116

Taneli

Kalliokoski

ikä 40 vuotta
palvelutuotantopäällikkö, KTM
Nurmijärvi
#suomenarvoisiatekoja

Kuka olen?


Naimisissa oleva kuuden lapsen isä Nurmijärveltä. Koulutus kauppatieteen maisteri, työ palvelutuotantopäällikkö, luottamustoimet kunnanvaltuutettu, sivistyslautakunnan pj.

Suomen arvoiset teemani


Perheiden arki: Arjessa on haasteita. Yksi rakentamamme hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimpiä tehtäviä on helpottaa sitä. Työ ei ole valmis!
Turvallinen vanhuus: Elämänkaareen kuuluu vaihe jossa tarve turvaan, apuun ja hoivaan kasvaa. Haluan olla sitä helpottamassa.
Koulutus: Maailma ympärillämme muuttuu, sopeutuaksemme sen muutoksiin, tarvitaan elinikäistä oppimista.
Terveelliset ja turvalliset tilat: Sisäilmaongelmat ovat todellisia ja vaikuttavat kansantalouteen. Ongelmaan tarvitaan kestäviä ratkaisuja.
Muut tärkeät teemani ovat ilmastonmuutos ja yrittäminen, lue lisää kotisivuiltani.

Blogi


Jakamistalous ympäristöteko?

5.3.2019

Jos kyselemme ympärillämme olevilta, mitä tarvittaisiin lisää, mistä on puute? Vastaus on melkein aina rahaa! Tarkempaa keskustelua käytäessä tulee ilmi, että suurimmalla osalla tavoite ei ole miljoonissa, riittäisi kun arkeen tulisi vähän helpotusta. Suomalaisilla on varallisuutta, mutta se on harvoin pankkitilillä. Yli 70 % omaisuudesta on sijoitettuna kiinteistöihin tai asuntoihin. Niiden jälkeen tulee pienempiä asioita kuten autot ja elektroniikka. Suurin osa näistä edellä mainituista kuuluu meillä passiivisen omistamisen piiriin. Ne eivät tuota mitään muuta kuin asumis-, liikkumis-, koti- ja viihdepalveluita omistajilleen.

Tuon omistuksen luonnetta voisi muuttaa, passiivisesta omistamisesta aktiiviseksi omistamiseksi. Toisin sanoen pääoman voisi laittaa tuottamaan. Tällä hetkellä siihen on kuitenkin olemassa esteitä ja hidasteita. Osa on lainsäädännöllisiä, osa kulttuurisia ja osa käytännöllisiä. Kaikkia edellä mainittuja voidaan muuttaa tai ainakin helpottaa. Lainsäädännön puolelta hidasteena on tällä hetkellä verotus. Käyttöomaisuuden vuokraamisesta saatava tulo katsotaan pääomatuloksi ja verotetaan sen mukaisesti. Verotuskäytäntö on ollut vaikuttamassa siihen, että harva vuokraa käyttöomaisuuttaan, tuotto verojen jälkeen olisi olematon.

Aikoinaan kun kävimme Norjassa ystävien luona, kiinnitimme huomiota siihen, miten lähes jokaisessa omakotitalossa oli sivuasunto. Selitys ilmiöön oli yksinkertainen, vuokraus oli verovapaata ja siksi erittäin suosittua. Monella talon omistajalla on elämäntilanteen muutoksen myötä jäänyt turhaa tilaa taloon, mutta kotoa ei haluta lähteä mihinkään. Mahdollisuus vuokrata verovapaasti ylimääräiset neliöt, ottaisi varmasti tulta alleen täälläkin.




Ajatelkaapa mitä tarkoittaisi ympäristön kannalta, jos jakamistalous lähtisi kunnolla vauhtiin? Monta tavaraa jäisi valmistamatta ja hirveä määrä hukkaneliöitä tulisi hyötykäyttöön. Moni varastossa vuodesta toiseen lojuva työkalu tulisi hyötykäyttöön tuoden samalla pientä tuloa omistajalleen. Monelta jäisi ostamatta harvoin tarvittavia työkaluja tai muita tavaroita, raha säästyisi muihin tarpeisiin. Hukkaneliöt muuttuisivat kustannuksien lähteestä taloutta helpottavaksi tulonlähteeksi. Muutoksessa olisi myönteinen vaikutus myös rakennuskustannuksien hillitsemisessä. Kaupungistuminen jatkuu ja potentiaalinen tonttimaa käy entistä vähemmäksi. Sivuasunnot mahdollistaisivat tonttien tehokkuusluvun nousun aivan uudelle tasolle.

