Kuukauden Keskustalainen

Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Keskustalainen

Kuukauden Keskustalainen
Markku Hattula ja Abdirahim Hussein: Minä Husu, suomalialainen
Bookwell (paino),  Minerva 2017
251 sivua


Abdirahim "Husu" Hussein Mohamed saapui Suomeen turvapaikanhakijana keväällä 1994. Sittemmin hän löysi paikkansa yhteiskunnassamme ja tuli suurelle yleisölle tutuksi yhdessä Ali Jahangirin kanssa vetämänsä radio-ohjelman kautta.
   Husu kertoi elämäntarinansa riihimäkeläiselle kirjailijalle, Maaseudun Sivistysliiton taannoisen Hämeen Aluekeskuksen vetäjänäkin muistettavalle Markku Hattulalle. Viime vuonna, vajaan kahden vuoden uurastuksen jälkeen, päivänvalon näki sitten teos Minä Husu, suomalialainen.

   Keväällä 1994 Husun setä, ihmissalakuljettaja, lähetti Husun Eurooppaan. Husu on perheensä vanhin poika, ja perheelle oli tärkeintä, että tämä selviytyisi.
   Husu saapui Helsingin lentokentälle. Siellä tullimies tutki aikansa pojan passia ja sanoi sitten tälle englanniksi tietävänsä, että passi on väärennetty. Husu oli paljon nuorempi kuin mitä passissa luki.
   Kun Husu ei vastannut mitään, tullimies kysyi, oliko poika Somaliasta. Kun tämä myönsi olevansa, tullimies neuvoi, että ainoa tapa, millä somalialainen voi jäädä maahan, on hakea turvapaikkaa.
   No, turvapaikan hakeminenhan oli ollut Husun tavoitteena kaiken aikaa.

   Muutamaa tuntia myöhemmin poliisit veivät Husun putkaan. Se oli pelottavaa. Husu oli viisitoistavuotias, ei ollut koskaan rikkonut lakia, ei ollut ollut poliisin kanssa tekemisissä, eikä ollut joutunut pidätetyksi.
   Matkaväsymys, jännitys, pelko, sekä putkassa olon aiheuttama šokki saivat Husun pään niin sekaisin, ettei hän enää tiennyt, mikä päivä oli siinä vaiheessa kun Punaisen Ristin työntekijät tulivat hakemaan häntä. Hän oli ollut putkassa vähän toista vuorokautta, mutta aika tuntui pidemmältä.

   Munkkisaaren vastaanottokodissa Husu rekisteröitiin talon asukkaaksi. Hänelle annettiin 150 silloista Suomen markkaa sekä punkka huoneesta, missä oli muitakin, Husulle entuudestaan tuntemattomia ihmisiä.
   Husu oli väsynyt, mutta päällimmäisenä hänen mielessään oli kuitenkin kiitollisuus ja ilo siitä, että oli päässyt turvaan. Samaan aikaan mieli oli haikea ja hämmentynyt. Hänhän oli vieraassa ympäristössä ja oudossa kulttuurissa.
   Siitä nyt sitten piti aloittaa uusi, loppuelämän mittainen matka.

   Munkkisaaressa Husu viipyi vain viiden päivän ajan. Sieltä hänet lähetettiin Perniön vastaanottokeskukseen, missä meni vuosi ja kaksi kuukautta.
   Kesän jälkeen Husu pääsi aloittamaan suomen kielen opiskelun. Viiden kuukauden opiskelun jälkeen pidettiin tentti. Husu selvitti tentin sen verran hyvin, että pääsi yhden toisen pakolaispojan kanssa Perniöön tavalliseen peruskouluun.

   Koulussa Husu halusi näyttää pärjäävänsä. Hän oppikin nopeasti opetettavat asiat ja pyrki koko ajan käyttäytymään mahdollisimman hyvin.
   Husu oli teini-ikäinen. Testosteronitaso oli korkealla ja tytöt alkoivat kiinnostaa. Pettymys olikin suuri, kun hän huomasi, etteivät tytöt olleet kiinnostuneita hänen kaltaisestaan kunnollisesta nuoresta - tytöt näyttivät edellyttävän pojilta lusmuilua ja häiriköintiä.
   Sillä hetkellä tilanne oli ristiriitainen. Husu mietti oikeasti, heittäisikö opiskelun läskiksi ja ryhtyisi renttuilemaan, jotta tytötkin huomaisivat hänet. Vai pitäisikö kuitenkin opiskella kunnolla, jotta pärjäisi myöhemmin elämässä? Nyt aikuisena valinta olisi ollut helppo, mutta sitä se ei silloin teininä ollut.
   No, Husu käyttäytyi kunnolla loppuun asti. Keväällä keskiarvo oli 7,8.

