Keskustan eduskuntaryhmä liikkeellä koko Suomessa

Tyttö-piirtää-Tiles-iso-kuva.jpg
Keskusta.fi / Osallistu ja vaikuta / Eduskuntaryhmä liikkeellä

Keskustan eduskuntaryhmä on liikkeellä koko Suomessa yli 130 tapahtumassa perjantaista sunnuntaihin 8. – 10.12. 

- Suomi nousee jälleen. Nyt on tulevaisuuden rakentamisen aika. Haluamme kuulla ihmisten toiveista ja huolista tulevaisuuden suhteen, kun aloitamme itsenäisen Suomen uuden vuosisadan, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo.

Kaikkosen mukaan Suomessa on haettava yhteinen näkemys niistä suurista kysymyksistä, joihin suomalainen yhteiskunnan on löydettävä vastauksia 2020-luvulle mentäessä. 

- Keskustelua on käytävä mahdollisimman laajasti. Tätä vuoropuhelua me Keskustan kansanedustajat haluamme lisätä olemalla ihmisten parissa, Kaikkonen sanoo.

Mukana viikonlopun tapahtumissa on Keskustan puolue- ja eduskuntaryhmän johtoa, ministereitä ja kansanedustajia. Ajantasainen kooste tapahtumista päivittyy tälle sivulle.

Keskustan eduskuntaryhmä jalkautuu tammikuun loppuun mennessä jokaiseen manner-Suomen 295 kuntaan.

(muutos- ja täydennysvarauksin)

Etelä-Häme

Lauantai 9.12.

klo 10             Forssa, tori, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila 

Sunnuntai 10.12. 

klo 12             Turenki, joulumarkkinat, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila 
klo 14             Hämeenlinna, joulumarkkinat Elenia Areenalla, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila 

Etelä-Karjala

Perjantai 8.12.

klo 18             Nuijamaa, seurakunnan leirikeskus, Kuusiranta, kansanedustaja Ari Torniainen

Lauantai 9.12.

klo 9               Parikkala, Saaren SEO (Akapohjantie 1), kansanedustaja Ari Torniainen
klo 10             Parikkala, Puoti & Kuppila Piika ja Renki (Parikkalantie 29), kansanedustaja Ari Torniainen
klo 10.45        Rautjärvi, Kahvila Lumo (Roihankatu 15), kansanedustaja Ari Torniainen
klo 11.45        Imatra, Konditoria Imatrankoski (Koskenparras 8), kansanedustaja Ari Torniainen
klo 12.30        Ruokolahti, Ravintola Alppimaja (Rasilantie 57), kansanedustaja Ari Torniainen
klo 14             Taipalsaari, K-Market Niiva (Kuhatie 12 – 14), kansanedustaja Ari Torniainen
klo 15             Lappeenranta, Nesteen kahvila (Simolantie 16), kansanedustaja Ari Torniainen

Sunnuntai 10.12.

klo 10             Ylämaa, Korupirtti (Kivikyläntie 7), puolueen varapuheenjohtaja Antti Kurvinen ja kansanedustaja Ari Torniainen
klo 11.15        Luumäki, Kahvi-Pakari (Saarentie 1), puolueen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Ari Torniainen
klo 12.15        Lemi, Kouvon baari (Iitiäntie 4), puolueen varapuheenjohtaja Antti Kurvinen ja kansanedustaja Ari Torniainen
klo 13.15        Savitaipale, Fresto (Peltoinlahdentie 31), puolueen varapuheenjohtaja Antti Kurvinen ja kansanedustaja Ari Torniainen
klo 14.30        Lappeenranta, Keskustan piiritoimisto (Valtakatu 54), puolueen varapuheenjohtaja Antti
Kurvinen ja kansanedustaja Ari Torniainen

Etelä- ja Itä-Savo

Perjantai 8.12.

klo 15             Mäntyharju, Fresto (Pentinpolku 2), kansanedustaja Hanna Kosonen
klo 16.15        Ristiina, S-market (Brahentie 14), kansanedustaja Hanna Kosonen
klo 17.30        Mikkeli, Keskustan piiritoimisto (Porrassalmenkatu 33), kansanedustaja Hanna Kosonen
klo 18             Mäntyharju, järjestötupa, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä

Lauantai 9.12.

