Lämmin kiitos tuesta!
Keskustalaisen seurakuntaväen vaaliohjelma
KIRKKO ARJESSA JA JUHLASSA 2011-2014
-Kutsu ylisukupolviseen yhteistyöhön ja kristittynä kasvamiseen-
Kirkon perustehtävän palveluksessa
Sitoudumme palvelukseen kirkon perustehtävässä. Se on kutsua kaikkia ihmisiä armolliseen Jumalan yhteyteen. Toimimme sen eteen, että ”kukaan ei jäisi osattomaksi Jumalan armosta”, mikä on Kuhmon evankelis-luterilaisen seurakunnan tunnussana.
Asetamme yleisen seurakuntatyön, kasvatustyön, diakoniatyön ja lähetystyön kutsumustehtäviin seurakuntalaisten luottamuksen saaneita palvelijoita, jotka sitoutuvat kirkon perustehtävään.
Vastuullisuus lähimmäisistämme ja luomakunnasta
Perustehtävään sitoutumisen lisäksi toimintaamme ohjaa vastuullisuus. Se kattaa huolenpidon kaikista lähimmäisistämme siten kuin Jeesus on Vuorisaarnassaan opettanut. Vastuullisuus tarkoittaa myös, että toteutamme luomakunnan viljelyn ja varjelun sekä vastuullisen tilanhoitajan tehtävää.
Johtokunnat vastuullisuuden toimiviksi työkaluiksi
Käytännön seurakuntatyössä kannamme vastuuta heikoimmista lähimmäisistämme lähellä ja kaukana. Uudistetuissa johtokunnissa jumalanpalveluselämän, kasvatustyön, diakoniatyön ja lähetystyön työaloilla toimimme koko toimikaudeksi tehtävien ”mitä se on”-käsikirjojen mukaan.
Käsikirjojen tekemiseen kutsumme kaikkia seurakunnan jäseniä ja seurakunnan palvelijoita. Kasvatustyön työalalla tehtävää lapsi- ja nuorisotyötä pidämme erityisen arvokkaana. Painotamme seurakunnan merkitystä ylisukupolvisen yhteistyön ja kristittynä kasvamisen näyttämönä. Seurakuntamme on inhimillisen yksilön kohtaamisen, läsnäolon ja turvan tyyssija rauhattomassa maailmassa.
Hyvään hallintoon
Rukouksissamme pyydettävään jokapäiväiseen leipäämme kuuluu myös hyvä hallinto. Vaalimme seurakunnan hallinnossa oikeudenmukaisuutta ja totuudellisuutta niin, että tasapuolisuus ja avoimuus seurakunnan päätöksissä toteutuvat. Toimimme luottamushenkilöiden ja työntekijöiden keskinäisen arvonannon sekä kannustavan ja avoimen työyhteisöilmapiirin puolesta.
Tuemme vapaaehtoistyötä, herätysliikkeitä ja seurakunnan sisäistä yhteistyötä
Tuemme kirkon perustehtävän eteen tehtävää vapaaehtoista palvelutyötä, mihin kuuluu myös maallikoiden rooli jumalanpalveluselämässä, kirkollisissa toimituksissa ja evankelioimistyössä. Tuemme evankelis-luterilaisen kirkon piirissä toimivia herätysliikkeitä. Tiivistämme ja monipuolistamme yhteistyötä seurakunnan, kaupungin ja kansalais- ja palvelujärjestöjen kesken.
Käytämme järkevästi voimavaroja hakemalla uusia yhteistyön muotoja ensisijaisesti paikallisyhteisön toimijoiden kanssa enemmän kuin alueellisesti laajojen palveluja keskittävien toimintamallien perustalta.
Olemme vastuullisia tilanhoitajia
Perustehtävä ja muut seurakunnan tehtävät edellyttävät, että seurakunnalla on vakaa talous.
Vastuullisina tilanhoitajina valvomme, että seurakunnan varallisuutta, kiinteistöjä sekä maa- ja metsäomaisuutta huolella hoidetaan.
Haemme toimenpiteitä, joilla mm. yhteisöverojärjestelmän puitteissa korvataan seurakunnalle kustannuksia niistä tehtävistä, jotka ovat luonteeltaan enemmän yhteiskunnallisia kuin kirkollisia. Toimimme myös sen puolesta, että kirkko itse tasaa keskittävän kehityksen myötä syntynyttä köyhien ja rikkaiden seurakuntien välistä kuilua.
Kuhmon seurakunnan sivut löydät täältä