Keskustelua on syytä käydä valtakunnallisesta aluepolitiikasta ja suppeampi alaisesta maakunnallisesta ja paikallisesta suunnittelusta. Takavuosina vastakkain tuntuivat olevan koko maan elinvoimaisuutta korostava aluepolitiikka ja "kasvukeskuspolitiikka", joka suuntasi huomion käytännössä viiteen suurimpaan keskukseen. 1990-luvulla maan sisäinen muuttoliike suuntautukin hyvin voimakkaasti Uudellemaalle kasvukeskusteorian mukaisesti. Vime vuosien talouskasvu on jakautunut huomattavasti tasaisemmin ja Uudenmaan väestövoitto tulee nyt paljolti maahan muutosta. Maan sisällä tapahtuva muuttoliike jakautuu nyt tasaisemmin. Talouskasvukin löytää nyt muutkin alueet kuin pelkästään suurimmat kasvukeskukset. Osasyy tähän on globalisaation aiheuttamassa raaka-aineiden hintojen nousussa ja konepalateollisuuden menekissä. Ne tuovat hyvinvointia nyt koko Suomeen. Muutaman kasvukeskuksen sijasta kaikkien maakuntakeskusten on voitava kehittyä ja niiden alla myös ympäröivän alueen. Valtakunnallisesti asian pitäisikin olla selvä - tarvitsemme sekä maaseutu- että kaupunkipolitiikkaa ja molempien on tähdättävä koko kaan menestykseen.
Alemmalla tasolla käydäänkin mielenkiintoisin keskustelu. Tätä käydään hyvin perinteellisestä aiheesta - pitääkö asutus keskisttää mahdollisimman pienelle alueelle vai sallitaanko elämä myös luonnon lähellä. Ns. Nurmijärvi-ilmiötä vastustavat korostavat kerrostaloasumista ja sen ekologisuutta.
Mielestäni tässäkin yhteiskunnan olisi pidettävä vapautta ja ihmisten omaa oikeutta tehdä valintoja tärkeimpänä. Mutta sen täytyy tapahtua luonnontalouden ehdoilla. Ihmisen elinkaareen mahtuu erilaisia vaiheita ja asumistarpeita. Varsinkin nuoruudessa ja ikäihmisenä halutaan asua keskellä kaikkea, palvelujen vieressä. Tässä tarkoituksessa olen itsekin ollut ennen ministeriuraa rakennuttamassa tuhansia nuorten vuokra-asuntoja mahdollisimman keskelle muuta betonia. Lapsiperhevaiheessa taas on luonnollista, että monet haluavat väljyyttä ja luonnonläheisyyttä elämään. Halutaan, että lapset voivat mennä turvalisesti ovesta ulos luontoon ja löytää sieltä virikkeitä. Ja tähän tarvitaan omakotimaista asumista kohtuuhinnalla. Ajattelusani omakotitalo ja kerrostalo eivät kilpaile keskenään vaan ihmiset itse valitsevat minkä asumismuodon kulloinkin haluavat.
Keskityn tässä pääkaupunkiseutuun ja Uudenmaan alueeseen, jotka tunnen yhdyskuntasuunnittelun näkökulmasta parhaiten. Olen ollut kolmekymmentä vuotta kunnalliselämässä Espoossa ja Nurmijärvellä. Olen saanut olla maakuntakaavoitusta tekevän maakuntaliiton hallituksessa ja olin toimikunnassa valmistelemassa nykyistä maankäyttö- ja rakennuslakia.
Uudenmaan ongelma kestävän kehityksen näkökulmasta on liian suureksi paisunut pääkaupunkiseutu. Se on olemassa eikä sille enää voi mitään. Pääkaupunkiseudun sisällä tehdään keskimäärin pisimpiä työmatkoja koko maassa. On tavallista, että Länsi-Vantaalta käydään Helsingissä töissä, Espoosta mennään toiselle puolelle seutua ja Helsingin sisälläkään työpaikkaa ei haeta kävelymatkan päästä vaan mistä hyvänsä. Monissa maakuntakaupungeissa, kirkonkylissä tai Uudenmaan Lohjan, Hyvinkään tai Porvoon kaltaisissa paikoissa hyvin monet löytävät työpaikkansa, palvelunsa ja virkistyksen viiden kilometrin säteeltä. Pääkaupunkiseudulla tämä ei onnistu.
Tyypillinen esimerkki on kun käyn huonekalukaupassa. Käyn Vantaan Petikossa, Espoon Vanhakartanossa ja Gumbölessä. Ja välit ajetaan omalla autolla. Jos vaihtoehtoja haet, saman katon alta et voi kilpailuttaa mitään.
