Uutisia

Keskustan Uudenmaan piirin syyskokouksen henkilövalinnat 21.11.2011
Eero Lankia valittiin äänetyksen kautta Keskustan Uudenmaan piirin puheenjohtajaksi. Antti Kaikkonen oli imoittanut etukäteen, ettei ole käytettävissä puheenjohtajaksi enää.
Piirin syyskokouksen julkilausuma 21.11.2011
Paavo Väyrynen tasavallan presidentiksi Kunnallisia palveluja tarvitaan yössäkäyntialueella, ei työssäkäyntialueella. Uuttamaata on kehitettävä pienimmistä kylistä lähtien ja lähiruoka turvattava Uudenmaan vaalipiiriä ei tule pilkkoa Koululaisilla ja opettajilla oikeus homeettomiin kouluihin
Kyselytutkimus piirin toiminnan kehittämisestä 15.11.2011
Piirihallitus päätti esittää nuorten piirin aloitteesta kyselytutkimuksen järjestämisestä kenttäväelle piirin toiminnan kehittämisestä.
Keskustan Uudenmaan piiri Hangossa: Liikenneverkkoa kehitettävä ja Itämeren kunnosta huolehdittava 22.8.2011
Keskustan Uudenmaan piirin työvaliokunta piti kokoustaan Hangossa keskiviikkona 17. elokuuta. Vierailun yhteydessä piirin väki tutustui Hangon ajankohtaiseen tilanteeseen ja satamatoimintoihin. Työvaliokunta hyväksyi kokouksessa seuraavan alueellisen kannanoton:
Keskustan Uudenmaan Piirin vuosikokouksen 4.5.2011 kannanotto 5.5.2011
Keskustan Uudenmaan Piiri piti vuosikokouksensa Järvenpäässä keskiviikkona 4. toukokuuta 2011.

Tapahtumia


Keskusta on vaihtoehto

Keskusta ajaa koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asiaa.

Pinnalla nyt

Vastaa kuntavaali- ja politiikkakyselyyn

Tutustu Keskustan vaihtoehtobudjettiin

Tutustu Keskustan työkirjaan

Verkostoidu netissä

Spotify tunnus.jpg

 

Keskusta TV

 

Keskustayhteisö