   Seuraavana kesänä Husu ja toinen nuori somali muuttivat tukiasuntoon Turkuun. Heille annettiin kuukaudessa käyttöön 1.800 silloista markkaa.
   Turkuun muutettuaan Husu yritti sinnitellä eteenpäin ja suorastaan imeä kaikkea sitä tietoa, jota ympärillä oli saatavilla ja jota hän kovasti olisi tarvinnut. Samaan aikaan pään sisällä vallitsi varsinainen tunteiden sekamelska. Hän epäili kaikkia ja kaikkea. Hän ei osannut käsitellä eikä kunnolla hahmottaa kaikkea sitä, mikä hänen sisällään myrskysi.
   Turussa Husu joutui kohtaamaan myös sen, kun aikuinen tuli kadulla vastaan ja alkoi haukkua neekeriksi. Hän tajusi vähitellen, ettei ollutkaan niin tervetullut Suomeen kuin oli siihen saakka kuvitellut.
   Kaupungilla liikkui myös skinheadeja. Husu huomasi, että mitä enemmän maahanmuuttajataustaisia oli yhdessä, sitä helpommin skinit heidät huomasivat. Hän tuli siihen tulokseen, että kun hän liikkui suomalaisten kanssa, hän ei erottunut niin helposti joukosta. Somalikaverit alkoivatkin kutsua Husua valkoiseksi pojaksi (white boy).

   Keväällä 1996 oli aika hakea lukioon. Husu halusi IB-lukioon, siis englanninkieliseen lukioon, joka toimi Turun Norssin yhteydessä. Lukioon oli pääsykokeet matematiikasta ja englannista. 75´n pääsykokeeseen osallistuneen joukossa Husu jäi kuitenkin sijalle 31, 25´n hyväksytyn ulkopuolelle.
   Opinto-ohjaaja oli vakuuttanut Husun kyllä pääsevän IB-lukioon, joten muualle ei sitten ollut tullut haettua. Tuli välivuosi. Husu oli todella vihainen. Koulut alkoivat, hän jäi pyörimään kaupingilla.

   Peruskoulun päätyttyä Husu oli halunnut kesätöihin tarkoituksenaan päästä sisälle suomalaiseen työelämään ja saadakseen itselleen vähän rahaa. Turun kaupungin sosiaalitoimisto tarjosi kuukauden pestin harjottelijana vanhustenhoidossa. Husu otti homman mielellään vastaan, olihan se hänen ensimmäinen varsinainen työpaikkansa Suomessa.
   Palvelutalon asukkaat eivät olleet juurikaan olleet tekemisissä tummahipiäisten kanssa, joten Husu lienee ollut heidän mielestään eksoottinen ja mielenkiintoinen tuttavuus. He ottivat Husun tavattoman hyvin vastaan ja suorastaan kilpailivat siitä, kenen luona tämä ehtisi päivän aikana käydä.
   Asukkaat halusivat ilahduttaa nuorta, muualta pakolaisena tullutta poikaa. Kun Husu hoiti heidän asioitaan, he halusivat välttämättä antaa tippiä sekä erilaisia lahjoja. Jäätelöä, kahvia ja muita herkkuja Husu sai syödä niin paljon kuin jaksoi.
   Husu huomasi nopeasti, että vaikka vanhukset voivat fyysisesti hyvin ja vaikka näillä oli aineellisesti kaikki kunnossa, psyykkisesti nämä eivät voineet yhtä hyvin. Vanhukset olivat yksinäisiä ihmisiä eristettyinä omiin huoneisiinsa.
   Husu kysyi jokaiselta, missä näiden perheet olivat. Silloin hän ei vielä ollut käsittänyt, että Suomessa vanhukset erotetaan perheistään ja viedään asumaan johonkin laitokseen. Itse asiassa, kun Husu ensimmäisen kerran tuli palvelutaloon, hän mietti, kärsivätkö talon asukkaat jostain tarttuvasta taudista, vai miksi nämä oli eristetty niin tehokkaasti.
   Vieläkään Husu ei käsitä, mikseivät perheenjäsenet olleet jatkuvasti tekemisissä vanhojensa kanssa. Erityisen masentavalta tapaukselta tuntui mummo, jonka poika asui parinsadan metrin päässä palvelutalosta, mutta joka kävi katsomassa äitiään vain kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja äidin syntymäpäivänä.
   Kun Husun harjoittelujakso päättyi, hän sai hyvän työtodistuksen. Hän oli nauttinut työstään vanhusten kanssa ja ajatteli, että hänen pitäisi tehdä elämässään jotain, millä pystyisi korjaamaan ikäihmisten asemaa tässä maassa ja yhteiskunnan suhtautumista näihin.
   Mediassa on jatkuvasti tuotu esille useita tapauksia siitä, kuinka huonosti vanhuksia kohdellaan laitoksissa. Kun Husu muistaa, millainen tilanne oli kaksikymmentä vuotta sitten, ja vertaa sitä tähän päivään, tuntuu, että siinä suhteessa asiat ovat menneet yhä huonompaan suuntaan.
   Husun ehdotus on, että vanhuksia hoitamaan palkattaisiin nimenomaan aasialaisia ja afrikkalaisia maahanmuuttajia. Heillä on kulttuurissaan vahva perinne vanhusten auttamisesta ja hoidosta. Heille vanhuksista huolehtiminen on kunnia-asia.