Kulttuuriset ja käytännölliset esteet ovat poistumassa, sitä tukee digitalisaatio alustoineen ja sovelluksineen jakamisen käytännön toteutuksessa. Jakamistalous tulee varmuudella muuttamaan maailmaa, meidän pitää olla mukana tuossa muutoksessa ja mieluiten etujoukoissa.

Vanhuspalvelut, päivän puheenaihe

24.2.2019

Olin Matinpäivänä kiertämässä ja keskustelemassa ajankohtaisista teemoista. En ollut yllättynyt, kun lähes jokaisessa paikassa, keskustelun aiheeksi nousi vanhuspalvelut. Yksi kysymys yllätti, vanhempi kysyjä ihmetteli kuinka minua voisi kiinnostaa aihe, joka on kaukana tulevaisuudessa. Kerroin hänelle ja myös seuraavassa tilaisuudessa pitämässäni puheevuorossa kaikille, miten aihe tulee aivan yhtä lähelle kuin perheiden arki. Omat vanhempani ja vaimoni äiti kuuluvat puheenaiheena olevaan ikäryhmään. Toisekseen aika siihen, että aihe on omakohtaisesti käsillä on nykyisellä ajankululla yllättävänkin lähellä.

Vanhuspalveluista käytävissä keskusteluissa ongelmiin esitetään yhtä ratkaisua, ikään kuin se tekemällä homma on taas kunnossa. Väittäisin siinä oltavan pahasti väärillä jäljillä. Hoitajamitoituksen nostaminen 0,7 suuruuteen on aivan hyvä ja toteuttamiskelpoinen ratkaisu, mutta ei missään tapauksessa riittävä. Tarvitaan muitakin konkreettisia toimenpiteitä, joilla tilannetta parannetaan.

Omassa työssäni olen päivittäin tekemisissä julkisen sektorin ja yksityisen sektorin yhteistyön kanssa. Siinä yhteistyössä on tullut näkyviin, miten normittamalla ja säätämällä sisältöä pystytään kyllä kertomaan palveluntuottajalle, mitä halutaan. Se ei kuitenkaan riitä varmistamaan laadukasta lopputulosta. Ratkaisuksi on otettu aktiivinen ja suunnitelmallinen laadunseuranta. Laadunseurannan avulla palvelutuotantoa voidaan ohjata haluttuun suuntaan. Samaan pitää päästä myös terveydenhuollon osalta. Julkinen sektori voi asettaa normit ja määrittää minimivaatimukset kaikelle toiminnalle, mutta sen lisäksi laadunseurannan pitää olla säännöllistä ja molempien osapuolien tekemää. Vastuu laadunseurannasta tulee kuitenkin säilyä tilaajaorganisaatiossa eli julkisella sektorilla.


Toinen muutostarve, jota myös katselen oman työni kautta liittyy henkilöstön koulutuksiin. Meidän henkilöstömme, joka työskentelee teknisten asioiden parissa, joutuu käymään useampia pakollisia koulutuksia. Heillä pitää käydä koulutus ja suorittaa mm. työturvallisuuskortti ja tulityökortti viiden vuoden välein. Terveydenhuoltoalalla on yksi ainoa säännöllinen ja pakollinen koulutus sen jälkeen kun valmistutaan ammattiin. Alalla työskentelevien pitää suorittaa lääkelaskennan tentti viiden vuoden välein.




Terveydenhuoltoala kehittyy samalla tavalla kuin kaikki muutkin alat. Osa työnantajista on hyvin hereillä tämän suhteen ja järjestää säännöllistä koulutusta henkilökunnalleen. On myös niitä työnantajia, jotka sitä mahdollisuutta eivät tarjoa. Laadukkaan hoitotyön takaamiseksi meidän pitäisi varmistaa kaikkien sitä työtä tekevien tasavertainen mahdollisuus pitää yllä ammattitaitoaan myös koulutuksien kautta.

Helpotusta arkeen

26.1.2019

Tulet töistä kotiin, avaat ulko-oven, vastassa on kaaos. Ovella on reppuja, kenkiä ja takkeja sikinsokin. Kävelet sisään keräillen tai väistellen tavaroita. Vastassa on teinin suljettu ovi, jonka takaa löytyy joko yksi tai useampi nuori pelaamassa boksilla. Kysymykseen läksyistä, saat vastaukseksi monitulkintaisia murahduksia. Kun ruoka on laitettu ja ja syöty, yrität kannustaa teinejä ulos liikkumaan. Vastauksena on kohta, sama vastaus tulee myös puolen tunnin päästä.

