Kuukauden Uusinta

Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Uusinta
Tiivistelmä teoksesta Me unettomat on julkaistu aiemmin alkuvuonna 2014, Luja ja urhoollinen sydän alkuvuonna 2005.


Kuukauden Vaihtoehto
Johanna Moisio: Me unettomat
Julkaisupalvelu Moisio 1997
198 sivua


Tällä kertaa käydään vaihteeksi läpi hieman toisenlaista yhteiskunnallista asiaa. Eräs yhteiskunnallinen ongelma on unettomuus. Se saattaa tehdä siitä kärsiville elämästä huomattavan raskasta, ja se saattaa olla ongelma vuosikymmenten ajan.
   Vuonna 1994 unettomuudesta kärsiviä auttamaan perustettiin Unettomat ry. Mukana perustamassa ollut Johanna Moisio kartoitti pitkäaikaisen unettomuuden kokemuksia järjestön jäseniltä ja kokosi teoksen Me unettomat. Hän otti kirjaan mukaan juttua myös psykologitutkija Erkki Kronholmilta, suggestoterapeutti Pertti Tanhualta ja homeopaatti Susan Pihliltä.

   Kirjan sisältö perustuu kahdeksankymmenen unettoman antamiin tietoihin. Ikähaitari venyy 23-vuotiaasta 82-vuotiaaseen keski-iän ollessa 55 vuotta. Unettomuuden kesto ryhmässä oli ollut 1 - 50 vuotta. Vähintään 40 vuotta unettomuudesta kärsineiden osuus oli tasan 10 %.
   Eläkeläisiä oli eniten, tasan puolet. Työssäkäyviä oli neljäsosa.
   Unihäiriöt jaettiin kolmeen ryhmään. Unensaannin vaikeudesta kärsi 67 %, katkonaisesta unesta 52,5 % ja liian aikaisin heräämisestä 41 %. Noin joka kolmas kärsi kaikista kolmesta uniongelmasta.

   Suurin ryhmä heistä, jotka arvelivat tietävänsä syyn unettomuuteensa, oli stressaantuneet. Ja tästä suurin osa nimesi stressin aiheuttajaksi työpaikan paineet. Kivut ja muuten tuntuvat sairaudet ovat luonnollisia syitä unettomuuteen, ja hoitotoimenpiteetkin aiheuttivat joillekin unettomuutta, varsinkin suuret leikkaukset - vaikka olisivatkin toipuneet toimenpiteistä normaalisti, unettomuus jatkui silti joillakin. Myös unettomuus lähiomaisen menetyksen jälkeen on kyllä aivan luonnollista, mutta se ei ole, jos unettomuus on tapahtuman jälkeen jatkunut vuodesta toiseen.
   Myös iloinen perhetapahtuma voi laukaista pitkään kestävän unettomuuden. Ensin valvominen voi johtua siitä, kun lapsi vollottaa ensimmäiset pari vuottaan. Tämän jälkeen, vaikka lapsi sitten alkaisikin nukkua normaalisti, vanhemman saattaa olla vaikea päästä takaisin vanhaan unirytmiinsä.
   32,5 % ei osannut kertoa mitään syytä unettomuuteensa.

   Monelle unilääkettä saaneelle oli kehittynyt riippuvuus unilääkkeistä. Moni oli katkera lääkärille, joka oli kirjoittanut reseptin varoittamatta riippuvuusriskistä. Jotkut kokivat saaneensa suoranaista virheellistä tietoa unilääkkeistä.

   Mitä oireita unettomuus sitten aiheutti? Luonnollisesti eniten väsymystä. Toiseksi eniten masennusta. Kun lääkäreiden mielestä useimmiten masennus aiheuttaa unettomuutta, unettomat itse olivat sitä mieltä, että unettomuus se masennusta aiheuttaa. Itse asiassa, useat vastaajat kertoivat masennuksen ilmaantuneen vasta unettomuuden kestettyä jo joitakin vuosia.
   Ja miksi unettomuus sitten masentaa? No siksi, että se rajoittaa sosiaalista elämää, vaikeuttaa työntekoa ja harrastuksia. Kyllähän sellainen pitkään jatkuessaan masentaa.
   Myös ahdistus ja muistihäiriöt olivat yleisiä. Ja levottomuuskin melko yleistä.
   Oireita oli paljon. Jotkut mainitsivat kymmenenkin eri oiretta.

   Unettomat yrittävät selvitä yleensä siten, että pitäytyvät tarkasti  päivärytmissään. He jättävät väliin firman juhlat, kavereiden pubi-illat ym. jottei unirytmi yhden erilaisen illan takia jälleen sekoa pitkäksi aikaa.
   Moni uneton on valittanut ystävien vähitellen katoavan. Nämä ystävät kun eivät jaksa ymmärtää ärtyisää kaveria, joka ei halua osallistua mihinkään ja vielä unohtelee jatkuvasti asioita.
   Monet eivät halua osallistua esim. yhdistystoimintaan ihan siitä syystä, että epäilee, ettei kuitenkaan jaksaisi. Eivät kaikki unettomatkaan olleet tietenkään etsiytyneet Unettomat ry´n toimintaan. Kaikki unettomat eivät luonnollisestikaan ole edes kuulleet yhdistyksestä, mutta Moisio arvelee, että osa ei jaksa edes unettomien omaan yhdistykseen liittyä.
   Ainahan poikkeuksia löytyy. Jotkut haluavat elää täysillä niillä voimavaroilla, mitkä vielä on jäljellä.

   Vain hieman alle puolet oli käynyt tutkimuksissa hakemassa ongelmaansa apua. Ja näistä joka neljäs oli sitä mieltä, että siitä oli heille jotain hyötyä. Osa koki saaneensa sopivan lääkityksen, osa rauhoittui todettuaan, ettei taustalla ollut elimellisiä sairauksia.
   Moni kuitenkin tunsi tutkimusten olleen turhia ja hankalia. Lääkäritkin tuntuivat välinpitämättömiltä. Lisäksi pari henkilöä, jotka olisivat unitutkimuksiin halunneet, eivät lääkäriltä lähetettä saaneet.