klo 9               Heinävesi, Neste, kansanedustaja Hanna Kosonen
klo 10.30        Savonlinna, Savonranta, Kahvila Sara (Kolmitähkäntie 3), kansanedustaja Hanna Kosonen
klo 11             Kangasniemi, kunnantalon Kangasniemi-sali (Otto Mannisentie 2), maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä
klo 11.45        Kerimäki, Katrianna (Puruvedentie 63), kansanedustaja Hanna Kosonen
klo 13             Hirvensalmi, kunnantalon valtuustosali (Keskustie 2), maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä
klo 13             Punkaharju, Harjun Portti (Tuunaansaarentie 2), kansanedustaja Hanna Kosonen

Etelä-Pohjanmaa

Perjantai 8.12.

klo 19             Alavus, tupailta Markku ja Jaana Viitalalla (Haukkasalontie 448), kansanedustaja Mikko Savola

Lauantai 9.12.

klo 10             Kauhajoki, Ojalan Pakari, kansanedustaja Lasse Hautala

Helsinki

Maanantai 11.12.

klo 13 Sanomatalo, Iltasanomien vaalitori, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen

Kainuu

Lauantai 9.12.

klo 10.30       Paltamo, K-market Tervatori, kansanedustaja Marisanna Jarva
klo 13             Puolanka, Pessimistien kahvila, kansanedustaja Marisanna Jarva

Sunnuntai 10.12.

klo 18.30        Hyrynsalmi, kunnantalon kahvio, kansanedustaja Marisanna Jarva

Keski-Pohjanmaa

Lauantai 9.12.

klo 11.15        Veteli, vanha emäntäkoulu, elinkeinoministeri Mika Lintilä, kansanedustaja Tuomo Puumala ja presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen
klo 12.30        Alaveteli, Gillestugan, presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen
klo 13.45        Kokkola, kävelykadun Purje, elinkeinoministeri Mika Lintilä, kansanedustaja Tuomo Puumala ja presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen
klo 15.30        Kannus, Kruunarin tori, elinkeinoministeri Mika Lintilä, kansanedustaja Tuomo Puumala ja presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen

Sunnuntai 10.12.

klo 18 Kokkola, Keskustan piiritoimisto (Isokatu 2), Tuomon joulupuurot, kansanedustaja Tuomo Puumala


Keski-Suomi

Lauantai 9.12.

klo 9.30          Joutsa, Virastotalon kahvio (Länsitie 5), kansanedustaja Anne Kalmari
klo 10             Jyväskylä, Forumin Mummon pullapuoti, eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen
klo 10             Saarijärvi, tori, kansanedustaja Petri Honkonen
klo 11.30        Kannonkoski, tori, kansanedustaja Petri Honkonen
klo 11.30        Multia, Osuuspankin kerhohuone (Keskustie 29 A), kansanedustaja Aila Paloniemi
klo 12             Hankasalmi, tori tai Melli-Elli säästä riippuen, eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen
klo 12             Toivakka, K-market Perälä, kansanedustaja Anne Kalmari
klo 13             Petäjävesi, tori, kansanedustaja Aila Paloniemi
klo 13.30        Laukaa, K-Supermarket, kansanedustaja Anne Kalmari
klo 13.30        Viitasaari, Viitakeskus (Postikuja 1), kansanedustaja Petri Honkonen

Sunnuntai 10.12.

klo 10             Kinnula, kunnantalon valtuustosali (Keskustie 15), eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen ja presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen
klo 11             Uurainen, Toivolan piha (Kuukantie 1), kansanedustaja Petri Honkonen
klo 11.45        Karstula, Keskustan osasto liikuntahallin joulumyyjäisissä (Koulutie 13), kansanedustaja Aila Paloniemi
klo 11.45        Pihtipudas, Mummon mökki (Harjukatu 2), presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen
klo 13.30        Jämsä, Yrittäjänaisten joulumyyjäiset Forumissa, kansanedustaja Petri Honkonen
klo 14             Äänekoski, Kartanokievari (Saarijärventie 434), kansanedustajat Anne Kalmari ja Aila Paloniemi ja presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen
klo 16             Jyväskylä, JAMK Dynamon auditorio (Piippukatu 2), eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen, kansanedustajat Petri Honkonen, Anne Kalmari ja Aila Paloniemi ja presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen

Kymenlaakso

Lauantai 9.12.

klo 9               Kotka, Karhulan tori, kansanedustaja Markku Pakkanen
klo 12             Hamina, Kahvila Puistokulma, kansanedustaja Markku Pakkanen

Lappi

Lauantai 9.12.

