Uutisia

Marja Engman piirin puheenjohtajaksi  

Syyskokous valitsi yksimielisesti Marja Engmanin piirin uudeksi puheenjohtajaksi vuodeksi 2012. Engman on 43-vuotias perhekotiyrittäjä Hollolasta.

Varapuheenjohtajiksi valittiin Pekka Niemelä Lahdesta ja Kari Kitala Asikkalasta.
 

Piirihallituksen jäseniksi vuodeksi 2012 valittiin Tarja Tornio Asikkalasta, Maija-Liisa Mamia Hartolasta, Timo Virtanen Heinolasta, Pekka Huovinen Hollolasta, Tarmo Nisula Hämeenkoskelta, Raila Lindholm Kärkölästä, Kaija Ylipalo Lahdesta, Anna-Liisa Peltola Nastolasta, Jorma Niklander Orimattilasta, Antti Härkönen Padasjoelta, Maija Sinisalo Sysmästä, Keskustanuorten edustajana Nico Mesiäinen Lahdesta ja yrittäjätoimikunnan edustajana Aarne Tuovinen Asikkalasta.

 

Mari Kiviniemi oli mukana piirin kokouksessa

  

Kiviniemi peräänkuulutti koko Suomen tasapuolista kehittämistä. Keskusta on koko Suomen ja suomalaisten puolue. Kaikilla on oltava mahdollisuus hyvään ja turvalliseen elämään asuinpaikasta riippumatta, sanoi Kiviniemi.
 

Piirikokous kiinnitti kannanotossaan myös erityistä huolta opetuksen saavutettavuuteen eri kunnissa ja mm. pienten lukioiden jatkumiseen vaikuttavaan alati heikkenevään joukkoliikenteeseen. Toisen asteen opiskelijat eivät kuulu koulukuljetuspalvelujen piiriin ja eivät kaikki omista omaa autoa. 16-vuotias on usein vielä liian nuori muuttamaan opiskelun takia kaupunkiin.

Lisäksi piirikokous totesi, että nykyhallitus heikentää kuntien taloutta leikkaamalla valtionosuuksia ja muuttamalla verotulojen tasausjärjestelmää. Hallituksen keskittämispolitiikasta kärsivät ennen muuta kuntakeskuksen ulkopuolella asuvat ihmiset. Palvelujen keskittyessä esimerkiksi vanhusten on pakko muuttaa palvelujen perässä suurkuntien keskuksiin.

Työelämään lisää laatua 9.9.2010
Keskustan piirien työmarkkinatoimikuntien kokoontuminen Lahdessa 7.9. Mukana oli edustajia Keskustan Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Karjalan piireistä.

Tapahtumia

su. 11.03. Lahden kunnallisjärjestön kuukausikokous yleinen kaikille kiinnostuneille.

Paikalle tulossa nykyisiä kaupunginvaltuutettuja. Keskustelua lähinnä Lahden asioista alustuksen pohjalta, klo 16-18.
PAIKKA: Reumayhdistyksen tila, Vapaudenkatu 1 D

su 18.03. klo 12-15 Perinteinen LASKIAISRIEHA Pikku-Veskun rannalla järjestetään yhdessä Vesaisten kanssa -mm. poniratsastusta ja rakovalkea. Yleisö tapahtuma joka sopii myös lapsiperheille.

ti  20.03. Puoluesihteeri Timo Laaninen Lahdessa  - !!!  

 

 

 


Keskusta on vaihtoehto

Keskusta ajaa koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asiaa.

Pinnalla nyt

Vastaa kuntavaali- ja politiikkakyselyyn

Tutustu Keskustan vaihtoehtobudjettiin

Tutustu Keskustan työkirjaan

Verkostoidu netissä

Spotify tunnus.jpg

 

Keskusta TV

 

Keskustayhteisö