”Siehän oot parempi mie kuin mie ite”, sanoi Johannes Virolainen Jukka Puotilalle . Puotila oli 50-vuotispäivieni illanistujaisissa niin makeasti naurattanut vieraita sekä Virolaisena, Väyrysenä että Marja-Liisa Kirvesniemenä, että Jussilla ei ollut varaa huonompaa mainesanaa näyttelijälle antaa.
Tuosta maaliskuun 13 päivän illasta on pian kulunut 18 vuotta, mutta Puotilan taito näyttää olevan tallella. Perjantaiaamuna hän kävi läpi keskustan viime vuosikymmenien johtohahmoja MTV:n aamuohjelmassa. Huomasi, että imitaattori näkee syvälle. Hän on paneutunut kohteensa sieluun ja taitoihin, politiikkaan ja näkemyksiin, ei vain ääneen.
Saattaisi olla paikallaan lähettää Puotila ennen puoluekokousta valistamaan keskustan kenttäväkeä. Puolueettomana hän voisi esittää kaikkia niitä ehdokkaita, joita seuraavien kuukausien aikana nousee esille tulevana puheenjohtajana. Ja ihmisillä olisi hauskaa. Kyllä Jukka jokaisesta voisi muutaman terävän ominaisuudenkin nostaa esille.
Tällöin vältyttäisiin sellaiselta turhanpäiväiseltä sirkukselta, johon sosiaalidemokraatit joutuivat ennen viime puoluekokoustansa, kun kierrättivät tunnettuja ehdokkaitaan ympäriinsä. Aina odotettiin uutta puhetta ja erilaista saarnaa ja eihän niitä riittänyt.
Huomasin jonkun nuoren ehdottavan, että jo talven aikana pitäisi puheenjohtajuudesta kiinnostuneiden ilmoittautua, että saadaan rumba pyörimään. Varmaan aina joillekin (onneksi tulee uusiakin jäseniä) puoluekokousruljanssissa on sen verran uutta, että heitä maan ympäri kiertävä sirkus innostaisi, mutta eiköhän yleensä tunneta ne, jotka johtoon ovat käytettävissä. Ja jos jotain ei tunneta, niin hän ei taida olla kypsä maan pääministeriksi.
Keskustan johtoihmiset ovat vuosien mittaan niin monelta kantilta tulleet kuulustelluiksi ja riisutuiksi, että heidät tunnetaan ja tiedetään. Tuomo Puumala lie esille tulleista nuorin, mutta aikuisten sarjaan hänkin kuuluu.
Puheenjohtajaan kohdistuvat kaikkien toiveet ja odotukset. Hänellä pitää olla tietoa ja taitoa, kokemusta ja sydäntä, avoimuutta, oikeudenmukaisuutta ja sanavalmiutta. Hänen on luotava yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuutta. On saatava ihmiset nauramaan ja taputtamaan, mutta parhaimmillaan myös kyynel silmäkulmaan. Hänellä on oltava myös nöyryyttä, jolle yksikään kanssaihminen ei ole toisarvoinen.
Hänellä on oltava muiden puolueiden kanssa sekä yhteistyöhalua että yhteistyökykyä.
Kun päivittäin joutuu ottamaan kantaa siihen, miltä puheenjohtajan pitäisi näyttää ja mitä hänen pitäisi poliittisesti ajaa, niin tärkeintä on Suomen oma turvallisuus ja ulkopoliittisen kurssin pitäminen. Ne arvot, joiden varassa Kekkosen aikaan hoidettiin maan itsenäisyyttä, ovat NATO-keikuttelijoiden vuoksi entistäkin ajankohtaisempia. Euroopan Unionia olisi käytettävä välineenä Suomen hyväksi ja kansainvälisiä keinottelijoita vastaan.
Nyt on pystyttävä kohentamaan ihmisten uskoa tulevaisuuteen ja toimeentulon turvaamiseen. Koko maata on edelleen rakennettava ja pidettävä asuttuna. Se vaatii ihmisten tasa-arvoisuuden parantamista, missä he sitten asuvatkin. Luonnonmukaista Suomea on suojeltava niin, että työtään tekevä ihminen tuntee yhteiskunnan olevan hänen puolellaan.
Täydellinen ihminen puheenjohtajamme ei saa olla. Hänellä on oltava myös inhimillisiä heikkouksia, ettei luule olevansa veljiään ja sisariaan parempi.