Kuukauden Keskustalainen

Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Keskustalainen

Alkaa taas vuosi olla lopuillaan, joten ennen kuin mennään kirjaesittelyihin, ehkä tässä kohden on paikallaan miettiä ensi vuotta muutaman rivin verran.

   Tarkkaa listaa useamman kuukauden päähän on mahdotonta laatia. Kun esim. vuosi sitten hahmotteli tämän kuluvan vuoden alkupuoliskoa, puolet valinnoista jäivät paikoilleen, muutama lykkääntyi syksyn puolelle ja vielä muutama jäi tuonnemmas. Joten vaikka alustava lista koko ensi vuodesta onkin tullut tehtyä, onhan se selvä, että lista muuttuu vielä useaan otteeseen, enkä lähde tässä kohden availemaan tulevan vuoden valintoja kokonaisuutena.
   Mutta muutaman poiminnan voi kyllä tehdä. Jokunen teos on nimittäin pultattu kiinni, merkkipäivien ym. vuoksi. Joten niistä muutama kommentti.

   Ensimmäinen etappi on luonnollisesti huhtikuu, silloin kun ovat ne kuntavaalit. Perinteisen Keskusta-mainonnan lisäksi olen pitänyt tapana vaalien aikaan tarkastella poliittista kenttää vähän laajemminkin. Tällä kertaa vertailevaa kirjallisuutta edustaa Eva Backin teos Aatteet puntarissa, jossa siis katsotaan, mistä eri puolueiden aatesuuntauksissa on kysymys.

   Syksyllä tuli aloitettua eri taidesuuntauksia esittelevä lyhyt sarja. Aivan yhteiskunnallisten aihepiirien ydinaluetta taideaiheet eivät yleisesti edusta - tosin yhteiskunnallisia kirjailijoita on jonkin verran - joten kauempana tulevaisuudessa tämä aihealue jää tältä sivustolta. Sitä ennen niputan muutaman merkittävän taiteilijan tulevana vuonna käsiteltäväksi, keskitytään tämä puolentoista vuoden periodi tähän alueeseen, ja ensi vuoden jälkeen on sitten aika etsiä taas jokin muu teema.
   Toukokuussa tulee kirjailijanakin tunnetun yhteiskunnallisen vaikuttajan Minna Canthin poismenosta kuluneeksi 120 vuotta. Itseoikeutettu valinta Kuukauden Vaihtoehdoksi on tuolloin Minna Maijalan teos Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth.
   Syyskuussa muistelemme tunnetuinta hämeenlinnalaissyntyistä säveltäjää. Jean Sibeliuksen kuolemasta tulee tuolloin 60 vuotta täyteen, joten syyskuun Vaihtoehto on Vesa Sirénin Kohtalona Sibelius. Kyllä, olisihan säveltäjän 150-vuotissyntymäpäiviäkin voinut muistella pari vuotta sitten, mutta käydään tämäkin aihe tässä tämän jakson aikana, ja soitetaan se Finlandia vähän lähempänä Suomen tasavallan satavuotispäivää.
   Joulukuussa on aika käväistä vielä kerran teatterin maailmassa. Tuolloin tulee täyteen 160 vuotta Hämeenlinnan naapuripitäjän Janakkalan tunnetuimman näyttelijän Ida Aalbergin syntymästä. Joten joulukuun Vaihtoehto on Ritva Heikkilän teos Ida Aalberg, näyttelijä Jumalan armosta.
   Vuoden 2018 helmikuun alussa tulee sitten kuluneeksi 120 vuotta arkkitehti Alvar Aallon syntymästä. Tuolloin ovat kuitenkin esittelyssä presidentinvaalien pääehdokkaat, vaalien ajan yli, joten luontevinta on ottaa Alvari lu(u)pin alle ennakkoon. Eli niputan myös tämän merkkihenkilön ensi vuoden taiteilijoihin. Göran Schildin teos Alvar Aalto tulee esittelyyn jossain vaiheessa loppuvuonna.
   Otetaan merkkipäivien muistamisen lisäksi vielä pari muutakin taiteiden edustajaa. Myös Toivo Kuula on muistamisen arvoinen suurmies, josta on kirjoitettu noteeraamisen arvoinen elämäkerta, joten ensi vuoden aikana esittelyssä tulee olemaan Juhani Koiviston järkälemäinen teos Tuijotin tulehen kauan - Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. Ja koska vuodenvaihteen aikoihin kuuluu elimellisenä osana myös tietyntyyppinen konsertointi, aikaistetaan tämän sivuston ensi vuoden aloitusta tämän vuoden puolelle. Kun nyt on taiteilijajakso menossa, seuraava Uuden Vuoden Extra tulee olemaan Anu Konttisen kirja Panulan luokka, eli muistellaan, millaisia oppilaita kapellimestari Jorma Panula koulutti jaksolla 1973-1993.
   Ja kyllähän näitä teoksia tulevaisuudessakin pitäisi jonkin verran tarkastella - sen verran kuin aiheella on "luonnollista painoarvoa". Mainittakoon esim. että nyt tuli vihdoin tunnetusta hämeenlinnalaiskirjailijasta Larin-Kyöstistä kunnollinen elämäkerta kun Juhani Niemi julkaisi teoksen Larin-Kyösti - kansanlaulaja ja kosmopoliitti. Luultavasti teoksen esittely menee vuoden 2018 puolelle.

   Elokuussa 1947 aloittivat ensimmäiset innokkaat opiskelun Alkio-opistossa. Koskapa Lasse Kankaan toimesta on viimein saatu pätevä historiankirjoitus opistosta aikaiseksi, elokuun Kuukauden Keskustalainen on sitten Kankaan teos Aatteita ja tietoa opintielle.

   Marraskuussa tulee viisitoista vuotta siitä, kun näiden esittelyjen väsääminen tuli aloitettua, ja laskelmien mukaan sinne ajoittuu myös esittely numero 250. Ehkäpä tuossa kohden voisi noteerata lukijoiden mielenkiinnon eli tarkastella menneiden tiivistelmien klikkausmääriä.
   Keskustalaisista selvä kärkikaksikko on tähän mennessä ollut Tamara Lundin Lohikäärmeen pahvikulissit sekä Maarit Tyrkön Tyttö ja nauhuri. Tamaran elämäntarina tuli kerrottua kerralla, joten marraskuun Keskustalainen tullee olemaan Maaritin Presidentti ja toimittaja.
   Vaihtoehdoissa erottuu nelikko, jossa ovat Niina-Matilda Juholan/ Kuusiston kirjat Johdatuksessa ja Näkijä, Seppo Konttisen Suora lähetys sekä Peter Englundin Kuningatar Kristiina. Ehkäpä tuossa kohden voisi palata Ruotsin vallan aikaan, ja vaikkapa saman tien Kristiinan aikaa edeltäneelle vuosisadalle 1500-luvulle. Onhan C.J. Cardbergin Turun linnan kolme Katariinaa jo melko lailla klassikon asemassa - 1980-luvulla julkaistusta teoksesta otettiin vuonna 2009 jo seitsemäs painos - joten kyllähän se muutenkin olisi syytä huomioida. Nuo kolme Katariinaahan ovat Ruotsin kuninkaiden (Erik XIV ja Juhana III) puolisot sekä jälkimmäisen hallitsijan jalkavaimo.

   Muitakin aiheita on, jotka olisi syytä noteerata. Yksi niistä on pakolaistilanne. Ei ehkä kannata toistella niitä samoja juttuja, joita mediassa jatkuvasti jauhetaan, joten yritetään syventää aihetta tarkastelemalla sitä totutusta poikkeavista näkökulmista. Annu Kekäläisen teos Leiri kertoo, millaista on pakolaisleireillä, sekä siitä, miten pakolaiset sieltä pyrkivät eteenpäin. Andrea Di Nicolan kirjassa Kuoleman matkatoimisto puolestaan puhuvat ihmissalakuljettajat.
   Toinen tapetilla pitkään ollut aihe on TTIP-sopimusneuvottelujen eteneminen. Kun Jaana Kiven juuri ilmestynyt Bryssel myyty aikanaan on myynnillisen elinkaaren loppupuolella, täytyy vilkaista, mitä kirjasta löytyy. Oikein muuta ei ole Suomessa aiheesta julkaistu, joten sisältöä vielä tuntemattakin, käytännössä kyseinen teos täytynee joka tapuksessa jossain muodossa tällä sivustolla käsitellä.
   Puheenjohtajamme Juha Sipilä perusti työryhmän eriarvoistumisen ehkäisemiseksi. Projektia vetää sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari, joka on pitkään puhunut aiheesta. Käydään jossain vaiheessa läpi Saaren teos Huono-osaiset - elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla.

   Enempiä ei kannata tässä vaiheessa hahmotella. Varsinkaan, kun ensi vuodesta näyttää tulevan harvinaisen mielenkiintoinen. Saa nähdä, mitä se vaikuttaa sivuston kirjavalintoihin.