   Turun satamassa RTK-palvelu siivosi Ruotsin laivoja. Laivasiivoojaksi haettiin täyttämällä yhtiön toimistossa hakupaperit. Husukin halusi niihin hommiin.
   Husu meni satamaan juuri ennen laivan tuloa. Siellä työntekijät ja työnjohtaja olivat jo paikalla odottamassa laivan saapumista. Husu meni ilmoittautumaan työnjohtajalle sanoen olevansa valmis hommiin ja jaksavansa vaikka mitä. No, työnjohtaja antoi saman tien työasun ja kehotti aloittamaan työt. Lomakkeen ehti täyttää homman jälkeen.
   Husu alkoi tienata oikeasti. Aiemman 1.800 markan toimeentulotuen sijaan tuli yli 5.000 markan palkka. Husu oli seitsemäntoistavuotias ja uhosi mielessään, että opiskelkoot muut, hän tienaa rahaa. Jälkeenpäin ajatellen yltiöpäistä tyhmyyttähän tuo asenne oli - kyllä Husu oikeasti halusi opiskella ja edetä elämässä sitä kautta.
   Mutta kyllähän noissa hommissa omat etunsa oli. Kun nyt joutui joka tapauksessa pitämään opiskelusta välivuoden, siihen kohtaan hyvä valintahan se oli. Ja laivalla työskennellessään Husu sai myös monia ystävyyssuhteita, oppi tuntemaan baari- ja diskoihmisiä, verkostoitui - ja pääsi myöhemmin täysi-ikäisenä jonojen ohi yökerhoihin, joissa nuo kaverit Turussa toimivat.

   Loppuvuonna 1997 Husun perhe pääsi muuttamaan Suomeen. Perhe saapui lentokentälle, missä Husu oli heitä vastassa.
   Husu näki perheensä, ja käsitti, siinä he nyt ovat. Yli kolmen vuoden jälkeen. Hän ei pysty sanoin kuvaamaan sitä iloa ja tunnemyrskyä, joka sisällä silloin kiehui.
   Husu halasi jokaista. Ja silloin häneltä pääsi itku. Harvoin hänelle sellaista tilannetta tulee, mutta silloin tuli.

   Husu oli ollut kaksitoistavuotias, kun hänen isänsä oli kuollut. Silloin hänelle oli sanottu, että hän on nyt perheen pää. Se oli ehkä vaikein rooli, minkä sen ikäinen poika joutuu vastaanottamaan.
   Kun Husu puhui äidilleen ja sisaruksilleen, hän oli silloin ikään kuin isänsä roolissa. Hänelle oli selvää, että kun perhe tuli Suomeen, hänellä oli perheestään vastuu.  Toisaalta, vaikka Husulla olikin suuri vastuu perheen asioista, äiti kuitenkin lopulta päätti kaikesta. Tällä oli viimeinen sana sanottavana perheen asioista.

   Husu jatkoi opiskelua heti kun mahdollista. Mutta ei hän lukioon mennyt, vaan ammattikouluun, rakennusapumiehen linjalle, mistä hän valmistui keväällä 1999.
   Ammattikoulun jälkeen Husu sai heti töitä turkulaisesta rakennusyrityksestä. Ja viihtyi niissä hommissa, työnantajakin oli reilu kaveri, jonkin sortin isähahmo Husulle. Kaveri, jossa oli enemän hyviä kuin huonoja puolia. Huonona puolena oli kaverin mieltymys neekerivitseihin.
   Jotain kuitenkin puuttui. Ammattikoulu ei ollut se paikka, minne Husu oli tähdännyt. Hänellä oli ollut suunnitelma. Suunnitelma, joka ei ollut toteutunut.
   Husu oli ajatellut, kuinka hän olisi käynyt lukion. Sieltä hän olisi mennyt englanninkieliseen yliopistoon. Olisi valmistunut yliopistosta 25-vuotiaana ja sen jälkeen tehnyt akateemiseempaa uraa. Husu myöntää olleensa enemmän kuin pettynyt, hän oli katkera.

   Rakennustyömaa ei ollut Husua varten. Sanoi lääkäri. Jos Husu olisi jatkanut alalla, hänen oireensa olisivat muuttuneet astmaksi.
   Husu palasi RTK-palveluun siivoushommiin. Sieltä hän siirtyi Viking Linelle keittiön puolelle tiskariksi.

