Kuukauden Keskustalainen

Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Keskustalainen

Kuukauden Keskustalainen
Martti Pura: Väyrysen renki
Karisto (paino), Alfamer 2017
157 sivua



Martti Pura ponnisti Lounais-Hämeen Tammelasta aina puolueemme varapuheenjohtajaksi ja ministeriksi saakka sekä toimi Sodankylän ja Hattulan kunnanjohtajana. Eläkkeelle jäätyään hänellä riitti aikaa jäsennellä muistikuvia ja ajatuksia myös julkaistavaan muotoon. Ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos, tarinakokoelma Viiskytluvun lapsi, julkaistiin syksyllä 2015. Jatkoa sarjaan on tulossa myöhemmin, alkuvuonna 2017 näki päivänvalon teemallinen sivuloikka, teos Väyrysen renki.
   Uutinen Paavo Väyrysen perustamasta Kansalaispuolueesta pysäytti monet keskustalaiset, myös Martti Puran. Tämä ehdotti kustantajalle, että käsittelisi omia kokemuksiaan Väyrysestä yhden kirjan verran. Niinpä Pura kirjasi tapahtumia poliittisen yhteistyön ajalta vuosilta 1971-1994 sekä omia ajatuksiaan Väyrysen viimeisimmistä vaiheista.

   Puran ensimmäinen tapaaminen eduskuntaan vuonna 1970 valitun Paavo Väyrysen kanssa oli seuraavana vuonna, jolloin Väyrynen oli pitämässä poliittista katsausta Nuoren Keskustan Liiton (NKL) koulutustilaisuudessa.
   Nuorisoseuraliike oli merkittävä kansansivistyslaitos. Opetusohjelmissa annettiin erityinen painoarvo puheiden pidolle ja kokoustekniikalle. Ja Väyrysen puhetaito oli jo saanut ansaittua huomiota.
   Tuolloin Keskustapuolueella oli takanaan kaksi peräkkäistä tappiota eduskuntavaaleissa, ja varsinkin vuoden 1970 vaaleissa tappio oli ollut erityisen raju. Pura ja muut keskustanuoret olivat huolestuneita puolueen tulevaisuudesta. Huoli oli kyllä yhteinen, mutta voimakkain vaatimus toiminnan uudistamisesta tuli nimenomaan nuorten suunnalta. NKL´n silloinen puheenjohtaja Risto Volanen kehitteli joukkoineen uutta suuntaa ja sisältöä toiminnalle. Toiminnalle, jota tämä kutsui vihreäksi aalloksi.
   
   Pura toimi virallisena puoluekokousedustajana ensimmäisen kerran vuoden 1972 Jyväskylän puoluekokouksessa. NKL´n tavoitteena oli vaihtaa puheenjohtaja, Johannes Virolainen oli jo lähes kuusikymppinen, nuorison mielestä melko vanha. Halusivat tilalle Väyrysen.
   Virolainen hallitsi kuitenkin tilanteen kokouksessa suvereenisti, huolimatta arvostelusta, joka kohdistui kevään 1972 eduskuntavaaleissa koettuun vaalitappioon. Virolainen voitti äänestyksen selkein numeroin.
   Kiitospuheessaan Virolainen ojensi kättään nuorille. Hän esitti, että puolue valitsisi kolmanneksi varapuheenjohtajakseen nuoren Paavo Väyrysen.
   Väyrynen valittiin varapuheenjohtajaksi. Nuoret lähtivät kotimatkalle iloisin mielin. Satojen muiden ohella myös Purasta tuli Väyrysen renki. Pitkä yhteinen marssi oli alkanut.

   Puolueen politiikan sisältö ja linja ovat olleet Väyrysen lempilapsia, ja hänellä on ollut merkittävä vaikutus puolueen ohjelmatyöhön. Iikka Vehkalahden, Seppo Niemelän ja Väyrysen yhdessä kirjoittamaa ohjelmajulistusta Vihreämpään yhteiskuntaan Pura pitää monilta osin edelleen ajankohtaisena.
   Väyrynen ajoi voimakkaasti desentralismia, hajautettua yhteiskuntakehitystä, joka oli keskittämisen vastakohta. Keskustanuoret, Väyrysen rengit, kantoivat ylpeinä Vihreä aalto- ja Ole desentralisti -merkkejä.