   Sitten kirjallisuudesta vähän toisiin kuvioihin. Näillä sivuilla on sen verran liikennettä myös muiden kuin peruskepujen toimesta, eli mukana on jonkin verran myös liikkuvia äänestäjiä, joita muut puolueemme sivut eivät ehkä tavoita. Tämä seuraava on ensisijaisesti heille.

   Hyvä lukija, älä nyt säikähdä, mutta oletko koskaan harkinnut lähtemistä Suomen Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi?
   Jos olet kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, Sinulla on mahdollisesti jokin visio siitä, millä tavalla kotikuntasi asioita olisi suotavaa hoitaa tulevaisuudessa. Kuntavaaleista saat mahdollisuuden päästä itse vaikuttamaan. Vaikka et tulisikaan valituksi valtuustoon, voit päästä vaikuttamaan muuten, esim. lautakuntapaikkoja on jaossa kohtalainen määrä.
   Ehdokkuus ei edellytä puolueeseen liittymistä. Puolueellamme on ollut lukuisia ehdokkaita, jotka ovat olleet ehdolla useammankin kerran ilman että olisivat missään vaiheessa ottaneet jäsenyyttä. Ainahan sitä luonnollisesti kysytään, haluaako ehdokas puolueeseen liittyä siinä samalla, mutta emme me painostaa halua.
   Jos haluat keskustella ehdokkuudesta, mutta et ole varma, onko se juuri Sinun juttusi, ei mitään pelkoa. Siinä vaiheessa, ja vasta siinä vaiheessa, kun allekirjoitus löytyy lomakkeesta, homma on sitova. Kysyä voi sitä ennen aivan vapaasti, keskustelut eivät automaattisesti sido näihin kuvioihin.
   Ja mikäli tuntuu epävarmalta, onko Sinulla riittäviä kykyjä, se on aivan tarpeetonta jännittämistä. Se, mikä ratkaisee, on motivaatio. Puolueemme järjestää luonnollisesti ehdokaskoulutusta, joten osaamisesta mikään ei tule jäämään kiinni, ei ehdokkaan ominaisuudessa eikä valtuustossa työskentelyn osalta. Mikäli olet kiinnostunut politiikasta, kuntavaalit ovat erinomainen väylä tutustua aihepiiriin.
   Jos et itse ole lähdössä ehdokkaaksi, mutta tiedät jonkun, jonka sisällä näyttäisi piileskelevän pieni kepulainen, voit antaa meille vinkin. Ja jos aihe kiinnostaa muuten, mutta olet edelleen epävarma ehdokkuudesta, voit tutustua toimintaan myös liittymällä jonkun ehdokkaan tukiryhmään - siinä kun tekee vaalityötä ehdokkaan kanssa, kyllä näkee, mistä vaaleissa on kysymys. Jos sitten seuraavalla kerralla itse ehdokkaaksi...
   Jos aihe alkaa kiinnostaa, voit ottaa yhteyttä esim. oman kuntasi keskustalaisiin, oman piirisi piiritoimistoon, tai puoluetoimistoon järjestöpäällikkö Pekka Reposeen. Yhteystiedot löytyvät sivustolta, lisäksi meillä on myös lomake, jolla voit antaa yhteystietosi ja pyytää yhteydenottoa. Alla linkki sivulle, jolta löytyy vaaliasiaa ja alareunasta tuo lomake.

Vaalisivu     
   
   Noo, se siitä. Otetaan tähän ennen Kuukauden Keskustalaista vielä yksi linkki. Kun nyt vuosi 2016, eli Maalaisliitto-Keskustan 110-vuotisjuhlavuosi, alkaa olla lopuillaan, muistellaan vielä heitä, jotka puoluettamme ovat luotsanneet viimeisten viidenkymmenen vuoden ajan. Alla linkki videoon, jonka pohja on vuoden 2009 europarlamenttivaalien tiimoilta tehty Urhous-remix, joku aktiivinen Kepuli näyttää tehneen esitykseen uuden kuvaston. Videosta löytyvät siis puheenjohtajamme vuodesta 1964 lähtien - ja esiintyypä siellä myös eräs muu puolueestamme tuttu merkkihenkilö.  
   Vilkaiskaapa!

Puheenjohtajat     
   
-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Kuukauden Keskustalainen
Pia Maria Montonen: Valtakunnan miniä
WSOY  2014
257 sivua


Brita Kekkonen (1927 - 2013), Karl-August Fagerholmin tytär ja Urho Kekkosen miniä, oli henkilö, jolta odotettiin muistelmia suurella mielenkiinnolla. Myös Britalle oli tärkeää saada muistelmansa valmiiksi ja julkaistua. Mutta vaikeaa se, syystä tai toisesta, oli.
   Yli kymmenen vuoden aikana ja usean kirjoittajan toimesta muistelmia yritettiin. Mutta koskaan Brita ei itseään tekstistä tunnistanut. Esim. Otavan aikoinaan lupailema Riitta Korhosen kirjoittama Minä, Brita - Brita Kekkosen elämä ei koskaan ilmestynyt, vaikka esim. Wikipediassa teos virheellisesti mainitaan. Lopulta Brita alkoi itse hahmotella asioita paperille.
   Pia Maria Montonen, ekonomi, taidehistorioitsija ja vapaa kirjoittaja, aloitti yhteistyön Britan kanssa. Hän alkoi kerätä ja muokata materiaalia, ja sai vähän ennen Britan poismenoa yritelmän siihen vaiheeseen, että lopulta, postuumisti, oli mahdollista julkaista Brita Kekkosen muistelmateos Valtakunnan miniä.

   Suomenruotsalaisen työväenliikkeen lehti Arbetarbladet oli alkanut ilmestyä vuonna 1919. Nuori parturi Karl-August Fagerholm ryhtyi toimittajaksi ja alkoi kirjoittaa lehteen työväenliikkeen nuoriso-osaston  kokousselostuksia.
   Muutenkin nuoriso-osastovuodet olivat merkittäviä. Sieltä Karl-August löysi nuoren tytön, veturinkuljettajan tyttären Judith Jormalan, jonka kanssa hän vuonna 1926 avioitui.

   Oli lauantai, heinäkuun 30. päivä vuonna 1927, kun Judith saatteli Karl-Augustia Helsingin rautatieasemalle. Tämä oli menossa Kemiönsaaren Taalintehtaalle puhumaan sosialidemokraattien tilaisuuteen. Judith oli tuolloin raskaana, mutta koska laskettuun aikaan oli vielä viikkoja, Karl-August oli huolettomana lähdössä.
   Kuitenkin, hetki Karl-Augustin lähdön jälkeen Judithin oli suunnattava suoraan Eiran Ensi-Sairaalaan. Brita syntyi vielä samana päivänä. Kun Karl-August palasi maanantaina, hän sai kuulla appivanhemmiltaan, että hänellä oli tytär.

   Arbetarbladetin päätoimittajaksi edenneestä K.-A. Fagerholmista tuli kansanedustaja vuonna 1930 ja vuonna 1937 Cajanderin kolmannen hallituksen sosiaaliministeri.  Nelihenkiseksi kasvanut perhe muutti seuraavana vuonna Vallilasta pienestä kahden huoneen ja keittiön omistusasunnostaan vuokralle Taka-Töölöön.
   Brita, joka piti Vallilan taloa yhtenä Helsingin kauneimmista, piti uutta osoitetta kaikkein rumimpana paikkana koko Töölössä. Halpa talo, jonka ympärilläkin oli huomattavasti kauniimpia taloja.
   Alussa Fagerholmin lapsia katsottiin pitkään. Sitten K.-A.  kutsui pihapiirin lapset kotiinsa ja kertoi näille, että vaikka Fagerholmit olivatkin ruotsinkielisiä, kyllä he puhuivat myöskin suomea, joten ruotsinkielisyyden ei pitäisi estää muita leikkimästä perheen lasten kanssa. Muut lapset näyttivät hämmentyneiltä ja kertoivat, että olivat luulleet Fagerhomeja juutalaisiksi. Brita tunsikin 1930-luvulla Helsingin ilmapiirin olleen selvästi natsihenkinen.

   30.11.1939 alkoi talvisota. K.-A. lähti valtioneuvostoon luvaten soittaa myöhemmin. Puhelu tulikin pian. K.-A. kehotti Judithia pakkaamaan nopeasti, sillä pian tulisi auto, joka veisi perheen Hämeenlinnan Kaupunginhotelliin, mistä oli varattu huone.
   Seuraavana aamuna K.-A. soitti hotelliin. Judith, joka oli kovasti odottanut saavansa tietää tapahtumien kulusta, oli kuin kysymysmerkki, kun K.-A. kysyi ensimmäiseksi, miten keitetään teetä. Sitten tämä kertoi, että perheelle oli löytynyt paikka Hämeenlinnan pohjoispuolelta Hattulasta, Inkalan kartanosta.
   Säät olivat mainiot, perhe hiihteli paljon, eikä tiennyt sodasta mitään. Mutta aivan talvisodan lopulla K.-A. soitti sanoen tilanteen olevan niin epävarma, että perhe sai lähteä Tukholmaan. Sieltä palattiin kotiin välirauhan aikana.
   Sitten alkoi jatkosota. Keväällä 1942 koulut suljettiin. Fagerholmien lapset Brita ja Stina lähetettiin kesän ajaksi sotalapsiksi Tanskaan. Syksyllä kouluja availtiin ja Brita jatkoi koulunkäyntiä niiden kanssa, jotka pystyivät jatkamaan koulua. Moni joutui lopettamaan ja menemään töihin.
   Keväällä 1944 pääkaupunkiseudun koulut suljettiin suurpommitusten vuoksi. Brita siirtyi kouluun Asikkalan Vääksyyn, nuorempi Stina alempien luokkien mukana Siuntioon.

