Kuukauden Vaihtoehto

Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Vaihtoehto


Kuukauden Vaihtoehto
C.J. Gardberg: Turun linnan kolme Katarinaa
Otava 1986
218 sivua


Turun linnan historian värikkäintä ja dramaattisinta aikaa elettiin 1500-luvulla Ruotsin kuningas Kustaa I Vaasan pojan Juhanan toimiessa ensin Suomen herttuana ja myöhemmin koko valtakunnan kuninkaana. Varsinais-Suomen historiaa tutkineen valtionarkeologi, filosofian tohtori Carl Jakob Gardbergin tunnetuimmassa teoksessa Turun linnan kolme Katarinaa tarkastellaan tuota ajanjaksoa, mutta ei varsinaisesti Juhanan näkökulmasta. Kirjan keskushenkilöiksi nostetaan kolmikko Kaarina Hannuntytär, Katarina Jagellonica ja Kaarina Maununtytär. Kolme Katarinaa siis, olivathan Kaarina ja Katarina sama nimi - vaikka tavallisesti puhumme Kaarina Maununtyttärestä, Turun tuomiokirkossa sijaitsevassa sarkofagissa lukee Catharina Månsdotter.

   Mutta aloitetaan hieman kauempaa historiasta, Kustaa Vaasan varhaisemmista vaiheista. 34-vuotias Ruotsin kuningas oli avioitunut syyskuussa 1530 Sachsen-Lauenburgin Katarinan, herttua Magnus I´n tyttären kanssa. Tuona päivänä morsian täytti 18 vuotta.
   Avioliitosta syntyi vain yksi lapsi, poika Eerik, 13. joulukuuta 1533. Koska Kustaa Vaasa oli myöhemmissä avioliitoissaan naimisissa ruotsalaisten aatelisnaisten kanssa, hänen lapsistaan ainoastaan Eerik voi ylpeillä suonissaan virtaavalla eurooppalaisten ruhtinaiden verellä.
   Eerik voi pitää sukulaisinaan Euroopan useimpia ruhtinashuoneita. Hänellä oli serkkuna esim. Tanskan nuori kruununperijä Fredrik - mikä seikka ei estänyt häntä käymästä 1560-luvulla sotaa tanskalaisia vastaan.
   Syksyllä 1535 kuningatar Katarina odotti toista lastaan. Hän kuitenkin sai keskenmenon, joka aiheutti hänen kuolemansa syyskuussa.

   Toisen kuningattarensa Kustaa Vaasa otti Ruotsin ylhäisaatelin piiristä. Margareta Leijonhufvud oli merkittävä persoonallisuus, yksi Ruotsin 1500-luvun kuvaan kuuluvista itsevarmoista naisista. Kuvaavana Gardberg pitää sitä, että Kustaa Vaasa, joka kovin ottein suisti katolisen kirkon sen valta-asemasta, ei voinut mitään oman vaimonsa katolilaisuudelle. Eikä seikka ilmeisesti häirinnyt onnelliselta vaikuttavaa perhe-elämää - esim. kirjeissään Kustaa Vaasa kirjoitti "sydänkäpysestään Margaretasta".
   Tästä avioliitosta syntyi kymmenen lasta, joista kahdeksan eli täysi-ikäiseksi saakka. Lapset olivat Juhana, Katarina, Cecilia, Magnus, Anna, Sofia, Elisabet ja Kaarle.
   Tuon aikaisten lähteiden mukaan perheen ongelmat keskittyivät ensimmäisestä avioliitosta syntyneen Eerikin ja neljä vuotta nuoremman Juhanan ympärille. Paljon myöhemmin, täysi-ikäisenä, Juhana kertoi itse, että Eerikillä oli "se paha tapa, että hän nuoresta pitäen tahtoi painostaa ja vihata rakkaita sisaruksiaan". Gardbergin mukaan äidittömän Eerikin oli selvästikin vaikea tulla toimeen sisarpuolten jatkuvasti kavavan katraan kanssa. Lisäksi ikäerolla oli varmastikin suuri osuus.
   26.8.1551 kuningatar Margareta kuoli sairastettuaan vain muutaman päivän. Kustaa Vaasalle isku oli kova.

   Mutta jo seuraavana keväänä, ennen suruvuoden päättymistä, Kustaa Vaasa oli valinnut kolmannen kuningattarensa. Itse hän täytti 56 vuotta. Valinta kohdistui tuolloin vain 16-vuotiaaseen Katarina Stenbockiin, joka oli edesmenneen kuningattaren Margareta Leijonhufvudin sisarentytär. Katarinan äidin nimi oli Birgitta ja tämä oli naimisissa Länsi-Göötanmaan käskynhaltijan Gustaf Stenbockin kanssa.
   Papisto protestoi, koska Mooseksen lain mukaan liittoa pidettiin kiellettynä, mutta kuningas piti päänsä. 22. elokuuta, neljä päivää ennen suruvuoden päättymistä, Kustaa Vaasa ja Katarina Stenbock vihittiin Vadstenassa.
   Avioliitto oli lapseton. Jo kahdeksan vuotta myöhemmin nuoren Katarinan oli mukauduttava leskikuningattaren osaan. Ja siitä osasta tuli pitkä: kun Katarina kuoli 85-vuotiaana vuonna 1621, hän oli nähnyt maan valtaistuimella kuusi kuningasta.

   Vuonna 1323 solmittu Pähkinäsaaren rauha oli pysäyttänyt novgorodilaisten etenemisen länttä kohti ja vahvistanut Ruotsin valtakunnan itärajan. Rauha oli kestänyt 150 vuotta, mutta tilanne muuttui 1470-luvulla moskovalaisten tehtyä lopun Novgorodin vallasta. Moskovan johtajille Pähkinäsaaren rauhansopimuksella ei ollut merkitystä.
   Ruotsin valtakunnassa käsitettiin vaara, ja se oli yhtenä syynä sille, miksi Eerik Akselinpoika Tott vuonna 1475 perusti Savon metsiin Olavinlinnan. Ja samaan aikaan hän rakennutti Viipurin ympärille kaupunginmuurin.
   Ponnistuksia ei tehty turhaan, sillä jo Olavinlinnaa rakennettaessa venäläiset ylittivät rajan. Ja sitten seurasi jatkuvien taistelujen aika, joka kesti vuosikymmeniä ja huipentui ns. Viipurin pamaukseen vuonna 1495.
   Vähitellen venäläisten kanssa saatiin aikaan lyhytaikaisia aselepoja. Vuonna 1537 sopimus uusittiin kymmeneksi vuodeksi.
   Tuon ajan kuluttua umpeen alkoivat rajaselkkaukset. Moskovassa oli vallan saanut ensimmäinen tsaari, Iivana IV Vasilinpoika, joka sittemmin tunnettiin nimellä Iivana IV Julma.

   Vuonna 1555 Ruotsi ja Moskovan suuriruhtinaskunnasta muodostettu Venäjä ajautuivat täysimittaiseen sotaan. Kustaa Vaasalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin matkustaa Suomeen itse. Kyseessä oli hänen toinen matkansa valtakunnan itäiseen osaan. Ensimmäisen kerran hän oli käynyt Suomessa kesällä 1530.
   Kesällä 1556 Viipuria piirittäneet venäläisjoukot vetäytyivät. Kustaa Vaasa lähetti rauhantunnustelijan tsaari Iivanan luokse Moskovaan. Seuraavana keväänä solmittiin venäläisen kanssa rauha.

   Kun Kustaa Vaasa oli kesällä 1556 Turun linnassa, hän teki pojastaan Juhanasta Suomen herttuan. Herttuakunta määrättiin käsittämään Turun ja Kokemäen kartanon läänit sekä Ahvenanmaan (Kokemäen kartanon lääni = nykyinen Satakunta ja Länsi-Pirkanmaa). Seuraavana vuonna Suomen herttuakunta laajeni käsittämään myös Raaseporin läänin eli nykyisen Länsi-Uudenmaan. Samalla Juhanasta tuli korkein käskynhaltija myös valtakunnan itäosan niihin alueisiin, mitkä olivat Suomen herttuakunnan ulkopuolella.