   Varapuheenjohtajuuden jälkeen seuraava merkkipaalu, jonka Väyrynen ja NKL saavuttivat, oli Väyrysen nimittäminen työvoimaministeriksi Kalevi Sorsan hallitukseen. Pura kuvailee, kuinka tuntui siltä, kuin NKL´lla olisi ollut oma ministeri. Työministerinä Väyrynen keskittyi alueellisen tasa-arvon toteuttamiseen ja työttömien yleisen aseman parantamiseen.
   Sittemmin Väyrysestä tuli opetusministeri. Ja vuonna 1977 ulkoasiainministeri.
   Vähitellen nuorten toiminta alkoi näkyä puolueen päätöksenteossa - ja varsinkin kuulua. Puoluevaltuuskunnan kokoukset olivat nuorille tärkeitä vaikuttamisen paikkoja.
   Väyrynen oli tuolloin jo kokenut poliittinen toimija. Hänen ei enää tarvinnut päteä itse, hän jakoi taitavasti pelisilmää käyttäen sopivia puheenvuoron aiheita toisillekin sekä kannusti rohkeaan esiintymiseen. Samalla hän vakiinnutti asemansa nuorten aatteellisena johtajana.
   Nuorten tilaisuuksissa Väyrynen lopetti oman puheensa useimmiten virkkeeseen "Itseemme uskoen, toisiimme luottaen, voittomme on varma". Viesti oli selvä ja innostava.
   NKL´n työ Väyrysen menestymisen eteen voimistui kiihtyvällä tahdilla.

   Mauno Koiviston nousu pääministeriksi vuonna 1979 oli presidentti Urho Kekkosen tahto. Koiviston valinta pääministeriksi oli keskustalaisille vaikea paikka. Myöskään sosialidemokraateille valinta ei ollut helppo. Pura ei tiedä, mutta omiin kokemuksiinsa tukeuten arvelee, että muille puolueille valinta oli helpompi hyväksyä.
   Kun Keskustapuolueen valtuuskunta kokoontui päättämään puolueen osallistumisesta hallitukseen, Pura oli kokouksen puheenjohtaja. Virolainen evästi Puraa antamaan hänelle puheenvuoron heti kun hän sitä pyytää ja esitti omia ennakointejaan kokuksen kulusta.
   Kokous meni suurin piirtein Virolaisen ennakointien mukaan. Kokouksen johtaminen oli kova paikka, eikä Pura siitä ilman arvostelua selvinnytkään. Rohkaisevaa oli kuitenkin Virolaisen toteamus "Sie selvisit hyvin".

   Vuonna 1980 Keskustapuolueen puoluekokous pidettiin Turussa. Pura osallistui NKL´n varapuheenjohtajan ominaisuudessa. Nuorisojärjestö ajoi puolueen ylimmän johdon vaihtamista. Ehdokas puheenjohtajaksi oli Paavo Väyrynen, puoluesihteeriksi nuoret kannattivat Seppo Kääriäistä.
   Sinänsä, vaikka kepunuoret halusivatkin vaihtaa Virolaisen Väyryseen, kyllähän Virolainen NKL´n esityksiä huomioi, ja muutenkin ymmärsi puolueen nuorisoa, paremmin kuin nämä silloin käsittivätkään. Olihan Virolainen itsekin nuorempana ollut uudistamassa puoluetta. Pura muistaa, kuinka Virolainen oli sivistyneesti vastannut "Oon miekii olt ratikaali", kun nuoret olivat sattuneet erityisen kaheleita esityksiä tekemään.
   Turun puoluekokouksessa puhetta johti Pertti Vuola, joka hoitikin homman Purankin mielestä taitavasti. Menettelytapavaliokunnan puheenjohtajana toiminut Olavi Martikainen luki vaalin tuloksen. Tuloksen, minkä mukaan NKL´n kannattama Väyrynen oli voittanut. Ja Kääriäinen valittiin puoluesihteeriksi.
   Virolainen otti tappionsa tyynesti, vaikka lievä harmistuminen kasvoilta näkyikin. Hän lausui kiitospuheensa päätteeksi kuolemattoman repliikkinsä: "Kansa on puhunut, pulinat pois."
   Nuoret lähestulkoon riehaantuivat. Mm. heittelivät Väyrystä ilmaan ja lauloivat Nälkämaan laulua.
   Virolainen oli puolueen mies loppuun saakka. Ja nautti laajaa kunnioitusta loppuelämänsä ajan.

