Lintilä: Maakunnallisten yritys- ja työllisyyspalveluiden linjaukset valmistuivat

Keskusta.fi / Ajankohtaista / Uutiset / Lintilä: Maakunnallisten yritys- ja työllisyyspalveluiden linjaukset valmistuivat
12.1.2018 14:13
Lintilä-Mika-uutiskuva.jpg

Maakuntauudistukseen liittyvä kasvupalvelulaki on ollut viime vuonna lausuntokierroksella. Saadun palautteen pohjalta olemme käyneet lakiesityksen huolellisesti läpi ja neuvotelleet siihen tehtävistä muutoksista.

Julkisuudessa keskustelua on käyty osin virheellisillä väitteillä, sillä laki ei puutu kuntien tehtäviin, valtaan tai oikeuksiin. Uskon, että tehty linjaus vastaa suurten kaupunkien huoliin. Myös monissa kunnissa tehdään paikallisesti ansiokasta työtä työllisyyden ja elinvoiman edistämiseksi. Haimme keinoja yhdistää nämä maakunnalliset ja kunnalliset voimavarat entistä tiiviimmin. 

Neuvottelutulos pohjautuu pääasiassa alkuperäiselle lakiluonnokselle, jonka mukaan yritys- ja työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu on maakunnilla. Samalla niiden tuotantoa avataan nykyistä enemmän markkinoille. Myös maakunnilla on mahdollisuus omaan tuotantoon. Tällä tavoitellaan kansalaisten tarpeista lähteviä, räätälöityjä palveluja sekä uusia ratkaisuja siihen, että työn tekijät ja työn tarjoajat löytävät toisensa paremmin. Kaikki merkittävää julkista vallan käyttöä sisältävät tehtävät, esimerkiksi tukiin tai korvauksiin liittyvät päätökset, säilyvät edelleen viranomaistehtävinä. Sen sijaan vaikkapa työnvälitykseen liittyviä palveluita voi saada jatkossa entistä enemmän myös yksityisiltä ja julkisilta yrityksiltä sekä järjestöiltä.

Esitystä täsmennettiin ottamalla mukaan mahdollisuus allianssimalliin. Tämä kannustaa maakunnan järjestämien yritys- ja työllisyyspalveluiden sekä kunnallisten elinvoimapalveluiden resurssien yhdistämiseen niissä tilanteissa kun se hyödylliseksi katsotaan. Maakunta ja kunta voivat halutessaan yhdessä auttaa esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä tai nuoria löytämään työtä. Lisäksi allianssissa hyödynnetään yritysten ja järjestöjen osaamista.

Se, mitä ja miten yritys- ja työllisyyspalveluja kussakin maakunnassa tulevaisuudessa tarjotaan, on pitkälti alueen päättäjien omassa vallassa. Kansalaisten yhdenvertaisuuden takaamiseksi tietty palvelutaso taataan kaikkialla. Muutoin on tilaa räätälöidyille ratkaisuille. Tämä on järkevää lainsäädäntöä, sillä tarpeet ja tilanteet vaihtelevat seudulta toiselle. Jokaisessa maakunnassa tiedetään itse, millä eväillä kasvua ja työllisyyttä parhaiten ruokitaan.

Valtaan liittyy myös vastuuta. On erittäin tärkeää, että maakunnissa varataan riittävästi resursseja työllisyyden hoitoon. Luotan siihen, että vastuulliset ja oman alueensa kehittämisestä kiinnostuneet uudet maakuntapäättäjät näin tekevätkin.

Mika Lintilä
Elinkeinoministeri