   Keväällä 1946 Brita kirjoitti ylioppilaaksi. Kirjoitusten jälkeen piti keksiä, mitä sen jälkeen. Mitään ei tullut heti mieleen, lähiajat kuluivat pelkkään hengailuun.
   Sitten K.-A. keksi, että Brita lähtisi Ranskaan. K.-A´n unelma oli ollut, että Brita oppisi ranskaa ja oli jo pidempään yrittänyt suunnata tyttärensä kiinnostusta ranskalaista kirjallisuutta kohti. Ranskan suurlähettiläs myönsi Britalle stipendin Ranskassa opiskelua varten ja syksyllä Brita muutti Pariisiin.
   Keväällä 1948 Pariisiin saapui kansanedustaja Urho Kekkosen poika Taneli. Brita ja Taneli törmäsivät ja päättivät tavata uudelleenkin.
   Nuoret tapasivat muutaman kerran. He tekivät pitkiä kävelylenkkejä kaupungilla ja kävivät museoissa. Heillä oli myös jonkin sortin kilpailuasetelma - kun Britan piti näyttää olevansa Tanelia vahvempi ja voitti tämän kädenväännössä (mikä oli Tanelin itsetunnolle järkytys), Tanelin piti vuorostaan näyttää Britalle ja käveli sillan yli käsillään.
   Sitten Taneli matkusti Grenobleen ja Brita palasi Suomeen.

   Kotiin palattuaan Brita aloitti Helsingin yliopistossa ranskan kieli pääaineenaan. Kotona asiaa pidettiin itsestään selvänä. Siihen aikaan ei ollut sisäänpääsykokeita, yliopistolle vain ilmoittauduttiin ja aloitettiin opiskelu.
   Brita teki kaksi laudaturtutkielmaa, Franqois Rabelais´n diminutiivin käytöstä ja Jean Giraudoux´n romaaneista. Brita ei voinut käsittää, miksi professori Veikko Väänänen oli antanut hänelle niin pöljän aiheen - eihän Rabelais edes käyttänyt diminutiiveja. Professori Rafael Koskimies puolestaan totesi toisesta Britan työstä, että tutkielma varmaankin oli pätevä, mutta ranskaa taitamattomana professori ei oikein ymmärtänyt tekstiä, kaikki sitaatit kun olivat ranskaksi.

   Eräänä päivänä Taneli poikkesi Fagerholmeilla. Kun hän oli soittanut ovikelloa, oven avasi Brita, joka oli päässyt eroon kaikista Pariisissa kertyneistä liikakiloista. Taneli oli pudottaa silmänsä ja kiljaisi "Herrajumala, että sinä olet kaunis!"
   Tuon kohtaamisen jälkeen Brita ja Taneli alkoivat viihtyä keskenään. Brita ei oikeastaan osaa sanoa, miksi. Jotain vain tapahtui.
   Nuoret kävivät elokuvissa ja kahviloissa. Heillä ei koskaan oikein ollut rahaa eikä paikkaa, missä olla, joten he olivat useimmiten Primulan kahvilassa Viiskulmassa. Taneli joi kahvia ja Brita söi jäätelöä.

   Taneli opiskeli valtiotieteitä, vaikka Urho olisi halunnut hänestä juristin kuten Matista. Mutta Urho oli antanut periksi, koska Tanelin vastustus oli ollut sen verran kovaa.
   Tanelia kiinnostivat eniten humanistiset aineet, mutta hän teki kompromissin ja alkoi lukea valtiotieteitä, filosofiaa ja sosiologiaa.
   Taneli viimeisteli laudaturtyönsä Lontoossa 1950 ja valmistui seuraavana vuonna valtiotieteen kandidaatiksi. Asepalveluksen hän suoritti heti valmistumisensa jälkeen Santahaminassa. Sitten hän aloitti työt ulkoasiainministeriössä.

   Luonteeltaan nuoret olivat hyvin erilaiset. Brita oli vahva, iloinen ja ulospäinsuuntautunut, kaiken keskipiste missä tahansa. Taneli taas oli ujo, älykäs, hiljainen ja omiin oloihinsa vetäytyvä. Kotielämä Fagerholmeilla oli vilkasta, yhteisöllistä - ja äänekästä. Kekkosilla puolestaan vetäydyttiin omiin oloihin, luettiin ja kirjoitettiin, eikä yhteistä perhe-elämää ollut kuin silloin kun syötiin yhdessä.
   Britaa pelotti ajatus, että hän olisi vielä 25-vuotiaana naimaton - tuolloin tuon ikäistä sinkkutyttöä nimitettiin vanhaksipiiaksi, mistä nimityksestä Brita ei olisi ilahtunut. Eikä hän todellakaan ilahtunut Tanelin jahkailusta.
   Lopulta Brita meni ja haki maistraatista kuulutuspaperit. Hän yritti saada Tanelilta allekirjoituksen. Tämä vain sanoi, ettei kirjoita. Joten Brita kirjoitti molempien nimet, Tanelin seuratessa vierestä. Tanelin ainoa kommentti oli "No, hyvinhän sinä sen osasit kirjoittaa."
    Naimisiin Brita ja Taneli menivät 12.7.1952. Ajattelivat, että kun heidät vihitään Helsingin olympialaisten aikana, siitä ei tule uutista.
   Paikalla olivat hääparin lisäksi ainoastaan Britan sisar kihlattunsa kanssa ja Tanelin kaksoisveli Matti. Maistraatin seremonian jälkeen mentiin Fagerholmeille.
   K.-A. oli soittanut edellisenä päivänä Urholle kutsuakseen Kekkoset heille šampanjalle. Urho oli kysynyt miksi, ja K.-A. oli vastannut, että nuoret menevät naimisiin. Mihin Urho: "Ai, ei Taneli ole maininnut mitään." Tyypillistä Tanelia.
   
   Elämä jatkui kuten ennenkin. Taneli asui vanhempiensa luona ja Brita omien vanhempiensa. Vaikka Tanelilla oli jo työpaikka, Brita opiskeli vielä. Koska Taneli työskenteli ulkoasiainministeriössä, oli selvää, että ennemmin tai myöhemmin hän siirtyy ulkomaille. Vanhemmat vaativat, että tytär valmistuu, ennen kuin seuraa miestään minnekään. Syksyllä 1953 Taneli siirtyi Moskovaan, ilman Britaa.
   Brita kutsuikin ajanjaksoa avioliitoksi, jota ei ollut.

   28.5.1954 Brita sai filosofian kandidaatin paperit. Valmistumisensa jälkeen hän tapasi entisen koulunsa rehtorin, joka oli aikoinaan julistanut, ettei Britasta koskaan tule mitään. Kun rehtori oli kysynyt, mitä Britalle kuuluu, tämä vastasi, että hyvää, hänhän oli luokaltaan ainoa, jolla on akateeminen loppututkinto.
   Brita oli siis valmistunut. Nyt hän pääsi vihdoin matkustamaan Tanelin luokse Moskovaan.

   Brita matkusti Moskovaan elokuussa. Perillä Taneli halusi esitellä kaupunkia. Vapaa-aikana nuoripari kävi oopperassa ja baletissa. Brita osti paljon paikallisilta toreilta, jonotuksesta tuli tapa tutustua maahan - itse asiassa, Brita seisoi jonossa usein vain siksi että se oli niin hauskaa.
   Tanelia ei saanut mihinkään muuhun kauppaan kuin musiikkiliikkeeseen. Myös Brita innostui musiikista. Yhdessä he ryhtyivät keräämään mm. kaikkia Beethovenin sinfonioita.

   Diplomaattielämä Moskovassa 1950-luvulla poikkesi varsin paljon sen ajan muusta diplomaattielämästä. Kaupungin lähetystöissä elettiin hyvin piessä piirissä. Ulkomaalaiset tapasivat toisiaan toistensa luona. Neuvostoliiton nomenklatuuran kanssa ei juuri oltu tekemisissä virallisten tehtävien ulkopuolella. Toisaalta aika oli vielä diplomatian kulta-aikaa, ja Moskovassa palvelivat monet 1900-luvun legendaariset hahmot, kuten Yhdysvaltojen suurlähettiläs Charles E. Bohlen ja Ranskan suurlähettiläs Louis Joxe. Joxe oli otettu siitä, että Brita oli tehnyt lopputyönsä Giraudoux´sta.
   Kekkoset nauttivat kollegoidensa ystävyydestä, sillä vaikka Taneli oli vielä iältään nuori ja lähetystöavustajana hierarkiassa suhteellisen alhaalla, Moskovassa heidät kutsuttiin mukaan jopa suurlähettiläiden isännöimille päivällisille. Kielitaitoiset Kekkoset olivat odotettuja vieraita. Pariskuntana he solmivat Moskovassa monia tulevaisuuden kannalta tärkeitä kontakteja. Tuon suljetun piirin ulkopuolisina, ainoina ja tärkeinä ystävinä heillä oli tietotoimisto Reutersin kirjeenvaihtaja John Rettie ja tämän suomalaissyntyinen vaimo Molli.