   Kustaa Vaasa oli 1550-luvun alusta lähtien antanut pojilleen erilaisia valtionhallinnon tehtäviä. Tällä tavoin pojat kouliintuisivat tuleviin tehtäviin. Samalla Kustaa Vaasa vakuuttui, että valtakunta säilyisi myös hänen kuolemansa jälkeen.
   Juhana sai herttuakuntansa vuonna 1556. Seuraavana vuonna kruununperijä Eerik nimitettiin Kalmarin kaupungin ja läänin sekä Öölannin herttuaksi.
   Kaksi nuorempaa veljestä, Magnus ja Kaarle, saivat lääninsä testamentilla, joka luettiin ja hyväksyttiin Tukholman valtiopäivillä kesäkuussa 1560. Sen mukaan Magnus sai pääosan Itä-Göötanmaasta, Vadstenan ja Norrköpingin kaupungit sekä osia Länsi-Göötanmaasta. Kaarle sai suurimman osan Södermanlantia sekä Nyköpongin, Strännäsin ja Torshällan kaupungit.

   Gardberg luonnehtii Juhanan saamaa herttuakuntaa pienoiskokoiseksi valtakunnaksi. Tätä korostaa myös se sisäinen järjestelmä, minkä Juhana rakensi herttuakunnan hallintoa varten. Isänsä tavoin hän hankki itselleen kanslian, joka oli jaettu kahteen osastoon, ruotsalaiseen ja saksalaiseen. Juhanalla oli myös "neuvosto", minkä tuli auttaa häntä tärkeissä kysymyksissä. Linnan kappelissa jumalanpalvelukset hoiti "armollisen herramme saarnaaja".
   Juhanalla oli myös "verokamari", joka otti vastaan eri muodoissa linnaan toimitetut verot. Sitä vastoin häneltä puuttui pitkään "tilikamari", ts. laitos, jonka tehtävänä oli tarkastaa voutien tilit. Siksi kaikki tilitykset lähetettiin edelleen Tukholman linnan tilikamariin. Vasta Kustaa Vaasan kuoleman jälkeen Juhana sai ns. Arbogan säännösten perusteella ottaa vastaan voutien tilit.

Lähteet osoittavat, että naimattomalla Juhanalla oli syksyllä 1556 seuranaan joku, jota kutsuttiin "armolliseksi rouvaksi", toisin sanoen joku, jota tavan mukaan kunnioitettiin hovissa Juhanan puolisona, vaikkakaan ei vihittynä puolisona. Myöhemmistä asiakirjoista voi lukea, että "armollinen rouvamme" oli nimeltään Kaarina Hannuntytär.

   Kaarina Hannuntyttären henkilöllisyys on kiinnostanut monia tutkijoita. Erityisesti suomalaiset tutkijat olivat 1800-luvulta lähtien pohtineet mahdollisuutta, että tämä olisi ollut turkulaistyttö. Mutta vuonna 1950 ruotsalainen sukututkija Hans Gillingstam julkaisi aikakauskirja Genoksessa luotettavan selvityksen Ruotsin arkistoista löytämänsä aineiston perusteella,  mikä osoitti Kaarinan olleen ruotsalainen.
   Kaarinan isästä ei ole täyttä varmuutta, mutta todennäköisimpänä vaihtoehtona pidetään Skaran dominikaaniluostarin entistä munkkia, Johannes Nicolaita (ruotsalaisittain Hans Klasson). Kaarinan äiti oli Ingeborg Åkentytär, valtaneuvos Åke Hansinpoika Tottin avioton tytär, jonka Tott kuitenkin oli tyttärekseen tunnustanut.

   Vaikka Juhana ja Kaarina Hannuntytär eivät koskaan avioituneet, he saivat neljä lasta. Kaksi poikaa, Augustus ja Julius, sekä kaksi tytärtä, Sofia ja Lucretia.

   Juhana ja Kaarina viihtyivät Turussa ja Turun linnassa. Heidän piirinsä kasvoi vähitellen yhä suuremmaksi. Linnan ruokailijaluetteloiden perusteella 1550-luvun puolivälissä linnan keittiöstä tuli ruoka n. sadallekahdeksallekymmenelle henkilölle, minkä lisäksi linnassa oli käsityöläisiä, joilla oli omat eväät mukanaan. Vuonna 1559, jolloin intensiivisimmin rakennettiin päälinnan ylintä kerrosta, linnassa lueteltiin olleen yli 600 ihmistä. Tuolloin koko Turun kaupungissa oli n. 2.000 asukasta.
   Paitsi ihmisiä, hovissa oli myös marakatti. 23.4.1561 merkittiin tileihin, että keltaista ja punaista Brabantin verkaa annettiin "apinan hameeseen".
   Turun linnassa - kuten tuon ajan kivilinnoissa yleensä - ongelmana oli talvinen kylmyys. Turun linnan avotakoissa poltettiin vuodessa n. 3.000 kuutiometriä halkoja, mutta siitä huolimatta linnassa oli varsin viileät oltavat. Tämä lienee ollut syy siihen, miksi herttua seurueineen matkusti joka talvi pitkässä rekikaravaanissa parinsadan kilometrin päähän Ulvilan (Porin) kuninkaankartanoon.

   29.9.1560 kuningas Kustaa I Vaasa nukkui rauhallisesti pois. Hautajaiset jäivät Juhana-herttuan vastuulle, Eerik oli ennättänyt lähteä Englantiin kuningatar Elisabetia kosimaan. Kustaa Vaasan kanssa samaan aikaan haudattiin myös tämän kaksi ensimmäistä kuningatarta, joiden balsamoidut ruumiit olivat siihen päivään saakka levänneet Tukholman suurkirkossa.

   Jo silloin, kun Kaarina Hannuntyttärestä oli tullut Juhanan ns. jalkavaimo, hänen on täytynyt tietää, ettei suhteesta voisi tulla pysyvää. Todelliset avioliitot olivat kuninkaallisille poliittisten sopimusten eräs muoto, ja ne jalkavaimojen oli aina otettava huomioon ennemmin tai myöhemmin.
   Kaarina Hannuntyttären tapauksessa suhde oli kestänyt epätavallisen pitkään, vähintään kuusi vuotta, ja hän oli saanut Juhanan kanssa neljä lasta, joista kolme oli elossa suhteen päättyessä. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että muutos olisi lopulta tullut melko äkillisenä.
   Juhanan mielessä päätös lienee kypsynyt suhteellisen hitaasti. Ja kun hän ryhtyi toimeen, hän ei suinkaan hylännyt Kaarinaa, hän kyllä piti tästä ja tämän lapsista huolta koko loppuikänsä ajan.
   7.10.1561 Juhana kirjoitti Turun linnassa kirjeen, minkä mukaan hän lahjoitti Kaarina Hannuntyttärelle kaksi kartanoa, Kangasalan Vääksyn ja Pirkkalan Benktilän. 15.10. lahjoitukseen lisättiin vielä Kapellstrandin kartano ja neljä pienempää taloa Paraisilta.
   Vähän sen jälkeen kun Kaarina Hannuntytär oli ottanut lahjoituksen vastaan, hänet vihittiin Juhanan lähimpiin ystäviin kuuluneen kamarijunkkari Klaus Andersinpoika Westgöten kanssa.

