Varsinais-Suomen Keskusta nimesi ehdokkaita maakuntavaaliin

Keskusta.fi / Varsinais-Suomi / Suomeksi / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Varsinais-Suomen Keskusta nimesi ehdokkaita maakuntavaaliin
13.6.2017 14:00
unelmienvs1_VÄRI.png

Ensimmäiset maakuntavaaliehdokkaat on nimetty tammikuun 2018 vaalia varten. Ehdokkaat ovat tavattavissa kesätapahtumissa. Unelmien Varsinais-Suomi -kampanjassa kysytään ihmisten odotuksia uudelta maakunnalta.

Varsinais-Suomen Keskusta

Tiedote 12.6.2017

Varsinais-Suomen Keskustan piirihallitus kokoontui tiistaina 6.6. Halikon virastotalolle päättämään muun muassa maakuntavaaliehdokkaiden nimeämisestä. Lisää ehdokkaita nimetään loppukesästä.

-Nyt nimetyt ehdokkaat muodostavat monipuolisen joukon eri-ikäisiä ja eri aloilta kokemusta omaavia varsinaissuomalaisia, kertoo piirin puheenjohtaja Jani Kurvinen Somerolta. Ehdokkaat aloittavat vaalityönsä kesän mittaan ja heitä voi tavata erilaisissa kesätapahtumissa ympäri maakuntaa. 

Keskusta uskoo, että nyt maakunnassa käynnissä olevaa positiivista kehitystä voidaan vahvistaa yhtenäisellä maakuntahallinnolla. Alueen kehitystä on syytä johtaa kootusti, ei kuntarajojen mukaan. Lisäksi maakunnissa on kyse suorasta kansanvallasta.

- Keskusta haluaa maakunnan, joka vahvistaa ihmisten vaikuttamismahdollisuuksia, linjaa puheenjohtaja Kurvinen. - Suoralla vaalilla valitut valtuutetut edustavat koko maakuntaa. 

Keskusta haluaa kuulla, mitä ihmiset uudelta maakunnalta odottavat.  Keskusta kysyy asukkailta unelmien maakunnasta. Unelmien Varsinais-Suomi- kampanja näkyy kesätoreilla ja sosiaalisessa mediassa.

Nimetyt ehdokkaat kunnittain:

Turku: 

                      Riitta Karjalainen                                     Vanhusten asumispalvelujen päällikkö

                      Tuomas Lahtinen                                      Insinööri (AMK), suunnitteluinsinööri

                      Jarmo Laivoranta                                     Rakennusmestari, yrittäjä

                      Leena Schwartz                                        Laivasähkösunnittelija DI

Anna Sirkiä                                               Kansanedustajan avustaja, muusikko

 

Somero:

                      Inkeri Kulmanen                                       Talous- ja hallintoassistentti, yrittäjä

                      Jani Kurvinen                                            Maaseutuyrittäjä

                      Mirja Rouhiainen                                     Toiminnanjohtaja, agronomi

                      Mikko Virtanen                                        Agrologi (AMK), maatalousyrittäjä

 

Loimaa:

                      Olavi Ala-Nissilä                                       Kansanedustaja, kauppatieteiden maisteri

                      Hanna Rannanperä                                  Talouspäällikkö

                      Ilkka Uusitalo                                            KL, täydennyskoulutuspäällikkö

 

 

Raisio:

                      Miska Argillander                                    Lähihoitaja, yrittäjä

                      Merja Niemi                                                                  Sairaanhoitaja YAMK

                      Jukka Rantala                                           Liiketoimintajohtaja – laatupäällikkö

 

Sauvo:

                      Esko Kiviranta                                           Kansanedustaja, varatuomari

                      Jaakko Kivisaari                                        Terveyskeskuslääkäri

                      Satu Simelius                                            Valtiotieteiden maisteri

 

Kemiönsaari:                     

                      Kalevi Kallonen                                         Maanviljelijä, yrittäjä

 

Lieto:

                      Annina Ruottu                                          Filosofian tohtori, tutkija

 

Mynämäki: 

                      Pekka Myllymäki                                      KM, maanviljelijä

 

 

 

Lisätietoja:

 

Jani Kurvinen                                            Hanna Vuola

Puheenjohtaja                                          Toiminnanjohtaja

0400 536 526                                           050 9177 000