Me

Keskusta on moniarvoinen kansanliike. Joukkoomme mahtuu monenlaisia ihmisiä kaikista kansanryhmistä. Yhteistä meille on samankaltainen tapa ajatella ja toimia: kantaa vastuuta. Keskusta on paitsi kansanvaltainen poliittinen puolue myös yhteiskunnallinen uudistus-, kasvatus- ja sivistysliike.

Keskusta toimii vahvasti koko Päijät-Hämeen alueella. Keskusta on turvallinen ja eteenpäin katsova uudistaja. Meille on tärkeää, että kaikille turvataan samantasoiset palvelut asuinpaikasta riippumatta. Kannamme vastuuta kaikista täällä asuvista.

Avoimuus merkitsee sitä, että joukkoomme on helppo tulla. Emme ole ensimmäiseksi kysymässä jäsenkirjaa. Sen sijaan tarjoamme mahdollisuuden tulla ja tutustua asioihin, ihmisiin ja toimintaan.

Keskustan Päijät-Hämeen piiri vastaa Keskustan toiminnasta Päijät-Hämeessä. Jokaisessa kunnassa toimii myös kunnallisjärjestö ja paikallisyhdistykset, jotka järjestävät keskustalaista toimintaa.

Ota yhteyttä oman kuntasi keskustalaisiin tai piiritoimistoon, kun haluat tulla mukaan rakentamaan tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa Suomea ja entistä viihtyisämpää Päijät-Hämeen maakuntaa.

Keskusta on vaihtoehto

Keskusta ajaa koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asiaa.

Pinnalla nyt

Vastaa kuntavaali- ja politiikkakyselyyn

Tutustu Keskustan vaihtoehtobudjettiin

Tutustu Keskustan työkirjaan

Verkostoidu netissä

Spotify tunnus.jpg

 

Keskusta TV

 

Keskustayhteisö