Tilanne voi olla myös tällainen: Tulet kotiin, laitat pikavauhtia ruokaa, syötät porukan. Samalla kun syöt, varmistelet harrastusvälineiden löytymistä. Päässä hakkaa ajatus, kiire kiire... Kun kaikki ovat syöneet, pakataan porukka autoon ja ensin viedään yksi soittotunnille, sitten toinen kuvataidekouluun ja kolmas jäähallille. Jäähallin parkkipaikalla katsot kelloa, ehdit pikaisesti hakea kaupasta maitoa, leipää ja muuta välttämätöntä. Ai niin, huomiselle piti leipoa 30 muffinsia kioskivuoron hoitamista varten, missähän välissä sen ehtii hoitamaan? Kaupasta auton keula kääntyy kohti musiikkiopistoa. Vuorossa on taas sama lenkki kuin alussa, jotta harrastuksissa olevat lapset saadaan taas kotiin.

Tuossa pari kuvitteellista, mutta arkea läheltä menevää kuvausta. Tämänkaltaisia tilanteita on monissa suomalaisissa kodeissa. Monella on ongelmana lasten passivoituminen koneiden ääreen. Toisilla taas kaikki vapaa-aika kuluu harrastuskuskauksissa ja harrastuksiin liittyvissä tukitoimissa. Osalla harrastamisen kustannukset tuottavat murhetta. Lapsille ei ole mahdollista tarjota haluttuja harrastuksia. Kaikissa vaihtoehdoissa on todellisia ongelmia. Passivoituminen on kuormittamassa vanhempia, kiire harrastuksien kanssa tekee sitä vastaavasti kaikille, eivätkä rahahuolet harrastuksien osalta tunnu yhtään helpommilta.

Asiantuntijat tuovat esille huolta siitä, miten iso osa lapsista ja nuorista liikkuu aivan liian vähän. Tässä ollaan jännän yhtälön äärellä. Miten saada lapset ja nuoret liikkeelle ilman, että kiireinen arki muuttuu entistä kiireisemmäksi tai tiukka taloudellinen tilanne entistä vaikeammaksi?

Muutamilla paikkakunnilla on kokeiltu harrasteiltapäivää lupaavin tuloksin. Idea on se, että joko yhtenä tai useampana iltapäivänä viikosta tarjotaan koululla koulupäivän päättyessä välipala. Välipalan jälkeen kaikille annetaan mahdollisuus osallistua mielekkääseen harrastukseen, joka on vaikka liikuntaa eri muodoissa, kuvataidetta, musiikkia tai muuta lapsia ja nuoria kiinnostavaa.

Harrasteiltapäivät tuovat perheille mahdollisuuden viettää yhteistä aikaa illalla. Samalla saataisiin aktivoitua passiivisia nuoria pois kännyköiden ja pelilaitteiden maailmasta. Toimintaa voitaisiin hoitaa yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Kokeilua pitää tulevalla hallituskaudella laajentaa ja saada lopulta kaikki suomalaiset lapset ja nuoret sen piiriin. Rahoitus tähän pitää tulla valtiolta, jotta mahdollisuus olisi aidosti tarjolla kaikille riippumatta kotipaikasta. Moni ajattelee tätä lukiessa, että ei ole realistista kasvattaa tässäkään kohtaa menoja. Miksi tämmöistä kannattaisi rahoittaa, eikö menoja ole jo riittävästi?

Kaikki tietävät miten yritysmaailmassa tehdään investointeja. Investoinneista päätettäessä yksi olennainen huomioitava kriteeri, on investoinnin takaisinmaksuaika. Jos investoinnin avulla voidaan pitkällä aikavälillä säästää enemmän kuin mitä investoinnin kustannukset ovat, katsotaan investointi yleensä järkeväksi. Samalla tavalla pitäisi nähdä lasten ja nuorten kohdalla tehtävät toimenpiteet, joilla ehkäistään syrjäytymistä ja saadaan heidät aktivoitumaan. Ennaltaehkäisevä työ on huomattavasti edullisempaa kuin tapahtuneiden vahinkojen korjaus. Hyvästä investoinnista lasten puolesta kerätään hedelmiä vielä pitkään. Vastaavasti meidän aikuisien passiivisella suhtautumisella tulokset käynnissä olevasta kehityksestä näkyvät pitkään ja kalliisti.

Peruskouluko tasa-arvoinen

28.12.2018

Koulun aloitus on yhdenlainen merkkipaalu jokaisen ihmisen elämässä. Olemme vaimoni kanssa pyrkineet siihen, että jompikumpi meistä on paikalla kun lapsemme ovat aloittaneet ensimmäisen koulupäivän. Tuosta hetkestä on sitten otettu kuvia kun lapset ovat seisoneet koulun edessä jonoon järjestyneinä. Siinä on odotettu rehtorin tervehdystä ja sitä, että koulun ovet avataan. Niistä ovista sitten osa marssii sisään jo rutinoituneina koulun kävijöinä ja osa taas ensikertalaisina. Ensikertalaisille hetki on erityisen jännittävä, kaikki on uutta ja tuntematonta. Osa tulevista luokkakavereista on tuttuja kerhojen, päiväkodin ja eskarin kautta, osa taas on aivan uusia.

