Maamme edellinen hallitus teki päätöksiä, joilla vietiin bioenergiaa merkittävästi eteenpäin. Nyt vauhti on hiipunut ja kotimaista bioenergiaa käyttäneet laitoksetkin siirtyvät kivihiileen. Kataisen hallituksen muuttunut veropolitiikka ja päästöoikeuksien alhainen hintataso ovat pysäyttäneet uudet investoinnit Suomessa.

Suomi on haastavassa tilanteessa. Euroopan talouskriisin lisäksi meillä on meneillään oman teollisuutemme rakennemuutos. Metsäteollisuus on siirtänyt toimintojaan muualle jo pitkään, samoin elektroniikkateollisuus. Meidän tulee olla rohkeita hakiessamme uutta suuntaa. Suomi tarvitsee nyt johtajuutta, suunnannäyttämistä sekä selkeää ohjelmaa uusien työpaikkojen synnyttämiseksi. Meidän on oltava rohkeita ja haettava uusi suunta.

Ruotsissa on ymmärretty, että ilmastomuutos ja ruokakriisi ovat talouden merkittävimmät muutokset. Näitä ongelmia ratkovat yritykset tulevat olemaan työpaikoillakin mitattuina kasvualoja koko maailmassa. Ruotsalaisten arvioihin on helppo yhtyä - tämä suunta on ollut näkyvissä jo kauan.

Ensi vuosi on monella tavalla kriittinen bioenergian tulevaisuuden näkökulmasta. Hallituksen tulee kääntää suunta takaisin edellisen hallituksen viitoittamalle tielle. Usko alan jatkuvuuteen ja investointien kannattavuuteen täytyy palauttaa.

EU:sta tulossa käsittämätöntä byrokratiaa metsätalouteen?

Suomen täytyy myös valmistautua kunnolla tuleviin EU-säädöksiin. EU on määrittelemässä muun muassa biomassan kestävyyskriteerejä. Komission esitystä odotetaan alkuvuodesta. Luonnoksissa on rajoituksia metsäenergian käytölle ja aivan käsittämätöntä uutta byrokratiaa metsänomistajille. Esimerkiksi tilakohtaisesti tulisi luetella kansallisten ja kansainvälisten lakien mukaan määritellyt harvinaiset ja uhanalaiset lajit sekä keinot niiden suojelemiseksi. Metsäsuunnitelmat tulisi laatia, toteuttaa ja päivittää säännöllisesti ja tieteellisten todisteiden mukaisesti. Nyt olisi mieluummin normien purkamisen kuin lisänormien aika.

Uhka leijuu myös sen yllä hyväksytäänkö puumassa jatkossa ekologisesti kestäväksi materiaaliksi. Niin öljyn kuin puun poltossa syntyy hiilidioksidia. Puu kuitenkin sitoo hiilidioksidia kasvunsa aikana. Jos öljyteollisuuden ja pienten puuvarojen maat lobbaavat tarkastelujakson riittävän pieneksi, uhkana on sama kohtalo puuhakkeelle kuin turpeella jo on. Puu ei olisikaan enää uusiutuvaa energiaa.

Suomalaisen kestävän metsänhoidon ylisukupolvinen ajattelu ja käytäntö tunnetaan Euroopassa huonosti. Toivottavasti Suomen hallitus ottaa vakavasti tämän huolen ja on valmis tekemään hartiavoimin töitä sen eteen, että nämä uhkat eivät toteudu. Asiassa on kyse kansallisuusvarallisuutemme kestävästä käytöstä.

Perheisiin liittyvät kysymykset ovat herättäneet kiivasta keskustelua politiikan syksyssä. Äitien työelämästä ja kotihoidontuesta on väitelty jälleen kerran. Nämä ovatkin tärkeitä asioita yhteiskunnan arvojen ja pienten lasten vanhempien arjen kannalta. Silti usein mietityttää, elääkö poliittinen keskustelu perheiden vauhdissa. Jumitumme usein samoihin aiheisiin ja samoihin mielipiteisiin. Onko kukaan varmistanut, että kotiin jäämisen oikeutus tai kotihoidontuen taso ovat ne asiat, joihin perheet kaipaavat poliittisia linjauksia tai lisää rahaa? Voi olla näin. Väitän, että poliitikkojen odotetaan huomaavan myös muita asioita perheiden elämästä.

Julkisessa keskustelussa on edelleen vallalla käsitys, että suomalainen perhe koostuu äidistä, isästä ja kahdesta pienestä lapsesta. Poliittisia toimenpiteitä linjataan aivan, kuin lapset eivät tarvitsisi enää vanhempiaan kasvettuaan taaperoiästä ulos. Työelämän joustoja kaivataan varmasti kipeästi myös, kun lapset ovat kouluikäisiä. kohtaavat teini-iän vaikeudet. Vanhempien läsnäolon merkitys ei ainakaan katoa, kun luovitaan läpi teini-iän myrskyjen.

Meillä on myös erilaisia perhemuotoja. Suomessa on runsaasti yksinhuoltajia, vuoroviikkoperheitä, viikonloppuisejä ja –äitejä sekä perheitä, joihin kuuluu vain yksi ihminen. Liian usein sorrumme julkisessa keskustelussa vain arvostelemaan vaiheita, jotka näihin perinteisestä kaavasta poikkeaviin perhetilanteisiin ovat johtaneet. Eroissa tai vaikkapa yksinelävän naisen halussa saada oma lapsi ei pitäisi olla arvosteltavaa, jos todella ajamme lapsen etua. Näinhän me aina väitämme, mutta tiukan paikan tullen paljastamme myös asenteita, jotka eivät istu tavoitteeseen lapsen parhaasta. Myös yhden ihmisten perheistä pitäisi puhua enemmän. Niitä on meillä määrällisesti paljon. Hankalimmissa tapauksissa yhden hengen perheessä podetaan yksinäisyyttä. Onko meillä tunnustettu avun tarve, jos yhden ihmisen taloudessa sairastutaan vakavasti eikä tukiverkkoa arjen askareisiin ole? Yhden ihmisen perheet ovat erittäin herkkiä esimerkiksi taloudellisille heilahduksille, vaikkapa kun palkka muuttuu sairauspäivärahaksi. Vielä kovemmin tilanne kohtelee yksinhuoltajia.

Näyttää siltä, että liimaamme helposti lainsäädännön kylkeen poliittisen suhtautumisemme siitä, kuinka ja missä muodossa perheiden tulisi elää. Nykyaika vaatisi kuitenkin enemmän ymmärrystä ja tukea kuin normeja. Vanhempien jaksamiseen on uskomaton vaikutus sillä, että he kokevat olevansa yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä vanhempia. Aina ei tarvita rahaa. Ehkä yksi tapa ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä voisikin pohjautua siihen, että erilaiset perheet hyväksyttäisiin eikä niillä tehtäisi moraalipolitiikkaa.

(Blogi on julkaistu kolumnina Itä- ja Länsi-Savo-lehdissä 10.12.2012)