiö Audley Capital Advisors LLP. Audley oli luvannut ostaa kaivoksen myydäkseen sen jatkossa hyvällä hinnalla jollekin toiselle. Näin kansainväliset sijoitusyhtiöt toimivat.
   Uuden yhtiön toimitusjotaja tuli Audleystä. Tehtävään kaavailtu John MacKenzie oli kaivosmies, jolla on alan kokemusta. Hän oli vastannut mm. suuren kansainvälisen kaivosjätin Anglo Americanin kuåariliiketoiminnasta.
   Tiedotustilaisuudessa puhuttiin positiivisia. Tuleva toimitusjohtaja ei ollut paikalla, mutta haastattelu saatiin maailmalta. Sanoi, että kaivostoiminta voisi Talvivaarassa alkaa kahden vuoden kuluttua.
   Audleyn kanssa tehty sopimus oli kuitenkin ehdollinen, minkä Vapaavuori avoimesti kertoi eduskunnassa kansanedustajille. Jotta sopimus toteutuisi, sekä rahoituksen ettää viranomaislupien tuli olla kunnossa. Vapaavuoren mukaan tämä tarkoitti yksiselitteisesti purkuputken rakentamista, mieluummin eilen kuin huomenna.

   Vapaavuori oli lähdössä esittelykalvoineen Kajaaniin. Hän halusi itse kertoa kainuulaisille, miksi purkuputki oli välttämätön. Ministeriön viesteihin kirjoitettiin, ettei ministerin pidä ottaa kantaa AVIn päätöksentekoon eikä sanoa, millainen päätös hänen mielestään tarvittiin. Riittäisi, että ministeri toivoo, että päätös saataisiin mahdollisimman pian. Viestitettiin myös, että AVI tekee päätöksensä lain mukaan ja että oletus on, että päätös on purkuputkelle myönteinen.

   Huhtikuussa 2015 Vapaavuori, Pokka ja Karvonen lensivät Kajaaniin. Kun Vapaavuori sai puheenvuoron, hän teki kaiken, mistä häntä oli varoitettu. Hän otti kantaa lupaviranomaisen käsittelyssä olleeseen asiaan ja kommentoi toisen itsenäisen viranomaisen, Kainuun ELY-keskuksen, toimintaa.
   Vapaavuoren käyntiä ei voinut kuvata onnistuneeksi, jos tavoitteena oli ollut saada ihmiset ymmärtämään ja ehkä hyväksymäänkin purkuputki. Karvonen, joka jäi tilaisuudesta poistuttaessa väkijoukon kekselle, kertoi saaneensa äärimmäisen jyrkkää palautetta: "Siellä oli nainen, joka liimautui kylkeeni ja huusi, että kaikki, mitä puhuimme, oli valetta. Takana käveli mies, joka harmitteli sitä, että haulikko jäi kotiin."

   Pidettiin eduskutnavaalit. Keskustan toteutunutta voittoa oli pidetty jo puoli vuotta ennen vaaleja vuorenvarmana ja Sipilää tulevana pääministerinä. Sen sijaan kakkostilan osalta Kokoomus, Perussuomalaiset ja SDP tuntuivat vaalien alla tehdyissä gallupeissa kilpailevan varsin tasaväkisesti. Jotain kuitenkin tapahtui vaalipäivänä. Perussuomalaiset kirivät ja SDP putosi.

   Toukokuussa 2015 aloitti uuden hallituksen yhdistetty maatalous- ja ympäristöministeri, joksi valittiin Keskustan Kimmo Tiilikainen. Tuttu mies ympäristöministeriössä, oli toiminut lyhyen ajan ympäristöministerinä Vanhasen kakkoshallituksen aikana.
   Talvivaaran hoitajat valtioneuvoston käytävillä olivat vaihtuneet. Pääministerinä oli Stubbin sijaan Sipilä. Elinkeinominsteriössä oli Olli Rehn, entinen talouskomissaari.

   Kesäkuussa 2015 Rehn julkisti 110 miljoonan lisärahoituksen Talvivaaralle ja kertoi, että valtio ottaa siitä vetovastuun kahdeksi vuodeksi. Audleykin oli edelleen mukana, mutta silä erää nimellisellä panoksella. Käytännössä valtio aikoi pyörittää Talvivaaraa yksin. Päätös siitä, että valtio ottaa kahdeksi vuodeksi vetovastuun, tarkoitti sitä, että malmien louhinta aloitetaan.
   Ympäristöministeriössä oli pitkään mietitty, kenen käteen Musta Pekka Talvivaaran asiassa jää. Mutta tuossa vaiheessa juttu oli lyhentynyt, korttia kutsuttiin ministeriössä enää Pekaksi.

