Puoluevaltuusto

Ylimääräinen puoluekokous 2019 yläkuva.jpg

Puoluehallitus 26.3.2020:

Keskustan puoluehallitus päätti siirtää sääntömääräisen puoluekokouksen kesäkuun alusta syyskuun alkuun. Kokous järjestetään 4.-6.9.2020 Oulussa.
 
-Suomi elää koronaviruksen myötä poikkeusoloja, joten on selvää, että poliittiset kokoukset ja suurtapahtumat järjestetään vasta silloin, kun se on terveydelle turvallista. Keskustan puoluekokouksessa on tuhansia ihmisiä läsnä ja puoluehallitus arvioi, ettei kokouksen järjestäminen kesäkuussa ole käytännössä mahdollista, puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kertoo.
 
Puoluehallitus totesi kokouksessaan myös, ettei puoluevaltuuston vuosikokouksen järjestäminen suunnitellusti huhtikuun lopussa ole mahdollista. Kokous pyritään järjestämään 6.-7.6. Puoluehallitus käsittelee puoluevaltuuston kokouksen koollekutsumista 7.5.