Katja Asikainen ja Juha Kuisma: Keskustan on ajettava kestävää ja oikeudenmukaista muutosta

Kirjoittajat: Katja Asikainen ja Juha Kuisma

Periaateohjelmauudistus sivun yläkuva.jpg
Keskusta.fi / Periaateohjelmauudistus / Katja Asikainen ja Juha Kuisma: Keskustan on ajettava kestävää ja oikeudenmukaista muutosta

Keskustalaisuuden voi historiallisesti tulkita suomalaisuusliikkeen yhdeksi haaraksi vanhasuomalaisen ja nuorsuomalaisen puolueen rinnalla. Se on ollut poliittinen liike, joka on herättänyt kansan syvät rivit kansalaisuuteen ja tasavallan rakentajiksi.

Keskusta oli perustamishetkillään 1906 nimenomaisesti koko maaseutuväestöä edustava yhteiskunnallinen liike. 1950-luvun alussa siihen tuli mukaan ensimmäisen polven sivistyneistön (mm. Urho Kekkonen, J.V. Sukselainen, Johannes Virolainen) edustama yhteiskunnan keskikerroksen ja keskipuolueen idea. 1980-luvun puolivälissä mukaan tuli liberaaleja elementtejä mm. Liberaalisesta kansanpuolueesta ja maakuntakeskusten kunnallispolitiikasta (mm. Olli Rehn).

Neljäs aatteellinen elementti on globalisaation tulkintaa 2010 –luvulta ja sisältää omaa työtään tekevien yrittäjien yhteiskuntakäsitykset. Ne tulivat mukaan keskustalaisuuteen entistä vahvemmin (mm. Juha Sipilä). Nämä neljä elementtiä - maaseutuhenkisyys, keskipuoluelaisuus, sosiaaliliberalismi ja yrittäjyys - ovat sisäkkäisiä ja ilmentävät yhdessä nykyistä yleiskeskustalaisuutta.

Parhaillaan elämme postmodernia ajanjaksoa, jota kuvaavat sirpaleisuus, epävarmuus ja yksilökeskeisyys. Talouden suhdanteet ja globalisaatio haastavat suomalaisen yhteiskunnan. Olemme kilpailupaineessa, jossa entiset rakenteet ja voimavarat eivät riitä ja sosiaaliset erot ovat kasvaneet. Työelämän ulkopuolelle joutuneiden ihmisten uudelleentyöllistyminen on osoittautunut hankalaksi ja työttömyysaste on korkea. Samalla työelämässä olevat ovat entistä ahtaammalla. Työpäivät ovat pidempiä ja uupumus on tavallista. Työnjaon syvetessä kasvaa epävarma ja sirpaleinen prekaarityö. Työmarkkinoilta ei enää löydy entisenkaltaisia turvattuja kahdeksan tunnin päiväpaketteja.

Samaan aikaan yrittäjyys laajenee työpaikasta ja ammatista riippumatta kaikkia koskevaksi. Tämänkaltaisessa työn muutoksessa on kyse yritteliäisyydestä, aloitteellisuudesta ja toimeliaisuudesta. Ihminen ei pelkästään ”käy töissä”, vaan tietää työpaikkansa olemassaolon riippuvan siitä, miten hän työssään toimii.

Siitä, miten maailmantalouden haasteeseen pitäisi vastata, on monia käsityksiä.  Oikeistolainen talousoppi tarjoaa yhteiskunnan rakentamiseksi verotuksen keventämistä, pääomien liikkuvuuden vapauttamista sekä tuloerojen kasvattamista. Jotkut katsovat kaiken ratkeavan elvytyksen ja ostovoiman lisäämisen kautta ilman että talouden rakenteita muutetaan. Keskustalaisten onkin kysyttävä itseltään, mitä me tarkoitamme talouspoliittisella uudistumispuheella. Onko se rehellisesti Alkion tarkoittamaa edistystä? Mikä on meidän vaihtoehtomme? Mitä löydämme ns. institutionaalisen taloustieteen suunnasta?

Kun yhteiskunnallisen kehityksen suuntana on yksilöityminen, individuaatio, tulee samaan aikaan tärkeäksi turvata ihmiselle monipuolinen johonkin kuulumisen kokemus. Tähän tarvitaan pieniä ja isoja yhteisöjä sekä sitä, että valtiovalta lainsäädännöllä tukee näiden yhteisöjen riippumatonta toimintaa. Tämä on sosiaalista pääomaa, lähidemokratiaa ja itsehallintoa. Keskeisin ponnin on vapaaehtois- ja talkootyössä. Ellei näin onnistuta tekemään, yksilöitymiseen pyrkivä ihminen jää vaille riittäviä sosiaalisia ankkurointeja. Hän harhautuu kuin valonsäde avaruuteen. Jos ihminen ei pääse riittävän monen yhteisön jäseneksi, hän voi kokea syrjäytymistä ja vieraantumista. Tämä johtaa helposti muihin ryhmiin kohdistuvaan vihapuheeseen, yleisen kansanvalta-periaatteen kieltämiseen ja väkivaltaiseen kapeiden arvojen muotoiluun, esimerkiksi kansalliskiihkoon, kuten Soldiers of Odin –ryhmiin. Pelkästään yhden yhteisön kautta koettu maailmaan kuulumisen tunne voi puolestaan johtaa institutionaaliseen ryhmäegoismiin.

Kun ihmisellä on yhteisösuhteiden kautta koettu maailmaan kuulumisen elämys, oivaltaa hän tämän position kuuluvan kaikille muillekin. Näin syntyy vastavuoroisen tasa-arvon periaate, yhdenvertaisuus ja ajatus jakamattomista, kaikille kuuluvista ihmisoikeuksista. Yhteiskunta on järjestettävä lainsäädännön ja politiikan kautta sellaiseksi, että jokaisella ihmisellä on oikeus korkeimpaan mahdolliseen hyvään syntyperästä, asuinpaikasta, tulotasosta, ammatista, terveydentilasta, kohtalosta tai sukupuolisista identiteeteistä riippumatta.  Perinteisiä keinoja ovat oikeusvaltio sekä talouden, politiikan ja kulttuurin näkeminen suhteellisen autonomisina elämänalueina.

Poliitikkojen tehtävä on palvella kansalaisia, ei markkinoita tai pääomia. Laskeneet äänestysprosentit kertovat siitä, ettei poliitikkojen vaikutusvaltaan enää uskota. Keskustan pysyvänä tehtävänä on turvata kansanvalta ja asettaa ihmisten ja ympäristön hyvinvointi etusijalle. Avainsana on paikallisuus: kansalaisten itsehallinto ja samaistuminen asuinympäristöön. Pelkän kilpailukykyeetoksen ja vastakkainasettelun sijasta politiikan tulee vaalia kokonaiskehitystä palvelevaa yhteistoimintaa. Tavoitteena tulee olla paikallisilla markkinoilla toimivat erilaiset yritys- ja yhteistoimintamuodot. Koulujen, päiväkotien, kirjastojen, monitoimitalojen, kylätalojen ja lähiympäristön suunnittelussa tarvittava ymmärrys on ihmisten yhteistä tietoa ja kulttuuria. Jokaisen kansalaisen on voitava osallistua yhteisönsä rakentamiseen.

Näköpiirissä olevana aikana maailman väkiluku on kasvamassa yli 10 miljardin.  Samalla ihmiskunnasta on tullut ilmastoa muuttava ja maapalloa muokkaava voima. Ratkaisuksi ei riitä vain hyvää tarkoittava luonnonsuojelu. Ihmisen pitää elää modernia ja täyttä elämää osana luontoa. Ihminen ei voi ratkaista kollektiivista luontosuhdettaan syrjäyttämällä luonto modernin elämän ulkopuolelle.

Asutustihentymiä on arvioitava luonnon omilla toimintaperiaatteilla: toteutuvatko niissä kierrot, monimuotoisuus, biohajotus ja uusiutuvuus?

Ainoa kestävä ratkaisu on kaikkia ihmisiä koskeva tietoisuuden muutos, jossa opimme nykyistä paremmin, miten entropia vaikuttaa maapallolla, millainen on maapallon bioottinen järjestelmä, miten ekosysteemit toimivat ja miten ekosysteemipalvelut, luonnon isot kierrot ja talouden virrat voidaan yhdentää. Näin tarkastellen yhteiskunnan kehityksellä on yksi, välttämätön suunta: koko luonnon ekosysteeminä ymmärtävä biotalous. Joudumme miettimään, miten varmistamme sekä kansallisesti että kansainvälisesti, ettei biotaloudesta tule lyhytnäköistä ja tehokasta luonnon riiston muotoa.

Globalisoituminen tarkoittaa markkinoiden laajentumista maailmanlaajuisiksi. Vapaakauppa ja kaupan esteiden purku sekä alueelliset talousyhteisöt, kuten Euroopan unioni, ovat johtamassa siihen, että tuotannontekijöitä voi yhdistellä tai ne liikkuvat vapaasti. Kansallisiin markkinoihin tottuneet yritykset kohtaavat muutoksen, joka tuottaa tuloeroja, pysyvää tai tilapäistä työttömyyttä sekä jatkuvaa yritysten perustamista ja lopettamista. Kun markkinat ovat maailmanlaajuisia ja tieto kulkee digitaalisissa verkoissa, syvenee työnjako entisestään ja vanha tehdassaliteollisuus kuoriutuu moniksi erikoisammateiksi ja alihankintaverkostoiksi.

Taloudellista toimintaa koskeva lainsäädäntömme joudutaan virittämään uutta kansainvälistä kilpailutilannetta vastaavaksi. Myös palkan määräytymisen järjestelmää on korjattava, ja yritysten toimintaan vaikuttavat insentiivit on viritettävä oikeanlaisiksi.  Tämän ymmärtäminen tai ylipäätään talouden ymmärtäminen ei ole oikeistolaisuutta, vaan väistämätön kansalaisia ja kansakuntaa palveleva tehtävä, joka johtavien poliittisten voimien on kerta kaikkiaan tehtävä. Sitä ei voi jättää tekemättä eikä myöskään jättää niille, jotka kilpailusuhteet vääristämällä polkevat oikeudentuntoa, luonnontajua ja pienyhteisöjä. Keskustan on löydettävä ratkaisuja, joilla maailmantalouden järjestelmää kehitetään kestävään ja oikeudenmukaiseen suuntaan.

_____________

Kirjoittajat ovat Keskustan periaatetyöryhmän jäseniä