Tuohon aloitushetkeen sisältyy paljon eroja lasten välillä. Osa heistä on tammikuussa syntyneitä, osa taas joulukuussa, ikäeroa on siis melkein vuosi. Meilläkin yksi lapsistamme on syntynyt joulukuussa. Pojan paras kaveri kotielämässä oli oma pikkuveli, kavereita ei muutenkaan ollut paljoa, mutta erityisen vaikeaa suhteiden solmiminen vaikutti olevan oman ikäluokan kavereihin. Osasyynä varmasti oli se, että sosiaaliset taidot eivät olleet hänen suuri vahvuutensa, mutta ikäerollakin oli oma roolinsa. Eskarin aloitus oli ensimmäinen tilanne, missä ikäeron vaikutus oman vuosiluokan sisällä näkyi. Leikkikavereita löytyi paremmin päiväkodin puolella olevista kuin oman ryhmän jäsenistä. Hänen osaltaan koulun aloitusta mietittiin moneen kertaan. Lopulta päädyttiin oppilashuollon edustajien ja tulevan opettajan kanssa ratkaisuun aloittaa koulu normaaliin aikaan. Asiaa puntaroitiin monelta näkökannalta, mutta lopulta ns. akateemiset taidot ratkaisivat, hän mm. luki sujuvasti jo eskarin aikana.

Tuosta hetkestä on muutama vuosi aikaa. Kun nyt jälkeenpäin katson vanhoja valokuvia tuolta ajalta, tulee tulvahdus lämpöä ja sääliäkin mieleen. Muita luokkatovereita pienempi poika seisoo koulun edessä jonossa. Selässä on reppu, joka näyttää suhteettoman suurelta pienen pojan kokoon nähden. Katse kuvissa on jännittynyt, mutta toiveikas. Tuosta hetkestä alkoi pitkä taival, johon kuuluu vieläkin monta näköalan peittävää mutkaa ja kuoppaa joita pitäisi yrittää väistää. Niitä mutkia ja kuoppia on kaikilla koululaisilla, mutta me alkuvuodesta syntyneet saamme aimo harppauksen etumatkaa suhteessa loppuvuodesta syntyneisiin. Tämä on ongelma nykytilanteessa ja johtaa epätasa-arvotilanteeseen. Tutkimusten mukaan erityisesti poikien osalta syntymäaika näkyy tuloksissa kouluaikana. Isoin ero on mitattu alkuvuodesta syntyneiden tyttöjen ja loppuvuodesta syntyneiden poikien välillä. Keskiarvo tytöillä oli noin 8 kun taas pojilla se oli 7,3.

Mitä haluaisin muuttaa nykytilanteesta? Haluaisinko siirtää loppuvuodesta syntyneiden koulunaloitusta? En pidä sitä järkevänä ratkaisuna ison joukon osalta, vaikka se on ollut monelle hyvä vaihtoehto. Oma ratkaisumallini tuohon olisi meillä Nurmijärvellä kokeiluna käynnissä oleva ns. 0-2 malli. Käytännössä tuo malli tarkoittaa sitä, että yksi opetusryhmä muodostetaan kolmen ikäluokan oppilaista. Joukossa on eskarilaisia, ykkösluokkalaisia ja kakkosluokkalaisia. Luokassa on 2-3 aikuista, joista yksi on lastentarhanopettaja, yksi-kaksi luokanopettajaa ja mahdollisesti yksi koulunkäynninavustaja. Tämä malli mahdollistaa yksilöllisemmän koulupolun alkuvuosille. Se oppilaista, jolla sosiaaliset taidot tarvitsevat vielä harjaantumista, saa siihen mahdollisuuden kun vähintään kaksi vuotta kolmesta ensimmäisestä joukossa on myös itseä nuorempia. Toinen taas, jolla sosiaaliset taidot ovat jo kehittyneemmät, mutta tuen tarve kouluaineiden osalta isompi, saa paremmin sen mahdollisuuden kolmen aikuisen keskellä.

Meillä Nurmijärvellä kokeilu aloitettiin ensin viidellä koululla ja tulokset ovat olleet erittäin myönteisiä. Kiitosta mallista ovat antaneet sekä henkilöstö, että lasten vanhemmat. Mallia tullaan ensi ja seuraavan vuoden aikana laajentamaan kunnan muihin kouluihin.

Haluaisin olla vaikuttamassa siihen, että aloitettu peruskoulu-uudistus saisi jatkua. Seuraavassa vaiheessa vuoroon pitäisi tulla tämän 0-2 mallin ulottaminen valtakunnalliseksi.

Taneli Somessa


+