Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Tuulivoima-Tiles-iso-kuva.jpg
Keskusta.fi / Politiikka / Keskustan politiikkalinjaukset 2011-2015 / Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Suomen lisättävä reippaasti uusiutuvaa energiaa

Suomen Keskustan mielestä Suomen on kannettava oma vastuunsa maailmanlaajuisesta ilmastokysymyksestä. Suomella on hyvät mahdollisuudet lisätä tulevan 10 – 20 vuoden kuluessa uusiutuvan energian tuotantoa erittäin merkittävästi ja ajaa suurelta osin alas päästöjä aiheuttavat fossiiliset polttoaineet.

Erityisesti bioenergian tuottamisessa ja alaan liittyvässä teknologiassa Suomella on mahdollisuuksia nousta koko maailman mallimaaksi. Bioraaka-aineen lisäys perustuu sekä energiapuun merkittävään lisäkäyttöön että puun teollisen käytön sivuvirtojen huomattavaan lisääntymiseen.  

Keskustan mielestä Suomi voi lisätä uusiutuvan energian määrää nykyisestä runsaan 100 TWH:n tasosta aina 165 TWh:een saakka seuraavan 20 vuoden aikana.  Lisäys perustuisi erityisesti puun, mainittavasti myös tuulivoiman ja jonkin verran muiden uusiutuvien energialähteiden lisäkäyttöön.

Esitetyillä, julkisen energiatuen kohtuullisella tasolla pitävillä, toimilla uusiutuvan energian osuus nousisi yli 60 prosenttiin energian kokonaiskulutuksesta. Energian kokonaiskulutuksen arvioidaan laskevan noin 280 TWh:een kahdenkymmenen vuoden aikana.  Samalla energiaomavaraisuus ilman ydinvoimaa nousisi niin ikään yli 60 %:n.

Keskustan näkemyksen mukaan uusituvan energian mittava lisääminen merkitsee hiilen käytön kokonaan lopettamista. Fossiilisen öljyn käyttö voidaan pudottaa kolmannekseen, kun se korvataan esimerkiksi asuntojen ja muiden rakennusten lämmityksessä lähes kokonaan bioöljyllä tai muilla uusiutuvilla. Liikenteessä uusiutuvan osuus tulee nostaa lakisääteisesti 40 %:iin.

Esitetyillä toimilla Suomella on kaikki mahdollisuudet vähentää kasvihuonekaasupäästöjään jopa 50 %:lla vuoden 1990 tasosta. Uusiutuvan energian lisääminen ja alan suomalaisen teknologian erittäin suuret vientimahdollisuudet maailmalla voivat synnyttää Suomeen jopa runsaasti yli 50.000 uutta työpaikkaa.  Suomen kauppataseeseen esitetyt toimet toisivat 2 – 3 miljardin euron tasapainotuksen.

Arviomme on, että vuoteen 2034 mennessä sähkön kulutus nousee vuosien 2011 ja 2012 noin 84 – 86 TWh:n tasosta 94 -  98 TWh:een.

Keskustan linjausten mukaan merkittävimmät muutokset sähkön tarjonnassa ovat hiilen käytön (9 – 16 TWh) lopettaminen, sähkön vuosikulutuksella mitatun omavaraisuuden turvaaminen ja sähkön kulutuksen kasvuun varautuminen. Keskustan mielestä uusiutuvaa puu- ja tuulisähköä on merkittävästi lisättävä sekä jonkin verran lisäystä voidaan saada myös vesi- ja aurinkovoimasta. Merkittävää on myös jo tehtyjen periaatepäätösten pohjalta mahdollisen ydinvoiman lisärakentaminen ennen vuotta 2030. Loviisa I:n ja Loviisa II:n poistuessa käytöstä vuosina 2027 ja 2030 ydinvoiman käyttö kääntyy sen jälkeen laskuun.  

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskusta_kuva1.jpg

 

 

 

Uusituvan energian mittava lisääminen merkitsee hiilen käytön kokonaan lopettamista.

Lue koko linjaus >>
Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskusta 2014.pdf