   Puheenjohtajaksi tullessaan Paavo Väyrysellä oli takanaan kymmenen vuoden menestyksekäs jakso politiikassa, käytännössä kymmenen vuoden mittainen voittoputki. Puolueemme historiassa se oli melko ainutlaatuinen ilmiö.
   Asetelma oli uusi. Ärhäkkäästi puolueen linjan muutosta vaatineesta Väyrysestä tuli vastuunkantaja ja uuden linjan luoja. Joka joutui ottamaan vastaan myös kritiikkiä, sekä vierailta että omiltakin.
   Väyrysestä tuli vastuunkantaja puolueeseen, jonka talous oli kuralla. 1970-luvulla oli käyty neljät eduskuntavaalit, mikä oli tyhjentänyt kassan. Puolueen piiritoimikunnissa ja puolue-elimissä puhuttiin omasta taloudesta, kun olisi pitänyt uudistaa politiikkaa ja toimintaa eri tasoilla puoluekenttää.
   Ja kun takana oli pelkästään menestystä, Väyrysellä ei ollut kokemusta politiikan tappioista. Minkä Pura näkee aiheuttaneen myös ongelmia.

   Kun Kekkosen kausi päättyi, oli löydettävä uusi ehdokas presidentinvaaleihin. Pura oli Ahti Karjalaisen kannalla. Virolaisen vaalikampanjan vetäjäksi valittiin forssalainen Sirkka-Liisa Anttila.
   Kuopion puoluekokouksessa Virolainen otti selvän voiton. Keskustapuolueen Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja esitti jo ennen äänestystä suorasukaisen arvion, minkä mukaan myös Puran poliittinen ura tulee päättymään. Ja Forssan Pilvenmäellä pidetyn Etelä-Hämeen piirin kokouksessa Pura saikin sitten kuulla kunniansa.
   No, vaalit menivät niin kuin menivät. Eivätkä ne Puran mielestä niin erityisen huonosti menneet, jos olosuhteet ottaa huomioon. Mutta tasavallan presidentiksi valittiin Mauno Koivisto.
   Mutta ei Puran ura puolueessa loppunut. Hänestä tuli varsinaissuomalaisen maa- ja metsätalousministeri Taisto Tähkämaan poliittinen sihteeri.

   Pura haki uralleen nostetta vuoden 1983 eduskuntavaaleista. Tuolloin tilanne oli Lounais-Hämeen kannalta mielenkiintoinen, jokioislainen kansanedustaja Lasse Äikäs ilmoitti luopuvansa, joten lounaishämäläisten ääniä oli jaossa, ja paljon.
   Pura menestyi vaaleissa hyvin keräten lähes kuusituhatta ääntä, mutta se ei  eduskuntaan riittänyt.  Mutta Lounais-Häme sai oman edustajan, kun Sirkka-Liisa Anttila nousi eduskuntaan.