   Erään kerran laivan saavuttua satamaan Husu meni työkavereineen turkulaiseen ravintolaan. Kavereista yksi oli tummaihoinen, muilla oli suomalainen hipiä.
   Sitten siihen tuli skinilauma. Porukan johtaja tuli ilmoittamaan Husulla ja tämän kaverilla olevan viisi minuuttia aikaa lähteä.
   No, Husu ei provosoitunut. Varmisti vain, paljonko aikaa oli. Ja ilmoitti heidän lähtevän viiden minuutin päästä.
   Husu jatkoi jutustelua kavereidensa kanssa. N. 3-4 minuutin kuluttua sama skini tuli uudelleen. Kysyi, mitä hän äsken sanoi. Mihin Husu, muistiko toinen - antoi nimittäin viisi minuuttia aikaa, ja siinä vaiheessa oli mennyt vasta kolme.
   Skini yllättyi. Nauroi, että on toisella pokkaa.
   Olihan Husulla. Ja jatkoi rauhallisesti, että koska toinen sotki kaiken väliintulollaan, koko viisiminuuttinen oli nyt aloitettava alusta. Ensin on sanelemassa toiselle omia sääntöjään, mutta ei sitten itse niitä noudata.
   Husu oli provosoinut tilannetta tarkoituksella, hän halusi päästä keskustelemaan toisen kanssa. Riitaa haastamalla hän ei olisi voinut voittaa.
   Skini antoi tunnustusta Husulle: "Vitsi, että sä puhut hyvin suomea." Mihin Husu: Vitsi, niin sinäkin." Koko tilanne lukesi nauruksi.
   Alkoivat sitten keskustella ihan asiallisesti. Husu kysyi, mikä toisen ongelma oli. Miksi tämä halusi Husun lähtevän.
   Skini totesi, että ottaa pannuun, kun toiset eivät tee töitä. Elävät suomalaisten kustannuksella, saavat kaiken ilmaiseksi ja sitten vievät vielä naisetkin.
   No, Husulla sattui olemaan laivalta juuri saatu palkkanauha taskussaan. Nauhassa oli palkkasumma, 9.000 mk. Husu teki töitä, tienasi ja maksoi veronsa. Ja nyt oli kavereidensa kanssa viettämässä vapaa-aikaa.
   Skini alkoi pitää Hususta. Tarjoutui vielä ostamaan tuopinkin. Tosin Husu ei ota alkoholia, mutta cola kyllä kelpasi.
   Jutustelivat siinä jonkin aikaa. Kaikki baarimikot ja poket seisoivat asemissa odottamassa, milloin tappelu alkaisi. Mutta ei alkanut.
   Lopuksi skini lupasi, ettei kukaan Turun skineistä tule Husua häiritsemään. Tosin muita mustia lupaus ei koskisi.
   Hetki oli Husulle tärkeä voitto. Hän todisti itselleen, että puhumalla voi välttää väkivallan. Kokemus muutti koko Husun elämän suunnan.
   Ja se oli tärkeää, että skinijohtaja myös piti lupauksensa. Koko sinä aikana kun Husu asui Turussa ja kävi ravintoloissa, kukaan ei koskaan käynyt hänen kimppuunsa.

   Husu oli vuoden 2004 lopulla mukana perustamassa Berde-järjestöä. Berden perustaminen lähti siitä ajatuksesta, että voisivat järjestön avulla tukea maahanmuuttajataustaisten perheiden kotouttamista Suomessa. Monet perheet eivät saaneet tai osanneet hakea tukea, jota olisivat kipeästi tarvinneet.
   Berden perustajilla oli riittävästi kielitaitoa ja kulttuuriosaamista avun hakemiseen kussakin tilanteessa. He tiesivät, kenen viranomaisen suuntaan voisivat missäkin asiassa kääntyä. Päättivät siksi ryhtyä auttamaan apua tarvitsevia.
   Husu ja kumppanit esittelivät ajatuksiaan eri viranomaisille. Nämä pitivät ideaa hyvänä. Kyllähän vastaavia järjestöjä ennestäänkin oli olemassa, mutta niitä ei ollut riittävästi.
   Viranomaiset saivat Berden kautta tietää, että kun nämä hoitivat lasten ja vanhempien asioita eri paikoissa, nämä eivät saaneet perheen konflikteja hoidettua. Husu neuvoi viranomaisia tuomaan koko perhe saman pöydän ääreen, ja isän roolia oli korostettava erityisesti, maahanmuttajaperheet kun tulivat Somalian kaltaisista maista, missä mies on perheensä pää.
   Siinä vaiheessa viranomaiset alkoivat kuunnella. He myönsivät, etteiät olleet miettineet asiaa siitä näkökulmasta.

   Kun Husu muutti töiden perässä Helsinkiin, omaa kämppää odotellessaan hän asui jonkin aikaa yhden somaliystävänsä luona. Tämän kaverin serkkutyttö kävi toisinaan moikkaamassa serkkupoikaansa. Ja aikanaan tästä tytöstä tuli Husun puoliso.
   Somalikulttuuri edellyttää, että jos nuorukainen on kiinnostunut jostain tytöstä, hänen tulee kohdella tätä säädyllisesti. Alkajaisiksi on kerrottava tytön perheelle, että aikoo ryhtyä seurustelemaan heidän tyttärensä kanssa ja että tarkoituksena on mennä tämän kanssa naimisiin.
   Somalikulttuurissa miehen ja naisen välinen läheinen kanssakäyminen on kielletty. Husukaan ei ollut ennen avioitumistaan suudellut puolisoaan. Seurusteluaikana nuoripari ei koskaan ollut kahden, paikalla oli aina oltava joku kolmas. Kumpikin tiesi, että kaikki tulisi tapahtumaan aikanaan.
   Husu ei oikeastaan ollut rakastunut puolisoonsa ennen avioitumista. Ihastunut kylläkin. Ihastunut toisen tapaan puhua, luonteeseen, ulkonäköön, koko olemukseen. Mutta rakastuminen tuli vasta sen jälkeen kun he olivat menneet naimisiin. Ja noiden aviovuosien aikana Husun rakkaus puolisoaan kohtaan onkin kasvanut ja lujittunut.
   Husulle luottamus ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa. Luottamus on sellainen, että se on heti alusta alkaen sataprosenttinen, ja sen ylläpitäminen on vaikeampaa kuin sen saavuttaminen. Rakkaus puolestaan on kuin puu, joka istutetaan heiveröisenä taimena maahan. Kun sitä hoitaa kunnolla, se alkaa kasvaa. Jos sitä ei hoida, se kasvaa kieroon, siihen tulee sienitauteja ja tuhohyönteisiä, se pudottaa lehtensä ja lakastuu.
   Kun Husu tapaa jonkun ihmisen ja tunnistaa tämän hyvät aikeet, hän alkaa heti luottaa tähän sataprosenttisesti. Luottamuksessa ei kuitenkaan ole kyse siitä, että Husu lainaisi toiselle luottokorttiaan, vaan siitä, että voivat puhua keskenään täysin rehellisesti.
   Rakkaus on Husun mielestä sitä, kun voi käpertyä toisen, nukkuvan ihmisen viereen saman peiton alle, mennä kiinni tähän ja tuntea tämän lämmön. Ja tuo toinen ihminen tuntee samoin. Yhteinen rakkaus kestää eteen tulevat vaikeudet, se ei pakene tai jätä toista ihmistä yksin selviämään elämän karikoissa, joita väistämättä joskus eteen tulee.