Avainsana alueidenkäytössä on "yhdyskuntarakenteen eheys". Kannatan eheyttä voimakkaasti. Eheyttä ei kuitenkaan pidä tarkastella satelliitista. Eheyttä ei ole automaattisesti se, että pääkaupunkiseutu näyttää tiiviiltä. Eheyden tärkeämpi mittari on eheys ihmisen kannalta. Eheyttä on se jos perheessä isä ja äiti käyvät töissä viiden-kymmenen minuutin päässä ja jos lasten päiväkoti ja koulu ovat lähellä. Eheyttä on se, että kaupat ja muut palvelut ovat samalla inhimillisellä säteellä.
Kun vertaan tässä Nurmijärveä, Klaukkalaa ja Rajamäkeä - Nurmijärven taajamia, joissa valtaosa "nurmijärvi-ilmiöstä" asuu, niin nämä kriteerit täyttyvät työpaikka lukuunottamatta. Työpaikkaomavaraisuus on vain 60 %, mutta ne, jotka Nurmijärvellä käyvät töissä löytävät työpaikat yleensä hyvin läheltä asuntoa. Klaukkalassa asuvalla terveyspalvelut, apteekki, urheilupalvelut, kaupat, erikoisliikkeet, uimaranta, ratsastustallit, työpaikat, kahvila, koulut jne. ovat kaikki näköpiirissä. Vain työpaikkoja puuttuu ja luonnollisestikaan esimerkiksi kulttuurin erikoispalveluja ei voi joka kylässä olla. Ne haetaan suuremmista keskuksista. Mutta viikottaisen arjen asiat ovat lähellä ja ne määräävät myös liikennetarpeesta suurimman osan. Klaukkalan kaukolämpökin tuotetaan suurelta osin uusiutuvalla energialla.
Työpaikkoja olisikin kyettävä hajauttamaan olemassa olevan asutuksen suuntaan. Siksi olen ristiriitaisin tuntein seurannut mielenkiintoista keskustelua Ideaparkista ja Vihdistä. Nummelan alue tarvitsee palvelualan työpaikkoja. Palvelualat ovat pääkaupunkiseudun laajan alueen tärkeimpiä työllistäjiä ja kauppa on tässä hyvin tärkeässä roolissa. Kaupan työpaikkojen keskittäminen sikin sokin kehäteiden varsille ei ole sekään järkevää. Jos johonkin perustetaan tuhat kaupan alan työpaikkaa olisi asunnot löydettävä mieluimmin muutaman kilometrin säteeltä. Tässä suhteessa ymmärrän Nummelan hanketta, varsinkin kun sen asiakkaat tulevat hyvin laajalta alueelta - luultavasti ihan muualta kuin Helsingistä. Mutta vastaavasti myös ministeri Vapaavuoren kannalle on ymmärrettäviä perusteluja varsinkaan kun ajateltu hanke ei sijoitu aivan Nummelan taajama-alueelle. Mutta huonekaluja ei jatkossakaan junalla käydä ostamassa - tosin Nummelan ratakin on etävisiona olemassa.
Liikenteen merkitys kasvihuonekaasuissa on merkittävä. Jos maailmassa halutaan - niin kuin pitää - alentaa päästöjä vuoteen 2050 mennessä 60-80 prosentilla, pitää autojen moottoriteknologia muuttaa ja polttoaineet vaihtaa pois fossiilisista. Liikenteen kokonaismäärää on etätyöllä ja "hajakeskittävällä" yhdyskuntasuunnittelulla vähennettävä, mutta se ei riitä. Tarvitaan mottoriteknologian vallankumous. Ja uskon sen tulevan. Toisen sukupolven biopolttoaineiden sekoittamisella bensan ja dieselin joukkoon saavutetaan jo pienilläkin pitoisuuksilla suurempi päästöjen vähennys kuin sinällää tarpeellisilla mutta äärimmäisen kalliilla uusilla raideliikenneratkaisuilla. Molempia tarvitaan.
Minusta optimi ratkaisu kaupunkiseuduille ja niitä ympäröivälle maaseudulle on ns. hajakeskittävä malli, jossa myös työpaikkoja onnistutaan sijoittamaan kyliin ja Klaukkalan, Nummelan ja Lohjan ja Hämeenlinnan kaltaisiin keskuksiin. Toivon, että ministeriöt laatisivat perusteellisen selvityksen "yhdyskuntarakenteen eheyden ekologiasta". Katsottaisiin miten keskimääräinen hämeenlinnalainen, kuhmolainen, mikkeliläinen, oululainen, vantaalainen jne toimii viikottaisessa arjessaan. Nähtäisiin minkälaisiin etäisyyksiin hän joutuu arkielämässään, paljonko joutuu käyttämään aikaa liikenteessä ja miten hän käyttää energiaa asumisessa.