   1980-luku, Väyrysen puheenjohtajakausi, oli myrskyisää aikaa puolueellemme. Väyrynen riitautui SDP´n Kalevi Sorsan kanssa ja muutkin olivat kimpussa. Ja julkisuudessa Väyrynen alkoi saada itselleen poliittisen riitapukarin mainetta. Asioiden sisältöarvioita ei vaivauduttu tekemään, tärkeintä oli löytää syyllinen.
   Yksi konkreettisista kaltoinkohteluista, mistä Pura mainitsee, koskee oikeuskansleri Kai Kortteen toimintaa. Tämä päätti, että sekä Väyrynen että SDP´n Lasse Lehtinen olivat helsinkiläisiä. Ja moitti eduskunnan virkamiehiä väärästä menettelystä näiden maksaessa päivärahoja.
   Myöhemmin sekä perustuslakivaliokunta että eduskunta totesivat, että oikeuskanslerilla ei ollut asiassa toimivaltaa. Mutta ei se estänyt julkista älämölöä, Pura näkee "jalasmökkiin" liittyvän pilkanteon saaneen sairaalloiset mittasuhteet. Ja ihmettelee, miksei tuolloin oiottu vääriä väitteitä - ei edes Väyrynen itse. Vieläkin monet puhuvat noista silkkana faktana.

   Vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen Keskustapuolue tuupattiin oppositioon. Toiset olivat asiasta iloisia. Sen sijaan Väyrynen saapui eräänä aamuna kokoushuoneeseen ennen työvaliokunnan kokouksen alkua ja kertoi käyneensä kysymässä lääkäriltä, voiko v-------een kuolla. Pura kysyi, mitä lääkäri sanoi. Väyrynen totesi lääkärin sanoneen, että kyllä voi.
   Oppositiokauden aikana tehostettiin puolueen toimintaa. Keskustalaisilla oli aikaa kenttätyöhön ja keskusteluihin kansalaisten kanssa. Eduskuntaryhmä oli aktiivinen omassa työssään. Puolueessa toimi lisäksi pieni ydinryhmä, Pura yhtenä jäsenenä, joka kokoontui viikoittain palavereihin linjanvetoja tekemään - noista palavereista Väyrynen käytti nimitystä mulkerokokous.
   Keskustalla oli noihin aikoihin kova joukkue. Mutta osattiinko puolueessamme pelata joukkueena? Sitä Pura on monesti miettinyt, päätään pudistellen.

   Väyrynen luopui puheenjohtajuudesta vuonna 1990. Pura otti ilmoituksen vastaan naama valkoisena. Hiljaisia olivat muutkin, jotka päätöksestä ennakkoon kuulivat.
   Porin puoluekokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Esko Aho. Pitkäaikainen NKL´n puheenjohtaja, tuttu mies Puralle.

   Keskusta voitti vuoden 1991 eduskuntavaalit ja siitä tuli pääministeripuolue. Hallitusneuvottelut etenivät, enimmäkseen ilman Väyrystä. Väyrynen soitteli Puralle, ja Aho kyseli Puralta, mitä Väyrynen mietiskelee. Ensin Pura oli imarreltu, mutta lopulta tokaisi Aholle, että keskustelisivat itse keskenään, Pura mikään tulkki ole.
   Piti valita hallituksen keskustalaiset ministerit. Yksi Keskustalle tullut salkku oli maa- ja metsätalousministerin. Kari Hokkanen esitti Martti Puraa. Ja tulihan niitä muitakin esityksiä. Jouduttiin äänestämään.
   Ensimmäisellä äänestyskierroksella Pura sai eniten ääniä. Kierroksen jälkeen oli tauko, minkä aikana tämä oli mielentilassa, jota tämän oli mahdoton kuvailla jälkeenpäin. No, onneksi tauko oli lyhyt.
   Tauon jälkeen äänestettiin Mikko Pesälän ja Martti Puran välillä. Pura voitti, melko selvästi. Olihan se yllätys. Iso yllätys.
   Kun Pura lähti kotiin, hän sai kyydin Forssan lehden toimittajalta.