   Vuoden 2005 loppupuolella Helsingissä tarvittiin tulkkeja. Husu oli kiinnostunut ja pääsi niihin hommiin.
   Husun mielestä parasta tulkin hommassa oli, että hän sai ensimmäisen kerran nähdä Suomessa asuvien somalien ja muidenkin maahanmuuttajien tilanteen. Tulkkausta tarvittiin poliisilaitoksessa, maahanmuuttovirastossa, käräjäoikeudessa, sairaalassa, päiväkodissa ja muissakin arkipäivän asioissa. Tulkin työssä ei ollut kyse ainoastaan kielen kääntämisestä, vaan samalla piti perehtyä syvällisesti asiasisältöihin, oli elettävä mukana ihmisen arkea. Oli opittava ajattelemaan asioista paitsi maahanmuuttajan, myös viranomaisen kannalta.
   Dramaattisin tulkkaus, missä Husu oli mukana, oli murhasta syytetyn tapaus, mies oli tappanut vaimonsa. Husun päässä pyörivät monenlaiset ajatukset. Millainen kohtaamisesta tulisi? Tekisikö murhaaja jotain Husulle? Husu oli mielessään pohtinut, että murhaajan täytyi olla pirun näköinen, ruma ihminen, väkivaltainen ja aggressiivinen.
   Sitten yhtäkkiä Husun edessä istui hiljainen, tavallisen oloinen mies.  Husu alkoi esittää miehelle kysymyksiä, joita poliisi teki hänen kauttaan. Mies vastasi kysymyksiin kiltisti, ääntään korottamatta tai millän tavoin uhoamatta.
   Murhasta syytetty vastasi kaikkeen ilmeettömästi. Kunnes tultiin kohtaan, missä poliisi alkoi puhua pariskunnan pienestä lapsesta, joka oli menettänyt lapsensa, ja nyt isänsä vankilaan.
   Lapsesta puhuttaessa mies murtui hetkiseksi. Husu saattoi nähdä tämän silmissä kyyneleitä. Poliisit eivät halunneet, että keskustelu muuttuisi tunteikkaaksi ja käänsivät keskustelun nopeasti toisaalle. Husu olisi itse halunnut nähdä, että mies katuisi tekemäänsä, mutta hänen tehtävänsä oli kääntää, ei johdatella eikä kysellä omiaan.
   Murhaajan kohtaamista Husu pitää tulkkausuransa opettavaisimpana tilanteena. Hän ymmärsi, että siinäkin tilanteessa asiakkaan oli luotettava siihen, että kaikki, mitä tämä sanoo ja tarkoittaa, käännetään sanasta sanaan ja että viesti menee sellaisenaan perille poliisille.
   Husu miettii, ettei välttämättä ymmärretä, miten tulkki kokee kaiken sen, minkä kanssa tämä joutuu työssään tekemisiin. Tulkeille ei ole minkäänlaista jälkihoitoa. Tulkilta odotetaan, että tämä tekee työnsä ja poistuu. Tulkin odotetaan pysyvän neutraalina, tunteettomana, kohtaamiensa, joskus hyvin traagistenkin ihmiskohtaloiden edessä.
   Jossain vaiheessa Husu tuli siihen tulokseen, ettei tulkin työ ollut sitä, mitä hän loppuelämältään halusi.