   Taneli kävi ajoittain Suomessa ja kotonaan. Matkan jälkeen hän oli aina hyvin ärtynyt, ja siinä meni aikaa, ennen kuin hän jälleen löysi itsensä. Hänellä oli aina riitaa äitinsä kanssa, ja Moskovaan palattuaan hän kirjoitti tälle anteeksipyyteleviä kirjeitä.
   Kekkosten perheessä kirjoitettiin usein. Myös Tanelin ja Sylvin kirjeenvaihtoa on paljon. Niissä kirjeissä Britasta ei puhuta pitkään aikaan lainkaan, Nigro-koiran hoitamisesta sen sijaan enemmänkin. Taneli mainitsee Britan ensimmäisen kerran 12.4.1955 päivätyssä kirjeessä äidilleen: Brita ja Nigro tulevat yhdessä Suomeen jäädäkseen sinne joksikin aikaa.
   Keväällä 1955 Brita oli raskaana. Toukokuussa hän matkusti kotiin Helsinkiin ja sai keskenmenon. Ensimmäisen monista.

   Loppukesällä Brita ja Nigro olivat jälleen Moskovassa. Britan ja Tanelin kesälomasta ei ollut tullut mitään, asia, joka toistui jokaisessa asemapaikassa. Taneli oli luonnostaan työmyyrä, ja häntä myös hyödynnettiin, Britan mukaan jopa käytettiin hyväksi. Vuosien varrella lauseesta "Matkastamme ei taaskaan tullut mitään, tyypillistä!" tuli hyvin tuttu.

   Moskovassa Brita tapasi henkilön, josta sittemmin tuli hänen hyvä ystävänsä. Näyttelijä Tarmo Manni, joka oli hyvin kiinnostunut kaikesta venäläisestä, oli saapunut kaupunkiin nuorena stipendiaattina. Brita kirjoitti kotiin, että Mannin persoonallisuus paranee, kun tämän oppii tuntemaan - silloin tämä muuttui jopa hauskaksi.
   Jossain vaiheessa Manni joutui sairaalaan sappirakon vuoksi, ja Brita lähti Mollin kanssa tätä tervehtimään, Molli kun puhui Britaa paremmin venäjää. Mutta sairaalassa vieraita odotti tyhjä vuode. Tytöt säikähtivät.
   No, pianhan se Manni sitten löytyi. Istuskelemasta viereisessä huoneessa majailleen meksikolaisen taidemaalarin Diego Riveran vuoteen reunalla. Molemmat puhuivat täyttä päätä, eikä kumpikaan ymmärtänyt, mitä toinen sanoi - Manni puhui suomea ja Rivera espanjaa. Ja enimmäkseen taitelijat elehtivät vilkkaasti.
   Tytöt katselivat miekkosia hetken. Ja sitten veivät Mannin takaisin omaan huoneeseen.

   Syyskuussa 1955 presidentti J.K.Paasikivi kutsuttiin ensimmäiselle viralliselle vierailulleen Moskovaan. Hän otti pääministeri Urho Kekkosen mukaansa hoitamaan neuvotteluja - mikä oli varsin epätavallista.
   Vierailun aikana tuli tiedote, että Porkkalan vuokra-alue palautettaisiin Suomelle vuoden 1956 tammikuussa, reilusti ennen vuokra-ajan päättymistä. Tanelille tuli kiire, sekä suurlähettiläs että lähetystöneuvos saapuisivat lähetystöön vain kaksi päivää ennen presidenttiä ja pääministeriä. Brita ei ollut uskoa todeksi, mutta kaikki järjestelyt jäivät lähetystöavustajan eli Tanelin varaan.
   Taneli hoiti homman. Ja näytti ulospäin täysin rauhalliselta. Mutta oli oikeasti aivan loppu. Hän sai mahalaukun limakalvon tulehduksen ja vatsahaavan. Ja vatsa sitten vaivasikin koko Tanelin loppuelämän ajan.

   Tammikuussa 1956 Taneli siirrettiin lähetystöavustajaksi Tukholmaan. Länsinaapuriin tulo oli vähän kuin kotiin olisi tullut, varsinkin Moskovan jälkeen. Suomen ja Ruotsin suhteet olivat vilkkaat. Tukholmassa oli hyvä tiimi. Parhaat ystävät olivat Ilkka ja Eeva Pastinen sekä Heikki ja Marianne Hannikainen, joiden kanssa Taneli ja Brita kohtasivat myöhemminkin monta kertaa maailmalla.

   Keväällä 1957 Brita ja Taneli ennättivät tehdä lomamatkan, huristelivat Saksan kautta Ranskaan. Sen kerran kun onnistuivat pääsemään lomamatkalle, itse lomamatka ei täysin onnistunut.
   Menosuunnassa ei erityisiä tapahtunut, mutta paluumatka oli kaamea. Taneli pysähtyi Hampurissa jonkin hotellin eteen ja pyysi Britaa hoitamaan majoituksen yöksi. Tanelihan ei koskaan hoitanut mitään, hän jätti käytännön järjestelyt aina Britalle.
   No, Brita meni sisään. Ja heti alkoi tuntua siltä, että nyt kaikki ei ole niin kuin pitäisi.
   Brita nousi kapeita rappuja olemattomaan aulaan. Aulassa hän kysyi vapaita huoneita. Vastakysymys kuului "Kuinka moneksi tunniksi?"
   Brita kääntyi kannoillaan ja kipitti ulos. Autossa hän kysyi Tanelilla, mihin tämä oli heidät tuonut. Ei Tanelilla siitä mitään käsitystä ollut, mutta seuraavassa kadunkulmassa asia selvisi: nuoripari oli osunut Reeperbahniin.
   Kun matka sitten aidossa hienostohotellissa vietetyn yön jälkeen jatkui ja matkalaisten järkytys oli ehtinyt laantua, raskaana ollut Brita sai valtavan verenvuodon. Kun hän ei muuta keksinyt, hän osti matkan varrelta suuren kasan pyyhkeitä. Ja saapui aikanaan Tukholmaan verta vuotaen.
   Koska lapsi oli synnytettävä keisarileikkauksella, Brita lähetettiin seuraavalla koneella Suomeen. Jostain syystä Ruotsissa ei sitä leikkausta uskallettu tehdä. Urhosta oli edellisenä vuonna tullut Suomen presidentti, ja tuleva lapsi olisi presidentin lapsenlapsi.
   Kun Brita ja Taneli saapuivat lentokentälle, Taneliin iski raju sappikivikohtaus. Kekkoset sitten makailivat lentokentän odotushuoneessa ja ohikulkijat antoivat kommentteja humalaisista suomalaisista - sattui olemaan vapunaika.
   No, aikanaan pääsivät Suomeen. K.-A. oli johtajana Alkossa, joten Judith tuli vastaan Alkon autolla.
   Useiden keskenmenojen jälkeen Britan ja Tanelin ensimmäinen lapsi, Timo Kaleva Kekkonen, syntyi Helsingissä 3.5.1957.
   
   Timon syntymän jälkeen vanhemmat jäivät kahdeksi vuodeksi Suomeen. 1.5.1959 Taneli nimitettiin 2. lähetystösihteeriksi Roomaan. Urho kirjoitti päiväkirjaansa: "Taneli oli kuullut, että hänet siirretään keväällä Roomaan. Pojan riemulla ei ole rajoja."
   Odotukset olivat kovat ja Rooma kaupunkina myös vastasi odotuksia. Brita oli opiskellut taidehistoriaa ja oli tavallaan päässyt sen keskipisteeseen.
   Uutta entiseen oli myös se, että Timon synnyttyä Brita oli kirjeenvaihdossa myös Sylvin kanssa. Brita kirjoitti perheestään, miehestään ja lapsestaan.
   Selkeä miinuspuoli oli pieni kahden miehen kanslia. Suurlähettiläs Asko Ivalo oli Britan mielestä kypsä lepokotiin. Ivalon kommunikointi Tanelin kanssa rajoittui pääosin siihen kun suurlähettiläs kerran päivässä toi lehtiä ja totesi "Tässä olisi vähän painotuotetta".
   Taneli oli usein sairas, koko elämänsä ajan. Roomassa oli erityisen ikävää kesäisin, koska silloin oli kuumuuden takia asuttava alituisessa läpivedossa. Ja Roomassa sairauksia pahensi vielä se, ettei Tanelilla ollut työpaikallaan mielekästä tekemistä.
   Sylvi kävi Roomassa monesti tapaamassa poikansa perhettä. Tosin oikeastaan hän tapasi lähinnä Britan ja Timon. Taneli pyrki aina järjestämään itselleen työmatkan äitinsä vierailun ajaksi.