   Lapsuudestaan saakka unettomuudesta kärsineet käyttivät muita harvemmin unilääkkeitä. Heistäkin jokainen oli kyllä niitä kokeillut. Moisio arvelee, että nämä olivat mahdollisesti oppineet elämään vaivansa kanssa. Tällaisessa unettomuudessa oli ollut helpompia ja vaikeampia jaksoja, ja henkilöt olivat oppineet tietämään omat rajansa kuin myös itselleen sopivimmat apukeinot. Silti unettomuus haittasi heidänkin elämäänsä.

   Unilääkkeitä käytti vakituisesti hieman yli puolet. Runsas viidennes käytti toisinaan. 97,5 % oli ainakin kokeillut. Kaksi henkilöä aivan nuorimmasta päästä ilmoitti, etteivät olleet koskaan edes kokeilleet.
   Muita konsteja kuin unilääkkeitä oli kokeillut 80 % lääkkeitä säännöllisesti käyttävistä. Suosituimpia vaihtoehtoja olivat luonnonlääkkeet, akupunktio, ruokavalio, psykoterapia ja hypnoosi. Suhteellisesti paras teho oli rentoutuskaseteilla, yli puolet kokeilleista oli saanut niistä apua. Tosin ainoastaan kuusi unetonta oli niitä kokeillut.
   Unilääkkeet aiheuttivat myös sivuvaikutuksia, eniten väsymyspäänsärkyä. Nuorille ja yli 45-vuoitiaille niistä aiheutui myös sydämentykytystä sekä yli 45-vuotiaille lisäksi muistiongelmia.

   Tulevaisuutta arvioitaessa pessimistisimpiä olivat nuorimmat. Tilanteen ennallaan pysymiseen uskoivat eniten vanhimmat. Kaikista vastaajista noin puolet uskoi, että unettomuuden helpottaminen jossain vaiheessa on todennäköistä. Optimisteista suurimman ryhmän muodostivat keski-ikäiset.

   Kirjassa on julkaistu yhdentoista unettoman oma kertomus siitä, miltä unettomuus tuntuu. Käyn seuraavassa lyhyesti läpi olennaiset muutamasta kuvauksesta.

   Nainen, 40 vuotta, yhdistää unettomuutensa alkamisen vaikeaan odotusaikaan. Tuolloin hänellä oli työmääränsä takia kova stressi. Aikanaan syntyi lapsi, joka osoittautui koliikkivauvaksi. Seurasi kolmisen vuotta itkemistä. Jonkin tutkimuksen mukaan koliikki johtuu äidin stressistä, ja ainakin tässä tapauksessa kyseiseen tutkimukseen oli helppo uskoa.
   No, tilanne rauhoittui sitten lopulta. Nukkuminenkin sujui taas joitakin vuosia ihan normaalisti.
   Uusi unettomuusjakso alkoi, kun työpaikan ilmapiiri muuttui painostavaksi. Lähin esimies oli vaarassa saada potkut, tätä kun tuntuoivat vihaavan niin työntekijät kuin asiakkaatkin. Alaisen oli oltava puskurina pomoon päin, pomo taas purki oman ikävän olonsa alaiseensa. Ja kun pomo ponnisteli pitääkseen työpaikkansa, myös alaisen oli oltava täysillä mukana. Lopulta pomo kuitenkin erotettiin.
   Unettomuuskin lieveni. Mutta ei poistunut. Usean kuukauden vieroituskauden jälkeen tämä uneton henkilö oli päässyt lääkkeistä. Hän kuitenkin yrittää pitää elämänsä mahdollisismman tasaisena ja rauhallisena. Vielä nykyisinkin, jos jotain poikkeavaa tapahtuu, valvominen on hänellä automaattinen tapa reagoida.
   Henkilön kohdalla unettomuus on sitä, että ajatukset kieppuvat. Kyse ei ole hänen kertomansa mukaan tietoisesta ajattelusta eikä murehtimisesta, vaan siitä, että aivotoimintaa ei vain saa pysäytettyä. Hän ei pysty esim. keskittymään rentoutumiseen, koska unettomuuden yksi keskeisistä seurauksista on juuri keskittymiskyvyn puute ja kyvyttömyys kontrolloida aivotoimintaa.
   Kun normaali ihminen joutuu valvomaan, hän on niin väsynyt, että sanoo, ettei jaksa eväänsäkään liikauttaa. Tämä kroonisesti uneton sen sijaan jaksaa ensimmäisten valvottujen öiden jälkeen vielä lenkkeillä ja jumpata. Päässä tosin humisee ja olo tuntuu hieman epätodelliselta. Järki lakkaa toimimasta siinä vaiheessa, kun unettomuus on jatkunut kolme viikkoa ihan putkeen.

   Mies, 44 vuotta, yhdistää oman unettomuutensa parikymppisenä tekemäänsä ulkomaanmatkaan. Siihen saakka hän oli nukkunut ihan hyvin, unettomuus alkoi oikeastaan yhdestä tietystä yöstä.
   Tämä henkilö meni melko pian lääkäriin ja sai voimakkaita lääkkeitä. Siitä asti hän on käyttänyt unilääkkeitä. Välillä ne auttavat, välillä eivät.
   Joskus kun uni ei ollut tullut pitkään aikaan, tuli terästettyä lääkitystä alkoholilla. Mutta ei siitäkään taju mennyt.
   Henkilön vuodet ovat olleet vaihtelevia. Töissä hän on käynyt koko ajan, usein tosin aivan viimeisillä voimillaan. Ja joskus on ollut aivan pakko hakea muutaman päivän sairauslomia.
   Apua ei ole ollut akupunktiosta, luonnonlääkkeistä eikä hypnoosista. Avantouinti sentään on vähän tehonnut.

