Työpaikkojen määrän lisääntymistä vauhditettava

Keskusta.fi / Lappi / Suomeksi / Ajankohtaista / Uutiset / Työpaikkojen määrän lisääntymistä vauhditettava
2.9.2016 8:00

Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmini pitää ansiosidonnaisen käyttö palkkatukena ja starttirahana tärkeänä avauksena työttömyyden vähentämiseksi.

Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni pitää työllisyyden parantamista hallituksen tärkeimpänä tavoitteena. Hallituksen toimet vahvistavat taloudessa nähtyä orastavaa käännettä. Työpaikkojen määrä on lisääntynyt 33 000 vuoden takaisesta. Tahtia tulee kuitenkin vielä parantaa.   

Ansiosidonnaisen päivärahan käyttäminen palkkatukena ja starttirahana on erittän tärkeää työttömyyden vähentämiseksi. 

- On vaikea keksiä syitä, miksi jätettäisiin kannustamatta aktiiviseen tekemiseen. Uskon, että ansiosidonnaisen turvin moni tuleva yrittäjä saisi kaipaamansa vakaan alun,  Kulmuni sanoo.

Muita yrittäjyyttä ja työllisyyttä parantavia toimia ovat muuan muassa yrittäjävähennys, maksuperusteinen arvonlisätilitys, yritysten sukupolven vaihdosten helpottaminen sekä kotitalousvähennyksen korottaminen. 

Vaikean nuorisotyöttömyystilanteen ratkaisemiseksi jokainen nuori on kohdattava. 

- Hallitus esittää nuorten aikuisten osaamisohjelmaa sekä panostuksia etsivään nuorisotyöhön ja nuorten työpajatoimintaan, Kulmuni luettelee.

Työelämää koskevat parannukset ovat Kulmunin mielestä tervetulleita. Hän pitää tasa-arvon ja nuorten naisten työllistymisen kannalta hyvänä äitien työnantajille annettavaa 2 500 euron kertakorvausta.

-      - Äitien työnantajille aiheutuvien kulujen kompensointi on sekä työllisyys- että tasa-arvotoimenpide, Kulmuni korostaa.

Oikeudenmukaisuuden kannalta on tärkeää, että pienituloisten perheiden päivähoitomaksuja kevennetään. Tämä parantaa erityisesti yksinhuoltajien mahdollisuutta ottaa työtä vastaan, Kulmuni sanoo.