   Husu oli pitänyt pitkään blogia, missä hän kertoili maahanmuuttajan elämästä. Kuitenkin hänestä tuntui, ettei hän millään ehtinyt käsitellä kaikkia aiheita, joita lukijat olivat häneltä toivoneet.
   Vuoden 2011 syksyllä Husu aloitti opiskelun Humanistisessa korkeakoulussa. Seuraavan vuoden keväällä ohjelmassa oli mediaopintoja. Husu sai idean.
   Husu tuumaili, että radiossahan voisi olla ohjelma, missä hän tai joku muu maahanmuuttaja voisi vastata kuuntelijoiden esittämiin kysymyksiin sekä samalla keskustella heidän kanssaan ajankohtaisista asioista ja kertoa, miten maahanmuuttaja minkäkin asian kokee. Opettaja piti ideaa hyvänä ja käytti kontaktejaan Helsingin Lähiradioon.
   Husu mietti, että voisi olla parempi, jos hänellä olisi parina joku, joka täydentäisi hänen juttujaan. Hän oli tutustunut Iranista Suomeen muuttaneeseen Ali Jahangiriin, jonka hän tiesi olevan raudanluja ammattilainen. Husun kysyessä Ali ei ollut lainkaan varma, tulisiko ohjelmasta mitään - mutta suostui tulemaan mukaan.
   Tekivät Lähiradiolle kaksi ohjelmaa. Sen jälkeen Tarinatalon johtaja Kari Tervo nappasi kaksikon Yleisradioon. Tammikuussa 2013 Yle aloitti Ali ja Husu -ohjelman, jota jatkettiin vuoteen 2016 saakka.
   Ohjelman aiheina olivat mm. susiongelma, NATO, valtion budjettisäästöt, muoti, kehitysapu, lapsityövoima, mamujen imago-ongelmat jne. Ohjelma oli suosittu ja arvostettu, mutta tuottaja sai siitä harmaita hiuksia. Yleensä vieraat on tapana buukata eri ohjelmiin viikkoja etukäteen ja tuottajalle kerrotaan vieraiden nimet ja keskustelunaiheet, mutta Ali ja Husu tekivät ohjelmaansa toisella tyylillä. Toisinaan tuottaja ei tiennyt vielä tuntia ennen ohjelman alkua kuka tulee vieraaksi ja mistä tämän kanssa oli tarkoitus puhua. Husu arvelee, että kuulijat kyllä kuvittelivat, että ohjelman kulku oli etukäteen suunniteltu ja käsikirjoitettu, mutta siihen he eivät koskaan halunneet panostaa.

   Kun Husu oli perustamassa Berde-järjestöä, hän huomasi, kuinka järjestötyöllä voi vaikuttaa. Ja halusi laajentaa toimimistaan järjestöissä.
   Vuonna 2008 Husu oli mukana perustamassa Moniheli-yhteistyöverkostoa. Monihelin tavoite oli saada eritaustaiset ja eri aloilla toimivat järjestöt liittymään yhteen sekä muodostamaan verkoston, missä kaikki toimisivat yhdessä.
   Monihelistä ei haluttu kattojärjestöä, joka olisi muiden järjestöjen yläpuolella, vaan siitä muodostettiin verkosto, missä kaikki jäsenet ovat keskenään tasa-arvoisia. Lisäksi päätettiin, että jäsenjärjestöt omistavat Monihelin ja he itse päättävät, ketkä ovat hallituksessa ja kuka on puheenjotaja. Näin valta saatiin säilymään jäsenjärjestöillä.
   Monihelin päätehtävä on maahanmuuttajataustaisten ihmisten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ylläpito ja sen puolesta puhuminen. Lisätunnustusta järjestö sai vuonna 2015 tasavallan presidentti Sauli Niinistön kutsuttua Monihelin edustajan itsenäisyyspäivän juhlaan.
   Monihelissä aloitettiin kolme valtakunnallista projektia. Yhdesssä projektissa pyritään saattamaan yhteen korkeakoulutetut maahanmuuttajat ja suomalaiset yritykset. Toinen projekti on Katto-hanke, missä pyritään löytämään kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja luvatta Suomeen jääneet maahanmuuttajat. Ja kolmas projekti on Kaikkien vaalit, missä tavoitteena on saada kaikki Suomessa asuvat maahanmuuttajat äänestämään.
   Moniheli toimii monella tavalla edistääkseen maahanmuuttajien ja Suomen viranomaisten välistä yhteistyötä ja tiedonjakoa. Kuitenkin sen toiminnasta kerrotaan suhteellisen harvoin tiedotusvälineissä. Sen sijaan negatiiviset uutiset, kuten maahanmuuttajien pakkokäännytykset, vastaanottokeskuksissa tapahtuneet nujakoinnit tai maahanmuuttajien tekemät rikokset saavat palstatilaa. Husu pitää utisointia valikoivana sekä tehokkaasti ennakkoluuloja kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä ylläpitävänä.