   Nainen, 50 vuotta, ei ollut löytänyt sopivaa lääkitystä. Terveyskin siinä oli alkanut jo reistailla.
   Henkilö luonnehtii kirjassa itseään ihmisraunioksi, tyhjäksi kuoreksi, jonka elämä on supistunut nuppineulanpään kokoiseksi. Hänen aiemmin terävä päänsä on muuttunut reagoimattomaksi pökkelöksi. Muisti on huonontunut, ajatus alkanut katkeilla. Hän myös hätääntyy helposti ja kokee avuttomuutta. Aiempi rikas ja moniulotteinen tunne-elämä on kadonnut, olo tuntuu syväjäädytetyltä. Ilo, nauru ja toivo ovat poissa.
   Unettomuus on tuonut mukanaan lihaskouristuksia, lihasjäykkyyttä, kävelyvaikeuksia, koordinaatiohäiriöitä, lihaskipuja, hengitysvaikeuksia, rytmihäiriöitä ja näköhäiriöitä. Lisäksi ihon tuntoaisti on alentunut
   Huonot elintavat eivät ainakaan ole unettomuuteen syynä. Henkilö ei ole käyttänyt alkoholia, polttanut, eikä edes syönyt särkylääkkeitä. Kertomansa mukaan hän on elänyt terveellisesti vain tullakseen lääkesairaaksi.

   Nainen, 57 vuotta, sairasti 32-vuotiaana influenssan. Kokemus oli niin raju, että sinä aikana hän ei pystynyt nukkumaan lainkaan. Myöhemminkään unirytmi ei palautunut normaaliksi.
   Henkilö sinnitteli 23 vuotta. Hän kokeili magneettista unityynyä, akupunktiota, kylpylähoitoja ja paljon muuta. Sitten hän pääsi uniklinikalle nukkumaan yön elektrodit päässä, ja tutkimusyönä pystyi oikeasti nukkumaankin - mutta laite rekisteröi yön aikana 87 eri heräämistä.
   Henkilöllä todettiin myoklonus eli raajojen usein toistuva nytkähtely. Tähän löytyikin sopiva lääkitys. Seuraavien kuukausien aikana tilanne alkoikin helpottua. Ei unirytmi seuraavien kahden vuoden aikana normaaliksi ollut ehtinyt palautua, mutta tilanne on aivan eri kuin ennen unettomuuden syyn löytymistä. Henkilö kertoo tuntevansa kuin olisi elossa pitkästä aikaa.  

   Psykologitutkija Erkki Kronholm on kirjoittanut teokseen luonnehdinnan toiminnallisesta unettomuudesta. Mikäli unettomuus ei selity millään tunnetulla tekijällä (elimellinen sairaus, kipu, päihteet jne.) puhutaan toiminnallisesta unettomuudesta. Yleisesti tätä selitetään kahdella eri teorialla, unettomuuden aktivaatioteorialla ja unettomuuden psykologisella teorialla.
   Unettomuuden aktivaatioteoriassa oletuksena on, että syynä on aivoissa vaikuttava fysiologinen yliaktivaatio. Tästä on saatu näyttöä tutkimuksista, joissa on todettu unettomuudesta kärsivillä suurempaa fysiologista aktivaatiota kuin normaalisti nukkuvilla verrokkihenkilöillä. Esim. sydämen syketaso on keskimääräistä korkeampi samoin kuin ruumiinlämpö ja otsalta mitattu lihasjännitys. Tosin eriäviäkin tutkimustuloksia on, eivätkä yksilötason voimakkaat kokemukselliset erot unettomien ja hyvin nukkuvien välillä näyttäisi tällä selittyvän.
   Unettomuuden psykologinen teoria on syntynyt aktivaatioteorian kritiikkinä. Tässä teoriassa on oletuksena, että unettomuus on täysin psykologinen ilmiö ilman konkreettista fysiologista perustaa. Tämä teoria on saanut tukea siitä, että laboratoriotutkimuksissa havaitut erot unen määrässä unettomien ja verrokkihenkilöiden välillä ovat usein yllättävän pieniä. Ja tämä muodostaakin ongelman, laboratoriotulokset kun eivät kovin hyvin kerro, millainen yksilön oma kokemus unestaan on. Tutkijat eivät tiedä kovin paljon siitä, mitkä seikat unessa määrittävät sen miltä uni tuntuu ja millainen olo on aamulla.
   Toiminnalliseen unettomuuteen ei ole pystytty liittämään mitään erityistä persoonallisuustyyppiä. Tosin eräitä psyykkisiä ominaisuuksia esiintyy muita enemmän. Näitä ovat esim. perfektionismi, jännittyneisyys, ahdistuneisuus ja depressiiviset piirteet. Tutkimuksissa on todettu myös jatkuvan ajattelemisen pakkoa, ympäristön tarkkailemista voimakkaiden tunteiden kautta ja ylihuolehtimista. Usein unettomien stressinkäsittelytaito on suhteellisen heikko.