Kustaa Vaasan testamentissa herttuat olivat saaneet laajat valtuudet. Herttuat, tai edes kuningas, eivät voineet yksinään ryhtyä mihinkään valtakunnan kannalta tärkeään ilman muiden suostumusta. Mutta sitten vuonna 1561 Arbogan valtiopäivillä Eerikin, kuninkaana Eerik XIV, ehdotuksesta hyväksyttiin joukko säädöksiä, joiden mukaan herttuoiden valtuuksia supistettiin sekä heidän herttuakuntiensa että ulkomaisten suhteittensa osalta. Käytännössä ulkomaisten suhteiden osalta muutos koski ainoastaan Juhanaa, tällä kun oli yhteyksiä Baltiaan ja Puolaan, toisin kuin veljillään.
   Juhana oli raivoissaan, mutta jatkoi yhteydenpitoaan ulkomaailmaan. Myös Eerik XIV laski aluksi, että Juhanan ja Puolan kuningashuoneen yhteydet saattaisivat hyödyttää valtakuntaa. Molemmille maille oli tärkeää pitää tsaari poissa Baltian alueelta.
   Yhteistyöajatus sai konkreettisemman muodon korkean tason puolalaisen lähettilään tultua Tukholmaan heinäkuussa 1561. Lähettiläs oli kreivi Jan Tenczynski ja tämä ehdotti suoraan avioliittoa Juhanan ja Puolan prinsessan välille. Juhanan mielikuvitus alkoikin laukata Tenczynskin selitettyä, ettei Puolan kuninkaalla Sigismund II Augustilla ollut perillisiä ja että Puolan kruunu olisi pian vapaana Puolan etuja suosivalle ruhtinaalle.
   Sitten Eerik XIV ajautui Puolan kanssa sotaan Liivinmaan alueista ja alkoi suhtautua karsaasti Juhanan suunnitelmiin. Mutta Juhana lähti vierailulle Puolaan, Eerikin mielipiteestä välittämättä.

   Kun avioliittosopimus oli selvä, Juhana matkusti seurueineen Vilnaan, missä hän sai ensimmäisen kerran nähdä tulevan vaimonsa. Samalla päätettiin, että vihkiäiset pidettäisiin 4.10. Aikaa ei ollut paljon, joten ulkomaisia vieraita ei voitu kutsua. Ainoat ulkomaiset todistajat olivat kaksi Tanskan lähettilästä.  Nämä olivat saapuneet solmiakseen Tanskan ja Puolan liiton Ruotsia vastaan. Mikä ei estänyt näitä toimimasta hyvässä yhteistyössä Juhanan kanssa tässä asiassa.

   Juhanan morsian, Katarina, kuului Jagellojen kuningassukuun, hän oli hallitsevan kuninkaan Sigismund Augustin sisar. Ruotsalaisille ja suomalaisille hän oli Katarina Jagellonica, muualla tätä muotoa ei käytetty. Puolassa Katarina oli pelkästään prinsessa Katarina Jagellojen sukua.
   Olisi Katarinalla ollut muitakin ottajia. Kuten Venäjän tsaari Iivana Julma, joka jäi leskeksi vuonna 1560. Katarinan veli Sigismund August torjui kosinnan vedoten siihen, että vanhempi sisar Anna oli ensimmäisessä naittamisvuorossa. Mutta koska Iivana tahtoi nimenomaan Katarinan, viesti oli hyvin alentava. Eikä tsaari tullut koskaan unohtamaan loukkausta, jonka katsoi kärsineensä.
   Saattaa olla, että Puolan kuninkaan perustelu oli tekosyy. Luultavasti hänellä oli omat syynsä kaihtaa liian läheistä kontaktia itäisen naapurin kanssa. Kun sitten Juhanan kosinta tuli vähän yli vuoden verran myöhemmin, vastaus oli toinen. Vanhempi sisar Anna jäi vielä naimattomaksi.
   Juhanalle oli tärkeää saada nuorin sisar. Häiden lähestyessä lähestyi myös Katarinan 36-vuotispäivä. Vähän sen jälkeen Juhana oli täyttävä vasta 25 vuotta.
   Puolan museoissa säilytettävien nuoruusaikaisten muotokuvien Katarina oli kaunis ja päättäväinen, ja hänellä oli suuret tummat silmät. Hän hallitsi useita kieliä, puolaa, italiaa, latinaa ja saksaa. Vähitellen hän oppi myös ruotsia. Jälkimaailma muistaa Katarinan ennen muuta siksi, että hän tunsi huolta sairaista ja köyhistä.

   Avioliiton myötä Juhana oli ottanut askeleen, joka voitiin tulkita ns. Arbogan säädösten rikkomiseksi. Ja vielä arveluttavampaa oli tehdä Sigismud Augustin kanssa sopimus, minkä mukaan Juhana sai 120.000 taalerin lainaa vastaan seitsemän linnaa, jotka kaikki sijaitsivat Liivinmaalla, Ruotsin ja Puolan alueiden välisellä rajalla. Samaan aikaan Eerikin joukot piirittivät Wessensteinia, panttilinnojen pohjoisinta ja suurinta. Ja sitten Eerikin joukot valtasivat tuon linnan, Juhanan linnan.

   Juhana ja Katarina lähtivät kohti Turkua. Syksy oli pitkällä ja sääolot olivat haasteelliset.
   Juhana päätti purjehtia Riiasta Turkuun. Mutta kun laiva lähti satamasta, tuli kova pakkanen, ja laiva jäätyi kiinni. Kerrotaan, että Juhanan pelastaminen oli melko lailla vaikeaa. Herttua sahautti laivan irti, mutta sitten myrsky heitti sen rantaa päin ja paatti joutui tuuliajolle.
   Yrittivät sitten maanteitse, hevosilla. Pääsivätkin melkein Tallinnaan saakka. Siellä sitten tuli vastaan Eerikin joukkoja, jotka veivät seurueelta hevoset. Ja samalla seurueen tavoitti huhu, että Iivana Julma olisi lähettänyt 5.000 miestä sieppaamaan herttuattaren ja pitämään tämä poliittisen pelin panttivankina.
   Kylmässä, pimeässä, sietämättömissä olosuhteissa, päästiin lopulta Tallinnaan. Siellä odotti kaksi Tammisaaren kuninkaankartanosta lähetettyä laivaa. Toinen laiva oli Juhana-herttualle. Ja se toinen oli lähetetty hevosia varten.
   Lähtivät sitten laivalla Tallinnasta. Mutta eivät päässeet Tammisaareen. Puhkesi kova myrsky ja laiva hakeutui rikkinäisin purjein hätäsatamaan Siuntion Pikkalaan.
   Tammisaaressa odotti suuri sotilassaattue vaunujen kanssa, mutta siitä ei Juhanalle ja Katarinalle ollut iloa. Syyspimeän laskeutuessa kolkon ja myrskyn piiskaaman rannan ylle onnistuttiin paikkakunnalta löytämään herttuaparille kärryt. Kaikkien muiden oli käveltävä. Peninkulman kuljettuaan seurue tuli taloon, missä herttuapari ja osa hoviväestä saivat katon päänsä päälle. Talo kuului Hans Gregerinpojalle, joka myöhemmin aateloitiin nimellä Silfverpatron.
   Sitten tieto oli kantautunut jo Tammisaareen saakka, mistä tuli ratsumiehiä ja useampia vaunuja herttuaparia hakemaan. Tammisaaressa päästiin kunnollisiin lämpimiin tupiin, sillä kartano oli rakennettu vain neljä vuotta aiemmin Kustaa Vaasan päätettyä vuotta aiemmin hylätä vanhentunut Raasepori.
   Juhana lähti Tammisaaresta edeltä käsin tarkistamaan, että Turun linna on kunnossa Katarinan saapumista varten. Ja pääsi toteamaan, että linnan suuri laajennustyö oli päätöksessä. Salit ja huoneet laitettiin kuntoon Katarinaa ja tämän puolalaisseuruetta varten.