klo 10             Salla, S-market Erätuli, kansanedustaja Eeva-Maria Maijala
klo 12.30        Kemijärvi, Kauppapaikka, kansanedustaja Eeva-Maria Maijala
klo 13             Rovaniemi, Lähteentien pirtti, puolueen varapuheenjohtaja Antti Kurvinen, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Markus Lohi ja kansanedustaja Mikko Kärnä
klo 15             Pelkosenniemi, SEO, kansanedustaja Eeva-Maria Maijala
klo 16             Rovaniemi, Oikarainen, Kemilän uittopirtti, kansanedustaja Mikko Kärnä
klo 17             Savukoski, Lyytin pubi, kansanedustaja Eeva-Maria Maijala
klo 18             Rovaniemi, Artiklan sauna, kansanedustaja Mikko Kärnä

Sunnuntai 10.12.

klo 12             Posio, kunnanvirasto, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Markus Lohi
klo 12             Sodankylä, kunnanvirasto, kansanedustaja Mikko Kärnä
klo 15             Ivalo, hotelli-ravintola Kultahippu, kansanedustaja Mikko Kärnä
klo 15             Ranua, kunnanvirasto, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Markus Lohi
klo 17             Kittilä, Kittilä-hotelli, kansanedustaja Eeva-Maria Maijala

Peräpohjola

Sunnuntai 10.12.

klo 11.30        Kemi, Länsi-Pohjan keskussairaalan kahvio (Kauppakatu 25), puolueen varapuheenjohtaja Katri Kulmuni
klo 14             Ylitornio, SEO (Kilpisjärventie 30), puolueen varapuheenjohtaja Katri Kulmuni
klo 16             Pello, tupailta Juhani Korteniemellä (Hellandintie 23), puolueen varapuheenjohtaja Katri Kulmuni
klo 19             Tornio, Mustaparran päämaja (Hallituskatu 6), puolueen varapuheenjohtaja Katri Kulmuni 

Pirkanmaa

Lauantai 9.12.

klo 9               Sastamala, Vammalan tori, kansanedustaja Pertti Hakanen
klo 10             Orivesi, Joulumessut, Oriveden opisto (Koulutie 5), kansanedustaja Arto Pirttilahti
klo 12             Tampere, Kauppahallin Linkosuon kahvila, kansanedustajat Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti
klo 14 Juupajoki, Joululahjamessut, Koulukeskus (Koulutie 1), kansanedustaja Arto Pirttilahti
klo 15.30 Mänttä-Vilppula, Mänttä, Pop up -tila (Länsitorinkatu 11), kansanedustaja Arto Pirttilahti

Pohjois-Karjala


Lauantai 9.12.

klo 9 Joensuu, Heinävaara, SEO (Ilomantsintie 2117), kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen
klo 10 Joensuu, Eno, Parempi Arki (Kauppatie 4) kansanedustaja Hannu Hoskonen
klo 10.30 Joensuu, Kiihtelysvaara, Kiihtelyspirtti (Aprakkatie 2), kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen
klo 12 Joensuu, Tuupovaara, Ravintola Pirana (Virastotie 2 B), kansanedustaja Hannu Hoskonen
klo 13 Joensuu, Rantakylän Car Cafe (Puronsuunkatu 2), kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen
klo 14 Joensuu, KahviOnni (Kauppakatu 21), kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen
klo 14 Joensuu, Reijola St1 Reijola (Vanhavaltatie 6), kansanedustaja Hannu Hoskonen

Pohjois-Pohjanmaa


Perjantai 8.12.

klo 17.30        Oulu, kaupunginkirjasto, puolueen varapuheenjohtaja Juha Rehula ja kansanedustaja Mirja Vehkaperä

Lauantai 9.12.

klo 10             Ylivieska, Halpahalli, kansanedustaja Juha Pylväs
klo 11             Raahe, Härkätori, kansanedustaja Tapani Tölli
klo 12             Kempele, Zeppelin, kansanedustaja Mirja Vehkaperä
klo 12             Ylivieska, Keskustan toimisto (Juurikoskenkatu 6), kansanedustaja Juha Pylväs
klo 13             Kempele, Zeppelin, kansanedustaja Tapani Tölli
klo 15             Taivalkoski, kunnantalo, kansanedustajat Niilo Keränen ja Ulla Parviainen
klo 16             Kuusamo, Keskustan tupa, kansanedustaja Ulla Parviainen

Sunnuntai 10.12.

klo 13             Nivala, nuorisoseurantalo, kansanedustajat Juha Pylväs ja Antti Rantakangas
klo 14             Kuusamo, Keskustan tupa, kansanedustaja Ulla Parviainen
klo 16             Ylivieska, joulumyyjäiset Ravikeskus Keskisessä, kansanedustaja Juha Pylväs

Pohjois-Savo

Perjantai 8.12.

klo 18             Lapinlahti, kunnantalo, kansanedustaja Seppo Kääriäinen
klo 18             Leppävirta, kunnantalo, kansanedustaja Markku Rossi