   Ahon hallituksen aikana Keskustan kentällä esitettiin vaatimuksia hallituksen hartioiden leventämisestä. Ahon syrjäyttämistä ei vaadittu, vaadittiin SDP´n mukaantuloa.
   Kevättalvella 1993 Pura, Väyrynen ja Kääriäinen käväisivät saunomassa yhdessä. Muistelivat vanhoja.
   Sitten takkahuoneessa palasivat poliittiseen tilanteeseen. Siinä keskustelussa ei puhuttu Ahon syrjäyttämisestä pääminsterin paikalta. Keskustelivat vain siitä, kuinka SDP saataisiin mukaan hallitukseen. Silloin olisi ollut sopiva aika kolmen suuren hallitukselle.

   Pura ja Kääriäinen lähtivät sitten tapaamaan Kalevi Sorsaa. Tämä oli miettinyt, mitähän asiaa pojilla on. Olivatko nämä tulleet pyytämään Sorsaa Keskustan presidenttiehdokkaaksi?
   Tunnelma oli leppeä. Sitten Pura kertoi asiansa. Voisiko Sorsa olla samassa hallituksessa Ahon ja Väyrysen kanssa? Tämä vakavoitui ja viittoili presidentinlinnan suuntaan. Olivatko pojat tietoisia siitä, mitä siinä suunnassa ajatellaan?
   Pura oli kiinnostunut myös siitä, mitä pääministeri asiasta ajatteli. Olivathan he puhuneet Ahon selän takana. Pura käväisi kertomassa keskusteluista ja kysyi samalla, oliko hänellä vielä pääministerin luottamus tallella. Aho ei ottanut aiheeseen kantaa.
   Ja Ahon hallitus jatkoi vaalikauden loppuun. Tosin uudistunein voimin.

   Väyrynen erosi Ahon hallituksen ulkoministerin paikalta ja tilalle tuli Heikki Haavisto, monille suurena yllätyksenä. Tuon jälkeen hän kritikoi hallitusta aiempaa enemmän, ja myös Pura sai tontillaan osansa.
   Enemmän kritiikkiä tuli vuoden 1994 Jyväskylän puoluekokouksessa. Tuolloin Väyrynen oli suuren EU-jäsenyyttä vastustavan joukon keulahahmo.
   Kielteinen kanta EU-jäsenyyden hakemiseen olisi mitä ilmeisimmin johtanut Ahon hallituksen eroon. Jäsenyyttä ei olisi kuitenkaan torjuttu, demarit olisivat kuitenkin hallitukseen päästyään sitä jäsenyyttä sitten hakeneet. Niinpä Pura piti puheen, missä hän kannatti EU-jäsenyyttä. Ja puheen jälkeen Väyrynen ilmoitti, ettei olisi ikinä uskonut, että tämä käyttäisi "noin tyhmän puheenvuoron".
   Pura jätti kokouksessa varapuheenjohtajan paikkansa. Ministerin tehtävänsä hän oli luovuttanut jo aiemmin, hän kun oli tullut valituksi Sodankylän kunnanjohtajaksi.
   Vaalikaudella 1991 - 1995 Pura oli noussut vihdoin eduskuntaan, varamiehen paikalta, Hannu Tenhiälän siirryttyä maaherraksi. Vuoden 1995 eduskuntavaaleihin hän ei enää ehdokkaaksi lähtenyt. Ensinnäkin hän oletti menettäneensä liikaa ääniä kannattamalla avoimesti Suomen EU-jäsenyyttä. Toisekseen hän koki jo saavuttaneensa poltiikassa kaiken sen, mistä oli unelmoinut.

   Pura toimi yhdentoista vuoden ajan Sodankylän kunnanjohtajana. Väyrynen oli europarlamentaarikko. Yhteydenpito oli ohutta, mutta tulipahan sitä poikettua Keminmaalla muutaman kerran vuodessa. Ja sitten Pohjanrantaan nousi huikean hieno kirkko, Pura piti tapanaan viedä vieraitaan hirsirakennusta ihastelemaan.