   Katarina saapui Turun linnaan jouluaattona. Siitä ei ole tietoa, millaiseksi hän linnan koki. Gardberg arvelee, ettei kyseessä ollut mikään positiivinen yllätys. Krakovan renessanssilinnaan verrattuna kolea Turun linna luonnonkivimuureineen lienee tuntunut varsin karulta.
   Toisaalta, Juhana lienee tehnyt kaikkensa, jotta linna ja koko hänen hovinsa olisivat näyttäneet parhaimmat puolensa. Tervetuliaisjuhla kesti kahdeksan päivää, ja iloa lisäsi se, että juhlaan yhdistettiin Juhanan muutaman lähimmän miehen häät. Ja joulukin varmasti antoi leimansa tunnelmaan.

   Samalla kun juhlat alkoivat, oli majoitettava suuri puolalaisseurue ja saatava kukin niihin tehtäviin, jotka heillä oli suoritettavinaan heille täysin vieraassa linnassa.
   Puolalaisista tärkeimpänä mainitaan hovimestari Jan Manowski. Yksi mies oli seurannut mukana pitääkseen huolta Katarinan henkilökohtaisesta omaisuudesta, toisen tehtävänä oli hoitaa kultaa ja hopeaa herttuaparin kredenssipöydässä. Lisäksi oli kaksi miestä hoitamassa muuta hopeaa.
   Cola-niminen italialainen vastasi viinikellarista, ja sen hän lienee tehnyt yhdessä Herman viininlaskijan kanssa, joka jo ennestään oli linnan palveluksessa. Kolme katolista pappia teki vanhimmasta linnankappelista kappelin katolisia messuja varten.
   Katarinan miespalvelijoiden joukossa oli neljä kamaripalvelijaa, neljä hovipoikaa, neljä lakeijaa, kaksi ovenvartijaa ja kaksi räätäliä. Mukana seuranneita hovineitejä palveli kaksi palvelijaa ja renki.
   Mukana olivat myös mestarikokki Stanislaw Leszczynski, leipuri Marcinek, viisi muuta kokkia ja neljä kokkipoikaa. Sekä yhdeksän kamarineitoa, neljä piikaa ja yksi pesijä.
   Lisäksi Katarina oli tuonut mukanaan neljä kääpiötä. Miespuoliset kääpiöt tunnetaan nimillä Maciek ja Siemionek. Kääpiönaisten oikeat nimet lienevät olleet Dorotea ja Barbara. Tosin heitä kutsuttiin yleisesti Doskaksi ja Baskaksi. Linnan juhlissa kääpiöiden piti huvittaa vieraita eri tavoin.

   Luetteloista voi nähdä Katarinan tuoneen arkuissaan Puolasta kaiken hovissa tarvittavan. Suurinta huomiota herätti herttuattaren vaatevarasto. Katarinan omaisuudesta tehtyjen luetteloiden tiedot osoittavat, että hänen vaatevarastonsa vaatekappaleet edustivat kaikkein uusinta eurooppalaista muotia. Ainakin jotkin hänen puvuistaan lienevät olleet italialaisten räätälien ompelemia. Mutta ennen muuta häikäisivät pukujen kalliit kankaat ja korut, joiden kaltaisia ei Suomessa koskaan aiemmin ollut nähty. Esim. Katarinan arvokkain bonetti (baretti) arvioitiin 2.200 taalerin arvoiseksi ja siitä löytyi 24 rubiinia, 24 timanttia ja 302 helmeä, mitkä kaikki oli istutettu kultaan.

   Eerik lähetti hääparille onnittelut kahden lähettilään välityksellä. Muodollisesti kyseessä oli onnittelukäynti, mutta samalla lähettiläät luovuttivat Eerikin kirjeen ja kysyivät, aikoiko Juhana vastaisuudessa pitää Ruotsin vai Puolan puolta. Kirjeessään Eerik vaati, että Juhanan oli luovuttava joko herttuakunnastaan tai liivinmaalaisista panttilinnoistaan.
   Juhana ilmoitti vastauksenaan, että hän avioliiton kautta oli sukua Puolan kuninkaalle ja sen takia halusi saada aikaan sovinnon Ruotsin ja Puolan välille. Mikäli sovintoa ei saavutettaisi, hän oli valmis täyttämään velvolllisuutensa isänmaata kohtaan. Sen enempiä lupauksia, kaikkein vähiten panttilinnoja koskevia, hän ei antanut.
   
   Tilanne kiristyi, Eerikin epäluulot Juhanaa kohtaan syvenivät. Varsinkin, kun Juhanan palveluksessa ollut nuori suomalainen aatelismies Johan Bertilinpoika, joka mainittiin olevan "hiukan heikko mieleltään", saatiin Upplannissa kiinni petollisista ja mielettömistä kuningasta koskeneista puheistaan. Hän kertoi mm. että Eerik XIV´nnen läheinen omainen havitteli tämän henkeä ja hyvinvointia, sekä että ennen Mikkelinmessua (29.9.) tällä omaisella "olisi Ruotsin valtakunta hallussaan".
   Johan Bertilinpojan tunnustuksen seurauksena Eerik lähetti 23.4.1563 Juhanalle kirjeen, missä kehotti tätä kolmen viikon sisällä saapumaan Tukholmaan vastaamaan syytöksiin. Lisäksi kuningas päätti kutsua valtiopäivät koolle Tukholmaan. Tekosyynä käytettiin Tanskaa vastaan käytävää sotaa, mutta oikea syy oli selvästi Juhanan kanssa käytävä kiista.
   Juhana alkoi käsittää, ettei rauhanomainen ratkaisu ollut mahdollinen ilman merkittäviä myönnytyksiä. Neuvoteltuaan oman neuvostonsa kanssa Juhana päätti poistua maasta, hänellä kun oli muissa maissa yhtä paljon varallisuutta ja ystäviä kuin kuninkaalla.
   Mutta sitten Turkuun ilmestyi kaksi uutta kuninkaan lähettilästä. Hiiltynyt Juhana vangitutti nämä ja piti lukkojen takana kolmen päivän ajan. Sitten hän perui päätöksensä ja vapautti miehet.
   Mutta vahinko oli jo tapahtunut.

   Vakavin seuraus toimenpiteestä oli, että Juhana-herttuan hylkäsivät tämän lähimmät ystävät, ennen muita Henrik Klaunpoika Horn ja Herman Perinpoika Fleming. Myös muut suomalaiset aatelismiehet alkoivat ilmaista tukensa kuninkaalle, ennen muita sellaiset, joiden suvut pelkäsivät lopullista välirikkoa kuninkaan kanssa. Juhana pyysi apua myös Puolan kuninkaalta, mutta sieltäkään ei mitään konkreettista ollut tulossa.
   Lopulta Juhana keräsi kannattajansa ja linnoittautui Turun linnaan.

   Linnan piiritys alkoi heinäkuun lopulla. Kuninkaan miehet tulittivat linnan muureja tykistöllä, joka oli järeämpikaliberista kuin linnassa ollut tykistö. Meren puolelta linnaa ympäröi kuninkaan laivasto, Juhanan laivat kaapattiin rannassa.
   12.8. Juhana päätti antautua.

   Kun Juhana oli antautunut, kuninkaan joukot tekivät ryöstöretken linnaan. Myös aatelismiehet, jotka olivat antaneet herttualle tukensa, joutuivat ryöstön kohteiksi kotikartanoissaan. Heitä ryösti toisaalta sotaväki, toisaalta sellaiset kaltaisensa, jotka aikoinaan olivat valinneet Eerikin puolen ja jotka nyt pitivät oikeutenaan nylkeä Juhanan kannattajia. Myös useiden turkulaisporvareiden kodit ryöstettiin.
   Kaarina Hannuntytär koki kovia, kun ryöstely alkoi. Eerik XIV´nnen kirjoittamassa kirjeessä mainitaan, kuinka Kaarina ja tämän äiti, menettivät kaiken, sekä irtaimen että kiinteän, "ja että heillä ei ole mitään, millä ravita ja auttaa itseään ja pieniä lapsiaan". Aviomies Klaus Andersinpoika Westgöte oli Juhanan liittolainen ja linnassa antautumisen aikana, ja hänet, kuten suurin osa Juhanan tärkeimmistä liittolaisista, teloitettiin.
   Kaarina odotti tuolloin lasta miehelleen. Lapsi, tyttö, syntyi myöhemmin syksyllä ja sai nimen Brita.

