Uutisia

Piiritoimisto muuttaa

9.3.2012 Uudenmaan piiritoimisto muuttaa maaliskuun 2012 aikana Keravalta keskustan puoluetoimiston yhteyteen osoitteeseen Apollonkatu 11a 00100 Helsinki.

Keskustan Uudenmaan piirin syyskokouksen henkilövalinnat

21.11.2011 Eero Lankia valittiin äänetyksen kautta Keskustan Uudenmaan piirin puheenjohtajaksi. Antti Kaikkonen oli imoittanut etukäteen, ettei ole käytettävissä puheenjohtajaksi enää.

Piirin syyskokouksen julkilausuma

21.11.2011 Paavo Väyrynen tasavallan presidentiksi Kunnallisia palveluja tarvitaan yössäkäyntialueella, ei työssäkäyntialueella. Uuttamaata on kehitettävä pienimmistä kylistä lähtien ja lähiruoka turvattava Uudenmaan vaalipiiriä ei tule pilkkoa Koululaisilla ja opettajilla oikeus homeettomiin kouluihin

Kyselytutkimus piirin toiminnan kehittämisestä

15.11.2011 Piirihallitus päätti esittää nuorten piirin aloitteesta kyselytutkimuksen järjestämisestä kenttäväelle piirin toiminnan kehittämisestä.

Keskustan Uudenmaan piiri Hangossa: Liikenneverkkoa kehitettävä ja Itämeren kunnosta huolehdittava

22.8.2011 Keskustan Uudenmaan piirin työvaliokunta piti kokoustaan Hangossa keskiviikkona 17. elokuuta. Vierailun yhteydessä piirin väki tutustui Hangon ajankohtaiseen tilanteeseen ja satamatoimintoihin. Työvaliokunta hyväksyi kokouksessa seuraavan alueellisen kannanoton:

Keskustan Uudenmaan Piirin vuosikokouksen 4.5.2011 kannanotto

5.5.2011 Keskustan Uudenmaan Piiri piti vuosikokouksensa Järvenpäässä keskiviikkona 4. toukokuuta 2011.

Kansanedustaja Antti Kaikkosen Vappupuhe

1.5.2011 Kansanedustaja Antti Kaikkonen Vappupuhe Vihreä Vappu -tilaisuudessa Hyvinkäällä 1.5.2011.

Keskustan Uudenmaan Piirin syyskokouksen henkilövalinnat vuodelle 2011

23.11.2010 Piirin puheenjohtajuus ja varapuheenjohtajien paikat täytettiin vaalien kautta, piirihallituksen kokoonpano hyväksyttiin vaalivaliokunnan esityksest.

Uudenmaan Keskusta asetti lisää ehdokkaita

23.11.2010 Piiri asetti 21 ehdokasta vuosikokouksessaan 10.4.2010

Keskusta lähelläsi

Voit hakea Keskustan yhteystietoja, ihmisiä ja tapahtumia valitsemalla välilehden ja syöttämällä hakusanaksi paikkakunnan.

Keskusta verkossa

Spotify tunnus.jpg 

Keskusta TV

 

Keskustayhteisö