Väyrynen: Lämmin kiitos - taistelu jatkuu 23.1.2012
Lämmin kiitos kaikille teille, jotka annoitte minulle tukenne presidentinvaaleissa. Meillä oli upea kampanja, ja se johti hyvään tulokseen. Valitettavasti kannatus ei riittänyt toiselle kierrokselle, Paavo Väyrynen sanoo.
Väyrynen: Kansalaisaloitteet voivat vahvistaa tasavallan presidentin asemaa 21.1.2012
Maaliskuun alussa voimaan astuvaan uuteen perustuslakiin sisältyy piirteitä, jotka saattavat myös vahvistaa tasavallan presidentin asemaa. Uuden perustuslain nojalla kytkös tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä heikkenee, ja valtionpäämiehestämme tulee entistä vahvemmin koko kansan presidentti, joka voi nojautua koko eduskunnan tukeen. Kansalaisaloitteiden avulla kansalaiset voivat halutessaan tukea tasavallan presidenttiä, presidenttiehdokas Paavo Väyrynen sanoi lauantaina Lahdessa.
Tölli: Kuntakartta merkitsisi pakkoliitosvyöryä 13.1.2012
Edellisen kuntaministerin, kansanedustaja Tapani Töllin (kesk.) mielestä kokoomus pelaa outoa peliä kuntapolitiikalla. Suomen Kuvalehti julkaisi perjantaina työryhmän esityksen uudeksi kuntakartaksi. Se oli tarkoitus julkistaa vasta helmikuussa presidentinvaalien jälkeen.
Väyrynen: Kriisijohtaminen pantava kuntoon 4.1.2012
Presidenttiehdokas Paavo Väyrysen mielestä on kohtuutonta, että ihmiset joutuvat nykyaikana olemaan yli viikon ilman sähköä. Tämä on vaikeuttanut erityisesti lapsiperheiden ja vanhusten elämää. Myös monien yritysten ja maatilojen toiminta on kärsinyt tästä tilanteesta kohtuuttomasti. Maan hallitus oli kriisin keskellä täysin toimeton. Lupaan tarttua päättäväisesti tapaninmyrskyn esiin nostamiin kriisijohtamisen ongelmiin, jos minut valitaan tasavallan presidentiksi, Väyrynen sanoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessaan.
Anttila: Myrskytuhot hallintaan lähipalveluilla 30.12.2011
Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila suomii voimakkaasti nykyhallituksen keskittämispolitiikkaa. Anttilan mukaan Tapaninpäivän myrsky osoitti yhteiskunnan haavoittuvuuden ja keskitettyjen palvelujen toimimattomuuden.
Kalli: Yhteiskunnan haavoittuvuus selvitettävä 29.12.2011
Keskustan satakuntalainen kansanedustaja Timo Kalli vaatii valtioneuvostolta nopeaa selvitystä myrskytuhojen vaikutuksesta ihmisten energia-, ruoka- ja liikenneturvallisuuteen.
Tiilikainen: Keskustalle perusturva kattaa koko elämänkaaren 26.11.2011
Keskustalle perusturva tarkoittaa käytännön asioita, joilla ihmistä tuetaan koko hänen elämänkaarensa ajan kehdosta vanhuuteen, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoi Oulussa Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina.
Laaninen: Väyrynen ja Niinistö vaalien päävaihtoehdot 26.11.2011
Keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen mielestä presidentinvaalien poliittinen asetelma on selvä. Päävaihtoehdot ovat Sauli Niinistö ja Paavo Väyrynen, Laaninen sanoi Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Oulussa.
Kiviniemi: Olemme valmiita repimään sinipunan kuntakartan omin käsin 26.11.2011
Keskustan puheenjohtajan Mari Kiviniemen mukaan Kataisen ja Urpilaisen sinipunahallitus on sinipunahallitus on lähtenyt vauhdilla toteuttamaan keskittävää, kovaa politiikkaa. Koko Suomesta huolehtiminen ei kuulu tämän hallituksen asialistalle, Kiviniemi sanoi Keskustan puoluevaltuuston syyskokouksessa Oulussa.
Tölli: Katainen pelkää arvovaltatappiota 21.11.2011
Edellisen kuntaministerin, kansanedustaja Tapani Töllin mielestä hallituksen kuntauudistuksesta on tulossa arvovaltakysymys niin hallituksen sisällä kuin suhteessa kuntakenttään.

RSS

Keskusta on vaihtoehto

Keskusta ajaa koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asiaa.

Pinnalla nyt

Vastaa kuntavaali- ja politiikkakyselyyn

Tutustu Keskustan vaihtoehtobudjettiin

Tutustu Keskustan työkirjaan

Verkostoidu netissä

Spotify tunnus.jpg

 

Keskusta TV

 

Keskustayhteisö