Lauantai 9.12.

klo 9               Kiuruvesi, tori, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen
klo 9               Suonenjoki, tori, kansanedustaja Markku Rossi
klo 9.30          Maaninka, Hollitupa, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Elsi Katainen
klo 10             Vieremä, koulukeskuksen auditorio, kansanedustajat Hannakaisa Heikkinen ja Seppo Kääriäinen
klo 10.30        Siilinjärvi, tori, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Elsi Katainen
klo 12             Pielavesi, Kahvikulma, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Elsi Katainen ja kansanedustaja Seppo Kääriäinen
klo 12             Sonkajärvi, Hollivoot, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen
klo 13             Rautalampi, Pestarin valinta, kansanedustaja Markku Rossi
klo 13.30        Keitele, Metsätalo, kansanedustaja Seppo Kääriäinen

Sunnuntai 10.12.

klo 12             Vesanto, Lounasravintola Viola, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Elsi Katainen
klo 14             Tervo, Katriina-Kesti, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Elsi Katainen
klo 18             Pielavesi, Keskustan Katajamäen paikallisyhdistyksen kokous, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Elsi Katainen

Maanantai 11.12.

klo 14.30        Kuopio, kahvila Salacavala, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja kansanedustaja Markku Rossi

Päijät-Häme

Lauantai 9.12.

klo 9               Hollola, tori, puolueen varapuheenjohtaja Juha Rehula
klo 9.30          Heinola, tori, kansanedustaja Martti Talja
klo 10.30        Lahti, tori, puolueen varapuheenjohtaja Juha Rehula
klo 11.30        Asikkala, S-market, Keskustan teltta, kansanedustaja Martti Talja
klo 12             Orimattila, Kahvila Marenki, puolueen varapuheenjohtaja Juha Rehula
klo 13.30        Padasjoki, S-market, kansanedustaja Martti Talja

Satakunta

Lauantai 9.12.
 
klo 9.30 Eura, K-supermarket, kansanedustaja Timo Kalli
klo 10.45 Eurajoki, tori, kansanedustaja Timo Kalli
klo 11.30 Rauma, tori, kansanedustaja Timo Kalli
klo 13 Pori, Eetunaukio, kansanedustaja Timo Kalli

Uusimaa


Perjantai 8.12.

klo 14             Nurmijärvi, Klaukkala, S-market, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja kansanedustaja Eerikki Viljanen
klo 16             Lohja, Lohjantähti (Kauppakatu 5 – 9), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen, presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen ja kansanedustaja Eerikki Viljanen
klo 17.30       Hyvinkää, Prisma (Torikatu 9), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja
kansanedustaja Eerikki Viljanen 

Lauantai 9.12.

klo 10             Karkkila, kansanedustaja Eerikki Viljanen
klo 10             Mäntsälä, Citymarket, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen
klo 11.15        Pornainen, kunnantalo, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen
klo 12 Vihti, Nummela, Cafe Casalen, kansanedustaja Eerikki Viljanen
klo 12.30        Vantaa, Myyrmäki, kauppakeskus Isomyyri 1. krs, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen
klo 14             Espoo, kauppakeskus Iso Omena, Cafe Retro, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen


Varsinais-Suomi

Perjantai 8.12.

klo 18             Laitila, Poukanville, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä
klo 18             Salo, Muurla, kirjasto, kansanedustaja Esko Kiviranta

Lauantai 9.12.

klo 9               Vehmaa, Merililian (Ilmaristentie 2), perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko
klo 10             Paimio, S-market, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä
klo 10             Salo, tori, kansanedustaja Esko Kiviranta
klo 10             Taivassalo, Kukkapuoti Vilhelmiina (Ihattulantie 2), perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko
klo 11             Kustavi, kunnantalo (Keskustie 7), perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko
klo 12             Lieto, Shell, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä
klo 12             Somero, Somerniemen joulumarkkinat, kansanedustaja Esko Kiviranta
klo 13             Naantali, Cafe Akseli (Tullikatu 13), perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko
klo 14             Koski TL, SEO, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä
klo 14.30        Kaarina, Bullerina (Kuskinkatu 1), kansanedustaja Esko Kiviranta
klo 16             Alastaro, R-kioski, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä
klo 16             Raisio, uimakeskuksen Cafe Ulpukka, kansanedustaja Esko Kiviranta

Sunnuntai 10.12.

klo 16             Rusko, kunnantalo, kansanedustaja Esko Kiviranta
klo 17             Mynämäki, kunnantalo, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä