113

Antti

Kaikkonen

ikä 45 vuotta
kansanedustaja, valtiotieteiden kandidaatti
Tuusula
#suomenarvoisiatekoja

Kuka olen?


Olen Antti Kaikkonen, 45-vuotias kansanedustaja Tuusulasta. Koulutukseltani olen valtiotieteiden kandidaatti ja sotilasarvoni on kapteeni. Olen keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Suomen arvoiset teemani


Nyt pitää varmistaa, että aikaansaatu työllisyyden ja yrittäjyyden linja jatkuu. Suomen velkaantuminen on viimein saatu aisoihin, talous kasvaa ja työpaikkoja syntyy kaikkialle Suomeen. Tämä luo edellytykset laittaa asioita kuntoon nuorten syrjäytymisen ehkäisystä koulutukseen, terveydenhoitoon ja vanhusten hyvään hoivaan.

Uudellamaalla tarvitaan lisäpanostuksia joukkoliikenteeseen, kiskoihin ja liityntäpysäköinteihin. Perustienpito tarvitsee uusia panostuksia kevyen liikenteen väylistä sorateihin. Haluan myös puolustaa tavallista autonkäyttäjää: töihin, kauppaan tai palveluihin pitää päästä.

Antti Somessa


Antti Kaikkonen
24.04.2019 08:47
Annika Saarikko on lahjakas ja ihmisläheinen poliitikko. Hän olisi ollut hyvä ehdokas Keskustan puheenjohtajaksi. Annikan päätöstä on kuitenkin syytä kunnioittaa, arvostaakin. Ratkaisut syytä tehdä sen mukaan, mikä itsestä hyvältä ja oikealta tuntuu.
Antti Kaikkonen
24.04.2019 08:43
Annika Saarikko on lahjakas ja ihmisläheinen poliitikko. Hän olisi ollut hyvä ehdokas Keskustan puheenjohtajaksi. Annikan päätöstä on kuitenkin syytä kunnioittaa, arvostaakin. Ratkaisut syytä tehdä sen mukaan, mikä itsestä hyvältä ja oikealta tuntuu. #respect
Antti Kaikkonen
23.04.2019 10:39
‪Valitsivat ystävällisesti jatkamaan eduskuntaryhmän puheenjohtajana.‬ ‪Kiitän luottamuksesta. Työtä sitten onkin.‬ ‪
Antti Kaikkonen
23.04.2019 10:38
Valitsivat jatkamaan eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Kiitän luottamuksesta. Työtä sitten onkin. #eduskunta
Antti Kaikkonen
18.04.2019 13:15
Osasin laittaa kukkapurkit koriin ihan itse. Hyvää Pääsiäisen aikaa kaikille somekavereille! #twitter #pääsiäinen
Antti Kaikkonen
18.04.2019 13:01
Osasin laittaa kukkapurkit koriin ihan itse. Hyvää Pääsiäisen aikaa kaikille FB-ystäville!
Antti Kaikkonen
17.04.2019 18:54
No ei kai nyt sentään..
Antti Kaikkonen
17.04.2019 13:13
Meneehän päivä toki näinkin.
Antti Kaikkonen
17.04.2019 06:19
Hidas sytytys meikäläisellä. Kesti kolme päivää tajuta, että puoli Suomea jännittikin sunnuntai-iltana jääkiekkoa. Eipä silti, hieno suoritus naisleijonilta. 💪 #vaalit #elämä
Antti Kaikkonen
16.04.2019 12:38
Lämmittäähän se mieltä, jos ajatellaan, että voisin olla ehdolla Keskustan pj:n vaativaan ja tärkeään tehtävään. En aio hötkyillä asiassa, vaan olla pikemminkin kuulolla. Jos siihen aitoa kannatusta on, sitten sitä on tietysti vakavamminkin harkittava. Palataan asiaan myöhemmin.
Antti Kaikkonen
16.04.2019 12:03
Juha Sipilän tämän päivän ilmoituksen jälkeen puhelimeni on alkanut soida. ”Lähdetkö mukaan Keskustan pj-kisaan”, on kysymys kuulunut. Lämmittäähän se mieltä, jos ajatellaan, että voisin olla ehdolla tuohon vaativaan ja tärkeään tehtävään. En aio hötkyillä asiassa, vaan olla pikemminkin kuulolla. Jos siihen aitoa kannatusta on, sitten sitä on tietysti vakavamminkin harkittava. Koska ylimääräinen puoluekokous on vasta syksyllä, tällä asialla ei ole kiirettä. Joten palataan asiaan myöhemmin keväällä.
Antti Kaikkonen
15.04.2019 14:53
Ensi viikolla alkanevat hallitusneuvottelut SDP:n johdolla. Tämän vaalituloksen jälkeen Keskustan into hallitukseen ei liene kovin suuri. Veikkaanpa, että hallituspohjaksi muotoutuu Sdp + Kok + Vihr + Rkp. Mutta aika näyttää, miten käy. #hallitusneuvottelut
+