   Juhana ja Katarina vietiin Gripsholmin linnaan. Kuningas oli itse laatinut ohjeet, joiden mukaan herttuaparia oli pidettävä vangittuna. Juhana ei saanut liikkua yksin oman kamarinsa ulkopuolella, hän sai puhua vain erityisesti mainittujen henkilöiden kanssa, eikä hän saanut kirjoittaa tai vastaanottaa kirjeitä. Katarinalla sitä vastoin oli lupa kulkea linnan puutarhassa, mutta vain erityisvartioinnin alaisena. Tällöin oli katsottava, ettei hän puhunut kenenkään kanssa. Mutta samalla Eerik korosti tiukasti, etteivät vangitut saaneet kärsiä aineellista puutetta.

   Gripsholmissa Katarina synnytti kaksi lasta, Isabella-tyttären kesällä 1564 ja Sigismund-pojan kesällä 1566. Kolmas lapsi, Anna-tytär, syntyi vuonna 1568, jolloin herttuapari oli jo vapautunut.
   Isabella ei elänyt kauan. Hän kuoli tammikuussa 1566 vain puolentoista vuoden ikäisenä. Juhana kirjoitti Eerikille pyytäen, että tytär saisi kunnialliset hautajaiset. Isabella haudattiin Strängnäsin tuomiokirkkoon Gripsholmin lähelle.
   Myöhemmin kuninkaana ollessaan, vuonna 1580, Juhana antoi Alankomaista tulleen kivenhakkaajan ja arkkitehdin Willem Boyn tehdä tyttärelle hautamuistomerkin, jossa luonnolllista kokoa oleva alabasterista veistetty pienokainen lepää öölantilaisesta kalkkikivestä veistetyllä sarkofagilla pää tupsukoristeisella tyynyllä ja ajan tavan mukaan puettuna aikuisen naisen pukuun. Takasivun latinankielinen teksti kuuluu käännettynä seuraavasti: "Kuninkaallinen lapsi Isabella, kerran vanhempiensa toivo, lepää tässä pienessä haudassa marmorin peittämänä. Maan päällä hänelle suotiin lyhyt elintaival, jotta hän sitä kauemmin olisi taivaassa Jumalan luona."
   Gardberg allekirjoittaa Anders Lindblomin Ruotsin taidehistoriassa muistomerkistä esittämän näkemyksen "se on maassamme Vaasojen ajan hienoin veistos, ihastuttava herkässä tulkinnassaan".

   Eerik XIV käytti vangittua herttuaparia poliittisina pelinappuloina. Eräässä vaiheessa hän jopa neuvotteli Venäjän Iivana Julman kanssa siitä, että Katarina luovutettaisiin Venäjälle, minkä jälkeen tsaari käyttäisi tätä painostuskeinona tämän veljeä vastaan. Sen jälkeen Iivana antaisi Eerikille täyden tukensa kaikkia tämän vihollisia vastaan.
   Normaalioloissa moinen ehdotus olisi torjuttu suoraan, mutta Eerik antoi lähettiläidensä välityksellä ymmärtää harkitsevansa asiaa. Eerikin puolelta tämä on tulkittavissa painostukseksi Sigismund Augustia kohtaan, mutta venäläiset ottivat vihjeen todesta.
   Venäläisten lähetystö saapui Tukholmaan, aikomuksenaan noutaa Katarina, mikä tuskin onnistuttiin salaamaan asianosaiselta, minkä on täytynyt aiheuttaa herttuaparille valtavat paineet. Eerik laittoi kuitenkin homman jäihin, ainakin osaksi sen takia, että ns. Sturein murhien jälkeen Eerikin kädet alkoivat olla sidotut kansan ollessa valmis kapinaan.
   Venäjän lähettiläät viipyivät Tukholmassa yli vuoden, siihen saakka, kunnes Juhana otti vallan. Iivana väitti lähettiläiden tulleen ainoastaan vapauttamaan Katarinan vankeudesta. Erittäin paksu valehan tuo oli, mikä ei Tukholmassa mennyt lainkaan läpi. Mutta pääasia oli, että idän innostunut kosija oli jälleen epäonnistunut yrityksessään viedä Katarina itselleen.

Juhana oli siis uusi kuningas. Eerikin psyykkinen tasapaino oli tämän viimeisinä hallintovuosina horjunut niin pahasti, että toisinaan tämä oli kuvitellut olevansa itse vankina ja Juhanan olevan kuninkaana.
   28.12.1567 Eerik XIV oli julkistanut avioliittonsa Kaarina Maununtyttären kanssa. Virallisia vihkiäisiä oli vietetty 4.7.1568.
   Pian sen jälkeen kansa oli aloittanut kapinan Eerikin veljien johdolla. 29.9. Eerik oli antautunut Kaarle-herttuan vangiksi.  Seuraavana päivänä Juhana oli saapunut Tukholmaan, missä Kaarle-herttua, raati ja porvaristo olivat huutaneet hänet kuninkaaksi ja juhlineet häntä.
   Tammikuussa 1569 samat valtiopäivät, jotka olivat tuominneet Eerikin menettämään kruununsa, tunnustivat Juhanan kuninkaaksi. 10.7. entinen herttuapari kruunattiin Uppsalan tuomiokirkossa Ruotsin kuningas Juhana III´ksi ja kuningatar Katarinaksi. Samalla valtiopäivät siirsivät kruunun ja perimysoikeuden Juhanalle, ja täten luotiin oikeudellinen perusta sille, minkä vallankumous oli saanut aikaan.

   Kaarina Maununtytär oli Ruotsin kuningatar 87 päivän ajan. Hänen syntyperästään ei erityisemmin tiedetä. Isä oli nihti Måns (Maunu) ja äidin nimi oli Ingrid. Pariskunta oli syntyisin Upplannista, mutta muutti jo varhain Tukholmaan.
   Tunnetuin kertomus Kaarinan ja Eerikin ensitapaamisesta väittää Eerikin löytäneen Kaarinan myymästä pähkinöitä Tukholman torilla. Todennäköisimmässä versiossa Eerik tapasi Kaarinan Gert Cantorin luona, joka vaimoineen piti krouvia linnan lähellä ja joka samalla esiintyi hovissa muusikkona.
   Vangitsemisen aikoihin Eerikillä ja Kaarinalla oli kaksi lasta. Sigrid-tytär oli syntynyt lokakuussa 1566, kruununperijäksi aiottu Gustav tammikuussa 1568.

   Kun Eerik ja Kaarina vangittiin, he saivat jäädä vähäksi aikaa linnaansa. Ensin ns. kuninkaanhuoneeseen, Juhanan asetuttua taloksi heille annettiin pari huonetta esilinnan lounaiskulmasta.
   Vankitiloja oli aiemmin käyttänyt tilikamari, mutta ne soveltuivat vankilatiloiksi, koska ikkunoissa oli kalterit. Ikkunat olivat kuitnekin suuria ja huoneet valoisia. Lisäksi vangit saivat huomattavan määrän kynttilöitä käyttöönsä eivätkä muutenkaan kärsineet puutetta. Heille tarjoiltiin hopea-astioilta täysin säädynmukainen kahdentoista ruokalajin ateria. Ainoa, mistä Eerik valitti, oli talven kylmyys.
   Mutta ei Eerik silti vankeudessa viihtynyt, noissakaan oloissa. Kun silmä vältti, hän ryhtyi viilaamaan ikkunoiden kaltereita poikki. Ja kun jäi tästä kiinni, suuret osat ikkuna-aukoista muurattiin umpeen. Samaan aikaan leskikuningatar Katarina Stenbock otti lapset huostaansa, ja nämä saaivat vain tiettyinä aikoina käydä vanhempiensa luona. Jouluksi 1568 he saivat lapset takaisin, mutta seuraavan vuoden huhtikuussa nämä otettiin jälleen pois.
   Eerikin muistiinpanojen mukaan vuoden 1570 alkupuoliskolla olot paranivat jonkin verran. 24.1. syntyi poika Henrik.
   
