Siirry suoraan sivusisältöön
Päiväkirja
Perjantai 5.3.2010
Eilinen murheellinen uutinen satamien toiminnan pysähtymisestä ei ole muuttunut. Lakko jatkuu ja se voi loppua vain osapuolten sopimuksella. Sitä tarvitaan nyt.
 
Lauantai 27.2.2010
Päättyneestä viikosta jäivät jäljelle pöllyävän lumen täyttämät vaihteet, opposition tärkeästä aiheesta tekemä, mutta heikosti mietitty välikysys ja turkistarhojen tilanne. Viimeinen aiheista aiheutti keskustelua, koska Yleisradio julkaisi ihmisiä kuohuttaneita kuvia. Valtioneuvosto järjesti oman neuvottelunsa aiheesta ja viranomaiset suuren joukon tarhatarkastuksia. Jälkeenpäin on esitetty epäily, että ainakin osa kuvista olikin otettu turkistarhan sairasosastolta, mutta YLE ei kertonut tätä julkistaessaan kuvia. Hallitus kokoontui neuvotteluun Ylen kuvien perusteella. Yleisradio ei ole vielä vastannut tähän väitteeseen. Mikäli väite pitää paikkaansa, on siinä toimituksella selittämistä.
 
Maanantai 22.2.2010
Sain julkista palautetta viimeisen päiväkirjamerkinnän sisältämistä näppäilyvirheistä. Sellaisia tulee kun on pieni näppäimistö ja vielä pienempi ruutu, josta tekstin kontrollointi ilman suurennuslasia on vaikeaa. Yleensäkin aina kirjoitan tekstin vain kerran ja se lähtee verkkoon heti. Ei näitä tekstejä hierota komiteoissa. Välikysymysvastaus on hallituksen puolelta porukalla valmisteltu ja virkakieli varmasti tarkastettu, mutta henkilökohtaiset blogitekstit ovat kirjoitushetken tuotteita.
 
Maanantai 15.2.2010
Viime päivät ovat pyörineet eri tavoin Itämeren ympärillä. Viime viikon huippukokous oli menestys. Saimme puolitoistasataa sitoumusta siitä, mihin toimiin osallistujat ryhtyvät Itämeren tilan parantamiseksi. Annoin oman sitoumukseni - samalla se on laskettava hallituksen sitoumukseksi. Sitoumus oli kaksiosainen: toisaalta saaristomeren tila on saatava hyväksi nopeutetulla aikataululla ja toiseksi Suomesta tehdään ravinteiden kierrättämisen esimerkkialue. Jälkimmäinen sitoumuksista on uusi idea, jossa työtä riittää. Pyysin heti seuraavana päivänä maatalousministeri Anttilaa ja ympäristöministeri Lehtomäkeä valmistelemaan työryhmän asettamista, johon ryhtyisin puheenjohtajaksi. Työryhmän tehtävänä on laatia tiekartta esimerkkialueeksi yltämisellemme. Työryhmään haluan konkreettisia toimijoita: jätehuollon, jätevesilaitosten, käytännön viljelijöiden, lannoitefirman, tutkijayhteisön jne. edustajia. Toimeksianto olisi ensi helmikuun loppuun, jolloin luovuttaisin esityksen ministereille.
 
Tiistai 19.1.2010
Esitin viime lauantaina, että Paras-hankkeen toteuttamisen jälkeen seuraava askel terveydenhuollon kehittämisessä otettaisiin Kelassa ideoidun kansallisen terveysrahaston suuntaan. Toisin sanoen sen sijasta, että keskitytään miettimään miten organisoidaan palvelujen tuottaminen siirrettäisiin huomio rahoituksen malliin. Valtakunnallisella rahoituksella huolehdittaisiin palvelujen saatavuudesta kaikkialla maassa kaikille kansalaisille, estettäisiin turhat päällekkäisyydet, kitkettäisiin ns. osaoptimointi, jota monikanavaisessa rahoitusjärjestelmässä esiintyy ja saatettaisiin eri palveluntuottajat tasavertaiseen asemaan ja lisäksi annettaisiin kansalaisille mahdollisuus valita palvelu nykyistä paremmin. Lisäksi olisi mahdollisuukssia löytää tapa, joka kannustaisi terveyden edistämiseen eli ennaltaehkäisevän työn lisäämiseen.
 
Perjantai 8.1.2010
Tänään Aalto-yliopisto avataan virallisesti. Kyse on historiallisesta päivästä. Harvoin saa olla mukana suuressa projektissa sen alkuhetkistä avajaisiin asti. Kun ideaa kolmen yliopiston yhdistämisestä käytiin minulle ensimmäisen kerran esittelemässä, sen perusoivallukseen oli helppo yhtyä. Siitä alkoi työ, jossa sain olla politiikan puolella kummisetänä hankkeelle, jolla oli sekä puolustajansa että ankarat epäilijänsä. Laitan alle olennaisimmat kohdat avajaisissa pitämästäni puheesta. Siinä osoitetaan kiitosta niille, joille sitä kuuluu antaa. Samalla vetoan puheessa voimakkaasti sen puolesta, että sallittaisiin myös koulutuksen kunnollinen ja kunnianhimoinen myynti. Se edellyttää lukukausimaksujen hyväksymistä ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Koulutuksen myynti voi olla yksi tulevaisuuden aloista, joissa Suomi voi säilyttää kilpailukykynsä.
 
Sunnuntai 3.1.2010
Espoon järkyttävän murhasarjan tutkimukset jatkuvat. Kyse on sellaisesta väkivallasta, jota viranomaiset voivat vain rajallisesti ennaltaestää, vaikka sen ehkäisemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen.
 
Keskiviikko 23.12.2009
Näin vuoden kääntyessä loppuun tulee kaikille blogini lukijoille vielä viime hetken uutinen. En ryhdy tavoittelemaan ensi kesäkuussa Keskustan puheenjohtajuutta.
 
Lauantai 19.12.2009
Vuosien valmistelun jälkeen Kööpenhaminasta odotettiin tulosta, joka olisi taannut tuhansien tiedemiesten suositusten toteutumisen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Nämä odotukset eivät valitettavasti toteutuneet, mutta silti saatiin askel eteenpäin. Silti samalla törmättiin joihinkin periaatekantoihin, joiden en usko kovin nopeasti muuttuvan.
 
Torstai 12.11.2009
Hallitusryhmien puheenjohtajat hyväksyivät tänään yksimielisesti puoluerahoituksen uudistamisen sisällöstä. Laista tulee hyvä. Esitykseen tehdään joitakin muutoksia verrattuna Lauri Tarastin johtaman kaikkien puolueiden edustajista koostuneen työryhmän enemmistön kantaan. Osa muutoksista on "heikennyksiä" ja osa "parannuksia" Tarastin työryhmän esityksiin.
 

Edelliset
 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 
Seuraavat