Keskustan Hattulan kunnallisjärjestö 60 vuotta

Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kunnat / Hattula / Uutiset ja tapahtumat / Keskustan Hattulan kunnallisjärjestö 60 vuotta
11.12.2013 20:50
20131202_Piia_Saara_Matti.jpgPiia Hyyrynen, Saara Kiuru ja Matti Kortesaari selailivat Aino Lampisen historiallista albumia.

Merkkipäivää vietettiin tavallista juhlavamman syyskokouksen merkeissä Hattula-pirtillä.

Juhlakokous 2.12.2013

Keskustan Hattulan kunnallisjärjestö tuli 60 vuoden ikään. Merkkipäiväänsä se juhli tavallista juhlavamman syyskokouksen merkeissä Hattula-pirtillä. Paikalle oli kutsuttu maakuntajohtaja Timo Reina kertomaan maakunnan tuoreimmat kuulumiset. Hattulalaisten kannalta kovin valoisia uutisia Reinalla ei ollut juurikaan kerrottavana. Seudulliset hankkeet eivät etene sillä nopeudella kuin aluksi odotettiin. Biovoimala, jonka yhtenä mahdollisena rakennuspaikkana oli Merven teollisuusalue Hattulassa, on senkin jatkosuunnitelmat saaneet vastatuulta lähinnä rahoitusmarkkinoilta. Moottoritien paljon puhuttu liittymä Merven teollisuusalueelle tultaneen rakentamaan, mutta milloin. Kahden muun liittymän rakentaminen Etelä-Suomen alueelle Kolmostielle on suunniteltu rakennettavaksi ennen Merven liittymää. Merven liittymä on ehkä kolmantena listalla, mutta sen toteuttaminen on vielä lukkoon lyömätön asia.

Lokinperästä uusi puheenjohtaja

Keskustan Hattulan kunnallisjärjestö valitsi perinteisesti uudet toimihenkilöt seuraavalle vuodelle. Edellisten vuosien puheenjohtaja Sari Hanka oli päättänyt jäädä sivuun ehdokkuudesta. Asiasta käytiin keskustelua ja todettiin, että puheenjohtajuus olkoon edelleen naisilla. Niinpä yksimielisesti puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Lokinperä. Varapuheenjohtajaksi edelleen Kari Virtanen ja sihteeriksi Jaakko Viitala. Johtokunnan jäseniä ovat: Piia Hyyrynen, Sari Höök, Niina Järvinen, Saara Kiuru, Yrjö Koskinen, Pekka Laine, Mikko Myllymäki, Arto Ollikainen, Veli Peltotalo ja Sari Hanka.

Maalaisliitosta se alkoi

Aino Lampinen on järjestöveteraani, joka on arkistoinut yhdistyksen jos toisenkin mennyttä tietoa. Keskustan Hattulan kunnallisjärjestön historiaa löytyy myös hänen albumistaan niin sanoin kuin kuvin. Ainon albumi kertoo, että jo vuonna 1930 Hattulassa alkoi toimia Maalaisliiton paikallisyhdistys. Varsinainen kunnallisjärjestö perustettiin vuonna 1953 ja sen ensimmäinen puheenjohtaja oli Jalmari Kerälä.

Kuvat ja teksti: Pekka Laine