Tervetuloa Kirkkonummen Keskustan sivuille

Toimimme Kirkkonummella uudistuvan, eteenpäin suuntautuvan politiikan puolesta.
Rakennamme edistyksellisellä politiikalla Kirkkonummea paremmaksi paikaksi asua, elää ja työskennellä. Kuntamme kehityksen on tapahduttava ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.

Kirkkonummi

Tule mukaan

Tule tutustumaan toimintaamme. Kirkkonummen Keskustassa sinulla on monipuoliset mahdollisuudet lähteä mukaan poliittiseen vaikuttamiseen.

Edistämme Kirkkonummen Keskustassa sellaisia toimintamalleja, joissa kunnan luottamushenkilöt,  puolueen jäsenet sekä kirkkonummelaiset voivat sitoutua yhdessä Kirkkonummen kehittämiseen.

Ota yhteyttä

Kirkkonummi

Puheenjohtaja Eero Lankia

Kuntasivuille >

Tapahtumat

 

———–

Menneet tapahtumat

 

Löydät meidät myös

Facebook›

Instagram ›

Valtuustot tarvitaan ja vaalit
Hyvinvointialueiden vaalit ovat jääneet äänestäjille hieman vieraiksi. Ensimmäisissä vaaleissa vuonna 2022 äänestysprosentti oli 47,5. Viime vuonna vaalit järjestettiin yhdessä kuntavaalien kanssa, mutta niissäkin vain 51,7 prosenttia ääni oikeutetuista jätti uurnaan aluevaalien kupongin. Jotkut poliitikot ovat jo ehdottaneet aluevaalien perumista alhaisen äänestysaktiivisuuden ja hyvinvointialueiden rajatun vallan vuoksi.
8.6.2026 / Uutiset
Hyvinvointi rakentuu arjen varmuudesta ja toimivasta yhteistyöstä
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjesti HYTE-seminaarin, joka kokosi yhteen laajan joukon hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa toimivia asiantuntijoita. Seminaariin oli kutsuttu tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsenet, kuntien HYTE-asioista vastaavia luottamushenkilöitä sekä viranhaltijoita. Päivä tarjosi paljon ajateltavaa ja myös aihetta kriittiselle pohdinnalle.
4.6.2026 / Länsi-Uusimaa
Vastuullinen talous mahdollistaa paremmat palvelut
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui käsittelemään hyvinvointialueen tulevaisuuden kannalta merkittäviä asioita. Kokouksen keskeisiksi teemoiksi nousivat talouden vahvistuminen, palveluiden kehittäminen sekä uusien toimintatapojen hyödyntäminen hyvinvointialueen toiminnassa.
3.6.2026 / Uutiset
Turvaa nuorille erilaisiin tilanteisiin
Nuorisobarometrin mukaan peräti puolet nuorista suhtautuu pessimistisesti tulevaisuuteen. Maailman tilanne, yhteiskunnassa vallitsevat asenteet ja ilmastonmuutos luovat turvattomuutta nuorten elämään. Toisaalta nuoret kokevat heihin kohdistuvan kovia odotuksia. Joskus väliinputoajiksi joutuvat ne nuoret, joilla ei mene ”riittävän” huonosti. Heidän voi olla vaikeaa saada apua ongelmiinsa, kun julkisen puolen palveluita joudutaan kohdistamaan suuremmassa avun tarpeessa oleville.
2.6.2026 / Uutiset

Paikallisyhdistyksen hallitus 2021

Sari Haapasaari
puheenjohtaja
[email protected]
+358 40 528 3783

Teemu Kelkka
varapuheenjohtaja
[email protected]
+358 40 911 9295

Toni Ohvo
sihteeri
[email protected]
+358 50 597 7460

Simo Ahonen
talous/ jäsenasiat
[email protected]
+358 40 043 5100

 

 

Lisäksi johtokuntaan kuuluvat:

Marjut Frantsi-Lankia
Robert Karlsson
Eero Lankia
Jarmo Siivari
Ilona Tiainen
Jari Palosaari
Hannu Väliviita

Löydät meidät myös Facebookista:  https://www.facebook.com/Keskustakirkkonummi/

 

Luottamushenkilömme Kirkkonummella 2017-2021

Valtuutetut

Marjut Frantsi-Lankia
[email protected]

Varavaltuutetut
Eero Lankia
Sari Haapasaari

Kunnanhallitus
Marjut Frantsi-Lankia (jäsen)                [email protected]

Suomenkielinen varhaiskasvatus -ja opetuslautakunta
Sari Haapasaari (jäsen)
[email protected] / [email protected]
Ilona Tiainen (varajäsen)

Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Teemu Kelkka (jäsen)
[email protected]
Reijo Munther (varajäsen)

Keskusvaalilautakunta
Toni Ohvo (varajäsen)

Tarkastuslautakunta 
Katri Aula (jäsen)
Kimmo Collander (varajäsen)

Kiinteistötoimitusten uskotut miehet
Hannu Väliviita

Käräjäoikeuden lautamies
Jari Palosaari

 

EtusivuKirkkonummi