   Erään kerran kun Brita ja Taneli olivat tulossa jonkin lähetystön juhlista, Taneli aloitti riidan. Ja alkoi ajaa väärällä puolella katua.
   Brita määräsi Tanelia pysäyttämään auton. Ja potkaisi tätä. Ja jotenkin kengän piikkikorko osui Tanelia silmään. Taneli huusi kuin kuin hullu, juoksi ulos autosta ja jäi makaamaan konepellille.
   Poliisit saapuivat ja Taneli vietiin sairaalaan. Silmä ei ollut vahingoittunut, ainoastaan luomi. Taneli selvisi tikeillä.
   Brita vietiin poliisiasemalle todistajaksi. Raporttiin poliisi kirjoitti Tanelin olleen humalassa. Brita kieltäytyi allekirjoittamasta mitään, mikä hänen mielestään ei ollut totta. Sitten hän muisti, että diplomaateilta ei allekirjoitusta voinut muutenkaan vaatia.
   Sitten poliisi ajoi Britan kotiin, suuteli kotiovella tämän kättä, ja sanoi, että sitten kun hän löytää itselleen vaimon, hän toivoisi, että vaimo olisi samanlainen kuin Brita. Brita vastasi poliisin kertoman olleen ehkä hienoin kohteliaisuus, minkä oli koskaan saanut.
   Suomessa tapahtumasta ei juuri kirjoitettu. Italiassa juttu löysi tiensä lehtiin, lehdistö mm. kyseenalaisti poliisin otteet diplomaatteja kohtaan. Britanniassa tapahtuma nousi esille enemmän, presidentti Kekkonen kun oli siellä juuri silloin valtiovierailulla. Tanelikaan ei tapauksesta suuttunut, Britan mukaan he olivat, jos mahdollista, entistä rakastuneempia.

   1.7.1961 Tanelista tuli 1. lähetystösihteeri Suomen YK-edustustoon New Yorkissa. Loka-marraskuussa Presidenttipari teki virallisen vierailun Yhdysvaltoihin ja Urho puhui YK´n yleiskokouksessa. Tuo ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta Tanelin uran aikana, kun Urho tuli hänen asemapaikkaansa, mutta se oli ainoa kerta, jolloin presidentin viralliseen ohjelmaan sisällytettiin vierailu pojan perheen luokse.
   Washingtonissa Kennedyt isännöivät lounasta. Britan mielestä Jacqueline oli hurmaava. Kun Brita ihasteli kattauksen serviettejä, hän sai niitä Jacquelinelta puoli tusinaa. Kekkoset tapasivat myös Moskovasta tutun suurlähettilään Charles E. Bohlenin.
   Taneli ei ollut koskaan viikolla kotona, ja viikonloppuisin hän enimmäkseen nukkui. Suurlähettiläs Ralph Enckell oli yhtäkkiä päättänyt, että YK-edustuston näkökulmasta olisi kätevintä ja nopeinta asioiden hoitamista, jos Taneli kirjoittaisi kaikki raportit. Näin Tanelin työmäärä lisääntyi kohtuuttoman suureksi. Ja lomat peruutettiin useimmiten viime hetkessä.

   Brita ja Taneli palasivat Suomeen kesällä 1963. Elokuun lopulla raskaana ollut Brita joutui kolme viikkoa etuajassa Naistenklinikalle. Tea Rita syntyi 23.8.1963.
   Kekkoset asuivat pari vuotta Helsingissä, ennen kuin tuli seuraava pesti ulkomaille. Taneli työskenteli ulkoasiainministeriön jaostopäällikkönä, kunnes hänet 1.5.1965 nimitettiin suurlähettilääksi Jugoslavian Beogradiin (nyk. Belgrad).
   Suurin osa Tanelin viidestä Beograd-vuodesta meni virka-asioiden sijasta käytännön asioiden hoitamiseen, kuten uuden residenssin hankintaan. Se olisi ollut edeltäjän asia, mutta tämä oli sen laiminlyönyt.
   Pienet päivälliset pystyttiin kyllä hoitamaan residenssissä, mutta suuremmat vastaanotot piti hoitaa muualta vuokratuissa tiloissa. Esim. Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlallisuudet vietettiin hotellissa.
   Lisäksi Suomen Beogradin suurlähettiläs toimi vuodesta 1966 lähtien suurlähettiläänä myös Ateenassa Kreikassa. Tanelin - ja välillä myös Britan - oli matkustettava Kreikkaan pitkiksikin ajoiksi. Tosin, nyt kun Taneli oli suurlähettiläs, hän pystyi myös pitämään lomia.
   Timo oli ahkera koulussa. Hän kävi partiossa ja opiskeli serbokroatiaa koulupäivän jälkeen. Ja oppi kielen hyvin.
   Vuonna 1967 presidentti Kekkonen teki virallisen vierailun Yhdistyneisiin Arabitasavaltoihin, mutta kävi sitä ennen parin päivän epävirallisella vierailulla Jugoslaviassa tapaamassa presidentti Josip Broz Titoa tämän yksityisellä saarella. Kymmenvuotias Timo tulkkasi presidenttien puheet.
   Neuvottelujen venyessä muu seurue tappoi aikaa kuljeskelemalla saarella ja siemailemalla drinkkejä. Sillä seurauksella, että päivällispöydässä ainoat selvät koko joukosta olivat Urho ja Tito.
   Vierailusta muodostui legendaarinen tapahtuma ja siitä jäi ulkoasiainministeriöön eräänlainen lentävä lause. Kun tuon visiitin jälkeen vierailuja jatkettiin, oli tapana aina vierailun jälkeen sanoa, että "tämä oli ihan hyvä matka, kukaan ei sammunut päivällispöytään, ei oksentanut kravatilleen eikä yrittänyt lyödä isäntää".

   Vuonna 1970 Brita ja Taneli palasivat Suomeen. Sillä kertaa viiden vuoden ajaksi. On tärkeää, että ulkoministeriön ulkomailla olevat virkamiehet palvelevat kotimaassa säännöllisin väliajoin, jotta heidän siteensä Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan säilyvät.
   Taneli toimi ulkoasiainministeriön neuvottelevana virkamiehenä vuosina 1970-75. Sitten oli vuorossa paluu Roomaan. Rooman valitsi käytännössä Brita, joka ehdotti Urholle, että jos Roomassa suurlähettiläs vaihtuu, he menisivät sinne. Ja näin sitten kävi, Jorma Vanamo lopetti Italiassa alkuvuonna 1975.
   Milloinkaan Brita ei kertonut Tanelille tuosta väliintulosta, tämä olisi pitänyt toimintaa halpamaisena. Eikä Urhokaan asiasta juorunnut.

   Roomassa Tanelin tehtäviin kuului toimia myös Suomen Vallettan (Malta) suurlähettiläänä. Mieliinpainuvana tapahtuma Brita piti brittiarmeijan poistumista saarelta. Juhlallisuuksiin oli kutsuttu myös Libyan johtaja Muammar Gaddafi, jonka komea olemus teki Britaan vaikutuksen.
   Brita yritti päästä niin lähelle Gaddafia kuin mahdollista, mikä raivostutti Tanelin. Ei Taneli mustasukkainen ollut, tämä pelkäsi, että mahdollinen salamurhaajan luoti osuisi Gaddafin sijaan tai ohella myös Britaan.
   Kekkoset ottivat vastaan monia Roomassa asuvia suomalaisia sekä Suomesta tulevia vieraita. Ahti Karjalainen ja Uolevi Raade olivat ensimmäisiä vieraita lähetystössä. Roomassa kävi varsinkin kulttuurihenkilöitä, mm. Birger Kaipiainen, Märta Tikkanen, Kyllikki Forssell ja Tarmo Manni.
   Öljykriisin jälkimainingeissa bensiinilitra maksoi 400 liiraa, mutta silti tiet olivat täynnä autoja. Suomalaisin silmin näytti kuin ihmiset olisivat eläneet kuin viimeistä päivää. Lakkoja järjestettiin, mutta suurin osa meni huomaamatta ohi.
   Elämään kuului teatteri, kuten Kekkosilla aina. Tosin Britan mielestä teatterissa käyminen oli Roomassa haastavaa, klo 21 alkavat esitykset kun eivät oikeastaan päässeet alkuun ennen puolta kymmentä. Mikä tarkoittaa, että ne päättyivät vasta aamuyön puolella. Ja silloinhan oli viimeisessä näytöksessä jo niin väsynyt, että oli vaikea pysyä hereillä. Silti, Italiassa Britan kulttuurinnälkä kasvoi.