   Suggestoterapeutti Pertti Tanhua toteaa, että kun nukahtamisvaikeudet tai yölliset heräilyt jatkuvat riittävän pitkään, ihminen alkaa muuttaa omaa minäkäsitystä, alkaa muuttaa identiteettiään "normaalinukkujasta" "unettomaksi". Tällöin ongelma siirtyy käytännön toiminnan tasolta (valvominen) osaksi ihmisen identiteettiä (uneton). Samalla kun ihminen identifioituu unettomaksi, hän alkaa alitajuisesti ja systemaattisesti toteuttaa tiettyjä ajattelu- ja toimintamalleja.
   Normaalinukkujalle unen odotus ei ole ongelma. Hänkin voi toisinaan valvoa pitkään, jopa koko yön, mutta ei miellä itseään unettomaksi eikä kärsi satunnaisesta valvomisestaan. Sen sijaan unetonta valvominen ahdistaa. Ja kun valvomista aletaan pitää pahana asiana, ahdistus syvenee ja samalla uni kaikkoaa yhä kauemmas.
   Myös kunnollisen yöunen kriteerit kiristyvät unettomaksi muututtaessa. Öitään valvova alkaa helposti pitää riittävän yöunen mittana syvää, keskeytymätöntä unta. Jos hän herää yöllä, hän ajattelee heräämisen olevan haitallinen asia. Ahdistunut ja kärsimätön mieli pitkittää valvomista.
   Nukahtaminen edellyttää tiettyjä muutoksia elimistön toiminnoissa. Lihasjännitys laukeaa jo valvetilassa, hengitys alkaa tasaantua ja syke laskea. Koska nukahtamaan valmistautuvan elimistö saa käskynsä aivoilta, näiden rauhoittuminen on edellytys myös muun elimistön rauhoittumiseen. Unettoman ihmisen elimistö ei pysty lähettämään elimistölle rauhoittavia käskyjään, vaan estää aktiivisella toiminnallaan unen tulon.
   Suggestiivisten menetelmien avulla pyritään ankkuroimaan rentoutunut tila sopiviin signaaleihin (esim. oikean nukkuma-asennon löytyminen), jotka jälkihypnoottisesti käynnistävät rentoutumisen nukkumaan mentäessä.
   Jos suggestiiviset menetelmät auttavat, se on hyvä alku. Pysyvän hyödyn saamiseksi on seuraavaksi saatava muutetuksi oma suhtautuminen. Jos ihminen mieltää itsensä edelleen unettomaksi, joka nyt vain pyrkii hoitamaan unettomuuttaan joillakin tempuilla, hän päätyy helposti takaisin lähtötilanteeseen. Jos hän sen sijaan mieltää taistelunsa unettomuutta vastaan päättyneeksi, silloin unettomuus menettää voimansa. Kun uneton lakkaa ajattelemasta unettoman tavoin, silloin hän saattaa päästä takaisin normaalinukkujaksi.

   Susan Pihl, klassinen homeopaatti, kertoo kirjassa yleisesti homeopatiasta, mikä taas on melko kiistanalainen aihe. Koska unettomuus saattaa usein aiheutua enemmän tai vähemmän jostain korvien välissä olevasta lukosta, unettomuuden hoidossa homeopatiasta voi olla oikeastikin hyötyä, ainakin enemmän kuin monen muun vaivan hoidossa. Jokunen tämän kirjan henkilöistäkin - eivät kuitenkaan läheskään kaikki kokeilleista - sai parhaan hyödyn juuri homeopatiasta. Joten käyn seuraavassa lyhyesti läpi, mistä homeopatiassa on kyse, mutta tämän ei sitten ole tarkoitus mainostaa homeopatiaa minään ihmehoitona.
   No niin, eli sitten siihen itse asiaan. Pihl korostaa hoitavansa ihmistä, ei sairautta tai oiretta. Sen vuoksi on tärkeää kartoittaa jokaisen potilaan yksilöllinen unettomuus. Homeopatia määrittelee terveyden tasapainoksi kehon eri osien välillä, psyyken ja kehon välillä sekä ihmisen kokonaisuuden ja luonnon välillä.   
   Mitä varhaisemmassa vaiheessa homeopaattista hoitoa annetaan, sitä parempi lopputuloskin on. Kun sairauden tila on kestänyt kauan ja tila on jo aiheuttanut elimistöön muutoksia, homeopaattinen hoito on vaikeaa ja saattaa kestää vuosia.
   Homeopatian kehitti saksalainen Samuel Hahnemann 1700- ja 1800 - lukujen taitteessa. Hän oli tuolloin tekemässä käännöstä kiinanpuukuoren (kiniini) vaikutuksista. Pikkutarkkana luonteena hän kokeili ainetta itseensä selvittääkseen sen vaikutusmekanismin alkuperäiskirjaa tarkemmin. Hän huomasi saavansa joidenkin tuntien ajaksi malarian oireita eli juuri niitä, joita lääkkeen oli määrä parantaa. Siitä syntyi oivallus, että jos jokin aine sai terveessä ihmisessä aikaan joitain oireita, kyseinen aine voi parantaa ne oireet sairaalla ihmisellä. Tähän samankaltaisuusperiaatteeseen perustuu homeopatia.
   Kun homeopaattista lääkeainetta annetaan hoidon alussa, se voi entisestään voimistaa sairastettujen oireiden intensiteettiä ennen kuin paraneminen alkaa. Ja tämä perustuu siihen, että homeopatia sysää  apaattisen ja paikallaan pysyvän elimistön liikkeelle.
   
   Moisio antaa kirjassa muutamia neuvoja, mitä unettomuudelle voi tehdä. Ja ensimmäinen neuvo on, että uneton tuntee itsensä, on itselleen rehellinen, sekä on positiivinen, muttei vaadi itseltään liikoja.

