Piirissä toimivat toimikunnat

Kansainvälisten asioiden toimikunta

Tehtävänä on lisätä keskustalaisten kiinnostusta Eurooppa-asioihin ja aktivoida ihmisiä osallistumaan keskusteluun kansainvälisestä politiikasta.

Kirkollisasiantoimikunta

Tehtävänä on käsitellä ajankohtaisia kirkollisia asioita Varsinais-Suomen piirin alueella, päättää tarvittavista käytännön toimenpiteistä sekä huolehtii osaltaan tiedotustoiminnasta. Lisäksi toimikunta järjestää hengellistä toimintaa (mm. kirkkopyhän). Toimikunta kokoaa mukaan toimintaansa kristillisistä arvoista kiinnostuneita keskustalaisia.

Kunnallis- ja tulevaisuustoimikunta


Toimikunnassa keskustellaan kunnallispoliittisista aiheista. Toimikunta on samalla myös piirin tulevaisuustoimikunta.

Maaseututoimikunta

Tehtävänä on käsitellä maatalous- ja maaseutupolitiikan ajankohtaisia asioita. Keskeisiä kysymyksiä ovat eduskuntavaalien jälkeisen hallitusohjelman maatalous-, metsä- ja maaseutupoliittiset sekä vero- ja sosiaalipoliittiset kysymykset.

Työmarkkinatoimikunta

Tehtävänä on pitää yhteyttä ja neuvotella yhteistyöstä eri aluetoimistojen ja alueliittojen kanssa. Toimikunta tukee tärkeimpien avainliittoryhmien valmistautumista tuleviin liittovaaleihin.

Yrittäjä- ja elinkeinotoimikunta

Toimikunta toimii yritteliäisyyden ja yrittäjyyden mahdollisuuksien parantamiseksi järjestäen toimikunnan kokouksia alustajina yrittäjyyteen vaikuttavia henkilöitä sekä järjestäen vierailuja yrityksiin.

Keskusta lähelläsi

Voit hakea Keskustan yhteystietoja, ihmisiä ja tapahtumia valitsemalla välilehden ja syöttämällä hakusanaksi paikkakunnan.

Keskusta verkossa

Spotify tunnus.jpg 

Keskusta TV

 

Keskustayhteisö