Helsinki tuottaa yhä 95 % sähköstään, lämmityksestään ja jopa vihreiden ratikoiden käyttämästä energiasta fossiilisilla polttoaineilla. Nyt kaupunki on tehnyt hyvän ratkaisun nostaa uusiutuvan energian osuus 20 prosenttiin. Se on erittäin hyvä ratkaisu. Mutta olisiko silti ekologisempaa jo ihminen asuisi Mikkelissä, joka tuottaa energiansa lähes 100 prosenttisesti uusiutuvalla energialla ja hänen työpaikkansa on parin kilometrin säteellä. Näitä pitää tutkia ennakkoluulottomasti huiskimatta vain ylimalkaisesti "nurmijärveläisyyteen".
Puhuin viikolla arkkitehtikilpailun tulosten julkaisutilaisuudessa. Esitin vuonna 2003, että järjestettäisiin kilpailu, jossa etsitään maaseutuasumiseen uusia ideoita. Tulokset ovat upeita. Puheessani kerroin, että puutalo saattaa sitoa hiilidioksidia määrän, jolla ajaa autolla satoja tuhansia kilometrejä. Öljyn tai sähkön korvaaminen lämmityksessä uusiutuvilla antaa mahdollisuuden helsinkiläisyyteen verrattuna ajaa autolla vuosittain kymmeniä tuhansia kilometrejä. Pientalo voidaan tulevaisuudessa rakentaa hyvin vähän lämmitysenergiaa käyttäväksi ja energiansa se voi saada puusta, auringosta, tuulesta ja maalämmöstä ja näiden yhteiskäytöstä. Pientaloasumisessa voidaan päästä kasvihuoneilmiön kannalta hyvin neutraaliin tilanteeseen. Ja jos liikenne vähenee työpaikkojen löytyessä lähempää ja kun autojen polttoaine vaihtuu päästöttömän suuntaan olisimme saavuttaneet tavoittelemamme. "Nurmijärvi-ilmiö" oikein hallittuna voi olla ratkaisu ongelmaan eikä ongelma.
Mutta pääkaupunkiseudullekin pitää tehdä jotain. Energiaratkaisut ovat avainasemassa. Niiden rinnalla liikennettä on järjestettävä uudelleen. Nyt korostetaan joukkoliikenteessä näyttölippua, jossa ei merkitse ajaako kaksi vai kymmenen kilometriä. Olisi parempi siirtyä tekniikkaan, jossa liikkumisesta maksetaan suoriteperusteisemmin ja ohjataan ihmisiä hakemaan työpaikkaa lähempää asuntoa tai päin vastoin. Joukkoliikenteelle olisi ylipäätään saatava nykyistä moninkertaisemi kysyntä ja tässä vain viittaan hyvin tunnettuun esitykseeni työsuhdelipusta ja sen muutamisesta älykortiksi.
Sipoon osaliitosratkaisua pidän hyvänä kunhan rakentaminen siellä toteutetaan hajakeskittämällä ja luomalla pari kolme puutarhakaupunkia, jotka ulottuvat keskustastaan parin kilometrin säteelle ja tarjoavat kaiken viikon sisällä tarvittavan sekä lapsille että vanhemmille. Välttämätön liikenne Vantaalle tai Helsinkiin hoituisi tarvittaessa bussilla tai metrolla. Sipoon uudet suunnitelmat voidaan tehdä tulevaisuuden malleiksi. Virheitä yhdyskuntasuunnittelussa on tehty paljon - nyt voidaan suunnata tulevaisuuteen.
Lopuksi korostan sitä, että erityisesti lapsiperheet kaipaavat aidosti omakotiasumista. Siksi omakotitonttien monipuolista tarjontaa on lisättävä. Vain hyvin suunnitelut kaava-alueet, joissa on postimerkkitonttien lisäksi myös väljempiä vaihtoehtoja hillitsevät kysyntää haja-asutusalueille. Yhteiskunnan tehtävä on ohjata yhdyskuntarakennetta huolehtimalla ihmisten tarvitsemasta - ei kieltämällä. Haja-asutusalueillakin pitää miljoonan suomalaisen saada asua ja elää ja kehittää alueitaan. Tuleva asuminen voidaan myös siellä järjestää nykyistä ekologisemmaksi. Ainakin Nurmijärvellä kyläkaavoissa lisätään houkutusta rakentaa kyläkeskuksiin lähelle kouluja. Tämä on oikein. Vantaa laittoi juuri hakuun 40 omakotitonttia. Niiden hakijalistan pituudessa vantaalaiset perheet äänestävät hakemuksillaan tarpeen puolesta. Mielenkiintoista nähdä nouseeko hakijoiden lukumäärä moninkertaiseksi tarjontaan nähden. Veikkaan että nousee. |