   Uni jaetaan non-rem-uneen ja rem-uneen. Non-rem-uni jaetaan vielä neljään eri vaiheeseen.
   Vaihe 1 on se vaihe, jolloin siirrymme valvetilasta unitilaan. Unettoman kannalta merkittävää on, ettei kyseisen vaiheen unta yleensä käsitetä uneksi. Jos henkilö tässä vaiheessa herää, hän saattaa kuvitella, ettei ole nukkunut lainkaan.
   Myös mikrounia eli muutaman sekunnin mittaisia unijaksoja esiintyy unettomilla, muttei näitäkään tiedosteta. Kuitenkin myös ne auttavat aivoja selviämään.
   Moisio pitää turhana unen määrän tai laadun arvioimisen yrittämistä. Siihen, kuinka paljon uni aivoihin vaikuttaa, vaikuttavat nukkumisajan pituuden lisäksi eri univaiheiden määrä, kesto ja järjestys. Unen laadun mittariksi ei riitä pelkkä kelloon katsomien eikä myöskään heräämisten lukumäärä. Monet meistä heräävät useita kertoja yössä, mutta pitävät sitä normaalina ja nukahtavat pian uudelleen. Lisäksi monet käyvät yöllä vaikkapa juomassa, mutta eivät kiinnitä pieneen jaloitteluun huomiota. Sen sijaan unettomaksi itsensä mieltävä kokee vastaavat tilanteet epänormaaleiksi. Kokemus valvomisesta herättää helposti (alitajuisen) jännityksen nukahtamista kohtaan.

   Eri henkilöiden unilääkeannokset ovat eri kokoiset. Joku vähemmän uneton saattaa selvitä pienemmällä annoksella kuin pahemmin uneton. Moisio neuvoo olemaan vertailematta annosten kokoa, turhista vertailuista tulee vain turhia huolia. Lääkäriltä ja apteekkarilta kannattaa kysellä muista asioista. Esim. pelkkään nukahtamiseen ei tarvita pitkävaikutteisia mömmöjä, niitä kannattaa ottaa vain, jos on muutakin unettomuutta.
   Myös se, kuinka nopeasti lääke alkaa vaikuttaa, vaihtelee eri lääkkeillä. Ja kannattaa muistaa, että krooninen unettomuus voi muuttaa muotoaan vuosien aikana - tällöin myös lääkitystä täytyy usein muuttaa.
   Jos lääkäri määrää unilääkettä, häneltä kannattaa kysyä lääkkeen vaikutusajoista, riippuvuusriskistä ja sivuvaikutuksista. Jos joutuu nousemaan varhain töihin, ei kannata ainakaan niitä kaikista pitkävaikutteisimpia mömmöjä popsia. Yleensäkin aina kannattaa kysyä perustelut, miksi juuri kyseinen lääke on siihen tilanteeseen relevantti valinta.

   Kirjan ilmestymisen aikoihin ensimmäiset olivat käyttäneet melatoniinia joitakin vuosia ja kokemuksiin perustuvaa tietoa melatoniinin käytön vaikutuksista oli alettu saada. Melatoniinihan on elimistön oma hormoni, jonka tuotanto vähenee iän myötä. Ensimmäisten vuosien aikana melatoniinin korvaushoitoa käytettiin pääosin vanhusten pitkäaikaisen unettomuuden hoitoon.
   Jotkut pitkäaikaisunettomat ovat saaneet apua melatoniinin käytöstä, joihinkin sen käyttö ei ole vaikuttanut mitenkään. Melatoniinin käytöstä näyttävät hyötyvän eniten he, joiden oma melatoniinin tuotanto on syystä tai toisesta vähentynyt normaalia enemmän.

   Elimistö tottuu unilääkkeisiin. Pitkään käytetyn lääkkeen yhtäkkinen pois jättäminen aiheuttaa ilman muuta unettomuutta. Tämä ns. rebound-unettomuus kestää vähintään päiviä, mahdollisesti viikkoja. Pidempiaikaista käyttöä lopetettaessa lääkkeen annostusta tulee vähentää vähän kerrallaan pidemmän ajan kuluessa. Voihan tietysti lopettaa nopeallakin aikataululla, jos hermot kestävät, mutta silloin siis kannattaa varautua rebound-ilmiöön - ja pitää mielessä, että kyllä sekin joskus ohi menee.

   (Otetaan tähän loppuun vielä hiukka toimittajan kommentointia. Tämän sivun toimittaja on ainakin tähän saakka välttynyt oleellisilta unettomuusoireilta ja onnistunut katkaisemaan häämöttävät unettomuusputket käyttämällä erästä menetelmää, jota Unettomat ry´n jäsenet eivät ilmeisesti ole huomanneet käyttää eivätkä sitä mainitse.
   Jos uni ei näytä saapuvan, aletaan ajatella jotain kohdetta, esim. jotain esinettä, ihan mikä tahansa käy. Ehkä mieluiten jokin, mikä on ollut enemmänkin käytössä elämän eri vaiheissa. Sitten mietitään, missä se on tullut vastaan, yritetään saada muistikuvia, missä se kohde esiintyy. Jos mahdollstsa, useita muistikuvia vuosien varrelta. Keskitytään muistoihin (vain positiivisiin, ohitetaan negatiiviset saman tien ja siirrytään seuraavaan, mikä mieleen tulee) ja jos jostain muistikuvasta kanavoituu mieleen jotain muuta mielenkiintoista, mihin kyseinen muisto liittyy, seurataan sitä. Ja koko ajan pidetään silmät kokonaan kiinni (jos keskittymiskyky vielä toimii sen verran, pitkittyneestä unettomuudesta kärsivällä tämä voi kieltämättä olla vaikeaa) ja keskitytään mahdollisimman tiiviisti niihin muistikuviin. Varsinkin, jos muisto on erityisen mukava, yritetään keskittyä siihen tunnetilaan.
   Ensimmäisenä yönä menetelmän teho ei välttämättä ole paras mahdollinen. Mutta parin yön jälkeen se yleensä toimii nopeammin.
   Nopea nukahtaminen ei takaa nukkumista koko yön ajan. Jos on onnistunut nukahtamaan, mutta herää taas pian, kannattaa jatkaa samalla menetelmällä. Eli uusi nukahtamisharjoitus saman tien samalla menetelmällä. Juuri heräämisen jälkeen seuraavan nukahtamisen pitäisi tapahtua suht nopeasti.
   Tällä menetelmällä on tehoa kahdellakin eri tavalla. Ensinnäkin se auttaa nukahtamaan ja toiseksi se auttaa muistia terävöitymään. Itse asiassa, alkujaan tämä menetelmä on kehitetty nimenomaan muistiharjoitukseksi, täysin valveilla harjoitettavaksi. Ja alkuperäinen tavoite oli saada ajatus vähitellen kulkemaan niin, että muistista alkaa putkahdella muistikuvia myös niistä vanhoista ei niin lujasti mieliinpainuneista tapahtumista, jotka eivät ole vuosikausiin mielessä käväisseetkään. Tätä kun soveltaa nukahtamisharjoituksena, vaikutuksella on siis kaksi eri kärkeä.)