   Puralta, ja monelta muulta Väyrysen tuntevalta, on monesti kysytty mielipidettä Väyrysestä. Pura on sinnikkäästi puolustanut tämän puheita ja tekoja. Onhan Paavo Väyrynen Puran mielestä tiedoiltaan ja osaamiseltaan yksi kaikkien aikojen osaavimpia poliitikkojamme.
   Pura näkee Väyrysen vahvuuksiksi kyvyn omaksua uusia asioita ja erinomaisen muistin. Väyrynen käsittelee ja arvioi asioita tiedemiesmäisesti, mutta siten, että kylänmieskin ne ymmärtää. Lisäksi Väyrynen on mestaripuhuja.
   Mutta entä nyt, kun Väyrynen on perustamassa omaa puoluetta? Puralta loppuvat ajatukset ja argumentit. Tuota manööveriä hän vain ei osaa puolustaa.
   Kuitenkin Väyrynen kehottaa kannattajiaan toimimaan Keskustan ja muidenkin puolueiden riveissä, Kansalaispuolueella ei tule olemaan paikallis- eikä piiritason toimintaa. Siinä tulee olemaan puoluetoimintaa ohjaavilla viranomaisilla miettimistä, jos nämä jossain vaiheessa joutuvat asiaan kantaa ottamaan.
   Pura yrittää, epätoivoisesti, löytää perustelut Väyrysen nykyiselle toiminnalle. Hän ymmärtää Väyrysen katkeruuden monien kirjoitusten ja kampitustoimien suhteen. Oli aikoja, jolloin suorastaan kilpailtiin siitä, kuka osaa härskeimmin Väyrystä moukaroida.
   Mitä politiikkaan tulee, Pura ei enää vilpittömästi pysty toivottamaan Väyryselle onnea ja menestystä. Hän näkee Väyrysen olevan hylkäämässä omat joukkonsa.
   Surullistahan se on. Pura olisi halunnut istua Suomen Keskustan kunniapuheenjohtajan kanssa vielä monissa arvokkaissa tilaisuuksissa.

   Martti Pura muistelee teoksessaan Väyrysen renki yhteistyön vuosiaan Paavo Väyrysen kanssa rehellisen tuntuisesti, avoimella ja herkällä otteella. Muistelmaosuus rakentuu lyhyistä kertomuksista ja tilannekatsauksista, teoksen lopussa Pura jäsentelee ajatuksiaan Väyrysen viimeaikaisista vaiheista. Suomenmaan haastattelussa (9.12.2016) Pura on todennut, ettei hänellä ole ollut pahoja tarkoitusperiä Väyrystä kohtaan, ennen kaikkea kirjoittamisessa on ollut kyse prosessista, jolla hän pyrki omalta kohdaltaan pääsemään asiasta eroon. Teos onkin muisteluksia siitä leppoisammasta päästä, missä asiat otetaan asioina.
   
-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Edellä esitelty kirja on edelleen myynnissä piiritoimistossamme hintaan 25 eur. Samoin myynnissä on Seppo Pirhosen koostama piirimme historiikki Kun näinkin menis. Oletteko tämän sivun lukijat muuten huomanneet, että lisäsivät piiritoimistolla Historia-sivulle aiemmin naputellun esittelyn ko. historiikista? Löytyy Me-sivun alasivuna.  
   Historiikki julkaistiin jo 14 vuotta sitten, joten hakekaa nyt jo omanne... Vain viisi euroa/kpl.

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Seuraava päivitys 1.11. (ke)

Marraskuun alussa tuleekin sitten jo 15 vuotta siitä, kun aloitin nämä kirjaesittelyt. Jospa tämän merkkipaalun huomioisi tarkastelemalla, mitkä jutut ovat säväyttäneet lukijoita klikkausmäärien perusteella eniten. Eräs viime vuosien suosituimmista tapauksista oli esittely Maarit Tyrkön teoksesta Tyttö ja nauhuri, joten ehkä tässä kohdassa olisi sopiva hetki jatkaa juttua aiheesta. Varsinkin, kun aihe on ajankohtainen myös toista kautta - Tampereen Työväen Teatterissa saa nyt lokakuussa ensi-iltansa Tyrkön kumpaankin muistelmateokseen perustuva näytelmä Presidentti ja tyttö.

Kuukauden Keskustalainen
Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja