Siirry suoraan sivusisältöön
Keskustan kansainvälinen toiminta

Keskusta on osa maailman ja Euroopan laajuista liberaaliyhteisöä. Keskusta on ollut Liberaalin Internationaalin (Liberal International) jäsen vuodesta 1983. Euroopan tasolla Keskustan kattopuolue on Euroopan Liberaalidemokraatit (European Liberal Democrats). Keskustalaiset Euroopan parlamentin jäsenet toimivat Euroopan parlamentin ALDE-ryhmässä.

Puolue ylläpitää yhteyksiä erityisesti lähialueiden Itämeren alueen keskusta- ja keskipuolueisiin.

Keskusta osallistuu myös aktiivisesti Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyön (DEMO ry) toimintaan. Järjestö tekee kansainvälistä yhteistyötä demokratian kehittämiseksi kohdemaissa ja samalla tutkii suomalaisen demokratian keskeisiä hyviä ominaisuuksia ja heikkouksia.

Keskustan kansainvälistä toimintaa suunnittelee ja ohjaa kansainvälisten asioiden työryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Matti Vanhanen ja varapuheenjohtajana Mari Kiviniemi. Sihteereinä toimivat puolueen poliittinen sihteeri Minna Miettinen ja eduskuntaryhmän kansainvälisten asioiden sihteeri Jari Haapiainen. Työryhmä toimii puolueen asiantuntijatoimielimenä.

Puolueessa toimii myös kansainvälisten asioiden verkosto, johon voi jokainen Keskustan jäsen liittyä ottamalla yhteyttä puolueen tiedottajaan Matti Mönttiseen. Verkoston tarkoituksena on laajentaa kansainvälisten toimijoiden määrää. Verkosto järjestää itse tapahtumia sekä osallistuu puolueen toimintaan kokouksissa, vierailuihin ja nostaen esiin kansainvälisen politiikan kysymyksiä. Verkostoa varten voidaan järjestää myös erikseen koulutustilaisuuksia. Keskustan kv. toiminnassa otetaan huomioon erityisesti DEMO:n toiminta, demokratiakeskustelu ja kehitysyhteistyö.

Myös Keskustan sisarjärjestöillä on aktiivista kansainvälistä toimintaa. Esimerkiksi Keskustanuorilla ja Keskustaopiskelijoilla on aktiivista kv. toimintaa mm. kansainvälisten kattojärjestöjen kautta.


Kuvassa Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen osallistuu ELDR:n huipputapaamiseen Brysselissä kesällä 2006 yhdessä mm. Tanskan ja Romanian liberaalipääministerien kanssa.

Lisätietoa


Tämän nettisivun tekoon on saatu avustusta Euroopan Liberaali- ja demokraattipuolueelta sekä Euroopan parlamentilta.