   Johanna Moision kokoama Me unettomat on ns. karvalakkiversio unettomuus-aiheesta. Tutkimuksena ajatellen kirjan otanta on suppea. Toisaalta kirjassa on useampi autenttinen laaja kertomus siitä, mitä unettomuus on. Ja on kirjassa mukana alan asiantuntijoitakin, jotka osaavat tiivistää aiheesta olennaisen. Itse asiassa, laajojenkin tieteellisten alan teosten sisällön kova ydin löytyy käytännössä kokonaisuudessaan myös tästä kirjasesta, vaikkei kyseessä olekaan varsinaisesti "oikea" lääketieteellinen teos.
   Me unettomat on helposti luettava ja ymmärrettävä esitys, jonka kirjoittajalla on aiheesta omakohtaisia kokemuksia, mistä johtuen kirjan tyyli on empaattinen. Jos aihe kiinnostaa, niillä virallisemmilla teoksilla kannattaa jatkaa perehtymistä, mutta perusasioiden omaksumisen kannalta Moision teos on aivan varteenotettava vaihtoehto.
   

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----


Kuukauden Keskustalainen
Aino Suhola: Luja ja urhoollinen sydän
Otava 2000
176 sivua

Vuonna 2000 tuli kuluneeksi 100 vuotta Urho Kekkosen syntymästä, mikä näkyi mm. Kekkos-aiheisten kirjojen julkaisumääränä. Joku saattoi muistaa, että samana vuonna tuli 100 vuotta siitä, kun Sylvia Salome Uino, myöhemmin Sylvi Kekkonen, syntyi. Kirjojen julkaisupolitiikkaan vaikutukset olivat vähäisemmät, mutta jotain sentään silläkin rintamalla tapahtui. Keskustan entinen kansanedustaja Aino Suhola julkaisi kirjan Luja ja urhoollinen sydän, joka on herkkä ja runollinen elämäkerta herkästä, mutta lujasta ihmisestä.

   Sylvi oli herkkä lapsi, joka näki, mitä muut eivät nähneet. Hän oli myös vaikeneva hahmo, hän tiesi, että muut suuttuvat, jos hän kertoisi näkemästään ja kokemastaan. Hän kuuli muuttomatkalla Puumalaan Raivolan kirkonkellojen soivan, ja sen jälkeen, monena yönä, hän kuuli, kuinka kirkonkellot soivat. Ja kerran hiivanhakumatkalta palatessaan hän kuuli sillan kuminassa kuolemanoriiden vetämien oriiden vaunuja näiden ollessa matkalla hakemaan vapaamuurareiden sieluja.
   Lapsuuden tapahtumat ja tunnelmat, kuten suuri osa muustakin, kerrotaan melko eri tavalla kuin normaaleissa elämäkerroissa. Päiväkirjamerkinnöistä ja muista luottamuksellisista lähteistä saadun tiedon pohjalta Suhola tekee kirjasta huikean runollisen teoksen, jota lukiessa ei aina muista lukevansa olemassa olleen ihmisen elämäkertaa. Varsinkin lapsuusajan tunnelmat välitetään harvinaisen herkällä tavalla.

   Pelkkää onnellisuutta Sylvin elämä ei ollut täynnä, edes nuorena. Hän menetti isänsä ollessaan 16-vuotias. Hän menetti lähimmän ihmisensä, sen, joka eniten ymmärsi häntä, mutta ehkä samalla myös kuolemanpelkonsa.

   1918 Sylville ei ollut valkoisia eikä punaisia. Hän oli ihmisen puolella, ei ketään ihmistä vastaan. Hän hoiti sairaalassa haavoittuneita ja mietti, kuinka paljon kärsimystä ja nöyryytystä tarvitaan, että ihmiset nousevat toisiaan vastaan.
   Sylvin luonteeseen kuului, että hän ei pitänyt hälinästä ympärillään. Kuitenkin hänen sydämensä oli aina auki ihmisille.
 
   Sylvin äidin uskossa muodolla oli suuri merkitys. Sylvin kristillisyys oli enemmänkin tekojen evankeliumia. Hän ei välittänyt esteistä, hänen myötätuntonsa oli aina sorrettujen ja nöyryytettyjen puolella. Lapsena Sylvi kävi hautausmaan häpeänurkassa, missä oli itsemurhan tehneiden kissankäpälähauta.
   Myöhemmin Sylvi kirjoitti romaanin Käytävä, mihin hän laittoi paljon tuntemuksia omasta elämästään. Kirjassa eräs nainen tulee sairalaan verissään ja huulensa hajalle purreena. Tämä potilas oli niin kutsuttu enkelintekijä eli hän oli aiheuttanut väkivaltaisesti ihmislapsen kuoleman. Kirjan päähenkilö on avoimesti tämän enkelintekijän puolella, ja avoimesti vastaan kunniallisia lapsenpäästäjiä, jotka puolestaan olivat julmaa ja armotonta porukkaa. He edustivat sellaisia ihmisiä, jollaiseksi Sylvi sen enempää kuin kirjansa päähenkilökään ei koskaan halunnut tulla.   