   Heinäkuussa Eerik, Kaarina ja Henrik siirrettiin Turun linnaan. Gardberg pitää mahdollisena syynä sitä, että Juhanalle paljastui Eerikin hyväksi kehitelty salaliitto - vangit olisi mukavampi pitää turvallisemman välimatkan päässä pääkaupungista.
   Missä entistä kuningasperhettä pidettiin vankina Turun linnassa? Pitkään uskottiin, että Eerik olisi ollut esilinnan kuusikulmaisen tornin eräässä pienessä huoneessa. Gardberg pitää sitä vaihtoehtoa mahdottomana. Samanaikaisista asiakirjoista voi päätellä, että Eerikillä parikymmenpäisine seurueineen oli hallussaan suurehko huoneisto, jonka sijainnista ei valitettavasti tiedetä mitään. Siellä Eerikin piiri eli eristäytynyttä elämää, luultavasti täysin erillään linnan muista asukkaista.
   Itse asiassa, Eerik kyllä vietti aivan jakson lopussa pari viikkoa yksinään kuusikulmaisessa tornissa. Kun tiedetään Juhanan pelänneen venäläisen retkikunnan yrittävän Eerikin vapauttamista, voi ajatella hänen antaneen teljetä veljensä torniin, jotta tämä olisi paremmassa tallessa, kunnes voitiin järjestää kuljetus turvallisempaan paikkaan.
   Mahdollisesti koko tarinakokoelma toisistaan erotetuista puolisoista juontaa juurensa näistä kahdesta viimeisestä viikosta Turun linnassa. Tarinahan kertoo, että Kaarina ja lapset oleskelivat Tuupikkalan torpassa Aurajoen vastarannalla Korppolaistenmäen alapuolella Eerikin istuessa tornissa. Tällä tavoin toisistaan erotetut puolisot saattoivat katsoa toisiaan joen yli. Eli, palataan kysymykseen: oliko tietty kuusikulmainen huone sittenkin Eerikin vankihuone, vaikkakin vain lyhyen aikaa?
   1500-luvulla kyseisessä tornin eräässä huoneessa oli kaksinkertaiset seinät siten että holvikäytävä kulki huoneen kullakin sivulla. Keskelle muodostui pieni kamari, joka siis oli kokonaan muurien ympäröimä. Erityisen kiinnostavaa on Gardbergin mukaan havaita, että huone oli rakennettu samalla tavoin kuin se Gripsholmin linnan umpinainen tornikamari, joka sielläkin kulkee Eerik XIV´nnen vankilan nimellä.
   Valitettavasti joskus 1800-luvulla sisempi kamari purettiin. Huoneesta tuli näin huomattavsti alkuperäistä suurempi, ja huoneen seininä olivat vain alkuperäisen käytävän ulkomuurit. Ja sittemmin huone vielä sekoittui yläpuolella sijaitsevan huoneen kanssa ja tämä sai ottaa Eerikin vankihuoneen osan lattiassa olevine jalanjälkineen, mitkä perimätiedon mukaan syntyivät Eerikin vaeltaessa rauhattomana edestakaisin, sekä ikkunalaudassa olevine kuoppineen, jotka muistuttivat, kuinka Eerik istui tunti tunnin jälkeen kyynärpäät ikkunalaudalla katsellen kohti Tuupikkalan torppaa.
   Tuossa muodossa vankila liitettiin linnan museoon ja se avattiin "Eerik XIV´nnen vankilana" yleisölle 1925. Kun sitten esilinnan entistämistyöt vuonna 1976 alkoivat, oli mahdollista siirtää vankila takaisin alkuperäiseen huoneeseen ja palauttaa se alkuperäiseen asuun vuodelta 1770 olevien piirustusten mukaan. Näin tehtiin ja vuodesta 1982 lähtien kävijät ovat jälleen voineet nähdä miljöön, joka on mahdollsiesti ollut Eerik XIV´nnen miljöö parin viikon ajan kesällä 1577.
   Mutta entä ne kuuluisat jalanjäljet ja kyynärpääkuopat? No, niitä tulee joskus. On niitä muissakin linnoissa. Myös Gripsholmista löytyy Eerikin jalanjälkiä ja Kastelholmasta - vieläpä ikkunasyvennyksen pohjakivestä (huom!) - Eerikin kyynärpääjälkiä. Ja onhan Tanskan linnoissa ruhtinaiden vankihuoneissa vastaavia yksityiskohtia. Kun ruhtinas on ollut jossain vangittuna, niihin paikkoihin noiden jälkien nyt vain on tapana ilmaantua jossain vaiheessa.

   Turusta Eerik vietiin perheineen - poislukien Henrik - Ahvenanmaan Kastelholmaan, missä he viipyvät kolmen kuukauden ajan. Sieltä heidät siirrettiin Gripsholmiin.
   Sairaalloinen Henrik menehtyi vuoden 1572 syyskuussa. Hänet haudattiin Turun tuomiokirkkoon linnan tykkien ampuessa kunnialaukauksia. Linnasta toimitettiin 600 tiiltä tuomiokirkkoon, minne Henrikille rakennettiin hauta, mahdollisesti sama, minne myöhemmin laskettiin sekä Kaarina Maununtytär että Sigrid-sisar perheineen. Nykyisin hauta kappeleineen tunnetaan Tottien hautana Sigridin pojan Åke Tottin mukaan. Åken ja hänen vaimonsa marmoriin veistetty muotokuva seisoo haudalla.

   Gripsholmissa perhe viipyi puolentoista vuoden ajan. Siellä syntyi vielä yksi poika, Arnold.
   Arnold ilmeisesti menehtyi melko pian, mutta pelkästään se, että Eerik ja Kaarina vielä saivat lapsia, on saattanut herättää Juhanassa ajatuksen erottaa puolisot toisistaan.
   Eerikin istuessa Gripsholmissa toinenkin ajatus alkoi itää Juhanan mielessä, luultavasti rahvaan levottomuuden sekä sen huhun takia, että Eerik haluttaisiin takaisin valtaistuimelle. Juhanan 7.1.1572 Kaarle-herttualle kirjoittamaan kirjeeseen sisältyi kohta, missä todetaan, kuinka Juhana ei koskaan voisi saada "mitään rauhallista hallitusta tähän valtakuntaan niin kauan kuin hän elää, vaan hän aiheuttaa päivittäin enemmän ja enemmän pahaa".

   Kesäkuussa 1573 vangit siirrettiin Västeråsin linnaan. Vajaat kaksi viikkoa saapumisesta Eerik kirjoitti muistikirjaansa lyhyen rivin: "Vaimoni väkivalloin erotettu minusta".
   Tuon jälkeen Eerik oli eristetty, yksinäinen mies. Juhana oli päättänyt erottaa puolisot toisistaan, mahdollisesti estääkseen Eerikiä saamasta lisää perillisiä, jotka saattaisivat tulevaisuudessa vaatia itselleen Ruotsin kruunua.
   
   Kun Eerik ja Kaarina erotettiin toisistaan, Kaarina vietiin pois Västeråsista. Tammikuussa 1574 Eerik kirjoitti, kuinka hän uskoi kuulleensa Kaarinan askeleet portaissa oven ulkopuolella. Hän oli huutanut Kaarinaa saamatta vastausta.
   Eerik ei tiennyt, ettei hänen perheensä enää asunut samassa linnassa. Kaarina oli lähetetty lapsineen ensin Tukholmaan ja sitten Turkuun.