   Britahan oli ollut aina kiinnostunut teatterista, ja kokeilipahan itsekin joskus näyttelemistä. Britan opiskeluaikoina Helsingin yliopiston ranskan kielen lehtori ohjasi Svenska Teaterniin Molièrin näytelmän L'Écoles des femmes -esityksen. Kun Kyllikki Forssell jättäytyi pois, rooli meni kurssin parhaiten ranskaa puhuvalle opiskelijalle, Britalle.
   Brita oli kauhuissaan, hänen roolinsa ei sinänsä ollut suuri, mutta hän oli paljon lavalla, eikä hän oikeastaan osannut näytellä. Ja kun yksi näyttelijöistä hyppäsi joidenkin repliikkien yli, Brita oli aivan hukassa. Hän ei voinut muuta kuin levitellä käsiään ja pyytää toista aloittamaan alusta, muuten hän ei pysyisi mukana. Yleisöllä oli harvinaisen hauskaa.
   Svenska Teaternin kautta aikojen legendaarisin johtaja Nicken Rönngren oli aikoinaan useaan otteeseen pyydellyt Britaa teatterikouluun, mihin K.-A. oli aina pudistellut päätään. Brita sai sitten Rönngreniltä suuren ruusukimpun, jonka kortissa luki "Onneksi et koskaan ottanut minua sananmukaisesti!"
   Tanelin kommentti oli: "Minähän sanoin sinulle, ettet saa kävellä pyörähdellen, se näyttää lavalla niin hölmöltä."
   Olihan se Britan mielestä hirveä kokemus. Mutta hauska.

   Periaatteessa ajanjakson olisi pitänyt olla Britan kannalta erityisen onnellista aikaa. Käytännössä se ei ollut. Taneli alkoi olla onneton, mistä johtuen Brita koki jakson suorastaan helvetillisenä.
   Taneli ei kaivannut ystäviä. Suurlähettiläspariskunnan ei yleensäkään ole helppo löytää ystäviä, ja Tanelin erakkoluonteella se oli vielä vaikeampaa.
   Kekkoset matkustelivat aina kun oli mahdollista. Taneli oli aina vähemmän ärtynyt ja paremmalla mielellä Rooman ja kanslian ulkopuolella. Pariskunta tavallaan pakeni, tai ainakin etsi lyhyitä onnen hetkiä.

   Seuraava asemapaikka oli Puolan Varsova. Sinne lähdettiin suoraan Roomasta. Taneli aloitti Varsovan-suurlähettiläänä 1.8.1980. Samoihin aikoihin kun Gdańskin Leninin telakalla perustettiin Lech Wałesan johdolla ammattiliitto Solidaarisuus.
   Puolan talous oli tuolloin raskaasti velkaantunut, mikä johti maassa lakkoihin, levottomuuksiin ja ammattiliittojen perustamiseen. Tilanne kärjistyi ajan mittaan. Vuoden 1981 alkupuolella pääministeriksi nousi kenraali Wojciech Jaruzelski, joka julisti maahan sotatilan joulukuussa 1981.

   Marraskuussa 1980 Brita kirjoitti vanhemmilleen, että koska Puolan ruokakaupoissa ei ollut mitään ostettavaa, ihmiset ostivat kaiken minkä näkivät. Ei ollut sokeria, ei riisiä eikä voita. Noin siksi, koska kaikki hamstrasivat ja rahaa oli liikaa liikkeellä.
   Brita osti samoihin aikoihin lehtikioskista Paris Matchin. Toimittaja Jean Canin artikkeli sai hänet närkästymään. Artikkelissa kuvailtiin, kuinka venäläisiä sotilaita vilisi kaikkialla Varsovassa. Jo se seikka, että kioskista pystyi kyseisen lehden ostamaan, mitätöi ne väitteet. Ainoa miinuspuoli oli, että ruokatilanne oli niukka - diplomaattikunnan erikoiskaupasta sai kyllä lihaa, mutta pelkkä lihakin alkoi kyllästyttää.
   Varsovaan tuotiin voita yhtä paljon kuin ennen, mutta se loppui kaupoista aiempaa nopeammin. Toisin sanoen, ruokavaje johtui hillittömästä hamstrauksesta.
   Brita piti ihmeellisenä sitä, kuinka avoimesti puolalaiset puhuivat kaikesta, aivan eri tavalla kuin Jugoslaviassa, missä kaikki koko ajan halusivat Kekkosten uskovan asioiden olevan paremmin kuin ne olivat. Muutenkin Brita piti Varsovaa ihannepaikkana. Kaikki Puolasta lähtevät suurlähettiläätkin tuntuivat tekevän lähtöä hyvin vastenmielisesti.
   Jännittävääkin aika Puolassa oli. Levottomuudet lisääntyivät, huhut levisivät. Oli kuulemma venäläisiä tankkeja rajalla valmiudessa. Itse asiassa, Ruotsin suurlähettiläältä menivät siinä huhumyllyssä hermot - siinä residenssissä täytettiin kaikki kylpyammeet vedellä. Ja rouva suurlähettiläs meni kertomaan hierojalleen, ettei tämän tarvitsisi tulla seuraavalla viikolla, silloin kun on jo sota. Useimmat muut olivat sentään rauhallisempia.
   Kevättalvella 1981 kaupoissa ei ollut mitään enää aamukahdeksan jälkeen. Syksyllä alettiin vaatia maksuksi dollareita. Brita ihmetteli, miten ihmiset tulisivat siitä selviytymään.

   Joulukuussa Jaruzelski julisti maahan sotatilan. Taneli kiinnitti raportissaan huomiota siihen, että Jaruzelski ilmoitti pitävänsä puheensa sotilaana ja pääministerinä, juuri tuossa järjestyksessä. Ja pääministeri osoitti puheensa kansalaisille, veljille ja sisarille, sanaa toveri ei mainittu lainkaan. Sotatilan oli määrä olla väliaikainen, mitään lakeja ei ollut kumottu eikä järjestöjä lakkautettu. Liikkumisella kaupungissa ei ollut rajoituksia, mutta Solidaarisuuden johto oli suurimmaksi osaksi pidätetty.
   Pian panssarivaunut ilmaantuivat katukuvaan. Brita piti koomisena istumista henkilöautossa punaisissa valoissa, kun viereisellä kaistalla valojen vaihtumista odotti panssarivaunu. Ja kun tankki lähti valoista, sen nokka pomppasi aina pari metriä.
   Puolue ei halunnut kommentoida tilannetta. Venäläiset olivat sotilaskaappauksesta raivoissaan, heitä kun ei ollut informoitu. Puolan ja Neuvostoliiton suhteet olivat huonommat kuin koskaan. Myös suhteet länsivaltoihin huononivat, erityisen pahasti kolhiintuivat suhteet Yhdysvaltoihin.
   Varsovan-vuodet olivat poliittisesti kiinnostavat, joten Tanelikin piristyi. Kekkosethan olivat keskellä tapahtumia, joita koko maailma seurasi. He poistuivat maasta huhtikuussa 1984, jolloin kireys Puolan ja länsimaiden välillä alkoi jo höllentyä.

   Varsovasta Kekkkoset siirtyivät suoraan Tel Aviviin Israeliin. Britalle Israelilla oli erityistä merkitystä, maa oli tavallaan "hänen isänsä paikka". K.-A. oli aina ollut kiinnostunut Israelista ja tehnyt paljon maan eteen.

   Kun K.-A. Fagerholm 1940-luvun alkupuolella toimi sosiaaliministerinä, hän yritti estää juutalaisten luovutuksen Saksaan. Kun syksyllä 1942 kävi ilmi, että sisäministeri Horelli oli luvannut luovuttaa joukon juutalaispakolaisia saksalaisille, sosialidemokraatit nostivat hallituksessa hirmuisen äläkän. Mutta Horelli voitti hallituksen istunnossa. Niinpä K.-A. esitti pääministerille eroanomuksensa.
   Pääministeri Risto Ryti sai kuitenkin taivutettua K.-A´n jäämään hallitukseen, lupaamalla, ettei tällä ole syytä huoleen juutalaispakolaisten takia. Mutta lupausta ei pidetty, osa pakolaisista luovutettiin saksalaisille.
   K.-A. kirjoitti kirjeen sekä Ruotsin ulkoministerille että pääministerille onnistuen saamaan loput 108 juutalaista Suomesta Ruotsiin. Vuonna 1943 K.-A. vapautettiin sosiaaliministerin tehtävistä Saksan suurlähettilään vaadittua tämän eroa uhaten Saksan Suomelle toimittaman ruoka-avun katkaisemisella.
   Vuonna 1954 K.-A. oli ollut perustamassa Suomi-Israel Yhdistys ry´tä, ja hän toimi pitkään sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Suomi oli ensimmäisiä maita, jotka tunnustivat Israelin vuonna 1949, mistä kiitoksena Suomen juutalaiset seurakunnat istuttivat Israeliin metsän, Jaar Finlandian. K.-A. vieraili eduskunnan puhemiehenä Israelissa vuonna 1955.
   Brita tapasi Israelissa monia ihmisiä, jotka muistivat hänen isänsä. K.-A. Fagerholmin maineen avulla oli helppo luoda suhteita.