   Sylvi meni kanslistiksi Etsivään Rikospoliisiin, missä hänen esimiehekseen tuli vuonna 1923 Urho Kekkonen. Vitaalinen ja riehakas Urho ihastui kauniiseen vastakohtaansa, tyyneen ja hiljaisenoloiseen Sylviin, josta hän sai myös napakan vastuksen älyllisiin ponnisteluihin.
   Kirjeet lentelivät, Sylvin lukihäiriö ei tahtia haitannut. Kieli oli osittain virheellistä, mutta Urho teki asiasta tietoisen tyylin. Kirjassa on lukuisia esimerkkejä kirjeistä, jotka menevät tyyliin "Pupu, minä niin tykkää sinusta, että ei sinä toki viitsi olla sairas..."
   Sylvi ja Urho kilpailevat toinen toisensa kunnioittamisesta. Välit eivät viilene myöhemmin avioliitossakaan.
   Kaksospojat Matti ja Taneli syntyivät 4.9.1928. Synnytys tuli yli kuukauden odotettua aiemmin. Synnytyksen jälkeinen aika oli Sylville vaikeaa. Pojat kastettiin 10.9. kiireellä, koska Taneli oli saanut verenvuodon synnytyksessä
tapahtuneen loukkaantumisensa takia.
   Sylvi oli yksin lastensa kanssa kotona, Urho ei juurikaan ehtinyt käydä. Elämä oli rankkaa ja arki koitti nopeasti. Upu-puputtelukin vaihtui kirjeissä arkipäiväisemmäksi. Eräässäkin kirjeessä Urho mm. kyseli, missä hänen partavaahtonsa mahtoi olla.
   Kun Urho oli kansanedustaja, ministeri ja tohtori, Sylvi tiesi, ettei paluuta enää ollut. Siitä lähtien Sylvi valjasti myös kaiken oman aikansa ja energiansa Urhon menestymisen varmistamiseen.

   Vuonna 1938 Urho osti Karjalasta melko huonossa kunnossa olevan tilan. Varsinkaan Sylvillä ei tule aika pitkäksi tilalla, päivät olivat täynnä rankkaa työtä. Ja Urho oli hommissa Helsingissä.
   Talvisodan sytyttyä Urho meni lähettämään sinänsä herkän, mutta muodollisen kirjeen Sylville. Sylvi raivostui, hän ei halunnut olla mikään "toveri" vaan vaimo, jolle pitäisi kohdistaa edes vähän lämpöä ja intiimimpää tekstiä.
   Sylvi nieli kiukkunsa. Hän ei huutanut Urholle. Hän vain kirjoitti päiväkirjaansa tuntemuksiaan.

   Vuonna 1940 Urho osti Kainuusta seuraavan rähjääntyneen tilan. Sylvi puri hammasta, mutta kesti. Sylvi ei edes ottanut virtaa vihasta, hänet piti liikkeellä halu vastata haasteeseen.
   Kirjeet sinkoilivat, mutta täysin eri maailmoista. Urho kertoili uusimpia tapahtumia politiikasta ja Sylvi kertoi omista ongelmistaan.

   Sylvillä oli ollut ennen Kainuuseen muuttoa kohdun ulkopuolinen raskaus. Urho oli käynyt katsomassa vaimoaan sairaalassa, mutta ei ollut jäänyt pidemmäksi aikaa - Iisalmeen oli sovittu vaalitilaisuus, ja sinne oli mentävä. Sylvi oli hyväksynyt, että politiikka menee yksityiselämän ohi ja pysyi itse politiikan suhteen tarkkailijana. Sylvin asennetta kiiteltiinkin sen aikaisessa kulttuurissa.

   Urhon naisseikkailuista puhuttiin paljon. Sylvikin tiesi, että monenlaista oli tekeillä milloin missäkin. Hän ei kuitenkaan lähtenyt. Naisjutut Sylvi pystyi kestämään, mutta sitä hän ei olisi kestänyt, että olisi tuhonnut avioerolla Urhon uran, ja samalla ehkä koko miehen.

   Presidentinvaalit olivat 1956 melkoinen tapahtuma. Sylvi sai huomata olevansa naimisissa "juopottelevan hotellitappelijan" ja "hysteerisen pyrkyrin" kanssa, mikä huvitti "kansainvälisesti tunnettua kommunistien myötäjuoksijaa".
   Sylvi ei pystynyt käsittämään, mitä outoa siinä oli, jos maalaisliittolainen ja korpikommunisti olivat ystäviä. Mieleenkään ei tietenkään tullut luopua pitkistä ja syvällisistä keskusteluista Hertta Kuusisen kanssa. Heillähän oli paljon yhteistä, koska Santeri Alkion testamentti "Älä unohda köyhän asiaa!" oli Sylville tärkeä.
   Urho voitti presidentinvaalit. Sylvi totesi, että kai on hyvä niin kuin käy. Jos kansan ja Urhon tahto oli, että Urho toimii presidenttinä, olkoon niin.

   Presidentin puolisona Sylvi oli kiinnostava haastateltava. Myös edustustehtäviin pyydettiin. Sylviä ei kiinnostanut, varsinkaan kun muut eivät olleet samalla aaltopituudella - kun Sylvi käytti sarkasmia ja symbolikieltä, poliittiset viholliset alkoivat tehdä aivan hirveitä tulkintoja.
   Kun eräässä haastattelussa Sylvi tuli sanoneeksi, että kaikilla meillä on omat taivaamme ja helvettimme, Urhon poliittiset vastustajat alkoivat leipoa Sylvistä ateistia. Huhumylly tästäkin aiheesta jauhoi ja jauhoi, kunnes Arvo Korsimo puuttui asiaan ja vaiensi väärät puheet.
   Sylvi kyllä kyseli ja kyseenalaistikin, mutta jutut ateismista joutuvat outoon valoon, jos tarkastellaan, miten hän oli alleviivannut Raamattua. Lisäksi monissa kirjoittamissaan aforismeissa Sylvi käsitteli uskoa, hänen ajatuksensa kiteytyvät seuraavassa aforismissa: "Suurempi on ihmisten halu selittää Jumala kaltaisekseen kuin pyrkiä itse Jumalan kaltaiseksi".