   Vajaat kaksi vuotta sen jälkeen kun perhe oli lähtenyt Turun linnasta, Kaarina Maununtytär oli nyt palannut sinne takaisin.  Mukana seurasivat seitsemänvuotias Sigrid sekä viiden ja puolen vuoden ikäinen Gustav. Vaikka Eerik ei ollutkaan mukana, Kaarinaa ja lapsia pidettiin linnassa vankeina - niin kauan kuin Eerik oli elossa, oli mahdollista, että perhe ja heidän mahdolliset kannattajansa vaatisivat kruunua uuden vallankumouksen sattuessa.
   Kun Gustav täytti seitsemän vuotta, hänet erotettiin perheestään. Levottomuuksia pelännyt Juhana lienee halunnut varmistua, ettei Eerikin pojasta tehtäisi pelinappulaa. Gustav lähetettiin Juhanan sukulaisten luokse Puolaan.
   Kovinkaan paljoa kirjallisia lähteitä ei Kaarinan vankeusajasta ole jäänyt. Eräs lyhyt kommentti kertoo kuitenkin jotain. Kun Turun linnan tilejä tarkastettiin vuonna 1577, kiinnitettiin huomiota epätavallisen suureen kynttilöiden kulutukseen. Turun linnan voudin antama selitys oli "Niin kauan kuin Kaarina Maununtytär oli linnassa, ei kynttilöitä koskaan yöllä sammutettu".

   Kevättalvella 1577 Kaarinan tavoitti sanoma hänen puolisonsa kuolemasta. Samalla hänen vankeutensa päättyi. Yhdeksän vankeusvuoden jälkeen koitti vapaus. Kymmenvuotias Sigrid tuskin muisti elämäänsä ilman vankeutta.

   Kustaa Vaasan pojille oli tunnusomaista, että he kaikista keskinäisistä riidoistaan huolimatta aina kunnioittivat toistensa puolisoja ja hylättyjä jalkavaimoja, mahdollisesti ajatellen, ettei poliittinen peli ollut näiden syytä. Vajaa kuukausi Eerikin kuoleman jälkeen Juhana läänitti "rakkaalle rouva Kaarina Maununtyttärelle, velivainajamme kuningas Eerikin leskelle" Kangasalla sijainneen Liuksialan kartanon siihen kuuluvine 26 verotaloineen.

Aikoinaan myös Eerik oli huolehtinut Kaarina Hannuntyttärestä tämän menetettyä kaiken. Kaarina oli kiirjoittanut kuninkaalle ja pyytänyt apua. Eerik oli vastannut kirjeeseen ja antanut "kuninkaallisella avoimella kirjeellämme" tiedoksi, että Kaarinan oli saatava takaisin kaikki, mitä Juhana oli tälle lahjoittanut, minkä lisäksi Klaus Andersinpojan tuomasta omaisuudesta Kaarinan oli saatava takaisin kolmannes. Kaarina saikin osan omaisuudestaan takaisin, osa oli kadonnut. Ja kun Juhanasta tuli kuningas, tämä ottikin sitten Kaarinan suojelukseensa.
   Kaarina siis sai omaisuuttaan takaisin, mutta ryöstelijöiden tekoja ei alettu tutkia. Mutta kun Pirkkalan kihlakunnan tuomari Johannes Grinden syksyllä 1569 piti syyskäräjiä Karkun pitäjän rahvaan kanssa, Kaarina astui esiin ja kysyi kahdeltatoista lautamieheltä, tiesivätkö he mitään siitä, ketkä oikeastaan olivat vastuussa ryöstelystä.
   Kaarina sai vastauksen kysymykseensä: Laukon Jöns Knutinpoika oli ollut päätekijä. Tämän jälkeen olikin helpompi hakea palauttamatonta omaisuutta takaisin.

   Vuonna 1572 Kaarina Hannuntytär avioitui Lars Henrikinpoika Hordeelin kanssa. Vuosi häiden jälkeen Kaarina sai tyttären, Annan. Lars aateloitiin vuonna 1576, Kaarinan ja Juhanan yhteiset lapset seuraavana vuonna. Lapsista Sofia avioitui sittemmin kuuluisan sotapäällikön, Ranskasta tulleen Pontus de la Gardien kanssa. Vuonna 1580 Lars otti komentoonsa Turun linnan ja viimeistään silloin hän mutti Kaarinan kanssa linnaan.
   Turun linna oli jälleen värikkään hovielämän puitteina. Oli melkein kuin olisi lavastettu uudelleen näytelmä, joka oli esitetty linnassa 20-25 vuotta aiemmin. Pääosien esittäjätkin olivat lähes samoja, aiempaa vanhempia vain. Uusia kasvoja oli tullut, vanhoista puuttui oikeastaan vain Juhana. Myös kuninkaalla oli suunnitelmia käväistä vanhassa linnassaan, mutta aina tuli jotain kiireisempää väliin. Juhana ei koskaan palannut nuoruutensa linnaan.

   Jatkettiin linnan rakennustöitä. Niitä, jotka olivat keskeytyneet vuonna 1563, kun herttuapari oli vangittu. Osa päälinnan tiloista uudistettiin, lisäksi esilinnan kehämuurin sisäpuolelle rakennettiin kolme siipeä.
   Kaarina ja Lars asuivat linnassa vuoteen 1591, Larsin kuolemaan, saakka. Elämänsä viimeiset vuodet Kaarina eli Vääksyn kartanossa.
   Tosin vielä kerran Kaarina lienee käynyt Turun linnassa. Hänen tyttärensä Brita avioitui Karl Gustafinpoika Stenbockin, Toftaholmin ja Kongslenan vapaaherran kanssa. Häät vietettiin Turun linnassa.

  Kaarina Hannuntyttären tarkkaa kuolinpäivää ei tunneta. Yleisesti puhutaan ajasta juuri ennen kuin nuijasodan nuijamiehet tulivat Vääksyyn joulukuussa 1596. On myös oletettu, että hänet haudattiin puolisonsa Lars Henrikinpojan vierelle Kangasalan kirkkoon.
   Mutta ainakaan enää Kaarinan hauta ei ilmeisesti sijaitse Kangasalla. Kun Juhani Rinne vuonna 1922 kaivoi Turun tuomiokirkkoa, hän löysi hautakiven, missä oli Kaarina Hannuntyttären vaakuna. Koska kukaan muu ei ollut kyseistä vaakunaa kantanut, löytö osoittaa Kaarinan lepäävän Turussa.
   Mutta jos Kaarina siirrettiin, kuka hänet oli siirtänyt? Juhana III oli kuollut 1592 ja Gardberg pitää todennäköisenä, ettei Juhanan seuraajalla ollut aikaa eikä kiinnostusta sellaiseen menettelyyn.
   Gardberg pitää mahdollisena, että siirtäjinä olivat lapsenlapset, de la Gardien sisarukset, jota kävivät Turussa monesti 1600-luvun alkupuoliskolla. Ja toteaa, että jos Kaarina siirrettiin Turun tuomiokirkkoon, tämä vielä vahvisti kunnioitusta, jota Kaarina Hannuntytär nautti jatkuvasti kuninkaan tunnustettuna jalkavaimona ja Juhana III´n neljän vanhimman lapsen äitinä.

Katarina Jagellonica kantoi kuningattaren kruunua yli neljäntoista vuoden ajan. Viimeiset viisi vuottaan hän kärsi kihdistä ja huolta toivat myös ongelmat kahden kotimaan, Puolan ja Ruotsin, välillä. Kaarinan elämä päättyi 16.9.1583.
   Katarina jätti jälkeensä valoisan muiston. Ruotsalainen historioitsija Aegidius Girs kirjoitti 1630-luvulla: "Häntä ei surrut vain kuningas, jolle hän oli ollut ilona surussa ja ilossa, vankeudessa ja ihanuudessa, nöyrän suopeana, lapsineen ja kukoistuksineen kaksikymmentä vuotta, vaan myös koko valtakunta, erityisesti köyhät ja hädänalaiset, heitä kohtaan hän oli aina kovin lempeä ja säälivä kuningatar."