   Kun Husu toimi Berde ry´ssä, järjestö alkoi järjestää maahanmuuttajille suunnattuja monikulttuurisuutta käsitteleviä seminaareja. Samaan aikaan Keskustanuorten Helsingin piirillä oli menossa aiheeseen liittyvä Tilkku-projekti. Kepunuoret ottivat berdeläisiin yhteyttä ja halusivat järjestää koulutusleirin, missä nuorille opetettaisiin suomalaiseen yhteiskuntaan liittyviä asioita.
   Husun myötä ryhmä maahanmuttajataustaisia nuoria osallsitui Tilkku-projektiin, ja sen myötä Husu tutustui paremmin Helsingin Keskustanuoriin. Alkoivat tehdä tiiviimpää yhteistyötä keskenään. Ja ystävystyivät.
   Husu osallistui moniin kokouksiin Keskustan puoluetoimistolla Apollonkadulla ja huomasi pian, että mitä enemmän hän puhui maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvistä asioista, sitä enemmän keskustalaiset tekivät muistiinpanoja. Pian kepunuorten toimintasuunnitelmista alkoi löytyä asioita, joista Husu oli puhunut.
   Vuonna 2006 Husu sai kutsun Keskustanuorten Helsingin piirin piirikokoukseen. Ja pahaa aavistamatta otti kutsun vastaan.
   Paikalla oli n. 30 nuorta kepulaista. Ryhtyivät valitsemaan piirille uutta puheenjohtajaa seuraavaksi toimikaudeksi. Eräs paikalla ollut ehdotti Husua.
   Järkyttynyt Husu yritti toppuutella, ettei hän edes tiennyt, mistä koko touhussa on kysymys. Eikä ainakaan tiennyt, mitä on olla puheenjohtaja tai mitä sellaiselta vaaditaan.
   Kepunuoret totesivat, että Husu oli koko ajan toiminut kuin puheenjohtaja. Oli esittänyt selväsanaisia mielipiteitä ja tehnyt hyviä ehdotuksia. Eikä Husulta enää mitään kysytty, vaikka tämä edelleen yritti pistää vastaan. Äänestivät Husun puheenjohtajakseen. Kannatus oli n. 80 % annetuista äänistä.
   Yhtäkkiä Husu huomasi olevansa Suomen ensimmäinen maahanmuuttajataustainen poliittisen puolueen nuorisojärjestön puheenjohtaja. Jopa Helsingin Sanomat kävi tekemässä juttua, koksa katsoi valinnan niin historialliseksi Suomessa. Husu itse ei silloin käsittänyt, kuinka isosta asiasta oli kysymys.
   Puheenjohtajan asema vei Husun mukaan puolueen toimintaan. Siinä tuli sitten tavattua myös Matti Vanhanen, puolueen silloinen puheenjohtaja ja Suomen pääministeri. Husu pääsi puheisiin tämän kanssa ja ehdotti erään kerran, ettei enää käytettäisi ilmaisua "maahanmuttaja", vaan mieluummin termiä "uussuomalainen". Vanhanen alkoi käyttää uussuomalainen-ilmaisua jo pääministerinä toimiessaan.
   Silloin Husu alkoi ajatella, että mitä hittoa. Nuori pakolaisena tullut somali ehdottaa asioita, joita Suomen pääöministeri alkaa toteuttaa. Ihmeellistä, ja kannustavaa.
   Keskustalaiset ottivat Husun hyvin vastaan. Puoluekokouksessakin hänen annettiin pitää puheita.
   Husu oli puoluetyössä mukana täysin sydämin.

   Jossain vaiheessa Hususta alkoi tuntua, että hän haluaisi olla jotain muutakin kuin pelkkä mielipideautomaatti.  Hän pyrki ja pääsi ehdokkaaksi sekä kunnallis- että eduskuntavaaleihin. Menestys ei päätä huimannut, mutta ehdokkuus kunnallisvaaleissa poiki paikan Helsingin maahanmuutto- ja kotouttamisneuvottelukunnassa.
   No, vaalimenestys on äänestäjistä kiinni, ei sille mitään voinut, vaikka pettymys olikin kova. Eteenpäin oli tahto mennä, edelleen.
   Mutta sitten Husu koki pettymyksen myös puolueemme taholta.  Kukaan ei kysynyt, miten hän olisi halunnut edetä poliittisella uralla. Kukaan ei neuvonut, kukaan ei tehnyt minkäänlaista suunnitelmaa. Ja kuitenkin moni muu nuori siinä ympärillä eteni omaa vauhtiaan, kuka minnekin. Husu jäi vain polkemaan paikolleen.
   Husu on miettinyt, missä vika. Ehkä hän oli pyytänyt apua vääriltä ihmisiltä. Ehkä omapäisyys oli rasite, Husu kun ei kokenut olevan toisten johdateltavissa.
   Tai ehkä muslimin on vaikea edetä puolueessamme.

   Husu tuntee Helsingissä ihmisiä, jotka ovat vilpittömästi ihmetelleet, miksi Husu ryhtyi kepulaiseksi. Sinänsä, tuossa kaupungissa yleensäkin ihmetellään, jos joku ottaa Keskustan jäsenkortin, mutta Husulle annettiin ihan konkreettinen perustelukin.
   Husulle sanottiin, ettei tämä tulisi muslimina pärjäämään Suomen Keskustassa. Keskustalla on perinteisesti ollut vahva, uskonnollinen ja konservatiivinen äänestäjäkunta, joka tuskin ottaisi koskaan muslimia ihan omakseen.

   Kun Keskustasta tuli suurin puolue vuonna 2015, Husu koputti monen ministeriön oveen ja lähetti viestejä pääministerin avustajille. Turhaan.
   Sitten alkoi pakolaisia vyöryä Eurooppaan, myös Suomeen. Husu ajatteli, että nyt häntä kuunnellaan Keskustassa. Olihan Husu itsekin pakolainen ja sen myötä koko maassaoloaikansa toiminut aktiivisesti maahanmuuttajien asioiden keskiössä, joten hänellä oli paljon tietämystä pakolaisasioista.
   Mutta siinäkään vaiheessa Husun osaamiselle ei ollut käyttöä.