   Sylvi ei pitänyt ajatuksesta, että Taneli avioituisi Karl-August Fagerholmin tyttären Britan kanssa. On kyllä aiheellista kysyä, olisiko ollut ketään, jolle Brita olisi Tanelin suonut, mutta toisaalta Britakin oli aika shokeeraava luonne Sylvin kannalta: Brita mm. ylpeili sillä, ettei ollut lukenut yhtään suomenkileistä kirjaa.
   Myöhemmin, kun Britalle ja Tanelille syntyi Timo, välit lämpenivät. Britasta ja Sylvistä tuli jopa ystäviä.

   Sylvi oli loppuun saakka heikompien puolella. Hän piti antamisesta. Toisaalta, sokeroiduista kirjeistä, mistä näkyi röyhkeä toive tulla kutsutuksi Tamminiemeen, hän ei pitänyt lainkaan. Joistakin kirjeistä näkyi aito kunnioitus, ja niihin Sylvi suhtautui kuin arvokkaaseen lahjaan.
   Eräs kuvaava esimerkki, mikä kirjassa mainitaan, on äidin kirje pojastaan, joka halusi lukea papiksi. Poika oli kuitenkin niin vähävaraisesta perheestä, että taloudellisia mahdollisuuksia ei ollut. Sylvi majoitti hänet toisen pojan kanssa presidentinlinnaan ja maksoi - henkilökohtaisista varoistaan - siivoojankin. Pojat kutsuttiin Tamminiemeen lounaallekin. Ja tästäkin lähti taas huhuja liikkeelle, kuiskuteltiin, että pojat ovat Urhon aviottomia lapsia, poikien silmälasitkin olivat kuin Urholla.

   Politiikka on sellaista, että neuvonantajia on paljon, vilpittömiä ystäviä on vähemmän. Sen Sylvikin laittoi merkille. Asteikko meni siten, että ensin tulee ystävä, sitten vihollinen, sitten jo verivihollinen, ja lopuksi puoluetoveri.

   Sylvi väsyi ajan mittaan, monellakin tavalla. Reumatismi teki liikkumisen vanhemmiten vaikeammaksi, eikä pitkäaikaisen tasavallan presidentin puolison elämä kaikista helpointa ollut.

   Sylvin viimeisenä yönä hänen sydämeensä koski ja hän hikoili aivan valtavasti. Olo oli huono, joten lääkäri saapui tarkistamaan, onko kaikki kunnossa. Mietittiin, pitäisikö lähteä yöllä sairaalaan, mutta päätettiin odottaa aamuun.
   Kun Urho aamulla heräsi, Sylvi oli jo hereillä ja virkeässä kunnossa. Vasen lapa oli kuitenkin kipeä, aivan kuin olisi ollut luunmurtuma. Urholle oli varattuna lääkäri kymmeneksi, Sylvi oli saanut ajan puoli kahdeksitoista.
   Lääkärissä verinäytteen ottaja koukisti Sylvin kättä ja tämä kysyi, onko se nyt hyvin. Sitten Sylvi nukahti. Kun presidentin esittelyt päättyivät kello 12.20, samalla kellonlyömällä tapahtui myös Sylvin lähtö.
   Yöllä oli tullut tukos, siitä se erityisen kova hikoilu. Puolelta päivin oli tullut rytmihäiriö. Urho ja lääkäri Kanerva olivat epätoivoisia. Urho tiesi, että jos ajat lääkäriin olisivat olleet toisinpäin, Sylvi olisi ilman muuta antanut oman aikansa käytettäväksi. Oloa ei yhtään parantanut vakuuttelut siitä, että vaikka oltaisiin lähdetty heti yöllä, Sylviä ei enää oltaisi saatu hoidettua.
   Urhoa ahdisti Tamminiemen hiljaisuus. Hän kirjoitti päiväkirjaansa "Tulin ja itkin kuin lapsi".

   Jäähyväiset olivat koskettavat. Urho sai osakseen paljon myötätuntoa.
   Sitten tulivat toiset ajat. Hyväksikäyttäjät kävivät kimppuun, ilman sääliä tai myötätuntoa. Sylvikään ei ollut enää varoittamassa, väsynyt presidentti joutui tekemään omat arvionsa ilman sivummalta tarkkailevaa tarkkanäköistä Sylviä.

   Aino Suhola päättää kirjansa samaan tyyliin kuin sen aloittikin, lähes proosarunona. Alun ja lopun välillä Luja ja urhoollinen sydän on suunnilleen kuin "normaali" elämäkerta, mutta silloinkin empatia on läsnä harvinaisella tavalla. Sylvi eli rankankin elämän, mutta ei juuri valittanut, joten Suholakaan ei sitä kirjassa Sylvin puolesta tee. Kirja kulkee välillä surumielisenä, mutta ei pessimistisenä. Kirja on osoitus siitä, kuinka äly ja tunteet voivat löytyä samasta ihmisestä, vieläpä suuressa määrin kumpikin. Suholaa etevämpää Sylvi Kekkosen luonteenlaadun kuvaajaa tämän muistelmateoksen kirjoittajaksi olisi vaikea löytää.

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

30.12.
Kuukauden Uusinnat
Pasi Falk: Lottomiljonäärit

Moni on haaveillut suuresta lottovoitosta, jokunen on sellaisen saanut. Mitä siitä on voittajille seurannut?


Miska Rantanen: Lepakkoluola

Mikä yhdistää kahta legendaa, Liekkihotellia ja Radio Cityä? No, tietysti legendaarinen Lepakko. Aikoinaan niiden seinien sisällä sattui ja tapahtui.