   Elokuussa 2015 aloitti uusi kaivosyhtiö Terrafame Mining. Audley oli poistunut kuvioista. Terrafame oli puhtaasti valtion omistama yritys.
   Talvivaaran työntekijöille Sotkamon kaivoksen siirtyminen kokonaan valtion haltuun oli iloinen uutinen. Kaivoksen pääluottamusmies Jukka Veitola sanoi ratkaisua viisaaksi, mutta yllättäväksi. Samoin Kainuun ELY-keskuksen väelle kyseinen uutinen oli hyvä uutinen, sillä nyt ELYlläkin oli kaivoksella selkeä vastuutaho. Valvontatehtävä ELY-keskukselta ei hävinnyt mihinkään, mutta tehdyn yrityskaupan myötä valvottava on selkeä toimija, yhtiö eikä mikään konkurssipesä.

   Syyskuussa 2015 Nuasjärven purkuputki oli valmis otettavaksi käyttöön. Vaasan hallinto-oikeus antoi odotetun välipäätöksen putkesta. Ei sieltäkään esteitä tullut, mutta haettu sulfiittikiintiö puolitettiin. Kainuun ELY-keskuksessa tehtyjen laskutoimitusten mukaan päätöksellä vesiä ei voisi tarvittavassa määrin laskea laillisesti, joten ne tulvisivat ennen pitkää yli, ellei ryhdyttäisi hätäjuoksutuksiin.
   
   Pidettiin Talvivaara-ryhmän karonkka eli päättäjäiset. Toiminta lopetettiin, koska kaivoksella oli uusi omistaja, Terrafame. Enää ei tarvittu virkamiehiä koordinoimaan valtion varojen  käyttöä konkurssipesässä. Valtion varojen käytöstä päätti valtionyhtiö Terrafamen toimiva johto.
   Ihan pienimuotoinen tilaisuus. Kakkua ja kahvia TEM´n yhdessä neuvotteluhuoneessa.
   Virtanen oli erityisen iloinen siitä, että kriisiryhmän työ oli pysynyt ulkopuolisilta näkymättömissä. Sipilän hallituksessa toimintatapa oli toinen. Pokka oli huomannut, että tietoja asioista, joita talouspoliittinen ministerivaliokunta Kainuun kaivoksen osalta tulisi lähiaikoina käsittelemään, oli jo etukäteen vuodettu medialle.
   Pidettiin siellä karonkassa kyllä puheitakin, mutta ei siellä erityisen hilpeä tunnelma ollut. Ei siellä kyllä viinallakaan läträtty, ainoastaan kuohuviinilasi tyhjennettiin tilaisuuden alussa. Mutta ei siinä varsinaisesti juhlimisen aiheitakaan ollut. Valtio oli kyllä ryhtynyt kaivosyrittäjäksi, mutta mitään varmuutta siitä, että Terrafame saa homman toimimaan, ei ollut.

   Huhtikuussa 2016 tuli sitten Vaasan hallinto-oikeudelta lopullinen päätös Terrafamen ympäristöluvista. Purkuputken osalta päätöksessä hieman nostetaan sallittua sulfaattimäärää. Jos yhtiö haluaisi laskea vesistöön suuremman määrän sulfaattia, uuteen lupahakemukseen tarvittaisiin ympäristövaikutusten arviointi eli YVA. Ja lupa oli määräaikainen, päätös oli voimassa kolmen vuoden ajan.
   Pokka mietti, että oikeastaan ratkaisu oli looginen. Kun putken ympäristövaikutuksia ei Vaasan mielestä ollut kunnolla selvitetty YVAn avulla, putkea sai käyttää rajoitetusti varovaisuusperiaatteen mukaisesti.

   Toukokuussa 2016 Rehn kertoi valtion antavan Terrafamelle 144 miljoonaa euroa. Kaivoksen toiminta jatkuisi ainakin vuoden loppuun asti. Pokka mietti kuulemaansa: toisin sanoen hallituksen päätös antoi kaivokselle vielä seitsemän kuukautta armonaikaa.
   Mutta mitä seitsemässä kuukaudessa voisi tapahtua?

   Kainuun kaivoksen tarina oli lopussa.
   Finito. Slut.
   The End.

   Mutta sitten elokuussa 2016 ympäristöministeriöön marssi koko Terrafamen ydinryhmä. Kertoivat, että olivat maailman parhaiden asiantuntijoiden kanssa hienosäätäneet bioliuotusprosessia niin, että se oli saatu toimimaan niin kuin pitikin. Oppia oli käyty hakemassa myös Siperiasta, Jakutian kultakaivoksella, missä käytetään samanlaista menetelmää erittäin ankarissa sääolosuhteissa.
   Käynnin jälkeen oli pakko miettiä, mitä Terrafamessa oikeastaan oltiin tekemässä. Ajettiinko toimintaa kiivaasti ylös vai valmisteltiinko alasajoa?