   Husun ja puolueemme tiet erkanivat. Ei kuitenkaan pelkästään sen takia, ettei Husu kokenut pääsevänsä näyttämään osaamistaan puolueessamme. Kuppi meni nurin, kun Juha Sipilän hallitus alkoi toteuttaa leikkauksia, joiden Husu näki osuvan vähävaraisiin.
   Husun mielestä laman kourissa rimpuilevan Suomen olisi pitänyt panostaa nimenomaan lasten ja nuorten koulutukseen sekä tuettava työtä vailla olevien aikuisten uudelleenkoulutusta. Paremmissa varoissa olevat olisi hänen puolestaan voitu sitouttaa nykyistä paremmin yhteiskuntavastuuseen verotuksen kautta.
   Husu ei voinut olla ajattelematta, että johtava hallituspuolue unohti alkiolaisen köyhän asian. Hän näki ympärillään ihmisiä, joiden elämisen mahdolllisuudet kapenivat uusien päätösten myötä entisestään.
   Esittämästään rankasta arvostelusta huolimatta Husu toteaa kokeneensa, että Suomen Keskusta oli puolueena kotouttanut hänet onnistuneesti suomalaiseen järjestelmään, politiikkaan ja yhteiskuntaan. Puolueen kautta hän sai paljon tietoa ja kokemusta.

   Vuoden 2016 lopussa Hususta tuli jäsenkirjademari. SDP´n listoilta hän pääsi Helsingin kapunginvaltuustoon kevään 2017 kuntavaaleissa.
   Sosialidemokraateilta Husu kokee saaneensa huomattavasti tukea. Puolueen entiset ja nykyiset kansanedustajat sekä entiset ministerit auttoivat Husua tämän vaalityössä pyyteettömästi. Näiden lisäksi aivan tavalliset ihmiset tekivät Husun puolesta vapaaehtoistyötä jalkautumalla äänestäjien pariin kentälle. Kampanjan aikana Husu oli toisinaan niin uupunut, että halusi jättää leikin kesken, mutta sitten aina jostain ilmaantui joku tukija, joka jaksoi kannustaa jatkamaan vaalityötä.
   Husu siis pääsi Helsingin valtuustoon. Mielenkiintoiseen aikaan, edessä kun ovat muutoksen ajat. Kukaan ei vielä tiedä varmasti, mitä sosiaali- ja terveysalan uudistus tuo tullessaan.

   Husu on iloinen siitä, että saa olla mukana työssä, kun yhteiskunnan rakenteita pistetään uuteen uskoon. Häntä kiinnostavat erityisesti koulutus- ja työllisyysasiat. Hän haluaisi olla mukana myös kansainvälistämässä suomalaisia pk-yrityksiä. Tukea heikoimmassa taloudellisessa ja henkisessä asemassa olevia perheitä. Pysäyttää luokkaerojen kasvu.
   Husun henkilökohtainen haave on opiskella kansainvälistä businesta, mistä hän haluaisi suorittaa työnsä ohessa maisterintutkinnon. Hän toivoo pystyvänsä yhdistämään nykyisen työnsä kansainvälisen kaupan konsulttina opiskeluun vaikkapa Aalto-yliopistossa. Ja eräs haave on toimia kansanedustajana. Ja ehkä kymmenen tai viidentoista vuoden kuluttua edustaa Suomea suurlähettiläänä jossain asemapaikassa ulkomailla.
   Onhan niitä haaveita. Paljonhan niitä on. Mutta Husun mielestä niitä pitää olla. Osa niistä toteutuu, osa ei.
   Husu tietää, että ihmisen on opittava rakastamaan itseään voidakseen rakastaa toisia. Omat lapsensa hän yrittää kasvattaa itsenäisiksi ihmisiksi, jotka pärjäävät myöhemmin ilman häntä. Jokaisen meistä on uudesta luotava maa, jokaisen omalta kohdaltaan.
   Husu toivoo, että tulevaisuuden Suomessa ei enää tarvitse puhua erikseen maahanmuuttajataustaisista suomalaisista, vaan voisimme kaikki olla samanarvoisia suomalaisia. Kukin omine erityispiirteineen.

   Husun ja Hattulan yhteistyönä syntynyt kirja Minä Husu, suomalialainen on aktiivisen maahanmuuttajan puheenvuorona maahanmuuttajien elämää ansiokkaasti valaiseva teos. Myös elämäkertana kirja on kohtalaisen vaikuttava lukukokemus, Husu on kokenut monenlaista, koviakin,  ja tuo tuntemuksensa suorapuheisesti esille.
   Kirjan päähenkilö on idealisti, pettynyt sellainen. Eihän kaverin tavoitteissa mitään vikaa ole, keskustalaisesta näkökulmastakaan katsottuna, ja onhan se ikävää, ettei hän löytänyt puolueestamme haluamaansa. Hattulan haastatteluista piirtyy kuva maailmanparantajasta, joka oikeasti yrittääkin tehdä jotain positiivista. Kyllä kepulaisenakin Husulle on helppo toivoa hyvää jatkoa, vaikka tämä saikin meikäläisistä tarpeekseen. Ja kirjaa uskaltaa ehdottaa luettavaksi myös peruskepulaisille, ihan asiallisesti myös ne Keskustaan liittyvät jutut kirjassa puretaan.

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----


Seuraava päivitys 7.5.

Kulttuuriministeri on usein hallituksen kummajainen, jolta kysellään usein enemmän mielipiteitä kuin hallinnollisia tavoitteita, jonka mieltymyksiä seurataan, sekä jonka odotetaan olevan enemmän taidealan asiantuntija ja kulttuuri-ihminen kuin poliitikko. Mitä tästä kaikesta ajattelee aikoinaan kulttuuriministerinä toiminut VTT Tytti Isohookana-Asunmaa?

Kuukauden Keskustalainen
Tytti Isohookana-Asunmaa: Kulttuuriministerikulttuuri