Lähtiessään Turun linnasta kesällä 1577 Liuksialan kartanoon Kaarina Maununtytär oli 26-vuotias. Silti hänellä oli jo takanaan melkoisia vaiheita sisältänyt vuosikymmen. Edessään hänellä oli elämänsä pisin ajanjakso, 35 vuotta erämaan rajalla sijainneella tilallaan. Matkalle Liuksialaan seurasi tytär Sigrid. Sikäli kuin tiedetään, Kaarina teki vain kaksi pidempää matkaa noiden 35 vuoden aikana, lokakuussa 1582 Tukholmaan ja 1596 Tallinnaan.

   Tukholmassa Kaarina kävi tyttärensä mukanaan. Äidin ja tyttären ottivat Tukholman linnassa vastaan Juhana ja Katarina, ja eräässä sen aikaisessa kirjeessä kerrotaan Kaarinan saaneen Katarinan ansiosta takaisin ne korut ja muut henkilökohtaiset esineet, jotka hän oli menettänyt vangitsemisensa yhteydessä 14 vuotta aiemmin. Muutkin tunnetut yksityiskohdat puhuvat sen puolesta, että tapaaminen on sujunut sovinnollisessa ilmapiirissä.
   Kaarina Maununtyttären Ruotsin vierailun yhteydessä järjestettiin Svartsjön linnassa tapaaminen, joka lienee ainutlaatuinen koko Ruotsin historiassa. Katarina Jagellonica ja Kaarina Maununtytär vierailivat Kustaa Vaasan leskikuningattaren Katarina Stenbockin luona. Kolme kuningatarta, kolme Katarinaa koolla.

   Kaarinan poika Gustav ei saanut missään vaiheessa lupaa palata Ruotsin maaperälle. Mutta vielä kerran Kaarina tapasi poikansa.
   Tapaamista oli odotettava toukokuuhun 1596 saakka. Äiti ja poika tapasivat Tallinnassa.
   Siitä oli kaksikymmentäyksi vuotta, kun seitsemänvuotias poika oli otettu pois äidiltään. Nyt Gustav oli 28-vuotias täysikasvuinen mies.
   Perimätieto kertoo, että Kaarinan oli ensin vaikea tuntea poikaansa. Hänen oli nähtävä muutama syntymämerkki varmistuakseen, että mies oli oikea.
   Tapaamisesta on täytynyt tulla tilaisuus, missä katsottiin sekä eteen- että taaksepäin. Gustav sai nyt selkeämmän kuvan isästään, jo senkin takia, että sai haltuunsa tämän pitämät päiväkirjat.
   Viimeistään elokuun lopulla Kaarina ja Gustav matkustivat kumpikin taholleen. Sen jälkeen he eivät enää tavanneet.

   Kaarina Maununtyttären poismeno vuonna 1612 ja hänen hautaamisensa Turun tuomiokirkkoon seuraavana vuonna olivat tapauksia, jotka viestittivätt turkulaisille yhden aikakauden olevan päättymässä. Vuotta aiemmin oli kuollut Kustaa I Vaasan nuorin poika kuningas Kaarle IX. Kaksi vuotta myöhemmin sattui Turun linnan suuri tulipalo, mikä tuhosi 1500-luvun puolivälissä rakennettujen huoneiden sisutuksen - tuhoten muutamassa tunnissa suurimman osan siitä, mikä päälinnassa yhdistyi Kustaa Vaasaan ja hänen poikiinsa.

   Kaarina Maununtytär lepäsi 254 vuoden ajan hautaholvissa, jota jälkimaailma tuli kutsumaan Tottien hautaholviksi Kaarinan tyttären ja tyttärenpojan mukaan. Mutta sitten 1860-luvulla heräsi ajatus antaa Kaarina Maununtyttärelle arvokkaampi leposija - olihan tämä ainoa Suomeen haudattu kruunupää.
   Uusi sarkofagi veistettiin Amsterdamissa mustasta belgialaisesta marmorista, jalustan teki turkulainen kivenhakkaaja K.G. Forsström, joka louhi kiven läheisestä Kerttulinmäestä. Sarkofagi pystytettiin sen jälkeen ns. Kankaisten kuoriin, tuomiokirkon pohjoislaivan ulkopuolisista kappeleista itäisimpään. Kaarina Maununtytär siirrettiin siis eteläpuolen itäisimmän kappelin alla olevasta hautaholvista suoraan sen vastapäätä sijaitsevaan pohjoispuolen kappeliin. Täten hän sai oman kappelin, jonka keskelle sarkofagi voitiin sijoittaa.

   Tämänkin jälkeen heräsi vielä kerran ajatus siirtää Kaarina Maununtytär. Kun Västeråsin tuomiokirkossa vuonna 1958 avattiin Eerik XIV´nnen arkku, jotta luita analysoimalla olisi saatu vastaus kysymykseen, myrkytettiinkö kuningas, tukholmalaislehti Aftonbladet esitti ajatuksen, että tuomiokirkossa tehtävien töiden yhteydessä olisi siirretty Kaarina Maununtyttären arkku Västeråsiin. Puolisot olisivat olleet jälleen yhdessä, lähes 400 vuoden eron jälkeen.
   Kaunis ajatushan tuo oli. Mutta Suomessa oltiin myös sitä mieltä, että väärää henkilöä olisi lähdetty siirtämään. Samassa hautaholvissa olivat Kaarina Maununtytär, hänen poikansa Henrik, tyttärensä Sigrid ja tämän poika perheineen. Hautaa voitiin pitää oikeastaan Eerik XIV´nnen perhehautana, vaikka Eerik itse puuttuikin. Eikö olisi ollut luonnollisempaa yhdistää puolisot siirtämällä Eerik Turkuun?
   Kaarina jäi Turkuun. Eerik laskettiin takaisin sarkofagiinsa yhtä yksinäisenä kuin ennen.
   Historian realiteetteja nyt vain ei tule rukata.

Turun linnan kolme Katarinaa on kirja, joka piirtää tarkat ja elävät henkilökuvat 1500-luvun Ruotsin johtavista henkilöistä. Aihealuetta pitkään tutkinut tekijä pystyy tukeutumaan tuon ajan elämää ja maailmanpolitiikkaa kuvatessaan laajaan lähdeaineistoon, mukaan lukien kirjan ilmestymisen aikojen uusimmat tutkimustulokset.
   Kirjassa näkyy tekijän innostuneisuus, minkä tämä on myöntänyt olevan osittain henkilökohtaista laatua. Olihan Kaarina Hannuntytär tekijän, Carl Jakob Gardbergin, äidinisän isänisän isänisän äidinäidin äidinisän äidinäiti.

   Päätetään tämä tiivistelmä vielä kolmeen linkkiin. Kirjan kannessa on ryhmäkuva kolmesta Katarinasta, mutta otetaan heidät tähän vielä yksi kerrallaan.

Kaarina Hannuntytär

Katarina Jagellonica

Kaarina Maununtytär

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Seuraava päivitys 1.12. (pe)

Taiteilijamuotokuvien sarja lähenee loppuaan, ensi kerralla on sitten vuorossa näyttämötaiteen Grande Finale. Eli esittelyssä kaikkien aikojen suomalaisnäyttelijä, diivojen diiva, Janakkalan Ida Aalberg.
   Kuten Eino Leino kirjoitti Aalbergin poismenon jälkeen: "Kun hän puhui, leimusi näyttämö. Kun hän astui, seinät avartuivat. Kun hän katsoi meihin, katsoimme suoraan todelliseen, suureen, palavaan ihmissydämeen."

Kuukauden Vaihtoehto
Ritva Heikkilä: Ida Aalberg, näyttelijä jumalan armosta