   Kekkoset siirtyivät Israeliin huhtikuussa, mutta jo kuukausi myöhemmin he palasivat Suomeen, K.- A´n   hautajaisiin. Judith oli kuollut alkutalvella, ja K.-A. oli ottanut vaimonsa kuoleman raskaasti.
   K.-A´n vointi heikkeni nopeasti. Hän oli soittanut keväällä Britalle ja sanonut tulevansa käymään. Brita  vastasi, että silloin siellä oli liian kuuma, ja ehdotti, että K.-A. tulisi vasta syksyllä. Siihen K.-A. totesi, että syksyllä hän on jo kuollut.
   Pari päivää ennen kuolemaansa K.-A. käveli itse sairaalaan ja ilmoitti tulleensa sinne kuolemaan. Hänen lähtönsä tapahtui neljä kuukautta vaimonsa jälkeen, 22. toukokuuta 1984.
   Vielä kuolinvuoteellaan K.-A. kantoi huolta hänelle tärkeistä asioista, juutalaisuudesta ja Israelista. Viimeisinä tunteinaan hän saneli paikalla olleelle kenraalimajuri evp. Ragnar Grönvallille viestin Israelin suurlähettiläälle, missä hän pahoitteli, ettei kyennyt osallistumaan maan itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

   Kun kesälomat alkoivat, Kekkoset palasivat jälleen Suomeen. Taneli oli koko lentomatkan ajan ärtynyt. Hän hoki jatkuvasti, ettei halua tavata parantumattomasti sairasta isäänsä, ei pysty, ei pysty. Brita suuttui ja ilmoitti, ettei tule Tanelin mukana suvun huvilalle Katermaan, vaan menee tapaamaan omia kavereitaan.
   Sen Brita nimesi jälkikäteen elämänsä suurimmaksi virheeksi. Hänen ei olisi pitänyt jättää Tanelia tuolloin yksin.

   Britalla oli seuraavana päivänä isänsä uurnanlasku. Taneli oli luvannut tulla hakemaan hänet aamulla. Mutta ei tullut.
   Brita tiesi välittömästi, että jokin oli hullusti.

   Taneli oli ajanut Katermaan. Seuraavaksi poliisi oli saanut nimettömän puhelun, jossa kerrottiin, että Taneli Kekkonen oli ajanut humalassa autoa ja että tämä oli löytynyt Lahnajärven Matkamannan pysäköintialueelta istumassa paljasjaloin pelkääjän paikalla autonavaimet kädessään.
   Soittajina oli kuulemma ollut kaksi nuorta miestä. Aiemmin myös Kekkosten naapurin Ahti Karjalaisen oli käräyttänyt joku nimettömänä poliisille soittanut henkilö.
   Oikeudenkäynnissä lokakuussa ilmeni, että Tanelin verestä oli löytynyt huomattava määrä alkoholia. Taneli ei kiistänyt syytettä, ja todistajat jäivät kuulematta.

   Kun Brita seuraavan kerran tuli Katermaan Tanelin kanssa, hän hämmästyi. Taneli oli sanonut heidän erotessaan, ettei hänellä ollut rahaa, ja Katermaan saapuessaan Brita näki, että viskipullo oli yhä avaamaton.
   Lahnajärveltä Katermaan on neljä kilometriä. Loppumatkan ajaminen ja varsinkin auton pysäköiminen oli aina Britan tehtäviä. Sinä kesänä kapealla ja mutkikkaalla tiellä oli vielä tietöitä, joten se oli entistäkin ahtaampi.  Brita ihmetteli, miten Taneli olisi pystynyt ajamaan autoa sellaisessa kunnossa niin pitkän matkan kolhimatta sitä?
   Pahin asia oli nähdä, että viskipullo oli avaamaton. Brita kysyi siitä Tanelilta. Tämä vastasi, ettei muistanut mitään.
   Brita ei halunnut syyttää poliisia, mutta totesi, että asiasta ei tehty kunnollista tutkintaa.

   Jo ensimmäisinä päivinä tapahtuman jälkeen Taneli alkoi puhua itsemurhasta. Brita näki tapahtuneen vieneen Tanelilta itsetunnon: olla Kekkonen, joutua syytetyksi ja tulla tuomituksi sellaisesta. Ja siihen kytkeytyi vielä Urhon tapaamisen aiheuttama järkytys.
   Olisihan Tanelilla ollut mahdollisuus erota ja alkaa tehdä jotain, mistä todella piti. Esimerkiksi keskittyä lukemaan hyvää kirjallisuutta. Mutta kun Taneli vain ei ollut sellainen. Työ diplomaattina oli hänen elämänsä.
   Niinpä Kekkoset palasivat Tel Aviviin.

   Lokakuussa 1984 presidentti Mauno Koivisto päätti Tanelin asettamisesta disponibiliteettiin. Helmikuussa 1985 Brita ja Taneli palasivat kotiin Suomeen.

   Disponibiliteetti tarkoitti, että Taneli oli vapautettu virkatehtävistään, mutta oli ulkoasiainministerin käytettävissä. Toisin sanoen hänen oli mentävä työpaikalleen.
   Päivän toisensa jälkeen Taneli meni ministeriöön, missa hänellä ei ollut mitään tekemistä. Jo aiemmin depressiiviseksi muuttuneelle miehelle tuo oli myrkkyä. Taneli ei kerta kaikkiaan kestänyt dispopäätöstä.

   Kun Brita oli tavannut Tanelin ensimmäisen kerran käräytyksen jälkeen, siis ennen oikeudenkäyntiä ja rattijuoppoustuomiota, tämä oli sanonut Britalle: "Tähän tämä minun elämäni loppui." Brita oli pyytänyt, että Taneli antaisi heille, perheelle, vuoden aikaa. Että katsottaisiin, miten menee. Sen Taneli oli Britalle luvannut.
   Aluksi Taneli oli viikon sairaalassa. Siellä häneen pumpattiin niin voimakkaita lääkkeitä, että hän vain nukkui, Britakaan ei saanut häntä hereille. Osastolla todettiin vain, että olivat luulleet, että Taneli oli tottunut voimakkaisiin lääkkeisiin - Taneli, joka elämänsä aikana ei ollut juurikaan ottanut mitään aspiriinia tai nukahtamislääkettä vahvempaa.
   Masennus paheni edelleen. Taneli tuli iltaisin kotiin, makasi vuoteella ja tuijotti kattoon. Hän vanheni silmissä.
   Tanelin tila huononi. Hampaat lähtivät. Kävely hidastui. Brita ei pystynyt nukkumaan, kun Taneli käveli kaiket yöt edestakaisin. Kaikki paitsi perhe hylkäsivät Tanelin.
   Heinäkuun alussa 1985 psykiatri totesi Tanelille, että ainoa vaihtoehto tuntui olevan mielisairaala. Sitä Brita ei voinut käsittää. Herkälle ja älykkäälle ihmiselle mentiin sanomaan, että hänet laitetaan mielisairaalaan.

   Heinäkuun 11. päivän aamuna 1985 Brita lähti hammaslääkäriin. Kotiin palatessaan hän tapasi talonmiehen, joka sanoi, että Kekkosten asunnossa oli tapahtunut jotain. Koirat ulvoivat.
   Taneli oli hirttäytynyt kylpyammeen yläpuolella olevaan kuivaustelineeseen, koiranremmiä käyttäen. Seuraavana päivänä olisi ollut Kekkosten hääpäivä.

   Brita soitti ulkoasiainministeriöön ja ilmoitti tapahtuneesta. Tunnin päästä ovella oli presidentinlinnan autonkuljettaja, mukanaan surunvalittelukimppu Koivistolta. Brita kehotti viemään kukat suoraa tietä takaisin.

   Tanelin muistotilaisuuteen kutsuttiin vain lähiomaiset ja erittäin hyvät ystävät. Brita, Timo ja Tea laskivat kukin arkulle yhden valkoisen ruusun Chopinin surumarssin soidessa.  Tanelin tuhka siroteltiin mereen Helsingin edustalle. Tilaisuudessa oli läsnä vain oma perhe sekä Matti-veli.

   Ruumiinavauksessa oli selvinnyt, että Tanelin sydän oli ollut niin huonossa kunnossa, että hän olisi luultavasti kuollut luonnollisen kuoleman muutamia viikkoja myöhemmin.

   Urholle ei koskaan kerrottu Tanelin poismenosta. Hän kuoli vuotta myöhemmin uskoen yhä, että hänellä oli kaksi poikaa elossa.

   Urho Kekkosen hautajaisista 7.9.1986 muodostui kansakuntaa yhdistävä tilaisuus. Mutta kun presidentti Koivisto saapui paikalle, kaikki Kekkoset käänsivät hänelle selkänsä.
   Siunaustilaisuuteen osallistuville arvovieraille oli valtiovallan toimesta järjestetty muistotilaisuus Säätytalolle. Vaikka Timo oli ollut yksi arkunkantajista, Britaa tai hänen perhettään ei tilaisuuteen kutsuttu.
   Kesti hyvin kauan, ennen kuin Brita puhui Koivistolle, saatikka tervehti kädestä pitäen. Hän tunsi pitkään vihaa Koivistoa kohtaan.
   Karl-August Fagerholmin hautamuistomerkin paljastustilaisuudessa Brita pystyi jo seisomaan Koiviston vierellä. Ja sittemmin heistä tuli jopa ystäviä.