   Helmikuussa 2017 Terrafame oli edelleen toiminnassa. Yhtiö kertoi omistusjärjestelyistä, joiden tuloksena kaivoksen vähemmistöomistajaksi oli tulossa Trafigura. Yritys on yksi maailman suurista raaka-aineiden ja öljyn välittäjistä. Rahoitusjärjestely oli yhteensä 250 miljoonaa euroa ja järjestelyjen myötä Galenasta, Trafiguran sijoitusyhtiöstä, oli tulossa Terrafamen vähemmistöomistaja 15,5 % osuudella. Tämän lisäksi Sampo Oyj oli sitoutunut 25 miljoonan euron lainajärjestelyyn vastaavin ehdoin kuin Trafigura. Trafigura oli sitoutunut ostamaan Terrafamen nikkelin ja sinkistä 80 % seuraavien seitsemän vuoden ajan.
   Erityisen tyytyväinen oli uusi elinkeinoministeri Mika Lintilä. Hän julisti, ettei Terrafame tämän jälkeen tarvitse enää valtion lisärahoitusta. Kaivos oli nyt saatu kuntoon, hän ilmoitti tiedotustilaiuudessa.
   Tuohon viimeiseen asiaan ympäristöviranomaisilla olisi ollut paljonkin sanottavaa, mutta heidän kannoistaan kukaan ei ollut sinä päivänä kiinnostunut. Eikä se sinänsä uutinen olisikaan ollut, että kaivoksen ympäristöasioissa riittää töitä vielä vuosiksi.

   Lokakuussa 2018 Terrafame julkisti osavuosikatsauksensa. Tulokset olivat positiiviset, vaikka sekä nikkelin että sinkin hinta oli ollut laskussa. Yhtiö teki voittoa 4,7 miljoonaa euroa.
   Pokka arveli, että vie vielä vuosia, ennen kuin yrityksen vireille panemat luvat ja viranomaishyväksynnät ovat saaneet lainvoiman, mutta ensimmäistä kertaa Talvivaara-Terrafamen historiassa yrityskellä oli koknaisvaltainen suunnitelma saada asiat kuntoon.

   Onko Sotkamon kaivos nyt kuivilla? No, joka tapauksessa kaivos pysyy köyhänä malmiona, jonka tulos nousee ja laskee nikkelin hinnan mukana, jos se pysyy nikkeliraaka-aineen tuottajana. Yhtiössä olikin ymmärretty, ettei tuotantomäärien kasvatus yksin riitä. Akkukemikaalitehtaan rakentaminen avaa yhtiölle pääsyn kasvaville sähköautomarkkinoille ja parantaa olennaisesti yrityksen kannattavuutta.
   Saako valtio joskus takaisin yritykseen sijoittamansa sadat miljoonat eurot? No, on se mahdollista. Ehkä ajan kanssa.

   Talvivaaran kaivoksen tapahtumat ovat jo nyt vaikuttaneet siihen, miten ympäristöhallinto Suomessa toimii. Kaivosten ympäristöluvat ovat tiukentuneet ja vakuudet alkavat olla sitä tasoa, että toiminnan loppuessa vakuudella on merkitystä. Ympäristövalvonta on tehostunut ja muuttunut maksulliseksi. Sitä tehdään riskiperusteisesti. Ympäristöministeriön ja alueellisen ympäristöhallinnon vuoropuhelusta ympäristön kannalta kriittisten asioiden ja tapahtumien osalta on tullut jatkuvaa.
   Kunnat ovat joutuneet miettimään suhdettaan kaivostoimintaan, sillä kaivostominnan sijainnista päätettäessä ne ovat avainasemassa. Kaivoksen perustaminen vaatii aina lainvoimaisen  kaavan. Kaavoituksessa kunnan päättäjät joutuvat pohtimaan eri elinkeinojen etuja. He joutuvat kaavapäätöksessään ratkaisemaan, voidaanko eri intressit sovittaa yhteen, ja jos ei voida, kenelle annetaan etusija.
   Kestävän kaivosteollisuuden verkosto on laatinut kriteerit ja indikaattorit, miten kaivostoiminnan kestävyyttä voidaan mitata ja arvioida. Verkostossa ovat mukana ympäristöjärjestöt ja muut keskeiset sidosryhmät, kuntien ja maakuntien edustajat sekä kaivosyhtiöt.
   Kaikki Suomessa toimivat isot kaivosyhtiöt ovat ottaneet kriteerit käyttöön. Kriteerien perusteella arvioidaan, kuinka kestävästi Suomen kaivokset toimivat. Tavoitteena on, että kaivosyhtiöt toimisivat vielä paremmin kuin Suomen laki vaatii.

   Talvivaara-Terrafamen tarina on ollut melkoista draamaa, ja melkoisen draaman kaaren on saanut myös Hannele Pokka teokseensa Talvivaaran sisäpiirissä. Tunnelmat ympäristöministeriössä ovat liikkuneet ääripäästä toiseen, ja kirja etenee kuin oudolla huumorilla höystetty jännitysdraama. Jos haluatte löytää poliittisen dokumentin, josta löytyy actionia, tämä kirja kannattaa pitää mielessä.

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Sivun seuraava päivitys 2.3.

Mikä on maamme poliittinen kokonaistilanne, entä miltä tulevaisuus näyttää hallitusratkaisun valossa pitkäaikaisen keskustavaikuttajan, viime vaaleissa eduskunnasta jättäytyneen Seppo Kääriäisen mielestä?

Kuukauden Keskustalainen
Seppo Kääriäinen: Aidan toiselta puolelta