Seuraavat kunnallisvaalit pidetään lokakuussa 2012. Silloin valitaan uudet valtuutetut jokaiseen Suomen kuntaan.
Kunnallisvaaleissa ja niiden tuloksen myötä määräytyy myös monta tärkeää asiaa, riippuen siitä mitkä puolueet saavat enemmistön kunnassa.
Keskustan ja keskustalaisten yksi päätavoite kuntapolitiikassa on ihmisen huomioonottaminen, mikä tarkoittaa mm. lähipalvelujen säilymistä omassa kunnassa mahdollisimman lähellä.
Haluatko sinä lähteä mukaan päättämään oman kuntasi asioista. Ensimmäinen askel on lähteä ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin. Ota yhteyttä joko oman kuntasi Keskustalaisiin tai Keskustan piiritoimistolle:
paijat-hame@keskusta.fi tai
puhelimella: 0400 930 483.
Ehdokkaan suostumus kaavake löytyy Keskustan sivuilta järjestöaineisto kohdasta eli
täältä