   Elämä jatkui. Britan ystävätär Kyllikki Forssell ei aluksi ollut halunnut jakaa tuttavapiiriään Britan kanssa, mutta Tanelin kuoleman jälkeen hän kutsui tämän mukaansa Salon Duessan yksivuotisjuhliin.
   Ja uusien tuttavuuksien kautta Brita sai myös paljon uusia ystäviä. Uusien ihmisten myötä elämään tuli myös uusia asioita. Esim. Britan suuri halu esiintyä ja olla keskipisteenä, yhdistettynä hänen laajaan tietämykseensä kulttuurista, teki hänestä kulttuurimatkojen vetäjän 1990-luvulla.
   Brita totesi, että ihmisille hän oli ollut etenkin presidentti Kekkosen miniä. Mutta hänen omasta mielestään se ei ollut kovinkaan tärkeää. Paljon tärkeämpää hänelle itselleen oli ollut se, että hän oli sosialidemokraatti K.-A. Fagerholmin tytär.

   Aikoinaan, kun Brita avioitui Tanelin kanssa ja tuli osaksi Kekkosten perhettä, hänellä ei ollut aavistustakaan tulevasta. Paitsi että suvut olivat täysin erilaisia, mikä aiheutti jonkinlaisen kulttuurišokin, Sylvi suhtautui viiden vuoden ajan Britaan kuin ilmaan, parhaimmillaankin vain kylmän muodollisesti. Hän kutsui Britaa johdonmukaisesti rouva Kekkoseksi, silloin kun yleensä puhui tälle. Lähettipä Sylvi Tanelille kirjeenkin, missä kirjoitti, että jos tällä ja Britalla on avioero mielessä, eivät antaisi presidenttiparin aseman häiritä.
   Brita mietti koko elämänsä syitä anoppinsa käytökseen. Yhden syyn hän näki olevan kuin suoraan psykologian oppikirjasta: vahva äiti ei halua irrottaa otettaan läheisestä pojasta, ei edes jakaa tätä, saati luovuttaa väheksymänsä miniän hoiviin.
   Vasta myöhemmin Brita käsitti, kuinka vaikeaa ja loukkaavaa Sylvin käytöksen on täytynyt olla Tanelille. Kun Taneli oli Moskovassa ja Brita vielä Suomessa, Tanelin Britalle lähettämät kirjeet olivat tyystin erilaisia kuin Sylville lähettämät. Britalle Taneli kirjoitti esim. että Sylvin Moskovaan järjestämän taloudenhoitajan ruoanlaitto oli niin heikkoa, että suurin osa piti vetää pöntöstä alas. Sylville Taneli kirjoitti kiittäen taloudenhoitajaa ja kehuen tämän ihania ruokia.
   Brita ei koskaan ajatellut, että Sylvin antipatia häntä kohtaan olisi johtunut erilaisista poliittisista näkemyksistä, tai vuoden 1956 presidentinvaalien vastakkaiasettelusta. Jo seurusteluaikana Brita ja Taneli olivat istuneet eduskunnan lehterillä seuraamassa, kuinka SDP ryöpytti Urho Kekkosta ja Maalaisliitto vastaavasti nuiji K.-A. Fagerholmia. Ja vielä hauskempaa oli ollut käydä kuuntelemassa, kuinka isäukot yrittivät kaataa toistensa hallituksia.
   Vaikka Brita ja Taneli ajattelivat politiikasta varsin samansuuntaisesti, vuoden 1956 vastakkainasettelu seurasi heitä varjon lailla vuosia. Aina kun tuli riitaa ja Brita suuttui, hän letkautti jotain Urhosta päästäkseen niskan päälle. Myös ihan satuja. Vaikkapa, että olisi ollut parempi, jos Urho olisi jäänyt valitsematta. Oikeasti Britan mielestä Urhon valinta oli valtakunnan kannalta paras ratkaisu.

   Kun Timo syntyi, Britan ja Sylvin väleissä tapahtui muutos. Sylvi riensi ensimmäisenä sairaalaan katsomaan lapsenlastaan.
   Sylvi oli riemuissaan, hänen silmissään Timo näytti ihan Tanelilta. Siihen loppui niin mykkäkoulu kuin Britan olemassaolemattomuus. Sylvi ja Brita alkoivat olla aidosti tekemisissä toistensa kanssa. Tosin myöhemmin luettuaan Sylvin päiväkirjoja Brita huomasi olleensa optimistinen arvioissaan välien parantumisen asteesta.
   Kekkosten asuessa Helsingissä Sylvi ja Brita pitivät kuitenkin säännöllisesti yhteyttä. Varsinkin vuosina 1970-75 aikaa vietettiin myös Tamminiemessä. Siellä käytiin päivällisellä lauantaisin, joskus myös sunnuntaisin.
   Tasavallan presidentin kesäasunnossa Naantalin Kultarannassa käytiin kesäisin vähintään kerran. Siellä olivat usein myös Anita ja Jaakko Hallama. Äidiltä perittyä suorasukaisuutta oli myös Teassa, joka erään lounaan jälkeen kysyi Urholta, miten hän kestää Anitaa, "kun se on niin tyhmä". Urho vastasi lyhyesti: "Nytkö sinä sen vasta huomaat?"

   Britan suhde Urhoon oli hyvä ja mutkaton. Alusta lähtien tämä omaksui miniäänsä realistisen asenteen eikä pyrkinyt muuttamaan Britaa kuten Sylvi.
   Brita kuvailee Urhoa ystävälliseksi, älykkääksi ja hauskaksi, tosin tämä oli enimmäkseen omissa oloissaan. Tamminiemessä oli akkavalta ja ohjakset tukevasti Sylvin käsissä. Urho oli miniälle monessa suhteessa helppo ihminen.
   Brita oivalsi jo varhain yhden tärkeän sanattoman säännön Kekkosten perheessä: muista ihmisistä ei saanut puhua pahaa eikä liioin juoruilla. Myös Taneli oli omaksunut asian.

   Niin, Taneli... Ei ollut ehkä todennäköisin elämänkumppani Britalle. Isäukot olivat poliittisia kilpailijoita ja myös perheolot olivat hyvin erilaiset. Mihin Brita Tanelissa alkujaan oikeastaan ihastui?
   Brita toteaa, että Taneli ei ollut charmikas, tämä oli kiinnostava. Yksi syy Britan ihastumiseen oli Tanelin rakkaus tietoon sekä kaikkeen kauniiseen, runouteen ja teatteriin. Taneli oli perehtynyt moniin asioihin, hän ei niinkään käynyt koulua, vaan enimmäkseen opiskeli itsekseen. Taneli tiesi kaiken ranskalaisesta kirjallisuudesta, hän oli paljon Britaa edellä siinäkin. Se teki vaikutuksen, suuren vaikutuksen.
   Taneli ei kuitenkaan ollut helppo ihminen. Usein hän oli etäinen, vetäytyvä ja hiljainen, joka suhteessa passiivinen. Monesti perheessä tehtiin suunnitelmia, ja jopa päätöksiäkin, kun Taneli sitten juuri ennen h-hetkeä päätti jäädä kotiin lukemaan.
   Britan mukaan Taneli oli kärsinyt lapsena siitä, että Urho oli paljon poissa ja että tämä vietti paljon aikaa kaveriporukoissaan, joten Taneli päätti, ettei hän halua kavereita. Taneli ei silti kovin usein pystynyt olemaan läsnä perheelleen.
   Mutta vaikka Taneli ei helpoin mahdollinen kumppani ollut, hänen kanssaan Brita oli onnellinen. Brita ei antanut Tanelin mielialojen häiritä, hän eli omaa elämäänsä ja yritti pitää joukkoa koossa. Kuitenkin, Taneli oli yllättävin ja jännittävin ihminen, jonka Brita oli tuntenut. Britan mielestä parasta Tanelissa olli tämän älykkyys, siksi siihen mieheen ei kyllästynyt edes vaikeina aikoina. Vaikka Brita vierastikin käsitettä "suuri rakkaus", hän myönsi, että sellainen Taneli ehkä sittenkin hänen elämässään oli.

   Pia Maria Montosen kokoama Valtakunnan miniä on värikäs ja suorasukainen elämäkerta Brita Kekkosesta. Teos toi julkisuuteen myös kulissien takaista Urho ja Sylvi Kekkkosen elämää, Tanelin vaiheista puhumattakaan. Mukana ovat sekä ilot että surut, joita lukija ei ihan heti unohda.

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

30.12.
Kuukauden Keskustalainen
Tuomo Puumala: Keskusta tulee takaisin

Kun Mari Kiviniemelle etsittiin seuraajaa Rovaniemen vuoden 2012 puoluekokouksessa, puheenjohtajavaalien toiselle kierrokselle menivät Tuomo Puumala ja Juha Sipilä. Vilkaistaanpa ensi kerralla, millainen aatepoliitikko Puumala on, eli käsitellään vaaleja varten kirjoitettu kirjanen Keskusta tulee takaisin.