Tervetuloa Vesilahden Keskustan kunnallisjärjestön sivuille
Vesilahti on voimakkaasti kasvava yli 4300 hengen kunta eteläisellä
pirkanmaalla. Perustaltaan maatalousvaltainen kunta on viime aikoina houkuttanut
uusia asukkaita, joiden työssäkäynti tapahtuu pääosin Tampereella. Uskoaksemme
tulijat ovat halunneet uudeksi asuinkunnakseen maaseutumaisen ja ihmisläheisen
kunnan, jossa palvelut toimivat ilman byrokratiaa ihmiseltä ihmiselle. Juuri
sellaisena mekin haluamme Vesilahtemme pitää ja vastata voimakkaan kasvun
mukanaan tuomiin haasteisiin.
Tule mukaan!
2008 kunnallisvaaleissa tavoitteitamme olivat: Peruspalvelut, laadukas
vapaa-aika ja hyvät lähipalvelut.
Vesilahti on säilytettävä itsenäisenä
maaseutumaisena kuntana.Tavoitteemme on luoda turvallinen kasvuympäristö
lapsille.
Huolehdimme ympäristöstämme, sillä ”luonto on lainassa
lapsiltamme”
Riittävien ja monipuolisten vaihtoehtojen tarjoaminen
päivähoitoon on myös tavoitteemme. Nuoriso- ja vapaa-ajan palveluja haluamme
kehittää niin, että ne tukevat nuorison kasvamista hyvinvoiviksi
aikuisiksi. Vanhustenhuollon palveluja kehitetään ikäihmisiä aktivoiviksi ja
heidän itsenäisyyttään ja omatoimisuuttaan tukeviksi. Haluamme kehittää ja
tukea terveyttä sekä hyvinvointia edistävää kulttuuri- ja
liikuntatoimintaa. Riittävän tonttitarjonnan saatavuus eri puolilla kuntaa on
turvattava. Yksityistieverkon kunnosta on
huolehdittava. Työpaikkaomavaraisuuden kasvattaminen on
päämäärämme. Tavoitteemme on kuntatalouden kohentaminen.
Tervetuloa mukaan ajamaan näitä eteenpäin ja tuomaan uusia hyviä tavoitteita
edistettäviksi.